Ukrainan konflikti/sota

Yön saldo. Shahedit lähes kaikki alas, ohjuksista kaksi kolmannesta


Viime yön iskun myötä minun karkea laskelma lipsahtaa reilusti miinuksen puolelle Kh-101 risteilyohjusten osalta:

1711269886367.png

Tämä oli odotettavissa, koska numerot perustuvat GUR:n Skibitskyn 6.11.2023 kertomiin numeroihin eli ovat 4,6 kuukautta vanhoja. Hän kertoi silloin tuoreimman GUR:n arvion eri ohjusten jäljelläolevista määristä. Lisäksi hän kertoi kuinka monta eri ohjustyyppien ohjusta valmistui lokakuussa 2023.

Laskelmassa oletetaan että jokainen kuukausi sen jälkeen on samanlainen eli valmistuu täysin sama määrä per kuukausi. Kun tiedetään lähtötaso, uustuotannon määrä sekä vähennetään siitä Ukrainan ilmoituksista saatu ohjusten käyttö, saadaan arvaus jäljelläolevista määristä.

Toisaalta tästä laskelmasta puuttuvat kokonaan ne ohjukset, joita Ukraina ei ole nähnyt eli ne joiden laukaisu epäonnistuu. Täten virheen pitäisi olla suurempi kuin mitä laskelma kertoo.

Mistä virhe voisi johtua? Joko arvio ohjusten määristä oli liian pieni 6.11.2023 tai uustuotannon määrä on kasvanut sen jälkeen tai Ukrainan ilmoittamien käytettyjen ohjusten määrä on liian suuri. Tai näiden kolmen yhdistelmä. Meillä on käytettävissä vain ne numerot jotka on annettu, joten vaikea arvailla suuntaan tai toiseen.

Jatkan laskelman päivittämistä sitä mukaa kun ohjusiskuja tehdään, koska kaikesta huolimatta on kiehtovaa nähdä miten se muuttuu. Kenties saadaan jossain vaiheessa tuore päivitys GUR:n arvioon, jolloin voidaan vertailla niitä numeroita tähän.

Mielenkiintoista myös seurata, kuinka paljon Kh-101 risteilyohjuksia käytetään tämän jälkeen eli kuinka lähellä "todellisuutta" laskelman arvio on. JOS varastojen tilanne olisi viime yön iskun jälkeen lähellä nollaa, silloin iskuja ei nähtäisi hetkeen. Kh-101 risteilyohjuksia pitäisi valmistua 10 kpl per viikko, ehkä tällä hetkellä hieman enemmän, joten se rajoittaa paitsi iskujen kokoa niin myös tiheyttä.
 
Viimeksi muokattu:
Sevastopol on ottanut osumaa kunnolla.

Officially confirmed!

In Sevastopol, the Ukrainian Defense Forces successfully hit the large landing ships Yamal and Azov, a communications center and several infrastructure facilities of the Russian Black Sea Fleet, the General Staff reported.

OSINTtechnical reports that at least three Storm Shadow missiles hit the main communications center of the Russian Black Sea Fleet.

According to the OSINTtechnical project, military units of missile gunners and FSB are also located there.

Last night, the most massive attack "for the entire time of the SMO" was carried out on Sevastopol, official Russian channels wrote.

According to the occupation authorities of the peninsula, allegedly "the air defense system shot down several dozen missiles, including British Storm Shadow missiles, on their approach to the city."

The occupiers confirm that the main communications center of the Russian Black Sea Fleet was the target of the attack.

According to Russian media, 34 military personnel were killed, 40 wounded, and three Su-27 airplanes were damaged at the Belbek airfield.

 
.


Ukrainan missio on tuhota kaikki ryssän Mustanmeren laivat. Paljonko vielä jäljellä? Nyt meni kaksi.

Yli puolet mennyt jostakin laivaluokasta? Mitä kuvasta puuttuu?

