Ukrainan konflikti/sota

Aake Jermon kesän 1944 taisteluita 2. Divisioonan osalta käsittelevissä kirjoissa etulinjan taistelijan ihanne ikänä pidettiin noin 20 vuotta, ryhmän- ja joukkueenjohtaja joku vuosi vanhempi ja komppanianpäällikkö noita jonkin verran vanhempi. ErP 25 keski-ikä oli 35 vuotta ja se oli ns. Joulupukkipataljoona, eli sitä pidettiin jo II-luokan pataljoonana, eikä oikein sopivana ensilinjan taistelutehtäviin (Aake Jermo. Teräsmyrskyssä loppuun asti. Sivu 159.)
En usko että realiteetit on siitä muuttuneet. Nuori jaksaa valvoa ja kestää stressiä. Ei ole nähnyt liikaa eli kyynisyys ei estä hurmoshenkeä, jolla lyödään epävarmoissa tilanteissa vastustaja sen kummemmin miettimättä.

En oikeen ymmärrä kansakuntaa jonka olemassaolo-oikeus kansakuntana on vaakalaudalla ei pistä parhaita voimia peliin. Täytyy taustalla olla muutakin, kuin suuri suunnitelma.

Veikkaisin, että nämä edustavat samaa ajattelua, kuin ryssälän kutsuntojen välttäjät. Ovat nähneet muutakin, kuin oman takapihan. Jolloin voi olla heillä haluja karistaa kotimaan pölyt jaloistaan rintama kutsun käydessä.
 
Kulebalta mielenkiintoinen näkemys, että tulitaukopuheet olisivat osittain tämän Sveitsin rauhankonferenssin pelkoa. Ukrainahan sai sinne jo Intiankin lähtemään. Alla väitettyä on vähän vaikea myötäillä sellaisenaan, kun selkeästi putler pakittaa aina turpaansaannin hetkellä, ja pitää diplomatiaa hölmöjen hommana.

Putin currently has no desire to end his aggression against Ukraine. Only the principled and united voice of the global majority can force him to choose peace over war. This is what the Peace Summit is intended to achieve. This is why he is so afraid of it.

And this is why it is critical to have as many leaders as possible from all continents and parts of the world present. When the entire world speaks out in support of restoring the full force of the UN Charter and international law, Russia will be forced to choose peace.

Operational information as of 11:00 p.m. 24/05/2024 regarding the Russian invasion

The defense operation of the Defense Forces continues, our troops are repelling the offensive actions of the Russian invaders.

The situation remains the hottest in the Kupyan, Pokrovsky, Kramatorsk and Kharkiv directions.

So far, 90 combat clashes have taken place. The Russian aggressor is trying to use superiority in manpower and equipment and air support. Ukrainian soldiers are giving battle to the enemy, and in some directions they themselves are carrying out effective assault actions to improve the stability of the defense and restore positions.

During the day, the enemy carried out two missile strikes (using three missiles) and 33 air strikes (including 47 anti-aircraft missiles) on the territory of Ukraine, and used 224 kamikaze drones. He carried out more than 2,200 attacks on the positions of our troops and settlements using various types of weapons.

There were 13 combat clashes with the Russian invaders in the Kharkiv direction. 10 attacks were repelled in the districts of Lyptsi, Tykhi and Vovchansk. The battle continues near the village of Staritsa. The situation is under control. In addition, the Ukrainian defenders push the enemy away from the front edge of the defense with assault actions, and are successful in some areas.

In this direction, the group of occupying forces lost another hundred people killed and wounded. Our soldiers destroyed five guns, two cars, one unit of special equipment. Four artillery systems, three cars and two units of special equipment were damaged. Nine dugouts of the occupiers were also damaged.

In the Kupyansk direction, the enemy tried 17 times to dislodge our units from their positions. Fighting took place, in particular, in the areas of Sinkivka, Petropavlivka, Ivanivka, Stelmakhivka, Novoyehorivka, Druzhelyubivka, and Nevske settlements. Currently, fighting continues near Novoyehorivka, Petropavlivka, and Ivanivka. In the last two areas, the enemy has partial success, the situation is tense. The Defense Forces of Ukraine are taking active measures to stabilize the situation.

In the Lyman direction, three attempts of the enemy to advance in the areas of Terni and Serebryansk were repulsed.

In the Siversk direction, the number of aggressor attacks increased to five during the evening. Our defenders stopped two enemy assaults in the areas of Bilogorivka and Spirny. At the same time, another battle continues near the village of Spirne. The invader has no success.

In the Kramatorsk direction, a total of 13 enemy attempts to approach Chasovoy Yar were repelled. Another combat clash continues in the Andriivka area. The situation is tense, but controlled by our units.

In the Pokrovsky direction, during the day, the Russian occupiers continued their attempts to penetrate our defenses from the Ocheretine settlement area. They have partial success east of Yevhenivka. A total of 15 combat clashes took place. Our defenders are taking active measures to restore the lost position.

