Ukrainan konflikti/sota

Tässäpä pähkinän kuoressa tätä uutistoimistojen osaamista tai tarkoitushakuista väärän tiedon levittämistä. Hiljattain uutisoitiin, että ryssillä olisi edelleen tuotannollinen ylivoima tykistöammuksissa, mutta ei se pidä paikkaansa. He pystyvät ehkä tekemään sen 3 miljoonaa kaikki paukahtava yhteensä. Sitten siihen määrään verrataan länsimaista vain summaa 155 mm kranaateista unohtaen kaikki muut kaliiperit.

Jokatapauksessa ryssät eivät saaneet juuri mitään aikaan vaikka oli yli 10 miljoonaa käytettävissä per vuosi, eivät vaikka tyhjensivät Valko-Venäjän varastot kokonaan, ostivat Iranista sen mitä siellä oli myytävissä ja samoin Pohjois-Korealta kimmunitioita ainakin sen oman vuosituotantonsa verran. Noillakaan ei tullut tavoiteltavaa menestystä niin mitenkäs se yhtäkkiä tulisi kun käytettävissä oleva määrä tippuu vuositasolla alle puoleen ja Ukrainalla vastaavasti hiljalleen nousee koko ajan ylöspäin. Lisäksi joku kaunis päivä sodan jatkuessa ne kaukovaikutteiset droonit tai joku pommimies pääsevät niihin ammustuotantolaitoksiin ryssälässä tai niiden tuotantoketjun osiin vaikuttamaan.

Samalla rintamalla droonien merkitys nousee kuukausi kuukaudelta ja se vähentää osaltaan tykistön merkitystä ainakin siihen hetkeen saakka kunnes jompikumpi seuraavan kerran yrittää todellista läpimurtoa tai esimerkiksi joen ylitystä / maihinnousua.

 
Jos venäjän haluaisi pärjätä ja voittaa tämän sodan, sen pitäisi:
A) Kyetä tuottamaan uusia, moderneja aseita, ei mitään kunnostettu vanhaa romua.
B) Sen pitäisi samalla myös kehittä valtavasti uusia asejärjestelmiä.

Esim. otetaan nuo panssarit. Venäjä kykenee tuottamaan nyt noin 200 uutta vaunua vuodessa, kun sen pitäisi pystyä tuottamaan noin 40-50 uutta vaunua, päivässä. Eli asetuotannon pitäisi olla noin satakertainen.

Ja toinen hyvä esimerkki on dieselmoottorit. Jos halutaan tuottaa tarpeellisen määrän kalustoa, kuten tankkeja, tykkejä, IT-järjestelmiä, kuormaautoja, niin tarvitaan myös valtavasti moottoreita. Joten laskeskelin tuossa joskus, että venäjän pitäisi silloin kyetä tuottamaan noin 300-500 dieselmoottoria, päivässä. Tähän päälle vielä kaikki muu erikoisosaamista vaativa, kuten suihkumoottorit, tutkat, tykkien putket, jne...

Ja tämä on se ongelma, mitä nyt ei haluta myöntää. Jos työntekijöiden määrä on noussut 2 miljoonasta, 3.5 miljoonaan, niin sehän tarkoittaa sitä, että tuotantoa ei ole saatu edes tuplattua. Ja jos venäjä meinaa satakertaistaa tuotannon, niin siihen tarvitaan 200 miljoonaa työläistä, plus kaikki tehtaat ja muut päälle.

Sentään jotain realismia tässä jutussa mukana
"Sotilasasiantuntijoiden mukaan Venäjä ei silti tuota riittävästi siihen, että se saisi lähiaikoina suuria voittoja taistelukentällä. Venäjä on kyennyt siirtymään sotatalouteen länttä nopeammin, koska sen talousjärjestelmää voidaan ohjailla itsevaltaisesti.

Länsimaat saavat halutessaan Venäjän lopulta kiinni ja tuottavat samalla parempaa kalustoa, asiantuntijat muistuttavat."
Olet kyllä selvästi optimistisempi kuin minä. Mihin nää sun numerot perustuu? Venäjän päivittäisiin kalustotappioihin?

Eihän Venäjän tarvitse kaikkia tappioitaan pystyä korvaamaan, kunhan sillä riittää kalustoa pidempään kuin Ukrainalla. Pahoin pelkään, että sekä Ukrainan että Venäjän kalustotappiot ovat tällä hetkellä sitä luokkaa ettei niitä pystytä korvaamaan. Kumpikin kärsii kalustopulasta, mutta kumpi kärsii pahemmin?