Editti. Onko tuo joku maihinnousualusten luokka?
Juuri niin, tuossa on ryssän maihinnousualusten luokka. Kolme kuukautta sitten tappiotilanne oli tämän näköinen. En muista enää, oliko tässä välilläkin tullut joku upotus vielä lisäksi.

1711272209993.png
 
Minä kun luulin, että Sevastopolista oli laivat siirretty kauemmas turvaan. No, en valita 🥳

Ryssä on kohta vallannut haltuunsa koko Mustanmeren pohjan

Valtaosa on siirretty, ainakin satelliittikuvien perusteella, mutta ei kaikkia. Viime päivinä on nähty satelliittikuvia, joiden perusteella jotkin alukset partioivat / ovat partioineet Sevastopolin eli Krimin niemimaan länsipuolella.

Maihinnousualuksien osalta on spekuloitu jo pidemmän aikaa että ryssä on käyttänyt ja käyttäisi kokoajan niitä sotilasrahdin kuljettamiseen. Tämä voisi selittää sen, miksi näitä aluksia on ollut 2 kpl Sevastopolissa.

Ukraina on myös hyökännyt hyvin järjestelmällisesti näitä maihinnousualuksia vastaan, mikä kertonee siitä että ne nähdään tärkeänä osana ryssän sodankäyntiä. Oikean maihinnousun vaaraa ei ole ollut hyvin pitkään aikaan, ei enää kevään ja kesän 2022 jälkeen, joten täytyy olla jokin muu syy, miksi Ukraina on hyökännyt näitä vastaan näin suurella innolla.
 


Ukrainan missio on tuhota kaikki ryssän Mustanmeren laivat. Paljonko vielä jäljellä? Nyt meni kaksi.

Yli puolet mennyt jostakin laivaluokasta? Mitä kuvasta puuttuu?

Editti. Onko tuo joku maihinnousualusten luokka?
Maihinnousualuksia. Lähinnä Ropucha-luokkaa. Osa noista on alunperin pohjoisen laivaston ja Itämeren laivaston aluksia. Mm. Korolev ja Kaliningrad on Itämereltä ja Georgij Pobedonostsev pohjoisen laivaston aluksia, kaikki Ropucha-luokkaa. Jossain piileskelee muutama tämän luokan alus jotka kuljettivat tavaraa Syyriaan, mm. Kondopoga (Kontupohja). Oliskohan jääneet Tartukseen. Kuvassa on muutama Alligator-luokan alus myös.
 
Eilen ryssä hyökkäsi Kharkovan kaupungin suurjännitelinjoja vastaan, taisi tuhota 300kV 330kV muuntajan (tai jonkin vastaavan, tärkeän ja vaikeasti korvattavan sähköverkon laitteen). Kharkovassa on ollut ongelmia sähköjen palauttamisen kanssa.

Nyt kirjoitetaan että Lvivin alueella "energiantuotantoa" vastaan:

Lviv region now. Preliminary, the russians hit energy facilities in Lviv and region.


-

Vaikuttaa siltä että Ukraina on toistaiseksi, valtaosaksi, pidättäytynyt iskuista ryssän sähköverkkoa vastaan. Kenties tämä on tarkkaan harkittu valinta (kohteiden priorisointi, onnistumisen todennäköisyys, vaikutusten arvio yms.) tai kenties ulkopuolinen painostus on ohjannut kättä?

Joka tapauksessa, minusta tuntuu että Ukrainan tulisi harkita vastaavia iskuja vastaavanlaisiin, vaikeasti korvattaviin kohteisiin. Pienet muuntajat voi unohtaa, pitäisi keskittyä niihin suurempiin.

