Ukrainan konflikti/sota

En haluaisi lähteä kiistelemään kenraalin kanssa, mutta lastailun/purkamisen määrä kuristaisi kyllä huoltoa huomattavasti ja tekisi kaikesta jäljelle jäävästä huollosta haavoittuvaa. Se olisi valtava arvovaltatappio Putlerille. Ja indikoisi myös perusryssille, että Krimi ei ole vielä voitettu ja ainakaan ei ole lomakohde kesällä 2024.

Jos pitäisi miettiä merkittävintä mahdollista yhtä yksittäistä operaatiota, ei oikein tule isompaa mieleen. Paitsi Putlerin itsensä salamurha.
Enemmän vaikuttaisi jos Ukraina saisi Krimiltä tulevat tiet haltuunsa, silloin mikään ei liikkuisi Krimiltä etelärintamalle. Jos Kertsinsilta räjäytetään, saadaan huolto hoidettua losseilla, lautoilla ja laivoilla ja silti Krimin kautta tuodaan tavaraa niin perkeleesti.

Ryssä huolsi Khersonin oikeata rantaakin, vaikka rintama oli hyvinkin lähellä.

Kertinsillalta rintamalle puhuttaisiin 300 kilometrin matkasta, joten ryssän lauttayhteydet voisi toimia hyvinkin rauhassa.

Uskon että silta olisi jo paskottu jos sen katsottaisiin olevan ratkaiseva asia sodan kannalta.
 
Ukraina viettää Joulua tänä vuonna 25. päivä kuten muukin eurooppa. Ryssällä on ollut ikävä tapa tehdä iskuja Ukrainalle tärkeinä päivinä. Saa nähdä mitä tuleman pitää ylihuomenna. Toivottavasti ryssän puikot on vähissä.
ryssät ne on niin ihastunu noihin päivämääriin, että luulottelevat muidenkin niin tekevän... Nooh, nythän ne nostaa sitte valmiustasoa tappiin joulun pyhiksi... Tässä käy sitte ne normi ryssimiset...Pjotor ja Ivan on Kertsinsalmella hälytehtävissä, Pjotorilla leili pakkasnestettä mukana, jota siinä sitte hörpitään yhessä, toivoen ettei näkö lähe...Ivan siinä sitte toteaa, että on nähny plutoonanpäälliköllä paperin jossa sanotaan että miehistölle näytetään muna, ettei kukaan usko länsipropagandan tietoja jostain munapulasta...Paperissa seiso ihan selvästi, että "plutoonanpäällikkö saa kuitata huoltokeskuksesta "1kpl,muna,närhen, pieni." ... Semmonen kuulemma tuodaan näytteille, ku joku Fabergin muna illanviettoon, katsoa saa, ei syödä... No tunti ennen illanvieton alkua ja hälypäivystyksen loppua, Pjotor toteaa että "Lähtään helvettiin täältä."... Taivaalta kuuluu suhahdus... ja kas, sekunttia myöhemmin Ivan ja Pjotor on juuri siellä...
 
Olet hiukan myöhässä. Eiliseltä on useita sivuja aihetta käsitelty ;)
Ei kai tuo haittaa vaikka täällä vähän hehkuttaa?
Joskus nuo SU-34 Fullback paskat tuntui kovilta sotakoneilta, noissa oli vissiin rakennettu ihan paskahuusikatkin jos isovenäläiset piti lentää pitkälle pommittamaan siviilejä. Nyt tippuvat taivaalta Patriotilla kuin kärpäset. Kyllä kelpaa hehkuttaa jos nuo saadaan nyt jo alas ja loput sitten tuhotaan kentille kun tosi iso rähinä mahdollisesti joskus alkaa.
 
Enemmän vaikuttaisi jos Ukraina saisi Krimiltä tulevat tiet haltuunsa, silloin mikään ei liikkuisi Krimiltä etelärintamalle. Jos Kertsinsilta räjäytetään, saadaan huolto hoidettua losseilla, lautoilla ja laivoilla ja silti Krimin kautta tuodaan tavaraa niin perkeleesti.

Ryssä huolsi Khersonin oikeata rantaakin, vaikka rintama oli hyvinkin lähellä.

Kertinsillalta rintamalle puhuttaisiin 300 kilometrin matkasta, joten ryssän lauttayhteydet voisi toimia hyvinkin rauhassa.

