Ukrainan konflikti/sota

Paavo Väyrynen moittii Ukraina-uutisointia.

"BBC:n julkaisemassa uutisjutussa on Väyrysen mukaan todistettu, että ainakin osa Maidanin aukion sala-ampujien luodeista lähti länsimielisiä mielenosoittajia tukeneiden aseista.

Myös Viron entinen ulkoministeri Urmas Paet on Väyrysen mukaan kertonut saaneensa todisteita, että sala-ampujat olivat ”uuden koalition” puolelta.

– Maidanin vuosipäivänä Suomessa julkaistiin ilman kriittisiä kommentteja presidentti Petro Poroshenkon väite, että Venäjä oli ollut syyllinen ampumisiin, Väyrynen kummastelee."

VÄYRYNEN kertoo myös Yhdysvaltain apulaisulkoministeri Victoria Nulandinantaneen maansa Kiovan suurlähettiläälle ohjeita uuden hallituksen muodostamisesta.

Myös presidentti Barack Obama on Väyrysen mukaan myöntänyt haastattelussa Yhdysvaltain tukeneen vahvasti vallanvaihdosta Kiovassa.

– Mutta tällaisia tosiasioita Suomen tiedostusvälineissä ei kerrota. Median itsekritiikki olisi Suomessa nyt paikallaan, Väyrynen sanoo.

http://www.suomenmaa.fi/etusivu/7347739.html#.VO_6BSr4HOZ.twitter


Nyt ei kannata Väyrysen rekistöröityä palstalle tai tulee banni heti kättelyssä. :cool: Kehtasi vielä arvostella median toimintaa! :eek: @Xwell vetää herneen nenään. ;)

Vaan täytyy kyllä sanoa maailmankirjojen olevan sekaisin, kun Tuomioja, Väyrynen ja Niinistö ovat alkaneet näyttämään parhaiten tolkuissaan olevilta päättäjiltä.
 
.
On maita jossa kommunismi on rikollisuus. On erittäin kaksinaamaista rinnastaa Hitlerin Saksan fasismia jotenkin pahemmaksi kun kommunistien rikokset. Itse en näe mitään eroa heidän välillä. Itse asiassa kommunismi naamionsa takana oli jopa hirvittävämpi. Se lopulta oli paljon petollisempi, valhellisempi ja pitkäkestoisempi, ja edelleen tämä pahuus elää. Ymmärrän että 2MS aikana oli valittava mikä heistä oli pahempi, mutta nykyaikana on suuri häpeä ummistaa silmät komministien rikoksista.

Ajatus hyvä ja kaunis mutta jätkät pilas.
 
Jännä, että täällä ylipäätään keskustellaan koko aiheesta. Toisten maiden aluiden palauttamisista historiallisista syistä en näe missään määrin järkeväksi toiminnaksi enää nykypäivänä, vaikka joku alue oikeutetusti jollekkin toiselle valtiolle kuuluukin (esim. Karjala). Tällainen keskustelu on vain Venäjän toiminnan aiheuttamaa hämmennystä, jolla yritetään antaa legimititeetti Krimin valtaukselle tai ainakin hämärtää toiminnan rikollista luonnetta.

Minkähänlainen maailma olisi, jos kaikki kansat pyrkisivät palauttaamaan entisiä alueutaan omaan hallintaansa? Kansat ovat liikkuvaista sakkia.
Stratforin skenariossa ei ollut kyse siitä että kukaan "palauttaisi" "Karjalan".

Artikkelissa uumoiltiin Venäjän hajoamista. Poks, rikki, paloihin. Artikkelissa spekuloitiin, että Karjalan tasavalta pyrkisi sen jälkeen liittymään Suomeen. Tämä on laajempi kysymy, joka kuitenkaan ei kuulu tähän säikeeseen.
 
Mielenkiintoinen ennakkotapaus tulossa EU:hun :http://yle.fi/uutiset/espanjalaisia...veissa__poliisi_vangitsi_kotimaassaan/7835862

"Separatistien riveissä taistelleet saavat Espanjassa syytteet osallisuudesta murhiin, aseiden hallussapitoon ja Espanjan kansallisten intressien vastaiseen toimintaan."

