Ukrainan konflikti/sota

Olettaisin näin, joku paremmin naapuria tunteva voi varmasti vastata tähän. Sen verran näkee jopa suomalaisilla etulinjan hommien varusmiehillä liivejä, että naapurilla on pakko olla niitä ainakin vakinaisille joukoilleen (ml. kontraktnikit).

Sepä se olisikin, jos joukosta voisi erottaa kontraktnikit ja muut "tärkeät" liivien perusteella.
 
Olen aivan eri mieltä siitä, etteikö Ukrainaa pitäisi asistaa ja nopeasti. Nyt kaikki toivovat, että Debaltseve riittää. Sitten kai toivotaan, että Mariupol riittää. Harkova? Kiova?

Putin ottaa halutessaan Kiovan vielä vuoden 2015 aikana tällä Merkel-taktiikalla. Merkel pelaa juuri sitä roolia, minkä Putin on hänelle valinnut. Samalla Putin pyrkii hajottamaan EU:n "yhtenäisyyttä" (mikä vitsi) ja myös NATOa.

Kunhan nyt Puolan raja lähestyy ja Baltia alkaa olla kyseessä, saattaa tulla jo kurapöksyillekin (apua, eskaloituu yääää) mieleen, että jotain olisi Putlerille kannattanut ajoissa tehdä.

Olen ollut viime kevään maaliskuusta tätä mieltä eikä ole tarvinnut kantaa muuttaa. Tuhatkunta sivua olen aika ajoin sanonut vastaväitteisiin itse eniten kernaimmin toivovani olevani väärässä. Vielä ei ole tarvinnut olla.

Toivon toki olevani tällä kertaa. Jospa tällä kertaa. Putin ei himoa enempää eikös juu. Kapinallisten sotahan tämä vain. Venäjänkielistä väestöä suojellaan. Sisällissota... Venäjän tukemat kapinalliset...

Katselin eilen illalla Euroopan karttaa, muistelin erinäisten EU-maiden tiimoilta viime aikoina uutisissa pyörineitä juttuja ja sain karmean ajatuksen. Saattaisiko Putin haluta maayhteyden Välimerelle?

Ketju menisi jotenkin näin: Ukraina on jo työn alla, Unkarissa on hyvin itäsuuntautunut Orban vallassa, Serbia on vanha kaveri, Makedonia pelkkä suupala ja Kreikassakin jo uhottiin Venäjän rahojen puoleen kääntymisellä. Romania ja Bulgaria jäisivät mottiin Mustanmeren rannalle.

Jos kuulostaa teistä kaukaa haetulta, niin kuulostaa se minustakin. Mutta niin kuulosti sota Venäjän ja Ukrainan välilläkin, ja ruokahalu kasvaa syödessä. Mitä enemmän Putinin Venäjälle annetaan suupaloja, sitä enemmän se niitä haluaa.
 
Tilanne alkaa olla kahdelta suunnalta paha:
1. Neuvottelutie on tuhottu; uudet todesta otettavat neuvottelut vaativat Putinin vaihtoa??
2. Ukrainan armeijan moraali ja kyky on nyt motin jälkeen kyseenalainen.

Pitäisi pelastaa se minkä voi eli Ukrainan aseistusta on lisättävä (tuskin kukaan haluaa kriisiä eskaloituvan toisaallekin).
Pakotepuolella olisi tekemistä lisää...
 
Ukrainan poliittinen ja sotilaallinen johto taitaa olla melkoinen idiootti lauma!

Paljonko tuolla motissa on miehiä 5000 vai 8000 ja mitä niiden uhraamisella saavutetaan?

No uhrautumisvalmiit ukrainalaisnuorukaiset rientävät ainakin riemu rinnoin ja helvetin sankoin joukoin paikalliseen PERKseen, jotta saavat kuolla isänmaan puolesta. Tai antautua venäläisille. :(

Ihmiset ja sotilaat taas kerran pelinappuloina isojen sopimusten välisessä pelissä. Joko alkaa syttyä lamppu päässä: rautaa lahkeisiin.
 
Kuules sie baikal, miten sie kuvittelet, että vaalien jälkeinen liittoutumisfobinen oma poliittinen johtomme selviäisi asioita Ukrainaa paremmin? Pukkaisi ilmeisesti uutta YYA-sopimusta seurauksineen.
 
Poliittiselta johdolta ei onneksi meidän tapauksessa muuta vaadittaisi kuin kykyä lykätä pallo jossain kohtaa sotilaspuolen asiaksi. Ukrainassa sotilaspuoli on täysin miinoitettu vihollisen kätyreillä.

