Ukrainan konflikti/sota

Mielenkiintoista nähdä mikä merisodankäynnin seuraus pitkässä juoksussa on. Merisaarto murrettu ja ryssältä viety kaikki edellytykset toimia mustallamerellä. Onnistuisiko osittainen Ukrainan aikaansaama merisaarto krimille, kun F-16:sta toimitettu. Kerchin salmen silta poikki ja mereltä tapahtuvien huoltokuljetusten estäminen Krimille alkaisi olla man8veeri, jossa Krimin hallitseminen menisi ryssältä hankalaksi.
 
Satelliitintuhoojaa arvelin itsekin. Mutta olisin veikannut ketterää mekaanisesti kohteensa pilkkovaa laitetta. Kosmos 2558 olisi voinut testata kohdesatelliitin lähelle hakeutumista ja eri puolille kohdetta liikehtimistä. Mutta ydinaseeseen perustuva tappajasatelliitti olisi sopivan brutaali vaihtoehto ryssän mentaliteetilla. Sellaisenkin kyllä pitää päästä melko lähelle kohdetta, koska avaruudessa ei ole ilmaa välittämässä paineaaltoa.

Olisiko ryssä alkanut käydä systemaattisesti läpi kansainvälisiä sopimuksia ja valinnut, että seuraavaksi rikotaan avaruuden rauhoittavaa sopparia?

Siinä on vaan pari muttaa. Niiden muttien lisäksi, mitä voi mennä pieleen jo laukaisuvaiheessa..

Millään kiertoradalla ei pysy tavara lopullisesti ilman lisäenergiaa radan korjaamiseksi. Käytännössä siis ilman, että satelliitti omilla thrustereilla korjaa rataa. Kun polttoaine loppuu, alkaa hidas tippuminen. Siinä voi mennä vuosia, mutta toisaalta tankkaaminenkaan ei oikein ole mahdollista.

Kiertorata on ympäristönä elektroniikalle hyvin vihamielinen. Tämä johtuu pääasiassa hiukkassäteilystä ja siitä ettei maan magneettikenttä anna siellä suojaa. Satelliiteilla onkin yleensä varsin rajallinen käyttöikä, jota toki rajoittavat muutkin tekijät. Joka tapauksessa: kyky hallita satelliittia voidaan menettää nopeastikin.

Käytännössä on siis varmaa, että vaikka latausta ei käytettäisi, se palaa jossain vaiheessa ilmakehään. Joko ohjauskyvyn menetyksen takia tai viimeistään polttoaineen loppumisen takia. Aika ja paikka ovat epävarmoja, mutta paluu varma.

Johtopäätös: edes ryssä ei olisi näin tyhmä. Luultavasti ovat keksineet jotain muuta.
 
Päivän luvut:
414568309_740774291568985_8095741841487810319_n.jpg
 
Olisiko ryssä alkanut käydä systemaattisesti läpi kansainvälisiä sopimuksia ja valinnut, että seuraavaksi rikotaan avaruuden rauhoittavaa sopparia?

Siinä on vaan pari muttaa. Niiden muttien lisäksi, mitä voi mennä pieleen jo laukaisuvaiheessa..

Millään kiertoradalla ei pysy tavara lopullisesti ilman lisäenergiaa radan korjaamiseksi. Käytännössä siis ilman, että satelliitti omilla thrustereilla korjaa rataa. Kun polttoaine loppuu, alkaa hidas tippuminen. Siinä voi mennä vuosia, mutta toisaalta tankkaaminenkaan ei oikein ole mahdollista.

Kiertorata on ympäristönä elektroniikalle hyvin vihamielinen. Tämä johtuu pääasiassa hiukkassäteilystä ja siitä ettei maan magneettikenttä anna siellä suojaa. Satelliiteilla onkin yleensä varsin rajallinen käyttöikä, jota toki rajoittavat muutkin tekijät. Joka tapauksessa: kyky hallita satelliittia voidaan menettää nopeastikin.

Käytännössä on siis varmaa, että vaikka latausta ei käytettäisi, se palaa jossain vaiheessa ilmakehään. Joko ohjauskyvyn menetyksen takia tai viimeistään polttoaineen loppumisen takia. Aika ja paikka ovat epävarmoja, mutta paluu varma.

