Ukrainan konflikti/sota

Tässä on ollut kohta kaksi vuotta Kiinalla tukea Venäjää enemmän ja avoimemmin. Näin ei ole vielä tapahtunut, miksi tapahtuisi nyt? Kyllä Kiina tietää oikein hyvin, missä Venäjä menee ja mikä Venäjän tulevaisuus on. Miksi vaihtaa tuottoisat länsimarkkinat kuolevan kohta entisen suurvallan tukemiseen?
@GaryG kirjoitti, että sodan jälkeen. Ei nyt. Mutta sitten kun uhka boikotista/pakotteista länsimarkkinoilla poistuu, niin miksi Kiina ei tukisi venäjää niin paljon että saa sieltä maksimaalisen hyödyn rahana tai luonnonvaroina? Tuohon toki menee vielä vuosia, jollei lottovoitto yllätä venäjän totaalisen romahtamisen muodossa. Silti se kannattaa pitää mielen syrjässä, ettei ole ihan housut kintuissa jos/kun tuo tapahtuu.
 
Siis ymmärrän tämän retoriikan politiikan keinona, koska tuki on nyt vähän ollut muutoksessa mutta onko joku nyt sitä mieltä kumminkin, että Venäjän sotatalous olisikin kykenevä tekemään sellaista tulosta, että NATO:a uhattaisiin lähitulevaisuudessa?
"Iltalehden tietojen mukaan" Venäjällä tulee 2-3 vuoden kuluttua olemaan huippuunsa trimmattu ja varustettu sekä taisteluissa kovetettu iskuarmeija joka on valmis tuhoamaan Naton.

Mitäpä tuohon Lauri Nurmen juttuun sanoisi. Diplomaattinen muotoilu voisi olla että kiire voi tulla eikä kyky välttämättä kohtaa halua.
 
Tässä on ollut kohta kaksi vuotta Kiinalla tukea Venäjää enemmän ja avoimemmin. Näin ei ole vielä tapahtunut, miksi tapahtuisi nyt? Kyllä Kiina tietää oikein hyvin, missä Venäjä menee ja mikä Venäjän tulevaisuus on. Miksi vaihtaa tuottoisat länsimarkkinat kuolevan kohta entisen suurvallan tukemiseen?
Kiina voi seurata kuinka marja on päivä päivältä kypsempi poimittavaksi. Tavalla tai toisella merkittävä osa Venäjän raaka-aineista siirtyy vielä Kiinan hallintaan.

Sillä välin voi tehdä lännelle pientä kiusaa mutta enempää ei kannata. Venäjän voitto Ukrainassa ei millään tapaa korvaisi tappioita mikäli länsimaiden kanssa menisi samalla suhteet solmuun.
 
Ei tuo siltä näytä, että Kiina kävisi proxy sotaa Venäjän avulla, koska lopputulos on se, että Euroopan ja USA:n armeijat heräsivät vahvistamaan kykyään aika massiivisesti, erityisesti sotilaallisen teollisuuden osalta kun otetaan huomioon aikaisempi tilanne. Mikäli Venäjä uhkaa koko Eurooppaa niin tuossahan tilanne vain kehittyy edelleen siihen suuntaan, että ollaan paremmin ja paremmin varautuneita. Sen sijaan tässä sodassa ryssien armeija heikkenee ja jos Kiinalla jotain jatkosuunnitelmia on niin ne liittyy Uralin itäpuolisen tyhjiön täyttämiseen sen jälkeen kun ryssät ovat romunsa sieltä kuljettaneet Ukrainaan tuhottavaksi.

Ryssien sotatalous on enemmän sanahelinää, kranaattituotannon melkeinpä tuplaaminen ja panssareiden tekeminen sotaa edeltävällä vauhdilla ja lentokoneiden tuotannon merkittävä hidastuminen ei kyllä kerro kovin mairittelevaa kuvaa jostain mitä kuvataan jatkuvasti "sotataloudella".