Tämä tosiaan on maratoni eikä sprintti, mutta vaikka Venäjällä kuluu tällä hetkellä kovaa vauhtia kalustoa ja miehiä, niin kuluu niitä Ukrainallakin. Ja Venäjällä on kuitenkin paremmat edellytykset kunnostaa vanhaa romua ja niillä pyörii sotatalous jo NYT.

Rintamalla oleellista on se kummalla on tänään enemmän panssarivaunuja, lentokoneita, tykistöä ja kranaatteja. Niillä ensi syksynä saapuvilla kranaateilla ei tee siellä tänään yhtään mitään. Länsi on tässä kaivellut jo aika kauan nenää ja toivonut parasta.
 
Tässä vähän enemmän ja rajanylityksestä kuvaa:


LIBERATION OF RUSSIA The Russian Volunteer Corps, Legion of Freedom, and Siberian Battalion entered the Kursk and Belgorod regions as part of a joint operation, according to Russian media. The border checkpoint Lozova Rudka in the Belgorod region is fully under the control of liberation forces. Currently, there is a firefight in Tetkino, Kursk region. Several armed groups in pickups have been spotted at the border, and tanks have been detected approaching the border. The battle continues. "We are coming to free you from poverty and fear. To liberate from the dictatorship of a terrorist organization that seized power." - Statement from the Legion of Freedom of Russia

 
Aivan kuin olisi taas hiukan pessimismiä ilmassa foorumilla. Mitäpä jos muistettaisiin, että kyse on maratonista, ei pikajuoksusta. Ja sitä maratonia Putler on häviämässä.
Minulla on ikävä kyllä vähän pessimistisempi tilannekuva. En usko että Venäjä on tässä missään tapauksessa suurta voittoa saamassa, mutta ei tämä kyllä Ukrainankaan kannalta miltään riemumarssilta näytä.

Sodan aktiivinen vaiheen alun ja yllätyksen jälkeen Ukraina siis kykeni palauttamaan hallintaansa suurimman osan alueista.
Ei tainnut pystyä, mutta ison osan kuitenkin. Nämä olivat hienoja aikoja.

Tämän jälkeen ryssän maavoimien kärkimiehistöt on syöty moneen kertaan. Jo modernisoitu panssarikalusto on kulutettu ja myös modernisointia odottavan varaston pohja näkyy.
Totta että vanhempaa romua roudataan kun parempi kalusto on tuhoutunut, mutta kalustoa kuitenkin riittää. Ei sitä modernimpaa kalustoa Ukrainallakaan taida paljoa olla. Molemmilla on siitä pulaa. Venäjällä on modernisointia odottavaa vanhaa romua enemmän.

Tykkikalustosta itse liikkuvat alkavat käydä vähiin ja vedettävätkin vanhentua. Ammuksia ostetaan P-koreasta..
Ammuksia kuitenkin ostetaan ja saadaan, vaikka niiden laatu onkin vähän mitä on. Se, että se kranaatti tulee Pohjois-Koreasta, on vähän laiha lohtu sille joka sen niskaansa saa.

Ei ryssä noita pysty korvaamaan. Ja jos ennakoidaan tilannetta vuosi tai kaksi eteenpäin, on ryssän tilanne jo kriittinen.
Ei pystykään, mutta pystyykö Ukraina tällä hetkellä korvaamaan kaikki tappionsa? En oikein usko. Jos ennakoidaan vuosi tai kaksi eteenpäin, on Ukrainankin tilanne kriittinen. Kumman on kriittisempi? En tiedä.

Merivoimista (Mustalla merellä) on upotettu tai vaurioitettu merkittävä osa. Isoa kalustoa ryssä ei kykene Bosporinsalmen kautta tuomaan ja jokia pitkin vain pieniä. Merisaarto on purettu. Tämä lienee kuva myös jatkossa.
Tästä samaa mieltä.

Ilmavoimista on jo tuhottu AWACS-kyvykkyys tai ainakin estetty käyttö alueella, miten tilannetta haluaakin tulkita. Hävittäjäkalustoa on tuhottu merkittävästi vielä viimeisen kuukauden aikana.
Nämä hävittäjäpudotukset ja AWACS-pudotukset ovat kyllä olleet hieno homma. Mutta eipä sitä kalustoa Ukrainallakaan taida liian kanssa olla ja sekin kuluu koko ajan. Yhtäkään länsihävittäjää ei siellä vieläkään ole.

Nähdäkseni ryssä ei siis ole saavuttamassa yhtään mitään maa-, meri- eikä ilmavoimilla. Sen sijaan kyvykkyydet heikkenevät viikko viikolta ja kuukausi kuukaudelta.
En myöskään usko mihinkään läpimurtoihin, mutta minusta molempien kyvykkyydet heikkenevät koko ajan.

