Ukrainan konflikti/sota

Ihan oikein ymmärsin. Ei nämä vässykät saa aseistettua Ukrainaa. Sillä ei ole mitään väliä, minkä kaupungin Venäjä Itä-Ukrainasta seuraavaksi ottaa. Jos halua olisi OIKEASTI auttaa, se olisi tehty jo. Vuosi mennyt ja täällä edelleen paheksutaan ja paheksutaan jatkossakin. Ryssä tietää sen ja tuo jatkuvalla syötöllä lisää joukkoja sisään. Mitä enemmän odotellaan ja annetaan vallata maata, sitä vaikeammaksi avunantaminen menee. Sinne tarvittaisiin kokonainen armeija kohta viedä ja se tietää isoa ryskettä.

Ei länsimaat halua kolmatta maailmansotaa Ukrainan takia. Puskurimaita on tämän takia hyvä olla olemassa, jotta Venäjälle riittää puuhasteltavaa.

Pitäisi ensin tietää ketä aseistetaan. Siellä etulinjassa on porukkaa jotka ovat näyttönsä antaneet ja näille jannuille soisi mielellään planeetan nykyaikaisimmat pst-ohjukset ja muut kalskeet. Ongelma on vaan se, että millä varmistetaan että ne aseet menevät sinne etulinjaan eivätkä myyntiin. Siis ihan oikeasti: Ukrainalaisia on mustaakseni 44 miljoonaa eli noin yhdeksän kertaa enemmän kuin meitä suomalaisia. Suomalainen varusmiesikäluokka on pyöreästi 30 000 miestä/naista joten jos Ukraina pistäisi rintamalle edes yhden ikäluokan niin siellä pitäisi olla rivissä 270 000 äidin pikku tappajaa AK:t sojossa. Enemmän kuin koko Suomen armeijan sodan ajan vahvuus!

Vaan kun ei ole.

Joku tässä mättää.

Ukrainan armeijassa/hallinnossa on pakko olla Putinin käskyläisiä. Muuten tätä yhtälöä ei pysty selittämään.

Ei oikein innosta se skenaario että Ukrainaan lähetetyt aseet kuitataan vastaanotetuiksi Venäjän asevarikoilla.
 
Kerry tiukentamassa linjaa:
"– Venäjä on ollut sitoutuneena röyhkeään prosessiin viime päivien aikana, Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry totesi ennen Ison-Britannian ulkoministerin Philip Hammondin tapaamista.
Kerry ilmoitti, ettei Yhdysvallat ja sen liittolaiset aio pelleillä Venäjän kanssa Ukrainan kriisin suhteen. Venäjälle on luvassa uusia sanktioita, mikäli Itä-Ukrainan tulitauko ei pidä.
– Me puhumme uusista sanktioista, uusista pyrkimyksistä ja olen vakuuttunut, että ihmiset ymmärtävät seuraavien päivien aikana, että me emme leiki tässä pelissä, Kerry sanoi.
Ukraina on menettänyt 179 raskaasti aseistettua sotilasta viimeisen kuukauden aikana taisteluissa."
http://yle.fi/uutiset/kerry_uusia_sanktioita_venajalle_pelleily_loppuu_ukrainassa/7821342
 
Katsokaa nyt mitä siellä Moskovassa lietsotaan: Antimaidan, EUn arvojen vastainen liike:

Surkovin käsiala tunnistettu. Maidanin mielenosoittajat tulivat omasta halustaan, antimaidan käskettynä/ostettuna. Kuvio on Surkovin opus moderandi.
 
Ukrainan presidentin Petro Poroshenkon neuvonantaja sanoo, että taisteluissa Debaltseven kaupungissa Itä-Ukrainassa kuoli tällä viikolla 179 Ukrainan sotilasta.

http://www.iltalehti.fi/ukrainan-kriisi/2015022119236660_uk.shtml

motivator19b918a120c31efbfef464af9970150ab8522a1.jpg
 
Jos USA olisi työntänyt lusikkansa soppaan niin sen taktisen ydinlatauksen seurauksena tärkeimmät sotilaalliset kohteet Venäjän puolella muuttuisivat soraläjäksi muutaman minuutin sisään. Ja jos jotain tulisi vielä vastaan niin sitten Venäjä muuttuisi radioaktiiviseksi lasitasangoksi.