-

MUOKKAUS: tässä vähän lihaa yllä olevan haparoivan muistelun luiden ympärille:

Rybar published a map showing a strike on the Shepetivka Шепетівка 330KV substation. If this is true, Russia is playing with fire again! Shepetivka Substation is directly connected to the Khmelnytskyi Nuclear Power Plant Substation. The Shepetivka to Khmelnytskyi 330KV transmission line and the 110KV > 35KV station power tap. make up 2 of the 7 sources of offside power to Khmelnytskyi Nuclear Power Plant. While the loss of this one substation SHOULD NOT cause a station back out at KNPP, it’s worthy to note the cumulative damage to the grid over time is very concerning. We do not know how stable the grid is and how close it is to a cascading failure.

Even if a station blackout were to happen, KNPP would still be able to provide station power using diesel backup generators!

Background info: Nuclear reactors can be shut down in a matter of seconds AKA a “SCRAM”. However after a reactor SCRAM the core remains highly radioactive releasing around 5% the total thermal design capacity of the plant, roughly 150kw of decay heat for the VVER-1000. It takes a few months for this to decay to a point where external cooling isn’t needed. This is the reason why a NPP must at all times have offsite power and diesel backup power. If the reactor is left to cool naturally you would end up with a Fukushima style melt down or at least core damage.

Don’t panic! The plant has 5 sources of power remaining and we do not know the scale of damage to Shepetivka substation. Also Ukraine will repair the damage to the extent possible. Ukraine has many repair options such as, bypassing transformers and sending a lower voltage like 35KV down the 330KV line to provide station power.

Confidence: Everything in this is background knowledge. The only hard info I have to go by is the Rybar post and that’s sketchy at best. I’m going to call this one Probable 50/50 ICD-203 until we get more information.

I’m going to make the shift from posting satellite imagery to making intel reports based on OSINT and satellite imagery due to restrictions on public posting of imagery for now. I know others are still posting but I’m choosing not to until, I get a contract that clearly states it’s ok.

I would like to ask my supporters if they would be willing to support the imagery fund even if they can’t see the image! I know it sucks but that’s all I can do right now.


1711274482781.png

-

Katso kuvan suurempi versio twitteristä:

1711274579290.png

 
Viimeksi muokattu:
Ukraina on myös hyökännyt hyvin järjestelmällisesti näitä maihinnousualuksia vastaan, mikä kertonee siitä että ne nähdään tärkeänä osana ryssän sodankäyntiä. Oikean maihinnousun vaaraa ei ole ollut hyvin pitkään aikaan, ei enää kevään ja kesän 2022 jälkeen, joten täytyy olla jokin muu syy, miksi Ukraina on hyökännyt näitä vastaan näin suurella innolla.
Jos siltoja ei ole tuollaisilla voi siirtää rahtia vesistön yli.
 
Ukraina on myös hyökännyt hyvin järjestelmällisesti näitä maihinnousualuksia vastaan, mikä kertonee siitä että ne nähdään tärkeänä osana ryssän sodankäyntiä. Oikean maihinnousun vaaraa ei ole ollut hyvin pitkään aikaan, ei enää kevään ja kesän 2022 jälkeen, joten täytyy olla jokin muu syy, miksi Ukraina on hyökännyt näitä vastaan näin suurella innolla.
Näillä pystyy tuomaan monenlaiselle rannalle mekanisoidun taisteluosaston. Vaarallisia myös jos/kun Ukraina saa rintamaa siirrettyä Krimin suuntaan tms.
 
.

Juuri niin, tuossa on ryssän maihinnousualusten luokka. Kolme kuukautta sitten tappiotilanne oli tämän näköinen. En muista enää, oliko tässä välilläkin tullut joku upotus vielä lisäksi.

Katso liite: 95618

Tässä yksi päivitetty lista:

After Ukraine took out two more Russian warships last night, things are looking bleak for the rapidly vanishing Black Sea Fleet.

Since July, Ukraine is now averaging one destroyed warship every 3 weeks.

I've circled last night's hits.


1711273052748.png


-

Tämän mukaan 6/9 kpl Ropucha-luokan maihinnousualuksesta on joko upotettu tai vaurioitettu. Kolme jäljellä siis, Mustallamerellä.
 