In this direction, the total losses of the enemy for today are already 240 people, of which 58 are killed and 182 are wounded. In addition, three tanks and a REB station were destroyed. Two tanks, one armored personnel carrier and four enemy cars were damaged.

In the Kurakhiv direction, units of the Defense Forces repelled enemy attacks near Krasnohorivka, Georgiivka, and Paraskoviivka. The situation south of Kostyantynivka and south of Volodymyrivka will remain the most tense. In total, there were eight combat clashes. The situation is under the control of our troops.

The situation in the Vremivsk direction has not undergone significant changes. Two combat clashes took place. The loss of positions in the Staromayorsky district was not allowed.

In the Orihiv direction, the Russian invaders made one unsuccessful attempt to advance in the direction of Novodanilivka.

In the Dnieper direction, on the bridgeheads on the left bank of the Dnieper, three attempts by the enemy to push back our units in the Krynok area failed.

The situation has not undergone significant changes in the rest of the directions.
Ukrainian defenders inflict effective fire damage on the enemy, exhausting the occupiers along the entire line of battle.

Join the Defense Forces!
Together we are invincible!
Glory to Ukraine!

Tuossa analyysiä miten GPS häirintä on vaikuttanut noiden Ukrainan aseiden käyttöön. En tiedä oliko tuossa Washington Postin artikkelissa harhaanjohtavuuksia, mutta alkaa aika selväksi käymään että pelkän GPS ohjauksen varassa ei nykyaseet voi toimia vaan tarvitaan rinnakkaisjärjestelmiä. Storm Shadowia saa tuon mukaan kehuja.
 
En usko että realiteetit on siitä muuttuneet. Nuori jaksaa valvoa ja kestää stressiä. Ei ole nähnyt liikaa eli kyynisyys ei estä hurmoshenkeä, jolla lyödään epävarmoissa tilanteissa vastustaja sen kummemmin miettimättä.

En oikeen ymmärrä kansakuntaa jonka olemassaolo-oikeus kansakuntana on vaakalaudalla ei pistä parhaita voimia peliin. Täytyy taustalla olla muutakin, kuin suuri suunnitelma.

Veikkaisin, että nämä edustavat samaa ajattelua, kuin ryssälän kutsuntojen välttäjät. Ovat nähneet muutakin, kuin oman takapihan. Jolloin voi olla heillä haluja karistaa kotimaan pölyt jaloistaan rintama kutsun käydessä.

Onko sinulla laittaa tuohon ikäkysymykseen jotain faktaakin vai vain jotain 80 vuotta sitten käydyn sodan jonkun osallistujan joku mielipide ?

Mikä on kansakunnan olemassaolon määritelmä ? Joutui kaikki entiset varsovan liiton itä-euroopan maatkin vuosikymmeniksi miehitetyiksi. Ei niiden olemassa oleminen mitenkään silti lakannut. Nyt ovat ihan normaaleja vapaita maita.

Varmaan Ukrainassa useampi saisi osallistua sotaan joo. Mutta onko tässä toiveessa myös vähän länsimaista pelkuruutta tyyliin: voisitteko vielä vähän useammatkin kuolla meidän puolesta ?
 
Tarkoittanee että jos ryssä pääsee tavoitteisiinsa niin Ukraina itsenäisenä valtiona lakkaa olemasta. Vastuu ja velvollisuus ukrainan puolustamisesta on ukrainalaisilla itsellään, ei meillä. Meidän puolesta ei siellä kukaan kuole, aivan samalla tavalla velvollisuus ja vastuu suomen puolustamisesta on meillä suomalaisilla, ei amerikkalaisilla, ranskalaisilla tai ukrainalaisilla.
 
Tämä sotilaiden keski-ikä on mulle ollut koko sodan ajan täysi yllätys. ”Perinteisisti” rintamalle on lähetetty varsin nuorta porukkaa ja ymmärtääkseni WW2:ssa yli nelikymppiset oli lähinnä upseereita. Ainakin oma edesmennyt isoisä kertoili että v 44 kun rintamalle tuotiin vanhempia, perheellisiä miehiä, niin niiden taisteluarvo oli aika vähäinen.

Silloin sotiminen oli toki vähemmän teknistä, mutta on se kyllä tuollakin aika usein aika perinteistä meininkiä.

Itse olin siinä uskossa että aikamoinen kriisi pitää olla päällä ennen kuin meitä 40 - 50v kavereita edes haikaillaan paikalle ja tuolla me ollaan keihäänkärkeä 😳
Kannattaa huomioida se että miesten keski-ikä oli sotiemme aikaan huomattavan paljon nykyaikaa alhaisempi ja on noussut nykyiseen about 80v tasalle vasta hiljattain. Sotiemme aikaan 50v oli vanha herra, nykyisin ne miehittää lähinnä maratooneja siinä iässä.
 
Onko sinulla laittaa tuohon ikäkysymykseen jotain faktaakin vai vain jotain 80 vuotta sitten käydyn sodan jonkun osallistujan joku mielipide ?

