Julia Davis tuottaa lähtökohtaisesti hyvää sisältöä. Tämäkin oli asiallinen pätkä lukea, vaikkei sinänsä mitään uutta sisältänyt. - -
Tällaiset jutut saa aina välillä uskomaan, että tuo paskala voisi tuosta romahtaa mahdottomuuteensa lähitulevaisuudessa. Mutta koska emme voi olla varmoja, älkäämme budjetoiko sen varaan mitään
Julia Davis, joka on muistaakseni puoliksi ukrainalainen, tekee tärkeää työtä. Jaksaa katsoa Venäjän valtiontelevisiota ja tehdä helposti pureskeltavia katsauksia meille muille.
Venäjän mielialojen seuraamisessa tärkein pointti ei välttämättä ole se, että romahtaako ne nyt vai heti. Kansannousun todennäköisyys on pieni. Olennainen havainto on, että sota koskee jo kaikkia ja kaikkea siellä. Mielialat ovat surkeat. Ihmisiä ahdistaa, ollaan kyynisiä. Vaikka
die Fürstenstadt eli Moskova elääkin eri todellisuudessa kuin muu maa, sieltäkin on jo mobilisoitu ja uhka on läsnä. Syytökset armeijan häpäisystä ja homopropagandasta sinkoilevat. Virheliikkeen tekemällä voi vähintään menettää työnsä ja pahimmillaan päätyä rintamalle joko vankilan kautta tai suoraan. Eliitin jäsenyys ei suojaa lainkaan, vaan voit pudota ikkunasta, sinut voidaan hakata jos et jaksa joku ilta vetää propagandashowtasi normaalilla pössiksellä ja Ukraina suunnittelee koko ajan paskahuusiisi lennokki-iskua.
Ei tuo kaikki ehkä vallankumoukseen johda, mutta on kiistatonta, että sodan toisella osapuolella ei ole enää käytettävissään sodan stressistä ja isku-uhasta vapaata tukeutumisaluetta. Siis sellaista, jossa väestö saa elää rauhassa ja jossa on mahdollisuus pyörittää ja kehittää teollisuutta ja innovoida normaalien rauhanajan lainalaisuuksien vallitessa. Isku-uhka kun ulottuu jo Siperiaankin, kansainvälinen kauppa ei toimi normaalisti ja työvoimasta on pulaa.
Yhteiskunta, teollisuus ja kauppa sinänsä tietenkin toimii Venäjällä, mutta niiden olot muistuttavat enemmän toisen maailmansodan sotaa käyvien maiden oloja kuin tämänhetkisten sotaa käymättömien Euroopan maiden oloja. Olkoonkin, että hintahäiriöitä ja komponenttipulaa paikoin on täälläkin, mutta se on pientä. On yhteiskunnan ja teollisuuden kokonaiskuvan kannalta ihan eri asia, jos sodankäyntiin välittömästi liittyvien loppuhyödykkeiden kuten kranaattien hinta on kahdeksankertaistunut, kuin että siviilit jonottavat säännösteltyjä kananmunia, joita saa yhden kerrallaan.
Jos kansa jonottaa kananmunia, ei pidä kuvitella että saman maan sotatarviketuotanto toimii vakaasti, vaikka meillä ei siitä tarkkaa tietoa olekaan. Se että Länsi-Euroopassa kranaatin hinta moninkertaistuu, on jopa hyvä merkki. Se nimittäin kertoo että niitä kuitenkin
saa. Hintajouston vastakohta on hintasäännöstely, joka yleensä johtaa siihen että korkean kysynnän hyödyke vain
loppuu.
Vaikka se ei ukrainalaisten näkökulmasta ole reilua, on raaka tosiasia että suurin osa Euroopasta elää edelleen rauhan aikaa, joka on valtava potentiaali myös Ukrainan kannalta. Potentiaali joka Venäjältä puuttuu.
Se on tietenkin potentiaali, joka pitää myös ottaa käyttöön eikä arastella. Rohkaisevia merkkejä on, mutta mikään poliitikkojen painostus ei ole turhaa.