Siinä on pieni ero. Eläköön se pieni ero? Tai jos kapenee niin mieluiten niin että Ukrainassa tilanne paranee!
 
Sepä se olisikin, jos joukosta voisi erottaa kontraktnikit ja muut "tärkeät" liivien perusteella.

Minä terminaattoriarmeijana pidätte jotain Petsamon prikaatia tai Venäjän asevoimia yleensä?

Onko Suomessa 250 000 sirpaleliiviä? Toivotaan. Punapistetähtäintä? Lähiradiot?
 
Viimeksi muokattu:
Olen aivan eri mieltä siitä, etteikö Ukrainaa pitäisi asistaa ja nopeasti. Nyt kaikki toivovat, että Debaltseve riittää. Sitten kai toivotaan, että Mariupol riittää. Harkova? Kiova?

Putin ottaa halutessaan Kiovan vielä vuoden 2015 aikana tällä Merkel-taktiikalla. Merkel pelaa juuri sitä roolia, minkä Putin on hänelle valinnut. Samalla Putin pyrkii hajottamaan EU:n "yhtenäisyyttä" (mikä vitsi) ja myös NATOa.

Kunhan nyt Puolan raja lähestyy ja Baltia alkaa olla kyseessä, saattaa tulla jo kurapöksyillekin (apua, eskaloituu yääää) mieleen, että jotain olisi Putlerille kannattanut ajoissa tehdä.

Olen ollut viime kevään maaliskuusta tätä mieltä eikä ole tarvinnut kantaa muuttaa. Tuhatkunta sivua olen aika ajoin sanonut vastaväitteisiin itse eniten kernaimmin toivovani olevani väärässä. Vielä ei ole tarvinnut olla.

Toivon toki olevani tällä kertaa. Jospa tällä kertaa. Putin ei himoa enempää eikös juu. Kapinallisten sotahan tämä vain. Venäjänkielistä väestöä suojellaan. Sisällissota... Venäjän tukemat kapinalliset...

Olen aivan täydellisesti samaa mieltä. Muistatkos aikaa viime vuoden maaliskuussa. Me oltiin silloin mielestäni vähemmistönä tällä foorumilla. Nyt kun meidän pelkomme on käynyt toteen jo vuoden ajan niin emme ole enää vähemmistönä, vaan muutkin ovat samaa mieltä tällä foorumilla.

Koittaakohan vielä aika jolloin todetaan J.Putkisen ja minun olleen oikeassa jo yli 10 vuotta sitten kun huusimme kaduilla ja verkossa, että Venäjä on imperialistinen roistovaltio joka on pysäytettävä? Meillä oli jo silloin riittävät todisteet asiasta, mutta silloin melkein kaikki muut ummistivat silmänsä. Nyt ei ole enää kuin 78% silmät kiinni ja pää pensaassa.
 
Kuules sie baikal, miten sie kuvittelet, että vaalien jälkeinen liittoutumisfobinen oma poliittinen johtomme selviäisi asioita Ukrainaa paremmin? Pukkaisi ilmeisesti uutta YYA-sopimusta seurauksineen.

No eipä tuo liittoutuminen onnistunut Kokoomusjohtoisenakaan, oli tässä vuosia aikaa näyttää leijonankynnet. Voisin vastata vaikkapa: hyvin.

Vaalienalushötäkkää pukkaa. Oma kannattajakunta mielessään laidasta laitaan poliitikot mölyävät kuka mitäkin. Vaalien jälkeen on paluu arkeen, unohtuvat hernekeittoämpärit kolmeksi vuodeksi liiterin nurkkaan, ei tarjota kahvia alamaisille toreilla, ei taputa poliitikko mummon olkapäätä kadun varrella, ei iske vanhainkotikäynti edustajaa......

Ulkopolitiikan linja ei muutu mihinkään. Erkin voisi jo vaihtaa johonkin muuhun, jos ei muuta niin ihan huvikseen vaikka. Liisa Akimoff voisi tehdä Erkistä dokkarin: "pasifisti vallan ytimissä". Jos jotain voisin toivoa, niin jokainen pikkupuolue oppositioon hämmentämästä ja pois jaloista. Pikkupuolueiksi lukisin alle 10 prosentin kannatuksella seilaavat kansanliikkeet. Puolustusministeriksi kutsuisin kenraalien mieliksi jonkun turvallisen äitihahmon...Liisa Jaakonsaari voisi olla aika pöhee.
 