Johtopäätös: edes ryssä ei olisi näin tyhmä. Luultavasti ovat keksineet jotain muuta.
Tuo "jotain muuta keksineet" on mahdollisesti vain sitä, että ovat keksineet vain taas yhden tavan yrittää huijata meitä. Eli mitään fyysistä, elektronista tai digitaalista eivät ole keksineet, vaan väittävät keksineensä ja lännessä ollaan taas kauhusta jäykkänä eskaloinnin pelosta. Ryssälle pitää antaa pataan niin, että tuntuu vielä 50 vuoden päästä (vrt. saksan saama turpasauna vuonna 1945).
 
En minä ainakaan jaksa kovin jäykkänä olla pelosta, mutta en kyllä pidätä henkeäni odottaessani että länsi antaa ryssälle turpasaunan. Mukavahan se olisi jos Venäjä joutuisi oikeasti kärsimään ja maksamaan hinnan tekosistaan, mutta realistisesti katsottuna
-Venäjä on vielä tällä hetkellä enemmän niskan päällä vaikkakin tappiot ovat hirvittävät ja toivottavasti tilanne kääntyy tappioiden jatkuessa
-Venäjän kansa tukee sotaa ja Putinia
-Venäjällä ei ole akuuttia pulaa kalustosta, vaan esim tykistö toimii ja ampuu
-Kukaan ei edes haaveile Venäjän miehittämisestä
-Venäjä pystyy jatkamaan talouden puolesta sotimista.

Minusta näyttää selvältä että Venäjä ei pysty estämään Ukrainan länsi-integraatiota eli sinänsä Putin on hävinnyt, mutta ei kyllä näytä siltäkään että Venäjä lyötäisiin edes Ukrainassa täysin eikä todellakaan näytä siltä että Venäjä pystyttäisiin tai edes haluttaisiin miehittää tai "vallata" samaan tapaan kuin Natsi-Saksalle kävi.
 
Satelliitintuhoojaa arvelin itsekin. Mutta olisin veikannut ketterää mekaanisesti kohteensa pilkkovaa laitetta. Kosmos 2558 olisi voinut testata kohdesatelliitin lähelle hakeutumista ja eri puolille kohdetta liikehtimistä. Mutta ydinaseeseen perustuva tappajasatelliitti olisi sopivan brutaali vaihtoehto ryssän mentaliteetilla. Sellaisenkin kyllä pitää päästä melko lähelle kohdetta, koska avaruudessa ei ole ilmaa välittämässä paineaaltoa.

Kiinalla lienee sanansa sanottavana ydinaseista avaruudessa, varsinkin jos tarkoituksena on tuhota satelliitteja kiertoradalla. Sellainen touhu lisäisi avaruusromun määrää ja vaikeuttaisi avaruuteen / kiertoradalle pääsyä, toki riippuen tuhon määrästä.

Minulle tämä "ydinaseita avaruuteen" kuulostavat taas hieman eri versiolta ydinasekortin väläyttelystä. Ydinasekärjellinen super iso torpedo joka aiheuttaa radioaktiivisen tsunamin. Ydinaseiden kantamiseen kykenevien (mikä on eri asia kuin ydinkärjillä varustettu) Iskander-ohjusten sijoittaminen Kaliningradiin ja Valko-Venäjälle. Ja niin edes päin.

Ydinaseita sinne, ydinaseita tänne. Ryssä nosti ydinaseet keskeiseen rooliin 1990-luvun asevoimiensa strategiassa, juuri siitä syystä koska olivat taloudellisesti vaikeuksissa ja asevoimat heikossa tilassa. Mitä kovempaa ja "rajummilla" sanoilla ryssä möykkää, sitä heikommiksi kokevat itsensä ja paikkansa maailmassa.
 
Viimeksi muokattu:
Putinin mukaan hyökkäys Ukrainaan ei liittynyt mitenkään NATO:n vaan pelkästään Minskin sopimuksen rikkomuksiin. Hänen mukaansa koska Anthony Blinkenin mukaan hänen isoisänsä isä pakeni Venäjältä juutalaisvainoja tämä tarkoitta Blinken ei pidä Ukrainaa valtiona sillä isoisä pakeni Kiovasta vuonna 1904. USA:n presidentinvaaleja Putin yrittää sekoittaa kertomalla Venäjän kannalta paremmaksi ehdokkaaksi Bidenin.