Joka tapauksessa, minusta tuntuu että Ukrainan tulisi harkita vastaavia iskuja vastaavanlaisiin, vaikeasti korvattaviin kohteisiin. Pienet muuntajat voi unohtaa, pitäisi keskittyä niihin suurempiin.
Isot on usein voimalaitosten yhteydessä. Ne ovat sitten puolestaan patoja tai ydinvoimaloita. Vaatii tarkkuutta ettei tule tarpeetonta kollateraalia.
 
Tässä päivitetty lista #8 ryssän jalostamoista. Lista päivitetty uuteen muotoon uuden tiedon valossa. Suurimmat on ensin ja jako ei ole omistajan mukaan. Venäjällä yhteensä noin 80 jalostamoa, mutta suuri osa on "teekuppi" luokkaa. Tässä pitäisi olla nyt suurimmat, joku voi vielä toki puuttua.

  • Omsk Refinery (Rosneft), 21 Mt (380,000 bpd) (2,443 km)
  • Ryazan Refinery (Rosneft) 17,1 Mt (342,000 bpd) (467 km) <- isku 13.3.2024
  • Nizhny Novgorod (Lukoil), 17 Mt (340,000 bpd) (780 km) <- isku 12.3.2024
  • Slavneft-Yanos, Yaroslav (Rosneft), 15,7 Mt (704 km), epäonnistuneet iskut 29.1.2024 ja 18.3.2024
  • Volgograd (Lukoil), 14,5 Mt (287,000 bpd) (450 km) <- isku 3.2.2024
  • Perm (Lukoil), 13,1 Mt (259,500 bpd) (1,482 km)
  • Purovsky plant (Novatek), 13 miljoonaa tonnia (~3,700 km Harkovasta)
  • Moscow Refinery, (Gazprom Neft/Central Fuel Company), 10,5 Mt (213,000 bpd) (450 km) <- isku 13.2.2024
  • Angarsk Petrochemical Company (Rosneft) 10,2 (194,000 bpd) (4,453 km)
  • Gazprom Neft Salavat, 10 Mt (1,297 km)
  • Kirish Oil Refinery (Surgutneftegas), 10 Mt (346,000 bbd), (1,300 km Harkovasta)
  • Ufaneftekhim Refinery (Bashneft), 160,000 bbl/d (25,000 m3/d) (1,331 km)
  • Tuapse Refinery (Rosneft) 9,0 Mt (240,000 bpd) (425 km) <- isku 24.1.2024
  • Taneco Refinery (Tatneft), Nizhnekamsk, Tatarstan, 8,7 Mt (150,000 bbl/d) (1,122 km)
  • Komsomolsk Refinery (Rosneft) 8,3 Mt (143,000 bpd) (6,523 km)
  • Taif Refinery, Nizhnekamsk, 8,3 Mt 143,000 bbl/d (1,122 km)
  • Tyumen 7,5 Mt (1,979 km)
  • Ufa Refinery (Bashneft), 7,5 Mt, 129,000 bbl/d (20,500 m3/d) (1,331 km)
  • Achinsk Refinery (Rosneft) 7,5 Mt (129,000 bpd) (3,499 km)
  • Novo-Ufa Refinery (Bashneft), 7,1 Mt 122,500 bbl/d (19,480 m3/d) (1,331 km)
  • Saratov Refinery (Rosneft) 7 (120,500 bbl/d) (597 km)
  • Syzran 7 Mt (811 km)
  • Laukaansuun LNG terminaali (Novatek), 7 miljoonaa tonnia <- isku 22.1.2024
  • Syzran Kubyshev, Samara 7 Mt (916 km) <- isku 16.3.2024
  • Novokuibyshevsk Refinery (Rosneft) 6,7 Mt (136,000 bbd) <- iskut 16.3.2024 ja 23.3.2024