Viimeksi muokattu:

Vakavia ilmeitä on. Rohkenen edelleen väittää että näissä tuhmien puolella taistelevissa joukoissa (joista iso osa vaan joutuu tekemään mitä käsketään) on viimeistään taistelukokemusten myötä vähemmistönä ne jotka kouhottavat slaavilaista ylivertaisuutta ja kaikenlaista geopoliittista machoilua. Se on helpompi tehdä niiden toimesta jotka vain siirtelevät tätä lihamassaa kartalla paikasta toiseen paskat välittäen mitä tapahtuu.

Valitettavasti tuossa Debaltseven tapauksessa on kyllä ihan samaa henkeä kuin näissä Venäjän touhuissa, syitä vielä sen tarkemmin tietämättä. Ukrainan rohkeat taistelijat joutuvat taistelemaan kahden rintaman sotaa Venäjää/separaattoreita sekä omaa sotilasjohtoaan vastaan.
 
Katselin eilen illalla Euroopan karttaa, muistelin erinäisten EU-maiden tiimoilta viime aikoina uutisissa pyörineitä juttuja ja sain karmean ajatuksen. Saattaisiko Putin haluta maayhteyden Välimerelle?

Ketju menisi jotenkin näin: Ukraina on jo työn alla, Unkarissa on hyvin itäsuuntautunut Orban vallassa, Serbia on vanha kaveri, Makedonia pelkkä suupala ja Kreikassakin jo uhottiin Venäjän rahojen puoleen kääntymisellä. Romania ja Bulgaria jäisivät mottiin Mustanmeren rannalle.

Jos kuulostaa teistä kaukaa haetulta, niin kuulostaa se minustakin. Mutta niin kuulosti sota Venäjän ja Ukrainan välilläkin, ja ruokahalu kasvaa syödessä. Mitä enemmän Putinin Venäjälle annetaan suupaloja, sitä enemmän se niitä haluaa.

Putin syö kyllä kaiken mitä annetaan syödä ja hyvällä ruokahalulla syökin :D Makupalojen pitää olla riittävän pieniä ja helposti sulavia, joten on tuo kuvio ihan mahdollinen, nyt kun Kreikkakin on kaatumassa Moskovan syliin ihan itsestään.

Ollaan tultu siihen tilanteeseen missä Putin kykenee säilyttämään valtansa, vain uusilla aluevaltauksilla. Kun ruoka loppuu pöydästä, niin kansa tarvitsee vihollisen jota voi syyttää kaikesta.

Länsimaat ja Nato ovat hyviä vihollisia kun ei mene ihan iholle, eikä ärsytä niitä liikaa ja liian nopeasti. Kun niille annetaan mahdollisuus pysyä sivussa, niin ne laittavat pipon silmille ihan itse. Kaikki on hyvin kun tarjoaa niille pullakahvit Minskissä aina kun sota tulee uuteen vaiheeseen.
 
Debaltseven alati kasvava katastrofi vahvistaa uskoa siihen, että jotain tarttis ihan oikeasti tehdä ja saa näin yön myöhäisinä tunteina asiaa ajateltaessa vakuuttuneeksi siitä, että nyt valittu tie on oikea.
]

Debaltsevessa on UA:n yksiköitä, joita johdettiin näin. Osaamistasossa ei ole eroja venäläiseen riviväkeen. Vapaaehtosipataljoona Azov veti pönttöön Shyrokynessa venäläistä riviväkeä. Ukraina häviää täysin yläportaasta. Koulutuksella ja varustautumisella saisi kyllä laajemmin lujuutta kenttään, mutta ilman päätä ei ruumis toimi.

Mietin näin. Kenraaliluutnantti Lentsov saa tappaa ukrainalaisia, johtaa mahdollisesti koko operaatiota, yhteistyössä ETYJin ja Ukrainan yleisesikunnan kanssa ja saa vielä melko tarkat tiedot käyttöönsä. Onko Putin joku hypnologi vai miten tämä on mahdollista?
 
Itsepetoksen määrä riippuu sen tarpeesta.

Itämeri, Suomi ja...

hys-500x500.jpg
 
Suomettujat uskovat, että olemalla Venäjän "luotettava kumppani" ja sotilaallisesti liittoutumaton maa säästymme kaikelta pahalta.

Väitän kuitenkin että kaikilla täyspäisen kirjoissa liikkuvilla poliitikoilla (joita kuuluu myös esim. Keskustapuolueeseen) kuitenkin on nyt entistä enemmän takaraivossa myös se oikea mahdollisuus, epätodennäköinenkin, että uskottavaa puolustusta voidaan joskus testata muuallakin kuin juhlapuheissa ja MPnetissä tai Iltalehden foorumeilla.