Ja tämä siitä huolimatta, että USA:n tuki on jo käytännössä kuivunut. Ukraina ei siis ole USA:n tai Trumpin toimista riippuvainen.
Ukraina kärsii aika pahasta kalustopulasta tällä hetkellä. Euroopalla on tarjota lähinnä lupauksia ja USA:ssa on hommat jumissa.

Lisäksi kannattaa muistaa, että ryssällä ei ole tietä ulos tästä kierteestä. Jos Ukraina ei ole riippuvainen enää edes USA:a, ei Trump voi edes teoriassa pakottaa mitään rauhaa. Ryssän tappiot kumuloituvat ja johto on ja pysyy etsintäkuulutettuna Haagiin.
Venäjästä on tulossa kovaa tahtia Pohjois-Korea. Mutta Pohjois-Koreakin on pysynyt kasassa ja pystyssä ja johto turvassa jo kolme sukupolvea.

Tällä nykyisellä tahdilla valitettavasti kestää pitkään, että keitto kiehuu kasaan. Mutta niin on silti käymässä.
Siellä kiehuu kaksi keittoa tällä hetkellä, ja kumpikin niistä sakenee koko ajan. Ukrainakin ottaa jatkuvasti sietämättömiä tappioita, maan talous on kuralla, liikekannallepanoa ei saada aikaan, ja Ukrainallekin voi tulla ikäviä yllätyksiä siinä missä Venäjän toivotaan sortuvan johonkin yllättävään tapahtumaan.
 
Ryssien BUK-M1 poistui näyttämöltä ilotulituksen kera.

Onko tämä vain mun harhaa, vai onko muillakin mielikuva, että BUK:ien esiintymiset ovat siirtyneet vanhempiin variantteihin päin? Eli aikaisemmin oli enemmän videoita M3:sta ja M2:sta, mutta nyt on tullut enemmän M1:ä? Tietysti IT-kalustoakin kuluu ja vanhempaa ehkä aktivoidaan varastoista. Onko kukaan tehnyt tutkimusta miten paljon ilmatorjuntaa venäjän varastoissa on ja onko sitä aktivoitu miten paljon?
 
Onko tämä vain mun harhaa, vai onko muillakin mielikuva, että BUK:ien esiintymiset ovat siirtyneet vanhempiin variantteihin päin? Eli aikaisemmin oli enemmän videoita M3:sta ja M2:sta, mutta nyt on tullut enemmän M1:ä? Tietysti IT-kalustoakin kuluu ja vanhempaa ehkä aktivoidaan varastoista. Onko kukaan tehnyt tutkimusta miten paljon ilmatorjuntaa venäjän varastoissa on ja onko sitä aktivoitu miten paljon?
Lienee ryssille tärkeämpi yrittää suojata noita sisämaan jalostamoja, sotasatamia sekä muita Ukrainan droonien prioriteettikohteita ja BUK-M3:t voi olla siellä? Mene ja tiedä. Tai sitten niissä on tunnit täynnä kahden vuoden lähes yhtämittaisen käytön jälkeen ja isompia huoltoja on tarpeen tehdä.

Jokatapauksessa ryssien ilmapuolustuksen verkon tiheys sekä kyvykkyys heikkenevät pikkuhiljaa, mikä povaa hyviä onnistumisia Ukrainan kannalta.
 
Itse kuulin aikanaan tällaisen tarinan, että kun Puolalaiset maanviljelijät joskus 90-luvulla saivat paikallisesti merkittävät tukirahat valtiolta toiminnan kehittämiseen, niin kohta oli kaikilla Saksasta haettu auto pihassa ja no viljelyvälineistö ei kokenut ihan samaa päivitystä. Asenne on tuolla itäeuroopassa vähän sellaista näyttämistä. Toinen tapaus jonka kuullut, itä Euroopasta tullut vaihto-opiskelija ihmetteli isäntäperheelleen Suomessa, että miksi teillä on teidän uusi auto autotallissa, kun eihän sitä nyt kukaan sieltä näe, heillä auto on pihassa.
"Se on siksi tallissa että sieltä se ei niin helposti päädy teille Itä-Eurooppaan..."
 
Kylläpäs tänään meitä hemmotellaan. Öljyjalostamoa ja kaasulaitosta tulessa Venäjällä ja Vapaus Venäjälle legioonalaiset päätti lähti käymään ilmaisemassa mielipiteensä presidentinvaaleista ja sitten vielä Venäjän SU-27 konetta on tullu tonttiin.
 
ryssiminen, maalauksessakin vain vahvistaa näkemystän, kyllä ryssä on ryssä vaikka....