Erityisesti tuo "kansallisten intressien vastainen toiminta" on mielenkiintoinen. ISIS:sta palaajille on tullut ainakin Tankassa teetä ja sympatiaa, enkä ole huomannut mitään mainintaa "Tanskan intressien vastaisesta toiminnasta". http://yle.fi/uutiset/nain_tanska_hoitaa_jihadistiongelmaa__monet_maat_ottavat_oppia/7543920

Niinpä niin. Milloin mahtaa ihmisten silmät aueta Isiksen todellisten taustavoimien suhteen? Vapaasti saavat lähteä kurkkuja katkomaan ja palvelut vain paranevat takaisin tullessa. Tuet juoksevat koko reissun. Ainoa ikävä rajoitus on vaatimus hyökkäämisestä halutun vihollisen kimppuun. Väärään suuntaan hyökätessä tulee länsimainen pommi niskaan. Muutoin saavat kyllä tappaa ja raiskata makunsa mukaan.
 
Näin lähestyvien vaalien kunniaksi lisää Paavo Väyrystä:

"Ukrainan kriisi on lännen syytä"

http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/71459-yllattava-arvio-usasta-ukrainan-kriisi-lannen-syyta

"NATO on Yhdysvaltain geopolitiikan väline"

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/783...omelle-nato-yhdysvaltain-geopolitiikan-valine

Tämä mies kärkkyy ministerin paikkaa!

Väyrynen ja Lehtomäki ovat väärässä puolueessa. "Itsenäisyyspuolue" jolla oli eurovaaleissa Janus Putkonen ja Jon Hellevig ehdokkaina, olisi oikeampi osoite.
 
Niinistö käynyt palstalta lunttaamassa. ;)


"Politiikka27.2.2015 klo 12:35| päivitetty 27.2.2015 klo 15:57
Niinistö DN:n haastattelussa: Venäjä haluaa horjuttaa Ukrainaa
Presidentti Sauli Niinistö katsoo Venäjän haluavan Ukrainan epävakautta. Hän sanoo perjantaina julkaistussa haastattelussa, että Ukrainan katastrofin lisäksi on meneillään myös kriisi suhteissa Venäjän ja EU:n sekä Venäjän ja lännen välillä.

Presidentti Sauli Niinistö.Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö katsoo ruotsalaisen Dagens Nyheter -lehden haastattelussa, että Venäjä haluaa horjuttaa Ukrainaa, jotta tilanteessa olisi aina vaikeita avoimia ja ratkaisemattomia kysymyksiä.
Hänen mielestään tavoite on selvä: Putin ei halua, että Ukraina tulee enempää sidoksiin länteen ja EU:hun.
– Natosta puhumattakaan.
Niinistö ei usko, että Venäjä haluaa laajentaa aluettaan.
Hän sanoo perjantaina julkaistussa haastattelussa, että Ukrainan katastrofin lisäksi on meneillään myös kriisi suhteissa Venäjän ja EU:n sekä Venäjän ja lännen välillä. Hänen mukaansa se on koko ajan voimistunut.
– Meidän pitäisi tehdä kaikkemme, jotta siitä ei tule pahempaa, ja sitä olen minä ja moni muu yrittänyt.
Niinistön mukaan jännitteet ovat lisääntyneet Euroopassa ja se näkyy myös Itämeren alueella.
  • orjala_anne.jpg
    Anne OrjalaYle Uutiset"
http://yle.fi/uutiset/niinisto_dnn_...luaa_horjuttaa_ukrainaa/7833823?ref=leiki-uup
 
Nyt ei kannata Väyrysen rekistöröityä palstalle tai tulee banni heti kättelyssä. :cool: Kehtasi vielä arvostella median toimintaa! :eek: @Xwell vetää herneen nenään. ;)

Vaan täytyy kyllä sanoa maailmankirjojen olevan sekaisin, kun Tuomioja, Väyrynen ja Niinistö ovat alkaneet näyttämään parhaiten tolkuissaan olevilta päättäjiltä.
Tämähän olikin hjuumoria!
 
Uskomatonta tuo Kanadalaisten touhu. Ne ovat perustaneet keskuksen Kiovaan. Yläkerrassa on Drone tehdas ja alakerrassa varusteet. Se selittää miksi kanadan värit lentelee Donetskin yläpuolle..- Tuki on usean sorttista ja keskittyy nimienomaan taisteleville joukoille.
Kanadasta tulee myös vapaaehtoisia taistelijoita.-
http://www.theglobeandmail.com/news/world/ukraine-canadas-unofficial-war/article23208129/
Kandassa on iso ukrainalaisyhteisö joka on pitänyt yllä Ukrainan perinteitä.
 