Ans kattoo nyt. En tiedä miten puolueet tulevat vaaleissa sijoittumaan, mutta villi veikkaukseni on että ensi vaalikaudella tullaan näkemään yllättäviä turvallisuuspoliittisia ja maanpuolustuksellisia asioita joihin vaikuttavat yllättävät nimet yllättävistä puolueista. Myös itänaapurissa tullaan näkemään ainakin JOTAIN. En tiedä onko nämä asiat hyvään vai huonoon suuntaan, mutta näin olen teelehdistäni ja biorytmeistä povannut. Puoluekannan perusteella tuntuu tällä hetkellä olevan äärimmäisen vaikea ennustaa TurPo-näkemyksiä ja ehdokkaat ovat sordiino päällä muutamia poikkeuksia lukuunottamatta.
 
Debaltsevessa on UA:n yksiköitä, joita johdettiin näin. Osaamistasossa ei ole eroja venäläiseen riviväkeen. Vapaaehtosipataljoona Azov veti pönttöön Shyrokynessa venäläistä riviväkeä. Ukraina häviää täysin yläportaasta. Koulutuksella ja varustautumisella saisi kyllä laajemmin lujuutta kenttään, mutta ilman päätä ei ruumis toimi.

Mietin näin. Kenraaliluutnantti Lentsov saa tappaa ukrainalaisia, johtaa mahdollisesti koko operaatiota, yhteistyössä ETYJin ja Ukrainan yleisesikunnan kanssa ja saa vielä melko tarkat tiedot käyttöönsä. Onko Putin joku hypnologi vai miten tämä on mahdollista?

Nimenomaan. @Kapiainen esitti asian taannoin hyvin kun ruoti UAF:n yksinkertaisesti kädetöntä kyvyttömyyttä minkään yksittäisen komppanian/pataljoonan puuhastelua laajempaan operaatioon. Käytössä olevalla kalustolla _pitäisi_ pystyä tekemään ihan helvetin paljon enemmän, mutta sen sijaan sitä tuhoutuu joko typerissä lyhytaikaista taktista menestystä tavoittelevissa tempuissa tai jossain vielä järjettömimmissä yrityksissä päästä Ukrainan kansallistarujen annaaleihin sankarinpaikoille. Ja ensisijaisesti meinasinkin, että tarvitaan jengiä mentoroimaan UAE:N korkeamman ja korkeimman tason johtohenkilöstöä. Sieltä selvästi puuttuu kaikki järjelliset toimintatavat ja vastuunotto omista tekemisistä. Mutta toisaalta myös Pataljoonan/vast. kokoisia osastoja pitäisi kouluttaa, jos ei muuten niin yksi kerrallaan niin, että aloitetaan oikeasti suorituskykyisten joukkojen luominen sille täikammalla haravoidulle YLJOPOlle ja oikeille paikoille löydetyille tekijämiehille, jotka on pakko etsiä vaikka sitten nuoremmasta henkilöstöstä. Kouluttaa sekä suorituskykyä hakien, että luodakseen näiden pataljoonan/vast osastojen komennolle selkeämmän käsityksen siitä, ovatko YLJOPO:n käskyt toteuttamiskelpoisia, vai pitääkö YLJOPOlle lähettää SBU-terveiset.
 
Käytössä olevalla kalustolla _pitäisi_ pystyä tekemään ihan helvetin paljon enemmän, mutta sen sijaan sitä tuhoutuu joko typerissä lyhytaikaista taktista menestystä tavoittelevissa tempuissa tai jossain vielä järjettömimmissä yrityksissä päästä Ukrainan kansallistarujen annaaleihin sankarinpaikoille.

Minusta tuntuu että Otto Carius sai paljon enemmän aikaiseksi muutamalla Tiger-tankilla kuin ukrainalaiset ties kuinka monella kymmenellä.
 
.....
Viktor Muzhenko on ollut monen mielestä yksi iso syyllinen Ukrainan armeijan tappioille, petturi jopa. Esim: "Heletei and Muzhenko must share the responsibility for the Ilovaisk tragedy" Kesällä häntä kritisoitiin mm. siitä että lähetti sotilaita miehistönkuljetusvaunulla "itsemurhatehtävään" hakemaan kapinallisalueelle pudonneen lentokoneen henkilöstöä ...
Ihmettelen miksi on vielä "virassaan".

Ei kai ole ollut tällä foorumilla esillä, joten laitetaan näkyville.
Kaverilla on ollut poliittisiakin pyrkyjä.

Депутат Житомирської обласної ради від Партії регіонів[5](вийшов з неї у лютому 2014)
Žitomirin alueen neuvostossa Janukovitshin Alueiden Puolueen edustajana.
 
Back
Top