Venäjä maalasi sotalaivat uudella tavalla, temppu epäonnistui täysin​



Venäjän laivaston alusten naamiointi ei näytä toimivan lainkaan Ukrainan miehittämättömiä pommiveneitä vastaan.
Asiaan kiinnittää huomiota merisodankäynnin asiantuntija H.I. Sutton Covert Shores -sivustollaan julkaisemassaan artikkelissa.
Avoimien lähteiden tarkkailijat alkoivat viime syksynä kiinnittää huomiota Venäjän Mustanmeren laivaston alusten muuttuneeseen ulkoasuun. Venäjältä julkaistuissa kuvissa näkyi, kuinka monien alusten keulat ja perät oli maalattu niiden siluetin muuttavalla tavalla sysimustiksi. Verkkouutiset kertoi asiasta ensin tässä.
Venäjän laivaston aluksia on maalattu vastaavaan tapaan muuallakin.

tof3-170124-550.jpg

Venäläisalusten runkoja on nyt maalattu uudestaan muuallakin kuin Mustallamerellä. Kuvassa Tyynenmeren laivaston alus Metel. www.mil.ru

Fregattien ja korvettien naamiomaalauksella on pyritty asiantuntijoiden mukaan mitä ilmeisimmin vaikeuttamaan Ukrainan meridronejen osumista kohteisiinsa. Asiantuntijat ovat uumoilleet, että mustan maalin ominaisuudet olisivat sellaiset, että alusten havaitseminen infrapunasensoreille vaikeutuisi.
H.I. Sutton huomauttaa, että näin ei todellakaan näytä olevan. Ukrainalaisten iskuistaan julkaisemat yönäkövideot osoittavat, että alukset näkyvät kokonaisuudessaan kirkkaasti pommiveneiden tähtäimissä maalauksista huolimatta. Suttonin mukaan venäläisten naamioväri näyttääkin olevan yksinkertaisesti pelkkää mustaa maalia.
Asiantuntijan mukaan on mahdollista, että naamioinnin tarkoituksena olisi myös vaikeuttaa alusten tunnistamista satelliittikuvissa tai huonon näkyvyyden oloissa. Toistaiseksi on kuitenkin epäselvää, kuinka paljon apua naamioinnista on tässäkään oll
1710234858679.png


edit: juttu kopioitu spoilerin taakse
 

Zelenskyi kertoo Ukrainan pysäyttäneen Venäjän etenemisen – ”Uutta tietoa, tilanne paljon parempi”​

Venäjän uhkaava eteneminen on saatu pysäytettyä ja Ukraina on ryhtynyt laajaan linnoitusoperaatioon, presidentti Zelenskyi kertoo.

 
Ilmeisesti EU-lippu käytössä***. Scholz varmaan kuolee paskahalvaukseen.

Tämäkin on sodan järjettömiä piirteitä. Mikäli Ukrainalle olisi sallittu iskeä ryssän alueelle sodan aikana länsiasein ("kamalaa", "eskalaatio sotatilassa") niin tuolta Harkovan rajalta olisi helposti saanut lohkaistua ison alueen (useampi sata km2) ja siirtää taistelun yhdessä nurkassa ryssän maaperälle.

EDIT: viittaan "helpolla" siihen, että vapaaehtoispataljoonan ensimmäisen vierailun yhteydessä noin vuosi sitten (?) tuo ryssän raja oli käytännössä miehittämätön. Silloinhan ne ottivat muutaman kylän haltuunsa ja etenivät luokkaa 10 km rajasta.

*** EDIT2: korjataan sen verran, että kyllä tuo on joku legioonan oma lippu, näyttää vain kaukaa EU-lipulta. Näkyy tämä lippu videossa seuraavalla sivulla.

Oma lippu

e752d09-000.jpg
 
Kylläpäs tänään meitä hemmotellaan. Öljyjalostamoa ja kaasulaitosta tulessa Venäjällä ja Vapaus Venäjälle legioonalaiset päätti lähti käymään ilmaisemassa mielipiteensä presidentinvaaleista ja sitten vielä Venäjän SU-27 konetta on tullu tonttiin.

Vapauden legioona ylittänyt rajan ilmeisesti peräti kolmessa paikassa. Ketjussa useampia mainintoja. Joku kyläkin hallussa Belgorodin vieressä ja ryssä lähtenyt livohkaan. Varmaan tuo tiputettu SU-27 liittyy siihen (Ryssä itse tiputti veikkaan).

 
Back
Top