Putte on keksinyt Venäjälle uuden pyhäpäivän:

http://www.hs.fi/ulkomaat/a1425016442320

"Venäjä on julistanut Krimin valtauksen vuosipäivän uudeksi pyhäpäiväksi. Tästä lähtien 27. helmikuuta vietetään "erikoisjoukkojen päivää", lukee presidentti Vladimir Putinin allekirjoittamassa päätöksessä."

Erikoisjoukkojen toiminta Krimillä lienee taustalla. Tosin ensimmäiset olivat jo 20.2.2014 hommissa.
 
Erityisesti tuo "kansallisten intressien vastainen toiminta" on mielenkiintoinen. ISIS:sta palaajille on tullut ainakin Tankassa teetä ja sympatiaa, enkä ole huomannut mitään mainintaa "Tanskan intressien vastaisesta toiminnasta". http://yle.fi/uutiset/nain_tanska_hoitaa_jihadistiongelmaa__monet_maat_ottavat_oppia/7543920
Tälläiset uutisoinnit auttavat heidät tuntemaan ikuista vihaa.
Juuri tuolla alla mainittu lihavoitu otsikko kerro kaiken.

YLEn sekin. Samalla tavalla Putinin hallinnossa lietsottu tätä "loukantuneisuutta" - mitä sisältö on seuraava :"Venäläiset ovat suuria ja ylitse muita hengellisyydessä varsinkin (!) muut ovat heille siksi kateelisiä ja muuten aina halusivat vain hyötyä heistä, heillä on suurin kultturi ja maailma täytyy opettaa tavoille ja pakottaa kunnioittamaan heidät tästä erinomaisuudesta". Muslimeilla on sama säe. Sanan "venäläiset" vaihdetaan sanaksi "musliimit" niin saadan saman fasistisen ideologian - ne ovat ylitse muita ja heidät on väärinymmeretty. Erojakin heidän suuren sivistyneisyyden välilllä lyötyy, ensimmäiset pyhivät perseita pravdalla ja toisen hiekalla. Venäläinen haukku USA:ta ensin patalyttyyn, miten jenkit typeriä heidän verrattuna ja tämän tehtyjään alkaa funtsata miten sinne USA:n voisi muuttaa asumaan. Muslimit halveksivat läntisiä arvoja "saastaisina", ovat jo etukäteen loukkantuneita kaikesta, mutta haaveilevat shengen viisumista ja muutenkin elämässä lännessä. Kumpikin luulee suurpiirtein tekevänsä länttä onnelliseksi omalla kulttuurilla, koska näin heille on iskostettu päihin juuri lännessä. Todellisuus kultturisesta rikastuttamisesta on hyvin vaatimaton, ongelmia sen sijan erittäinkin suuria. Olen pitkään asunut Suomessa, mutta yhden ainoan kerran kävin katsomassa Tarkovskin elokuvan "Peilin" elokuvateatterissa, en nyt muista elokuvateatterin nimeä, mutta arkistoelokuvia siellä pyöritty, sitä on jo 17 v ainakin, lapsuuden kodissa oli iso kokoelma maailman kirjallisuutta, olen lukenut kaiken tarvittavat jo koulussa, sen jälkeen mitään venäläinen ei innostanut, ei minkään perjaaten takia edes, vain yksinkertaisesti en näe siellä mitään sellaista mihin uhraisin aikaa. Venäjällä ei ole mitään sellaista mistä tykkäsin taideiden alallakaan, arkitehtuuria mukaan lukien. Venäjä "kultturikehtona" on suuri bluffi muutama rakennusta lukun ottamatta. On siellä omat kirjallisuushelmet, mutta muualla, läntisessä maailmassa niitä paljon-paljon enemmään. Se on paljon rikkaampi, liioitelematta. Muslimien kultturiin en paljon törmänyt Suomessa, mitä ne sellaista tuoneet tänne, josta kokisin jonkun ah-elämyksen, en osaa nimetä, kebabeja en syö, mausteita kai sitten jää jäljelle, en tiedä mikä se on sellainen, jota minulle henkilökohtaisesti antaneet esim. Somaliasta tulleita. Kyllä voisin ymmärtää sodan uhrien tuskaa, mutta kuulin että sieltäkin tänne tulivat rikkaimmat, todelliset köyhät sodan uhrit eivät matkustaa ympäri maailmaa lentoteitse.

Niin, vähän innostuin, mutta takaisin otsikkoon:
Tutkijat: "Muslimien tuntema epäoikeudenmukaisuus altistaa radikalisoitumiselle"
http://yle.fi/uutiset/tutkijat_musl...taa_radikalisoitumiselle/7828177?ref=leiki-uu

Itseltäni - otsikko on paskapuhetta.
 