Rahallisesti se on sitä (koska ryssälän talous on jotain välimallia Portugalin ja Espanjan suhteen nykyisin jos se mitattaisiin dollareina), mutta tuotokset eivät ole mitään massiivisia.

Kiinan rooli on tässä sodassa hyvin mielenkiintoinen sikäli että Kiinalla ei ole minkäänlaista roolia. Sitä ei ole kun Kiina hyötyy tästä sodasta tekemättä yhtään mitään.

Tästä ketjusta löytyy animaatio missä Xi Jinping mussuttaa poppareita kun tähystelee kiikarilla Ukrainan suuntaan. Animaation lopussa Kiina hyökkää Taiwaniin ja siitähän tässä on kysymys mitä Kiinaan tulee jos tuohon lisätään vielä Venäjän kaatuminen Kiinan vähemmän lämpöiseen syliin. Kiinaa ei todellakaan häiritse sodan venyminen eikä Venäjän heikkous yhtään sen enempää kun EU:n heikkous ja USA:n sisäinen levottomuus Ukrainan ja kaiken muunkin suhteen mutta tuskin Kiina mitään proxy-sotaa käy kun ei sen tarvitse. Venäjä hoitaa sen homman Kiinan puolesta ja Xi Jinping kerää siinä samalla vielä rusinatkin Putinin pullasta :ROFLMAO:

Mitä Venäjän heikkouteen muuten tulee niin enemmän on merkitystä Putinin järjellä ja mielenterveydellä kun Venäjän heikkoudella. Jos Putin olisi vähänkin fiksumpi kun on niin eihän se olisi Ukrainaan ja varsinkaan Kiovaan täydellä voimalla hyökännyt. Sekunda Stalinin todellisuudentaju on kaikesta päätellen yhtä pahasti viallinen kun propagandistien luoma maailmankuva ja se on erittäin vaarallista. Jos Putin kokee edelleenkin että Nato on heikko ja länsimaat nössöjä niin hitostako sitä kukaan tietää mitä se saa päähänsä. Sikäli tuo Venäjän heikkouden pohtiminen on jokseenkin hyödytöntä touhua. Se on sitten ihan eri tilanne jos Venäjä aivan totaalisesti hajoaa tai valta vaihtuu Kremlissä parempaan suuntaan. Varmaa kuitenkin on että Venäjä on erittäin vaarallinen tasan niin kauan kun Putinissa henki pihisee ja melko varmasti se on sitä myös Putinin jälkeen.
 
Siis ymmärrän tämän retoriikan politiikan keinona, koska tuki on nyt vähän ollut muutoksessa mutta onko joku nyt sitä mieltä kumminkin, että Venäjän sotatalous olisikin kykenevä tekemään sellaista tulosta, että NATO:a uhattaisiin lähitulevaisuudessa?

Tässä on ollut kohta kaksi vuotta Kiinalla tukea Venäjää enemmän ja avoimemmin. Näin ei ole vielä tapahtunut, miksi tapahtuisi nyt? Kyllä Kiina tietää oikein hyvin, missä Venäjä menee ja mikä Venäjän tulevaisuus on. Miksi vaihtaa tuottoisat länsimarkkinat kuolevan kohta entisen suurvallan tukemiseen?

Juurikin näin että Kiina ei ole halunnut vaihtaa länsimarkkinoita. Siksi tuki on ollut ja tulee vielä olemaan pienempää ja pinnan alla. Sen jälkeen kun Ukrainan sota loppuu ja tilanne vähän rauhoittuu avoimempaan tukeen on todennäköisesti mahdollisuus ilman länsimarkkinoiden "katoamista". Vaikkakin uskon että lännen exit Kiinasta jatkuu aika pitkään.

Kiinallehan tilanne on monellalailla win-win jos se saa halpaa raaka-ainetta venäjältä ja myy sotatarviketta takaisin. Mikään tasavertainen kumppanuus siitä ei tosiaankaan kuitenkaan muodostu.