Täälläkin inistään että ei USA ryhdy ydinsotaan jonkin Ukrainan vuoksi. Kysymys on väärä. Kysymys pitäisi esittää Putinille ja se kuuluu: Haluatko että Venäjä tuhotaan ydinsodassa Ukrainan vuoksi?

Se on varmaa että jos niitä sienipilviä alkaa Putinin ansiosta näkyä ympäri maailmaa niin sen tempauksen jälkeen venäläiset ovat vapaata riistaa joka metsästetään sukupuuttoon.
Luulen ja toivon että olet oikeassa. Mieskohtainen arvioni kuitenkin on, että herra P ei tunne mitään vastuuta kansalaisistaan ja vielä vähemmän maailmasta. Jos arvioimme hänen toimiaan normaalin logiikan mukaan niin erehdymme.

Uskon että Venäjän tilanne on paljon karmaisevampi kuin luulemme. Romahdus ja sisäinen hajoaminen tai ainakin laajat mellakat ovat luultua lähempänä. Vaihtoehtoja ei ole kuin yksi, eteenpäin vaikka täydelliseen tuhoon. Siihen doktriiniin kuuluu nokittaa aina ensin ja niin härskisti, että vastapuoli joutuu todella miettimään.

Kuka sanoikaan, että Venäjällä on aina ollut hyvä valmius ampua omaan jalkaan.

Lopuksi, en itsekään täysillä usko näihin skenaarioihin mutta siitä olen varma että kun länsi ja itä tuijottavat, niin meidän osamme on räpäyttää ensin. Putin ei sitä tee vaikka silmä kuivuisi päähän.
 
Luulen ja toivon että olet oikeassa. Mieskohtainen arvioni kuitenkin on, että herra P ei tunne mitään vastuuta kansalaisistaan ja vielä vähemmän maailmasta. Jos arvioimme hänen toimiaan normaalin logiikan mukaan niin erehdymme.

Uskon että Venäjän tilanne on paljon karmaisevampi kuin luulemme. Romahdus ja sisäinen hajoaminen tai ainakin laajat mellakat ovat luultua lähempänä. Vaihtoehtoja ei ole kuin yksi, eteenpäin vaikka täydelliseen tuhoon. Siihen doktriiniin kuuluu nokittaa aina ensin ja niin härskisti, että vastapuoli joutuu todella miettimään.

Kuka sanoikaan, että Venäjällä on aina ollut hyvä valmius ampua omaan jalkaan.

Tämän vuoksi toivon että pretoriarikaartin tikarit ovat edelleen terävät ja että Claus von Stauffenberg onnistuu tällä kertaa. Eivätkä unohda Vladislav Surkovia.
 
Aika pahaa juttu. Nämä lipun polttajat ovat joko maksullisia tai idiotteja, pelaavat suoraan Kremlin oligarhien ja rikollisten pussiin. Ne jos ketkä, haluavat hajoita EUn ja saada jalansija omalle mafialle, ortodoksiselle fasismille ja ISISksen ystäviä joka paikan. Jos nämä perussuomalaiset hullut kuvittelevat että saavat kakusta ja ryhtyvät Putlerin gestapoksi, voivat hyvin pettyä. Heitä tuhotaan ensimmäisinä.

Äläs nyt usko itse sitä propagandaa. Persut vastustaa EU:ta, mutta ajaa vahvaa puolustusta. Persujen poliittiset vastustajat, joiden mielestä parin henkilön laittaminen matkustuskieltoon on sopiva sanktio ryssän agressiosta, varmasti sanovat mitä pystyvät paremman vaalituloksen puolesta.

Toisaalta tuskin persut aseita ukrainaan lähettäisivät, mutta varmasti ainakin varautuisivat paremmin naapurin vierailun varalta.
 
Aika pahaa juttu. Nämä lipun polttajat ovat joko maksullisia tai idiotteja, pelaavat suoraan Kremlin oligarhien ja rikollisten pussiin. Ne jos ketkä, haluavat hajoita EUn ja saada jalansija omalle mafialle, ortodoksiselle fasismille ja ISISksen ystäviä joka paikan. Jos nämä perussuomalaiset hullut kuvittelevat että saavat kakusta ja ryhtyvät Putlerin gestapoksi, voivat hyvin pettyä. Heitä tuhotaan ensimmäisinä.