Viimeksi muokattu:
Mutta eri pakotteiden ja sanktioiden kautta sodan vaikutus itse Venäjään on huomattavan suuri ja sodalla voi olla sellaisia vaikutuksia joita Moskova ei ole riittävällä tapaa huomioinut - sodan seuraus voi olla se, että tulevina vuosina näemme naapurina aivan toisen Venäjän, ylpeys käy lankeemuksen edellä ja vuosikymmenen kuluttua naapurina voi olla monella tapaa raunioitunut maa - taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti mutta myös mentaalisesti. Putinin kauden propaganda kasvattaa sukupolven (tai kaksi) joiden näkemys maailmasta on hyvin vinoutunut ja kun tämä sukupolvi herää todellisuuteen (olettaen näin käy joku päivä), toipumisprosessista tulee rankka ja jos tuolloin Venäjällä ei avoimesti käydä läpi historian kipupisteitä koko lähi-historian ajalta (eli tsaarin vallan lopuilta nykyhetkeen) luodaan pohjaa uusille epävarmuuksille. Venäjän olisi tullut perata menneisyytensä Neuvostoliiton tuhouduttua mutta näin ei tehty, nähdäkseni se osaltaan loi otollista maaperää haaveille suuruuden päivien palauttamisesta. Jos Venäjä romahtaa, minusta ulkovaltojen tulisi painostaa tuon "Venäjän" johtajia ja kansaa käymään läpi oma menneisyytensä ja nujertamaan kaikki korruptoituneet tiedustelu- ja puolustuseliitin luomat klikit ja solut.

Eli näen kokonaiskuvan sellaisena, että Venäjä ei tule hyötymään "pitkässä juoksussa" Ukrainan sotaretkestä vaikka hetkellisesti tilanne voi olla sellainen, että se pönkittää ja vankistaa valtaeliitin asemaa ja maa näyttäytyy nationalismin huumassa elävälle kansalle vahvana voittajana jonka edessä maailma kumartaa. Lopputulos voi olla ihan mitä tahansa Putinin syrjäyttämisen ja koko Venäjän romahtamisen välillä. Tulos on siis ehdottoman negatiivinen.

vlad.

Näin olen ajatellut itsekin sodan vaikutuksista/merkityksestä Venäjälle ja erityisesti maan nykyisille johtajille sekä poliittiselle että taloudelliselle eliitille.

Venäjän kokoinen maa (siis talouden kapasiteetilla mitaten), erittäin yksipuolisine (vienti)talouden rakenteineen ei kykene kehittymään ja menestymään maailman maiden joukossa, jollei se toimi yhdessä muun maailman kanssa, avoimen markkinalatouden pelisääntöjen mukaisesti. Edes kymmenkertaisesti Venäjää suurempi Kiina ei kykenisi kehittämään tuotantotalouttaan suljettuna yhteiskuntana..

Nyt kuitenkin, sodan seurauksena, Venäjän poliittinen ja taloudellinen kehitys on kääntynyt absoluuttisesti sellaiseen suuntaan joka johtaa Venäjän täysin suljettuun umpikujaan. Eihän tässä ole mitään järkeä.

A) Ulkopoliittisesti Venäjä on muutamassa kuukaudessa muuttunut lähinnä roistovaltioksi joka avoimesti rikkoo kansainvälisiä lakeja sekä sopimuksia, valehtelee ja suorastaan petkuttaa entisiä yhteistyökumppaneitaan, hyökkää aseineen ja sotavoimineen itsenäisen naapurivaltionsa (aikaisemmin monisatavuotinen parhain ystävä) alueelle. Venäjän nykyjohdon (teoreettinen)palaaminen tasavertaiseksi ja luotettavaksi neuvottelukumppaniksi tulee olemaan pitkä ja kivinen. Enkä usko sen siinä enää onnistuvan. Luottamuksen palauttaminen vaatisi paljon aikaa ja myös tekoja..valheita on kuultu jo liikaakin.
B) Sisäpoliittisesti Venäjä on muuttunut suljetuksi ja autoritääriseksi yhteiskunnaksi jossa kansalaisvapauksia, mediaa ym. tiedonvälitystä ja kaikkea muutakin yhteiskunnallista toimintaa valvotaan tiukasti miliisin ja salaisen poliisin avulla. Pieninkin ilmaisu poliittisen opposition suuntaan johtaa Venäjällä välittömään pidätykseen, tekaistuihin syytteisiin ja vankeuteen. Ja, tämä on todennäköisesti vain alkua. Sopii miettiä minkälaiseksi maan sisäinen terrori muuttuu kun Putinin keinotekoisesti (sodan avulla) hankittu kansansuosia katoaa..