Itse puhun horisontista 3-10 vuotta. Ja paljon riippuu miten venäjän Ukrainassa käy. Toivottavasti euroopassa investoinnit jatkuu ja Aaltolan 3% puolustusbudjetille ei Stubit ja muut ihan naureskelisi.


Mutta vähän väärä ketju jatkaa tästä asiasta pidempään. Eri mieltä selvästi osittain ollaan ja olkoon näin.
 
Viimeksi muokattu:
"Iltalehden tietojen mukaan" Venäjällä tulee 2-3 vuoden kuluttua olemaan huippuunsa trimmattu ja varustettu sekä taisteluissa kovetettu iskuarmeija joka on valmis tuhoamaan Naton.

Mitäpä tuohon Lauri Nurmen juttuun sanoisi. Diplomaattinen muotoilu voisi olla että kiire voi tulla eikä kyky välttämättä kohtaa halua.


Örkkilässä trimmattiin ja varustettiin koko kylmän sodan ajan ja varsinkin vuodesta 2014 alkaen tätä "iskuarmeijaa".

Oli erityisesti Natoa vastaan suunniteltu ja huippuunsa varustettu, mutta niin vain ukrainalaisten reserviläiset ja makkaranpaistoporukat pillkoivat ja paistoivat nuo 2. ja 4. Kaartin panssaridivisioonat mm. Harkovan edustalla... Nyt "Tamanskajalaiset" ja "Kantemirovilaiset" ovat muisto vain.


 
-
BBC dokumentti Venäjän eliittiyksikön kohtalosta.
In October 2022, Russia sent men from the elite 155th Marine Brigade—the “Black Berets”— to take the town of Vuhledar in Ukraine.

Ramaz Gorgadze, a young aspiring TikTok rapper, was among them. Before the assault, he sent a last message to his mother, and then went missing.

Days later, a rare protest letter from the Black Berets emerged online. The men claimed that “inept” commanders threw them into an “incomprehensible offensive” and called them “meat”. What happened to Ramaz and his comrades of the 155?
 
Toivottavasti artikla 7:n käyttö nyt etenee EU:ssa. EU ei aiemmin edes ajatellu tuon käyttöä, koska Puola olisi suojellut Unkaria. No vähän jännittää Slovakia ja Itävalta.
YES.Hungary may be deprived of the right to vote in the EU to approve €50 billion in aid to UkraineAccording to the British edition of the Financial Times, some officials in Brussels are proposing to apply Article 7 of the Treaty on the European Union, thanks to which it is possible to deprive an EU country of its right to vote if it violates the rule of law.Previously, they did not even think of taking such a step, because Hungary would be protected by their ally - Poland, but the change of government in the country means that Hungary no longer has a guaranteed protector.However, many countries are hesitant to use what is essentially the EU's biggest weapon against a member state.
 
-
BBC dokumentti Venäjän eliittiyksikön kohtalosta.
In October 2022, Russia sent men from the elite 155th Marine Brigade—the “Black Berets”— to take the town of Vuhledar in Ukraine.

Ramaz Gorgadze, a young aspiring TikTok rapper, was among them. Before the assault, he sent a last message to his mother, and then went missing.

Days later, a rare protest letter from the Black Berets emerged online. The men claimed that “inept” commanders threw them into an “incomprehensible offensive” and called them “meat”. What happened to Ramaz and his comrades of the 155?
Eipä jäänyt ryssäräppäriäpärää ikävä. Tuossakaan dokumentissa ei sitten kyseenalaistettu ryssän motiiveja, vaan kyvyttömyyttä ja ryssimisen mielekkyyttä.
 
Ehkä tähän sopii Britannian asevoimien komentajan, amiraali Tony Radakin kommentti:
"Putin on menettänyt sodan hallinnan."
https://www.express.co.uk/news/world/1818090/russia-ukraine-war-vladimir-putin-struggling

..ehkä vähän arvovaltaisempi taho kuin joku random foorumilainen..

