Ukrainan konflikti/sota

Sekä RFU:n että Davydovin mukaan ryssillä oli eilen/toissapäivänä toistaiseksi voimakkain yksittäinen yritys Krynkyn suunnassa savustaa Ukrainan sillanpää.

Vähän päättömältä vaikutti, lähettivät parin tankin saattelemana jalkaväkiryhmiä aamusta yöhön.
Lopputuloksena menettivät 10/11 tankistaan.
Krynkyn ympäristössä on tuhottu 100 paksua/ohutta syksystä lähtien.

Järjettömältä nämä tuntuu, mutta ryssällä ei ole väliä jos uutta purkkia on laittaa tilalle. Odottavat kai Ukrainan väsähtävän omiin tappioihin ja huollon vaikeuteen. Kuitenkin, nämä resurssit on poissa jostain rintaman muusta suunnasta. Ja tällä alueella Ukraina pystyy tuhoamaan ryssän kalustoa poikkeuksellisen edullisesti.


 

Ollaanpa täällä synkeitä. Jenkien sota Afganistanissa oli äärimmäisen epäsuosittu yli puoluerajojen ja silti kesti ikuisuus että ymmärsivät pakitella sieltä ulos. Vaikea kuvitella että mitenkään katkaisisivat avun tässä vaiheessa.

Jenkit myös tajuavat että apupäätöstä seurataan silmäkovana ei vain Euroopassa, mutta myös Aasiassa ja Australiassa asti. Jos apu katkeaa Ukrainalle, lukuisat valtiot Suomi mukaan lukien alkavat pohtia vaihtoehtoisia strategioita Kiinan ja Venäjän kanssa -> suomettuminen 2.0 ja globaalisti. Haluaako USA tätä? Tuskin
 
Ollaanpa täällä synkeitä. Jenkien sota Afganistanissa oli äärimmäisen epäsuosittu yli puoluerajojen ja silti kesti ikuisuus että ymmärsivät pakitella sieltä ulos. Vaikea kuvitella että mitenkään katkaisisivat avun tässä vaiheessa.

Jenkit myös tajuavat että apupäätöstä seurataan silmäkovana ei vain Euroopassa, mutta myös Aasiassa ja Australiassa asti. Jos apu katkeaa Ukrainalle, lukuisat valtiot Suomi mukaan lukien alkavat pohtia vaihtoehtoisia strategioita Kiinan ja Venäjän kanssa -> suomettuminen 2.0 ja globaalisti. Haluaako USA tätä? Tuskin
Olen ymmärtänyt että tässä kiikastaa nimenomaan, ei se, etteikö republikaaneista löytyisi merkittäviäkin apuhaluja sinänsä, vaan että ei haluta toista afghanistania ilman konkreettista suunnitelmaa. Biden ei ole kait vieläkään oikein tällaista suunnitelmaa kyhäillyt. Mikä on päämäärä sodan lopettamiseksi, kauanko se kestää ja paljonko se maksaa. Jos näihin tulee vastaukset niin ainakin osa republikaaneista on valmiita aukaisemaan hanat.

Mutta sitten taas voin olla täysin väärässä.
 
On kyllä länneltä uskomattoman munatonta touhua jos ei tätä mätisäkkiä ja ryssän kätyriä saada millään ojennukseen. Ja iso syyllisyys tästä lankeaa kyllä minusta myös sen ns. tavallisen unkarilaisen niskaan. Itsehän ovat tämän Moskovan juoksupojan kerta toisensa jälkeen vallankahvaan äänestäneet.

Ja tietenkin voidaan taas esittää retorinen kysymys. Jos venäjällä kerran sotilaita ja aseita piisaa, niin eihän tuollaisen tukipaketin pitäisi merkitä yhtään mitään? Onhan russian sentään stronkki.

Joku voi pitää minua taas yltiöpositiivisena, mutta kyllä tässä on vähän sellaiset merkit, että venäjällä alkaa olemaan aikamoinen hätä. Omat vaalit ovat jo maaliskuussa ja jenkkilässä mahdollinen vallanvaihto vasta reilun vuoden päästä. Rupla on lähtenyt taas painumaan, öljyn hinta laskee ja taas vastaavasti todelliset venäjän talouden ongelmat alkavat nousemaan pintaan.

Kyllä sieltä moskovasta on nyt orbanille ja muille kätyreille käynyt sellainen käsky, että tehkää jotain, nyt on kiire!

Vaikka se näkyvä sota käydää siellä rintamalla, niin kyllä tämä ratkaistaan talouden pelikentillä. Ja siellä kyyti on kylmää putinille. Ja se mikä pitää muistaa, että myös venäjällä toimii niin talouden, kuin matematiikan sekä fysiikan lait. Vaikka tämä tuntuu monelta asiantuntijalta ja varsinkin toimittajilta välillä unohtuvan.
 

20 Days in Mariupol, Nyt areenassa​

edit. Katsominen omalla vastuulla, luvassa, verta, kyyneleitä ja tuskaa. K-18
 
Viimeksi muokattu:

Britannia ja Norja perustavat meriliittouman Ukrainan tukemiseksi​

Uusi liittouma toimittaa muun muassa aluksia vahvistaakseen Ukrainan kykyjä toimia merellä.


Britannia ja Norja ovat luoneet uuden merivalmiuksien koalition tukemaan Ukrainaa, kerrotaan Ukrinformin mukaan Britannian puolustusministeriön verkkosivuilla julkaistussa lausunnossa.

Liittouma tekee tiivistä yhteistyötä Ukrainan laivaston ja puolustusministeriön kanssa kehittääkseen useita valmiuksia, mukaan lukien ”merivoimien nopea kehittäminen Mustallamerellä, Ukrainan merijalkaväen kehittämisen jatkaminen jokien sekä rannikko- ja sisävesiväylien puolustamiseksi”.

Puolustusministeri Grant Shapps ilmoitti myös Britannian kustantavan kaksi Sandown-luokan miinanraivausalusta Ukrainalle UK Export Financen kautta.


– Nämä miinanraivaajat tuovat Ukrainalle elintärkeää kapasiteettia, joka auttaa pelastamaan ihmishenkiä merellä ja avaamaan tärkeitä vientireittejä, joita on rajoitettu ankarasti sen jälkeen, kun (Vladimir) Putin aloitti laittoman täysimittaisen hyökkäyksensä, brittiläinen virkamies sanoi.

Tämä aloite on Britannian mukaan osa sarjaa uusia liittoutumia, jotka on muodostettu Nato-maiden välille tarkoituksena varmistaa kestävä sotilaallisen sitoutuminen Ukrainan tukemiseen.

Ruotsi, Norja ja Suomi ovat myös Ukrinformin mukaan ilmoittaneet 21,5 miljoonan euron osuuden osoittamisesta Itä-Euroopan energiatehokkuus- ja ympäristökumppanuuteen (E5P), joka on tarkoitettu tukemaan kriittisiä infrastruktuuri- ja ympäristöinvestointeja Ukrainassa.
 
Back
Top