Katsokaa nyt mitä siellä Moskovassa lietsotaan: Antimaidan, EUn arvojen vastainen liike:
115fY+


http://d.pr/i/1kwyc
1i559+

Eiköhän nämä persunuoret ennemminkin ole vain harkintakyvyttömiä. EU-viha on kuitenkin puolueessa ollut jo ennenkuin sellainen Venäjälle on ajankohtaiseksi tullut.
 
Jos kapinalliset (Venäjä) nyt jatkaa hyökkäystään joutuu Poroshenko väistämättä julistamaan maahan sotatilan. Mihin se taas johtaa on arvailujen varassa.

Seuraava juttu ei suoraan liity tähän, mutta on esimerkki siitä miten idiootit pelaavat suoraan Venäjän taskuun nykyisessä turvallisuuspoliittisessa tilanteessa. Saammko seuraavaksi lukea uutisen Pravdasta kuvineen kaikkineen. Kai ne persunuoret sitten peesaavat muita eurooppalaisi äärioikeistolaisia ja ties vaikka pyytävät Venäjää :eek: No leikki sikseen, mutta tutti suusta ja järki käteen tytöt ja pojat!

Eurooppaministeri: EU-lipun poltto on väärä viesti nykyisessä turvallisuustilanteessa
20.02.201518:55
12
Jukka Ahdelma
Uutiset
Lähellä
Etelä-Savo
  • 15142277.jpg

    Eurooppaministeri Lenita Toivakan (kok.) mukaan perussuomalaisten nuorten lipunpolttosuunnitelma on nykyisessä turvallisuuspoliittisessa tilanteessa harkitsematon teko. Kuva: Taru Hokkanen
Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Lenita Toivakka (kok.) arvostelee voimakkaasti perussuomalaisten nuorisojärjestön EU-lipunpolttoprotestia.
Nuorisojärjestö aikoo lauantain Mikkelin kevätkokouksensa yhteydessä polttaa EU-lipun Kirkkopuistossa.
–  Ymmärrän ilmaisuvapauden, mutta kyseessä on nykyisessä ulko- ja turvallisuuspoliittisessa tilanteessa harkitsematon teko, jonka seurauksia tulisi miettiä, sanoi Toivakka perjantaina Mikkelissä.
Toivakka sanoo haluavansa tietää, mitä perussuomalaisten puoluejohtaja Timo Soini mahtaa ajatella puolueen nuorisojärjestön suunnitelmasta.
–  Soini on ollut huolissaan puoluettaan vastaan kohdistuneesta ilkivallasta. Haluaisin nyt kuulla Soinin kannan tähän lipunpolttoaikeeseen.

Toivakan mukaan lipunpoltto antaa väärän viestin perussuomalaisten puolelta nyt, kun ulko- ja turvallisuuspoliittista keskustelua käydään koko maassa.
– Euroopan unioni tuo Suomellekin turvallisuutta. Nyt tarvitaan unionilta yhtenäisyyttä, ja lipunpoltto on viesti nimenomaan EU:n yhtenäisyyttä vastaan.
Toivakka kysyy, onko perussuomalaisten nuorisojärjestö ajatellut sitä, että tempaus on vihje Venäjälle, joka on pyrkinyt horjuttamaan tätä EU:n yhtenäisyyttä.
– Eurooppaministerinä suunnitelma tuntuu erityisen pahalta.

Toivakka muistuttaa, että politiikan teon on edistettävä turvallisuutta eikä vähentää sitä.
–  Turvallisuustilanne on huolestuttanut suomalaisia. Euroopassa on juuri nähty terrorismin uhkaa, Euroopan rajalla on menossa vakava kriisi ja radikalisoituminen on lisääntynyt Suomessakin.
– Tällaisten tekojen seuraukset on mietittävä etukäteen, sanoo Toivakka.

Lue myös:
Etelä-Savon Perussuomalaiset sanoutuu irti EU-lipun poltosta

Samaa mieltä. Tämä tulee olemaan Venäjän uutistoimistoissa ja isolla. Ja arvatenkin tämä vähemmistö Suomessa tarvitsee Moskovan tukea. Irvokasta, että lipunpolttajat ovat persuja. Ei voi olla väärempää ajankohtaa. Tyhmyydellä ei ole rajoja. Itsepä Perussuomalaiset valitsevat vaaliteemansa.