Tämmöisillä foorumikirjoituksilla ei itselleni kyllä ole muuta arvoa kuin vaan se että tietääpähän mitä venäjän propagandatuutin senhetkinen viesti /toive eurooppalaisille ujutetusta ajatusmallista on 😉

Samaan aikaan voi odotella vaikkapa näitä:
-tuleeko taas kunnon perjantaijytky Sevastopolissa
-milloin ja mitä kivaa Vapaan Venäjän joukot keksivät taas Belgorodin suunnilla
-milloin se viimeinenkin VDV-joukko sulaa eteläisellä rintamalla
-miten Mustanmeren laivanupotus edistyy
-milloin ja kenen toimesta se Prigon Juhannuskulkue uusiutuu
-milloin F-16/ATACMS astuvat lavalle
-jne jne

Sitten pitemmällä aikavälillä voi mietiä vaikkapa että uusiutuisiko milloin taas se 1 MS itärintaman lopetus. Eli vanjamusikat vaan lähtevät kävellen kotiin, kun tsaarin arvovalta romahtaa.


Vielä syyskuussa jaeltiin innokkaasti bannia, jos vähänkään epäili vastahyökkäyksen mahdollisuuksia... Vieläkö täällä on sama uho päällä vai alkaako surulliset realiteetit jo puskea läpi?

Jenkitkin alkaa jo julkisesti vaatia, että olisi parempi kaivautua ja pitää edes nykyinen asetelma.

Onneksi meillä kotimaassa on valoisampaa kun tänään allekirjoitetaan DCA-sopimus ja kranaattituotantokin saadaan lopulta uudelle tasolle.
 
Venäjän erikoisjoukkojen ja sotilashenkilöstön määrä Hersonin alueella on lisääntynyt, Ukrainan kansallinen vastarintakeskus ilmoittaa 17. joulukuuta julkaistussa raportissaan.

Keskuksen mukaan Venäjän joukkojen sabotaasitoimet ovat kääntyneet koko alueella kasvuun. Tämän tarkoituksena on pelotella Hersonin alueen asukkaita.

Keskus kertoo Venäjän yksiköiden yrittävän paikallistaa tutkatiedustelun avulla satelliittipuhelimia käyttäviä ukrainalaisia.

– Vihollinen tietää, että Ukrainan puolustusjoukot käyttävät Iridium-satelliittiverkko-operaattorin laitteita sotilaallisiin tarkoituksiin, keskus kirjoittaa.

IL
 
Vielä syyskuussa jaeltiin innokkaasti bannia, jos vähänkään epäili vastahyökkäyksen mahdollisuuksia... Vieläkö täällä on sama uho päällä vai alkaako surulliset realiteetit jo puskea läpi?

Jenkitkin alkaa jo julkisesti vaatia, että olisi parempi kaivautua ja pitää edes nykyinen asetelma.

Onneksi meillä kotimaassa on valoisampaa kun tänään allekirjoitetaan DCA-sopimus ja kranaattituotantokin saadaan lopulta uudelle tasolle.
Tulitko uudella nimimerkillä jatkaan ankeuttamista?
 
Eilen puhuin Ukrainan puolustusteollisuuden ylösajosta länsimaisten kumppanien avulla, no tänään saatiin uutinen briteistä että ensimmäiset sopimukset on saatu tehtyä:

Ensimmäinen Yhdistyneen kuningaskunnan kauppaoperaatio Kiovaan tehostaa puolustusyhteistyötä​

Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus ja Britannian puolustusteollisuus tekevät ensimmäisen kauppamatkansa Ukrainaan.


  • Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus ja Britannian puolustusteollisuus tekevät ensimmäisen kauppamatkansa Ukrainaan.
  • Ison-Britannian ja Ukrainan yritysten väliset sopimukset parantavat kestäviä puolustusteollisuuslaitoksia Ukrainassa.
  • Vuotuinen Ison-Britannian ja Ukrainan välinen tavara- ja palvelukauppa on 1,5 miljardia puntaa.
Ukrainan puolustusta ja Ison-Britannian ja Ukrainan välisiä kauppasuhteita on vahvistanut Britannian hallituksen johtama kauppavaltuuskunta maahan.

Yritys- ja kauppaministeriön ja puolustusministeriön johtama yhteinen kauppaoperaatio pidettiin 13.–14. joulukuuta, ja se perustui Ison-Britannian jatkuvaan ja jatkuvaan tukeen Ukrainan puolustukselle Putinin vuoden 2014 hyökkäyksestä lähtien.

Tapaamiset Kiovassa seurasivat syyskuussa Lontoossa järjestetyssä Defence and Security Equipment International (DSEI) -näyttelyssä käytyjä keskusteluja Ison-Britannian ja Ukrainan puolustus- ja turvallisuusalan yritysten mahdollisista kumppanuuksista.

Ukrainan puolustusministeri Umerovin avaama kauppavaltuuskunta kokosi Ison-Britannian ja Ukrainan hallitusten virkamiehiä sekä Ison-Britannian ja Ukrainan teollisuuden keskeisiä sidosryhmiä keskustelemaan pitkäaikaisen yhteistyön mahdollisuuksista.

Yhdistyneen kuningaskunnan puolustusyhtiöiden ja Ukrainan hallituksen välisten tapaamisten jälkeen on allekirjoitettu sopimuksia, mukaan lukien:

  • Ukrainan puolustusministeriö teki Babcockille kolmivuotisen sopimuksen tukea ja ylläpitää kahta miinantorjuntaalusta "Cherkasy" ja "Chernihiv" Ukrainan laivastolle sen jälkeen, kun ne on siirretty Ison-Britannian kuninkaalliselta laivastolta. Tämä seuraa Babcock Ukraine -yrityksen perustamista, kun maassa avattiin toimisto, jossa omistautunut tiimi keskittyy tukemaan Ukrainaa ja teollisuuskumppaneita.
  • BAE Systems ja AMS Integrated Solutions Ltd allekirjoittivat sopimuksen, jonka avulla ne voivat tarjota erikoistuneita tykistöjärjestelmiä suoraan Ukrainan asevoimille Ukrainassa. Sopimuksen mukaan Ison-Britannian hallituksen lahjoittamia tykistöjärjestelmiä voitaisiin korjata ja huoltaa AMS:n olemassa olevissa huoltokeskuksissa Ukrainassa, missä se työllistää ukrainalaisia insinöörejä.
  • Thales allekirjoitti yhteisymmärryspöytäkirjan Ukrainan miehittämättömien ilmajärjestelmien liiketoiminnan Aerodronen kanssa, joka kokoaa yhteen Ukrainan ja Pohjois-Irlannin parhaan tekniikan toimittamaan uusia valmiuksia Ukrainan asevoimille.
Ukrainalla on tilat, sukutaulu, ihmiset ja taidot tuottaa korkealaatuisia sotilaslaitteita, ja se on selkeästi kiinnostunut kumppanuuksien solmimisesta länsimaisten puolustusyritysten kanssa rakentaakseen uudelleen puolustusteollisuuden perustansa ja auttaakseen Ukrainaa voittamaan sodan.

Laajemmin Ison-Britannian ja Ukrainan välinen tavara- ja palvelukauppa oli 1,5 miljardia puntaa vuoden 2023 toisen neljänneksen loppuun päättyneellä neljällä vuosineljänneksellä. Kasvava kauppa luo työpaikkoja molemmissa maissamme ja auttaa ylläpitämään Ukrainan elpymistä ja kestävyyttä.

Linkistä lisää asiasta:

 
Back
Top