"He's a dangerous man." Putin shared his impressions of the interview with Carlson​

After the plenary session of the Forum of Future Technologies, Vladimir Putin answered questions from Russian journalist Pavel Zarubin . The conversation followed on the heels of Putin’s interview with Tucker Carlson. Putin talked about what they talked about without cameras, what impression he had of the journalist, which of the US presidential candidates is more acceptable to Russia, and also about many other topics.

About the interview with Carlson
Putin called Tucker Carlson a “dangerous person.”

“Because, to be honest, I thought that he would behave aggressively and ask these so-called sharp questions. I was not only ready for this, I wanted it, because it would give me the opportunity to also respond sharply, which, in my opinion, would give a certain specificity to our entire conversation. But he chose a different tactic,” the Russian President noted. — He tried to interrupt me several times, but still, surprisingly for a Western journalist, he turned out to be patient, listened to my long dialogues, especially those related to history, and did not give me a reason to do what I would have been ready for. Therefore, frankly speaking, I did not fully enjoy this interview.”

The Russian leader also believes that Russia and Western countries should be grateful to Carlson, because through him they can conduct a dialogue, as through an intermediary.

Russian President Vladimir Putin gives an interview to American journalist Tucker Carlson

About how the words of the Russian President are distorted in the West
Putin responded to the words of the British Prime Minister and the German Chancellor, who called “absurd” “attempts to justify” the start of the Special Military Operation with “the threat of a NATO attack on Russia.”

“The fact that they are watching and listening is good. But the fact that they distort what I say is bad. “I did not say that the start of our special military operation in Ukraine is connected with the threat of a NATO attack on Russia,” Putin said.

He once again repeated the Russian position: that the trigger for the start of the SVO “was the complete refusal of today’s Ukrainian authorities to implement the Minsk agreements and the ongoing attacks with numerous casualties on the republics of Donbass, which we have not recognized for eight years.”

Can Carlson be arrested?
“Assange sits, and almost no one remembers him anymore, only people close to him talk about it. That’s all,” Putin recalled. “These are the characteristics of public consciousness: the topic goes away and that’s it.”

At the same time, the Russian President noted that Carlson did not give away any state secrets, like Assange. “It’s difficult for Carlson to pin this down because he didn’t touch on any secrets at all. Nevertheless, probably, theoretically, everything is possible in today’s America, in today’s United States,” the Russian leader said.

If Carlson were arrested, “it would be sad,” he added. “But it's his choice. He knew what he was getting into. But from the point of view of making people all over the world understand what a modern “liberal democratic” dictatorship is, which is supposedly represented in today's US ruling class, this would probably be a good thing. They would then show their true colors,” said Vladimir Putin.

What did Putin and Carlson talk about without cameras?
They discussed the words of US Secretary of State Antony Blinken that his great-grandfather fled Russia from Jewish pogroms.

“In different countries of the world, in Europe, in the States, this topic constantly arises. I repeat, it arises with the aim of demonizing Russia, to show what barbarians are here, what kind of scoundrels and robbers live here. But in fact, if you look at what today’s Secretary of State said, and look not at political slogans, but at the essence of the problems that occurred, then a lot becomes clear here,” Putin said.

Firstly, he drew attention to the fact that his great-grandfather was born in the Poltava province, and then lived and left Kiev: “The question arises: does Mr. Blinken believe that this is the original Russian territory, Kyiv and adjacent territories?”

“If he says that he fled Russia from Jewish pogroms, then at a minimum, I want to emphasize this, he believes that there was no Ukraine in 1904, namely in 1904, Mr. Blinken’s great-great-grandfather left Kiev for the United States,” the Russian noted leader, it means there was no Ukraine there if he says that he fled Russia. Apparently, Mr. Blinken is our man. It’s just in vain that he makes such public statements. This can lead to failure."

Putin about German Foreign Minister Annalena Bärbock, whose Nazi ancestor was found
Putin recalled that the head of the German Foreign Ministry is a member of the Green Party.

“Many representatives of this part of the political spectrum in Europe are speculating on people’s fears and inciting these fears of people about the events that may occur in the world due to climate change. And then, speculating on these fears, which they themselves incite, they pursue their own political line, which is far from what they came to power with,” the president noted.