  • Orsk Refinery (SAFMAR), 6,6 Mt (114,000 bbd) (1,457 km)
  • Ilsky Refinery (KNGK Group), 6,6 Mt (132,000 bpd) (333 km) <- isku 9.2.2024
  • Novoshakhtinsk Refinery (Peton Invest/Yug), 5 Mt (172,000 bpd) (158 km) <- isku 13.3.2024
  • Khabarovsk Refinery (АО "ННК-Хабаровский НПЗ"::Главная), 5 Mt 86,000 bbl/d (13,700 m3/d) (6,591 km)
  • Tobolsk Petrochemical Refinery (Sibur), 138,000 bbl/d (21,900 m3/d) (~2,800 km Harkovasta)
  • Kuibyshev Refinery (Rosneft), Samara 4,5 (120,500 bpd) <- iskut 16.3.2024 ja 23.3.2024
  • Antipinsky Refinery (JSC Antipinsky Refinery), 114,000 bbl/d (18,100 m3/d) (~2,600 km Harkovasta)
  • Mariysky Refinery, Mari El (Newstream), 4,5 miljoonaa tonnia (90,000 bpd), (1,100 km)
  • Ukhta (Lukoil), 4,2 Mt (71,500 bpd) (1,671 km)
  • Surgut, 4 Mt (2,508 km)
  • Slavyansk Oil Refinery, Slovyansk-on-Kuban, Krasnodar Krai (Slavyansk ECO), 4 Mt (282 km) <- isku 17.3.2024
  • Yaya Refinery (NefteKhimService), 57,000 bbl/d (9,100 m3/d) (3,254 km)
  • Astrakham GPP (Gazprom Neft) 3,3 (66,000 bbp) Mt (783 km)
  • Krasnodar Refinery (Russneft), 3,1 Mt (52,000 bbd) (~324 km)
  • Nizhvevartovsk NGO (Gazprom) 1,58 Mt 25,100 bpd (2,674 km)
  • Mari, Tabashino 1,44 993
  • Angier NZ, Angero Sugensk 1,2 Mt (3,230 km)
  • Usinsky 1 Mt (2,013 km)
  • Dieteko, Angarsk 0,9 Mt (4,453 km)
  • Kochen Tianvsk, Kochenevo 0,72 Mt (3,006 km)
  • Nikolavevsky NPP 0,5 Mt (925 km)
  • Italian 0,47 Mt (3,415 km)
  • Novourengoysky ZPCT, New Urengoy 0,35 Mt (2,804 km)
  • Stezhevsk , Sezhevoy 0,33 Mt (2,726 km)
  • Chernigov Refinery (ZAO Chernigovski NPZ), Novaya Balahonka, Kemerovo Oblast, 0,25 Mt
  • Perviy Zavod Refinary, Polotnyanyy, Kaluga (24,000 bpd) <- isku 30.8.2023 (2 dronea), uusi 15.3.2024
  • Kosobrog oil-bitumen plant 0,2 Mt (1,905 km)
  • Belgorod , Builder 0,1 Mt (45 km)
-------------------------------------

Aikajana

30.8.2023 Periy Zavod, Polotnyanyy, Kaluga
22.1.2024 Laukaansuun LNG terminaali
24.1.2024 Tuapse
29.1.2024 Slavneft-Yanos, Yaroslav (EPÄONNISTUNUT)
3.2.2024 Volgograd
9.2.2024 Afipsky
9.2.2024 Ilsky
13.2.2024 Moskova
12.3.2024 Nizhny Novgorod
13.3.2024 Novoshakhtinsk
13.3.2024 Ryazan
15.3.2024 Periy Zavod, Polotnyanyy, Kaluga (2. isku)
16.3.2024 Kuibyshev
16.3.2024 Syzran
16.3.2024 Novobuibyshevsk
17.3.2024 Slavyansk, Slovyansk-on-Kuban, Krasnodar Krai
18.3.2024 Slavneft-Yanos, Yaroslav (EPÄONNISTUNUT)
23.3.2024 Kuibyshev (2. isku)
23.3.2024 Novokuibyshevsk (2. isku)
 
Back
Top