Uskon että silta olisi jo paskottu jos sen katsottaisiin olevan ratkaiseva asia sodan kannalta.
Vaikka olenkin samaa mieltä siitä että mikään yksittäinen temppu ei sotaa ratkaise, niin kyllähän sillan poikkaisu hankaloittaisi huomattavasti logistiikkaa, mikä sitten näkyisi pieninä voittoina siellä täällä. Siltaa on paskottu nyt kahdesti enemmän tai vähemmän onnistuneesti, ja Hersonissakin ryssä lopulta lähti matkoihinsa.

Ja jos silta saadaan kokonaan pois pelistä, olisivat lossit seuraavaksi drooniveneiden kohteina.
 
Hyvältä näyttää!

Venäjän keskuspankin teettämien tutkimusten mukaan neljäsosa venäläisistä tulee tuskin toimeen tällä hetkellä.

Venäjän tilastoviranomaisen Rosstatin mukaan inflaatio vuoden alusta lähtien oli 7,1 prosenttia 18. joulukuuta mennessä. Yhdysvaltain dollari taasen on kallistunut ruplaan nähden 30,8 prosenttia, Kremlin valtavista tukitoimista huolimatta.

Riippumaton venäläismedia Moscow Times kiinnittää kuitenkin huomion siihen, että monet perustuotteet ovat kallistuneet paljon enemmän kuin perusinflaatio osoittaa.

Venäläisille tärkeistä tuotteista muun muassa kananmunien hinta on noussut 53 prosenttia, tomaatit ja banaanit 46 prosenttia, ja kananlihan hinta 29 prosenttia.

Vaikka olenkin samaa mieltä siitä että mikään yksittäinen temppu ei sotaa ratkaise, niin kyllähän sillan poikkaisu hankaloittaisi huomattavasti logistiikkaa, mikä sitten näkyisi pieninä voittoina siellä täällä. Siltaa on paskottu nyt kahdesti enemmän tai vähemmän onnistuneesti, ja Hersonissakin ryssä lopulta lähti matkoihinsa.

Ja jos silta saadaan kokonaan pois pelistä, olisivat lossit seuraavaksi drooniveneiden kohteina.
Drooniveneiden kohteena on siltakin ollut muttei siinä ole onnistuttu kuin kerran. Yksittäisen lossin paskominen on yksi tyhjän kanssa, losseja ja lauttoja kyllä löytyy.

Ymmärrän kyllä että homma hankaloituisi, jos silta katkaistaisiin, mutta en usko sen tuovan kovin suurta merkitystä rintamille.

Krimiltä tulevien teiden katkaisu olisi kaikkein paras, sillon ei Krimiltä tulisi huolto läpi, jos silta katkaistaan niin se ei ole vielä tarpeeksi merkittävä toimi, koska silta voidaan korvata.
 
Toki rantateiden katkaisu olisi varmasti tehokkaampaa, mutta pitää nähdä asioiden taakse. Tuo sillanperkele on Putinin tuotos. Putinin masinoima ja Putinin kehuma. Se on liittänyt Krimin ikiaikaisesti ikuiseen Venäjään. Se napanuora lopullisesti poikki vaikuttanee mielestäni yleiseen venäläiseen mielipiteesen enemmän kuin 100K kuollutta kulia siperian perukoilta joita kukaan ei edes tunne.
 
Juna on ryssän huollon a et o ... Jos Kertsinsalmen silta saatais veke, se vaikeuttais ryssän huoltoa olennaisesti... Ne tiet ei paljon auta, jos ei ole tauhkaa jota niillä kuljetetaan, eikä kumipyöriä joilla niitä teitä käytettäisiin... ryssille nyt esmes semmonen keksintö, ku kuormalava ja trukki on täysin tuntematon... Silta ku olis paskottu, purettais siellä salmen toisella puolella junista tauhka, joka lastattais lauttaan, josta se lastattais kuorma-autoon, josta taas purettais kenttämakasiiniin... ja kaikki tämä käsin... Veikkaan että huolto olis melko nopeesti täysin juntturassa... Eihän ne ilman sillan luomaa ratayhteyttä sais edes Krimin asukkaita huollettua, puhumattakaan mistään sotajoukoista....
 
Korkea-arvoinen Ukrainan puolustusministeriön viranomainen on pidätetty epäiltynä törkeästä kavalluksesta. Asiasta uutisoi muun muassa BBC.

Miehen epäillään kavaltaneen 1,5 miljardia Ukrainan hryvniaa eli noin 36 miljoonaa euroa asekauppojen yhteydessä.

Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU:n mukaan viranomainen toi kaupantekoon ylimääräisen välikätenä toimineen yrityksen.

Kun saman asevalmistajan kanssa allekirjoitettiin myöhemmin uusi sopimus, jossa ei ollut välikäsiä, tuotteiden hinnat laskivat ja toimitusajat lyhenivät huomattavasti, sanoo SBU.

SBU:n mukaan rikoksesta syytetty viranomainen oli jatkanut alkuperäistä, kalliimpaa sopimusta. Turvallisuuspalvelun mukaan noin 1,5 miljardia Ukrainan hryvniaa siirrettiin ulkomaisen välittäjäfirman tileille.

SBU sanoo saaneensa haltuunsa dokumentteja, joissa on todisteita rikollisesta toiminnasta.

Jos viranomainen tuomitaan syylliseksi, häntä odottaa jopa 15 vuoden vankeustuomio.

IL
 
-
The destruction of the three Russian Su-34 yesterday brought the Russian air campaign in Kherson to a complete halt. Usually, the Russian air forces deploys an average of 80 missiles against Ukrainian positions in Kherson alone. Today, it fell to exactly zero!It cannot be more obvious how brittle the Russian army in reality is.

It is a Potemkin army which primarily lives from masses of meat respectively deterrence and less from real value on the battlefield. When only one Patriot battery can cause the entire Russian air force to completely disappear, then you can imagine what swarms of F-16, AMRAAM AIM-120D, ATACMS and TAURUS and other weapon systems against Russian air and ground assets will cause, once they get unleashed. The Western self-deterrence is absolutely unjustified.
 
Venäläinen ja ukrainalainen toimittaja keskustelevat. Ovat sitä mieltä, että Putlerin propaganda, joka päälle 10 vuotta rummutti ukrainalaisten olevan natseja, sai venäläiset hulluiksi ja kannattamaan kaikkia diktaattorinsa toimia.

Päivän luvut:
414455112_709833954663019_6310078959982393362_n.jpg
 
💪 Täyttä asiaa Puolasta

"Lännen on jatkettava Ukrainan määrätietoista tukemista sekä varauduttava myös muutoin Venäjän uhkaan, sanoo Puolan tuore ulkoministeri Radoslaw Sikorski The Observerin haastattelussa. Pitkän uran kotimaansa politiikassa tehnyt Sikorski on nyt toista kertaa ulkoministerinä, toimien tehtävässä jo vuosina 2007-2014."

"Vain ukrainalaisilla on oikeus sotaväsymykseen, puolalaispolitiikko julistaa. Länsimaat eivät taas uhraa sodassa mitään, Sikorski sanoo. Haastattelussa hän kehottaa nyt Euroopan maita panostamaan sotatuotantoon ja varustautumaan. Vaikka länsi on Venäjää 20 kertaa rikkaampi, pystyy sotatalouteen siirtyvä Venäjä ohittamaan länsimaat tuotannossa, Sikorski pelkää."
 
The first strike looks more like an airburst strike by an M972 Excalibur, though. The second is definitely GMLRS from HIMARS/M270.
"Herra vänrikki, jos kiäntääpi tykkiä ni kohdallekko ossuu? Mitä se tänne metsään ampuisi?"

On tuo drone melkoisesti muuttanut sotimista. Tuossakin örkkikokouksessa oli kaksi telttaa ja nuo bemarit. Tässä on kyllä todellinen kehityksen paikka Suomessakin, ei toimi enää juoksuhauta - 150m haudan takana metsässä teltta, kun drone löytää ja parhaassa tapauksessa tuhoaa.. En jaksa uskoa, että himarssiin on niin paljon rakettia, että kahta bmptä sellaisella ammutaan, mutta ehkä ne teltat tai muu tarkkailu kertoi, että siinä meni ukkojakin isompi kasa.
 
Venäläinen ja ukrainalainen toimittaja keskustelevat. Ovat sitä mieltä, että Putlerin propaganda, joka päälle 10 vuotta rummutti ukrainalaisten olevan natseja, sai venäläiset hulluiksi ja kannattamaan kaikkia diktaattorinsa toimia.

Tuosta melko alusta lainaus siitä, millasella tavalla sota on vaikuttanut ukrainalaisiin:
Andri vastaa: ”Tunnen jännitystä. Samanlaista kuin kuullessani yllättäen venäjän kieltä. Sillä hetkellä sanon itselleni: Varo! Vaikka moni ukrainalainenkin puhuu yhä venäjää.”
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top