Johannes
 
Aika pahaa juttu. Nämä lipun polttajat ovat joko maksullisia tai idiotteja, pelaavat suoraan Kremlin oligarhien ja rikollisten pussiin. http://d.pr/i/1kwyc

Ei kannata hermostua tuosta, vaikka siitä on tehty uutinen. Jotenkin veikkaan, että noilla palaa EU liput aina välillä, eikä sillä ole mitään tekemistä venäjän kanssa. Toki tälläisinä aikoina on ihan perusteltua kysyä, että onko tuo hyvä idea ja voiko ryssät hyödyntää tuota propagandassaan ja siinä mielessä tuon lipun polton ajoitus on osoitus huonosta tilannetajusta. Mutta samalla voidaan kysyä, että kuka hyötyy siitä, että tuosta tehtiin uutinen juuri nyt? Tai kuka päätti yhdistää tuon tapauksen venäjään?

Suomessa on tulossa vaalit, joten edelliskerrasta oppineena lehdistö koettaa vaieta PS:sta kokonaan, mutta koskapa tästä jäisi kiinni, niin PS:stä julkaistaan vain negatiivisia uutisia.
 
Samaa mieltä. Tämä tulee olemaan Venäjän uutistoimistoissa ja isolla. Ja arvatenkin tämä vähemmistö Suomessa tarvitsee Moskovan tukea. Irvokasta, että lipunpolttajat ovat persuja. Ei voi olla väärempää ajankohtaa. Tyhmyydellä ei ole rajoja. Itsepä Perussuomalaiset valitsevat vaaliteemansa.

Johannes

Kuten sanoin, niin mahtaakohan tuo EU lipun polttelu nyt niin uusia asia asianomaisille? Siitä ei välttämättä juuri uutisia tehdä jos sitä tapahtuu, ellei siitä saada tehtyä enemmänkin juttua, kuten nyt.
 
Persut vastustaa EU:ta, mutta ajaa vahvaa puolustusta.

Eläköön itsenäinen Nisiä!

Itsenäinen puolustus on hieno idea mutta kannattaisi pistää realismia peliin.

Suomen tapauksessa itsenäinen puolustus voisi toimia jos meita olisi noin 50 miljoonaa (kuten ukrainalaisia) ja meillä olisi ydinase (josta ukraina luopui 90 luvulla)

Ei vaan ole.
 
Ei minun pienellä päälläni keksitä, mikä tässä on mitäkin.

- Yli sata uhria vuosi sitten Maidanilla eikä ketään linnassa.
- Venäläinen kenraali (maajoukkojen varakomentaja) ETYJin ja ukrainalaisten kanssa samassa karttapöydässä suunnittelee tarkkailuja ja samalla pyörii vallatuissa kohteissa pukeutuneena kuin "tavallinen traktorikuski".
- Minskin neuvottelujen alkaessa käynnistyy samalla laaja hyökkäys jollain suunnalla - näin molemmilla kerroilla.

Kyllä sinä vonka ymmärrät, mutta et kirjoita. Niinhän.
 
Näin on, mutta en usko että Obama tekee näin silkkaa pehmeyttään. Obama on wanhan amerikkalaisen perinteen mukainen isolationisti joka vetää Amerikkkaa takaisin omalle mantereelleen.

Kun globaali supervalta poistuu paikalta olosuhteista välittämättä, tyhjiön täyttää ISIS, Taliban tai Putin.

Edit: Hyvää tekstiä aiheesta

http://www.thedailybeast.com/articl...-under-obama-and-what-we-can-do-about-it.html

En olisi tästä ihan samaa mieltä. USA:n politiikassa Aasian strateginen merkitys on Obaman kaudella ja jo aikaisemminkin kasvanut verrattuna Eurooppaan. USA:n ei kannata hakeutua tietentahtoen suurempaan pidempiaikaiseen ongelmaan ja joukkojen sijoitteluun Euroopassa, koska Kiinan vaikutusvalta Aasiassa koko ajan lisääntyy.

Toisaalta voidaan spekuloida, että varmaankin tämä Ukrainan kriisi ja sen kaikki käänteet tulivat yllätyksenä USA:lle. Ehkäpä Valkoinen talo neuvonantajineen laski tuossa kohtaa väärin.