Kaikki tämä on tapahtunut ilman että lännessä olisi käytetty mitään erityisiä voimatoimia Venäjää vastaan. Ei sellaisia ole toistaiseksi edes tarvittu. Tuskin tarvitaan jatkossakaan. Venäjä kaivaa täysin omatoimisesti ja itsenäisesti sen kuopan johon se itseänsä upottaa.

Kaikki kunnia Ukrainalle oman maansa puolustamisesta. Tulevaisuus näyttää jääkö tämä Itä-Ukrainan sota maailman historiaan, Venäjän osalta kaikkien aikojen typerimpänä sotana/hyökkäyksenä.
 
.
Ajatus hyvä ja kaunis mutta jätkät pilas.

Stalin oli hirviö ja Hitler oli hirviö. Venäläinen sosialismi oli perseestä ja Saksalainen kansallissosialismi oli perseestä, sellaisia aivopieruja helvetistä.

En tiedä kumpi oli pahempi ideologia, enkä haluakkaan tietää...vähän kun valitsisi kuoleman ja aivokuoleman väliltä. Mussolini ja italialainen fasismikin tuntuu ihan hyvältä idealta noiden rinnalla.

Kummassakaan ei ollut mitään hyvää, ei alussa eikä lopussa. Jos joku niitä vieläkin diggailee, niin sellaiset ihmiset haluaisin lähettää tänne...

20120407-115939.jpg


Tosin ihan vain turistimatkalle :D Minä olen siellä kerran käynyt ja toista kertaa en mene...viikon yöunet lähti jo tuostakin reissusta.

Sieg Heil!

 
Viimeksi muokattu:
Miksi Suomen ETYJ-delegaatio ei julkaise koskaan mitään tällaista?

By any standard, Russia's treatment of Nadiya Savchenko is unacceptable

Statement on the Continued Detention of Nadiya Savchenko | As delivered by Chargé d’Affaires a.i. Kate Byrnes to the Permanent Council, Vienna
February 26, 2015

We once again draw attention to the case of Ukrainian Verkhovna Rada Deputy Nadiya Savchenko, who was captured outside Metallist, Ukraine by Russia-backed separatists in June 2014, and was moved across the border and handed over to Russian authorities who have consistently violated her most basic rights.

The United States deplores her continued ill-treatment and is deeply concerned by reports of her deteriorating health.

On February 25 Moscow City Court decided to uphold an earlier decision to extend the detention of Ms. Savchenko through May 13.

The Moscow City Court also denied a motion to move Ms. Savchenko to house arrest in the Ukrainian Embassy for the duration of the extension in order to allow her to receive increased medical attention.

Ms. Savchenko has entered the third month of a hunger strike to protest her detention. She has lost over 25 kilograms and is experiencing severe medical repercussions.

We understand that the next hearing on Ms. Savchenko’s case is scheduled for March 2, when the court will review a request by the defense to disregard the results of an October 2014 medical assessment because it no longer reflects her current, fragile medical condition. It is difficult to imagine any grounds for denying that request.

By any standard, Russia’s detention and treatment of Ms. Savchencko is unacceptable.

We call on Russia to release her immediately – a commitment Russia made when it signed the September Minsk agreements, and again when it signed the February 12 Package of Measures for the Implementation of the Minsk agreements.

Thank you, Mr. Chair.

http://osce.usmission.gov/feb_26_15_savchenko2.html
 
Te voiton saitte, teil on valta nyt...

 
On maita jossa kommunismi on rikollisuus. On erittäin kaksinaamaista rinnastaa Hitlerin Saksan fasismia jotenkin pahemmaksi kun kommunistien rikokset. Itse en näe mitään eroa heidän välillä. Itse asiassa kommunismi naamionsa takana oli jopa hirvittävämpi. Se lopulta oli paljon petollisempi, valhellisempi ja pitkäkestoisempi, ja edelleen tämä pahuus elää. Ymmärrän että 2MS aikana oli valittava mikä heistä oli pahempi, mutta nykyaikana on suuri häpeä ummistaa silmät komministien rikoksista.

Täysin totta. AIkasmoista paheksuntaa saisi jos pitäisi hakaristia yllänsä. Sippri ja vasaramerkkiä kuitenkin saa olla.Nostalgiaa. Molemmat pitäisi kieltää.
 
Back
Top