As for Bärbock herself , she is hostile not only towards Russia, but also towards Germany itself, Putin believes: “Because it is difficult to imagine that a politician of such rank would treat the economic interests of his country, his people with such disdain.”

At the same time, he believes that today’s generations of Germans should not bear “full political responsibility for everything that Nazi Germany did.” “We cannot place responsibility on the people of today’s generation for what Hitler and his henchmen did, not only in Germany, but also in other parts of the world, Europe and so on. I think this would be unfair,” Putin said. We must proceed from the realities of today, look at who is actually doing what and what policies they are pursuing, he said.

According to him, “in many countries, even in those in which, it would seem, this should not sound like a political leitmotif, but, unfortunately, it does,” the leitmotif of the exclusivity of the people. “But listen: this is where Nazism began!” - noted the Russian President.

Annalena is the granddaughter of the Nazis. The head of the German Foreign Ministry is at war with Russia because of grandfathers?
About Biden's capacity
“When I met with Biden in Switzerland - it was, however, several years ago, three years - and then they already said that he was incompetent,” the president recalled. “I didn’t see anything like that.” Well, yes, he looked at his piece of paper. To be honest, I looked at mine. There is nothing like that."

We should look not at the state of health of the American leader, but at his position, Putin emphasized: “And I believe that it is extremely harmful and erroneous.”

When asked who is better for Russia, Biden or Trump , Putin said that Biden: “He is a more experienced person, he is predictable, he is a politician of the old formation. But we will work with any US leader who the American people have confidence in.”
https://aif.ru/politics/world/on_op...ilsya_vpechatleniyami_ot_intervyu_s_karlsonom
 
Ryssän Soyuz-2-1V-laukaisusta ja uudesta avaruuden superaseesta on saatu lisää tietoa (huom. kevennys :LOL:)


Melkoisia riskejä meinaavat ottaa, jos ydinlatauksia yrittävät kiertoradalle kuskata.
Sojuz laukaisuiden onnistumisprosentti liikkuu siinä 95-98 prosentin tietämillä. Joten kuka uskaltaa ottaa riskin kertoimilla 1:20 tai 1:50 että jotain menee pieleen ja isolle alueelle tulee laskeuma. Mitä jos Venäjälle vihamielinen taho kaappaa tällaisen härpäkkeen ja ohjaa Moskovan päälle. Mikään tietoturvaratkaisu ei ole aukoton ja myös venäläinen sen tietää.
Itse en usko, että tulee koskaan toteutumaan.
 

Budanovilta mukavia tuliaisia Rammsteinista.

"I can especially note the support for the provision of additional missiles for our air defense (❗) and anti-ship missiles, the number is "pretty decent", - Budanov

-

Mielenkiintoinen juttu tämäkin jos Ukraina on päässyt saman pöydän ääreen Etelä-Korean kanssa, voisin kuvitella että esimerkiksi tykistön kranaatteja voisi löytyä pika-apuna Ukrainalle.

 
Putinin mukaan hyökkäys Ukrainaan ei liittynyt mitenkään NATO:n vaan pelkästään Minskin sopimuksen rikkomuksiin. Hänen mukaansa koska Anthony Blinkenin mukaan hänen isoisänsä isä pakeni Venäjältä juutalaisvainoja tämä tarkoitta Blinken ei pidä Ukrainaa valtiona sillä isoisä pakeni Kiovasta vuonna 1904. USA:n presidentinvaaleja Putin yrittää sekoittaa kertomalla Venäjän kannalta paremmaksi ehdokkaaksi Bidenin.

https://aif.ru/politics/world/on_op...ilsya_vpechatleniyami_ot_intervyu_s_karlsonom
Saatanan kiarosilimä. Toi Carlssonin pitäminen vaarallisena ja pelko, että Tuckker the fukker olisi kysynyt teräviä kysymyksiä on mahtava kommentti. Miten idiootteina putler maailmaa ja kansaansa pitää? Jenkeissä nämä uppoaa varmaan juuri siihen maga jengiin, joka muutenkin istuu trailerissaan juomassa kotipolttoista ja kiroaa hallitusta paskasta elämästään. Ne "what would putler say" -bingot on kyllä hyviä, nämäkin kommentit oli nähtävissä aikaa sitten.. paitsi tuo 1904 Kiovasta paenneet isovanhemmat, se on pakko myöntää, etten nähnyt tulevaksi..
 
Back
Top