Johannes
 
Äläs nyt usko itse sitä propagandaa. Persut vastustaa EU:ta, mutta ajaa vahvaa puolustusta.
Lipun polttaminen ei ole propagandaa, vaan ymmärtääkseni fakta. Se on hyvä että edes persut ajavat vahvaa puolustusta, mutta persujen myös yritettävä ymmärtää että yhdessä ollaan vahvempia. Minulla ei ole EU:ta vastaan mitään, sen sijan maahanmuuttopolitiikkaa ei saisi olla tälläinen kun nyt, että ihmisille syntyy vaikutus että täällä voi elää tekemättä työtä ja ihmiset muuttavat Suomeen vain tukien perään. On varmaan muutakin parannettava.
 
Kenties Putin on venäläisten vastine Ronald Reaganille. Mies joka nostaa maan jaloilleen 90-luvun pohjamudista, kuten Reagan nosti jenkit vietnamin sodan jälkeisestä alennustilasta jaloilleen. :)

Tämäkin idea podcastistä minkä linkkasin äsken ja vertausluva on osuva mielestäni.
 
Eläköön itsenäinen Nisiä!

Itsenäinen puolustus on hieno idea mutta kannattaisi pistää realismia peliin.

Suomen tapauksessa itsenäinen puolustus voisi toimia jos meita olisi noin 50 miljoonaa (kuten ukrainalaisia) ja meillä olisi ydinase (josta ukraina luopui 90 luvulla)

Ei vaan ole.

Tätä päättelyketjua kun jatkaa, niin helposti päädytään siihen ettei omaan puolustukseen juuri kannata panostaa koska ei siitä mitään hyötyä ole. Eli NATOon ja aivan kaikki kiinni siitä?

Onko siis Ukrainalaisilla nyt hyvä puolustus siksi, että heitä on 40 miljoonaa? 30 tuhatta miestä ml. vapaaehtoiset kentällä joilla ei ole kunnollista keskusjohtoa, ja meidän 10-kertaisesta reservistä ei ole mitään hyötyä? Minkälaisen miljoona-armeijan ajattelet naapurin suurvallan, jolla BKT on alhaisempi kuin Italian (per capitasta puhumattakaan) nostavan vasemmalla kädellä meitä vastaan. Käsittääkseni Venäjällä ei ole näyttöä n. 80-tuhatpäistä suuremman sotajoukon kokoamisesta, vaikka otettaisiin kehnosti koulutettuja varusmiehiä mukaan.

Nyt oikeesti hei. Jos olisin NATO-maan päättävissä tahoissa niin torppaisin sellaisten maiden jäsenyyden, jotka ovat täynnä joko defaitisteja ("realisteja" muka) ja muutenkin oman toiminnan merkityksen vähättelijöitä. Haluaisin vahvoja ja rohkeita liittolaisia jotka ei vähättele itseään ja tekee parhaansa enkä vässyköitä. Esimerkkinä tästä trendistä esim. Viro määrätietoisesti vaikka pienin resurssein kohottaa omaa kykyään, siinä missä monet maat ovat pelkkiä turvallisuusloisia USAn kukkarolla. Ei puolustuskyky tarkoita sitä että vihollinen voidaan ajaa yksin Uralille!

Ydinaseita meillä toki ei ole, joten ryssät voi lanata Helsingin ja levittää saasteet Pietariin.
 
Tässä olisi tunnin verran tiukkaa analyysiä ukrainasta ja venäjästä sekä tästä kylmän sodan uudelleen lämmittelystä amerikkalaisesta näkökulmasta joskin keskivertoa älykkäämmästä sellaisesta. (IMHO)
http://ec.libsyn.com/p/f/6/1/f613f8...1ce3dae902ea1d06ca8332d2cf5e856e&c_id=8403574
Aika heikkö esitys minusta. Selittää juurikin enemmän jenkkilän agendaa, miksi sen ei pitäisi puuttua. NL ei ole venäjä ja kaikenlisäksi venäjä on mafia valtio ja todellakin USA ei ole mikään puhdas sielu. Itse en kannata NATOa USA:n takia, mutta ottaisin sen pahan Venäjän takia. Ruotsin kanssa ottaisin ennemmin sen liiton (jos vaikka norjakin mahtuisi..tuskin), eikä tarvitse tulevaisuudessa miettiä jenkkilän hölmöyksiä kuten Kiinan kanssa mahtailu.
 
Back
Top