Mikä on kansakunnan olemassaolon määritelmä ? Joutui kaikki entiset varsovan liiton itä-euroopan maatkin vuosikymmeniksi miehitetyiksi. Ei niiden olemassa oleminen mitenkään silti lakannut. Nyt ovat ihan normaaleja vapaita maita.

Varmaan Ukrainassa useampi saisi osallistua sotaan joo. Mutta onko tässä toiveessa myös vähän länsimaista pelkuruutta tyyliin: voisitteko vielä vähän useammatkin kuolla meidän puolesta ?
Ainakaan poliisissa tuo ei toteudu. Nuorilla on surkea stressin hallinta ja kiljuminen, karjuminen ja paskat ratkaisut johtuvat nimenomaan stressistä. Tuosta taas on ihan faktaakin, tutkimustietoa. Ainoa millä 40v ukot voi laittaa reserviin, on elintasomahat ja huono kunto, keskimäärin siis. Pääpuolella stressinsietokyky kasvaa elämänkokemuksen myötä.

Mä en vaan ymmärrä miksi tässä mobilisaatioasiassakin ollaan niin ehdottomia.. eiköhän Ukraina laittaisi maatuskamummotkin tappelemaan, jos tarve olisi ja varusteet..
 
Ja voin kuvitella, että millainen kuohununta käyn nyt venäjän armeijan sisällä. Joten en yhtään ihmettele, miksi putinilla on hätä siivota armeijan johtoa rankalla kädellä. Aika lähdellä ollaan varmaan sitä pistettä, että joku yksikkö nousee kohta kapinaan.
Ehkä voimme luottaa siihen että pois potkittujen kenraalien korvaajilta halutaan ensisijaisesti nöyryyttä ja uskollisuutta, ei aloitteellisuutta eikä omien hoksottimien käyttökykyä. Joten tuskin muutoksilla mitään venäjän armeijan sotimiskykyä pystytään kohentamaan, FSB:n ote vain kiristyy juurikin mainitsemasi kapinointiriskin vähentämiseksi.
 
Tarkoittanee että jos ryssä pääsee tavoitteisiinsa niin Ukraina itsenäisenä valtiona lakkaa olemasta. Vastuu ja velvollisuus ukrainan puolustamisesta on ukrainalaisilla itsellään, ei meillä. Meidän puolesta ei siellä kukaan kuole, aivan samalla tavalla velvollisuus ja vastuu suomen puolustamisesta on meillä suomalaisilla, ei amerikkalaisilla, ranskalaisilla tai ukrainalaisilla.

****** offtopic ******
No ei ne varsovan liitonkaan maat itsenäisiä maita olleet. Saatikka baltian maat jotka kuuluivat suoraan isoon punaiseen. Siihen mitä täälläkin aikanaan niin monet poliitikot ihaili.

Kyllä ne meidänkin puolesta on kuollut. Ei Suomi olisi Natossa ilman noita taistelijoita. Ukraina paikkasi meidän kammottavan poliittisen 30 vuotta jatkuneen erehdyksen.

Nyt sitten halutaan että puolustaisivat viimeiseen taistelijaan, ettei sohvalta tarvitsisi täällä kenenkään liikahtaa. Kyllä tämä ajatusmalli pitää kaikkien tunnustaa itselleen. Itsekin ajattelen näin. Turha puhua unkrainalaisten velvollisuudesta yhtään mihinkään, itse päättävät.

*****************************

Jatkot muualla.
 
Viimeksi muokattu:

Kyllä kai ne siellä omaa maataan puolustaakseen ovat taistelleet, eivät siksi että Suomi pääsisi Natoon. Suomen valtion olemassaolo ei ole ukrainan sodan lopputuloksesta kiinni, ukrainan on.

Ja totta kai, tekevät itse päätöksen siitä miten kauan taistelevat ja millaisilla joukoilla, ei se sitä miksikään muuta että se vastuu ja velvollisuus on heillä ei kenelläkään muulla.
 
Ehkä voimme luottaa siihen että pois potkittujen kenraalien korvaajilta halutaan ensisijaisesti nöyryyttä ja uskollisuutta, ei aloitteellisuutta eikä omien hoksottimien käyttökykyä. Joten tuskin muutoksilla mitään venäjän armeijan sotimiskykyä pystytään kohentamaan, FSB:n ote vain kiristyy juurikin mainitsemasi kapinointiriskin vähentämiseksi.
Juuri näin. Mitä noilla puhdistuksilla haetaan, niin pääsyä kiinni armeijan rahoihin sekä koko laitoksen saaminen FSB:n komentoon. Mitään todellista tekemistä tuolla ei korruption kanssa ole ja ainakaan pätevämpiä johtajia ei ole tilalle tulossa. Varmasti suurin osa armeijasta tulee alistumaan uuden johdon alle, mutta nyt on hyvä kysymys, mitä eri erikoisjoukot ja GRU tekee? He eivät varmaan pidä siitä, että heistä tehdään syntipukkeja FSB:n virheisiin. Lisäksi GRU:n ja FSB:n välit eivät taida olla kovin hyvät, joten jotain vastatoimia voidaan varmaan nähdä.
 
Aake Jermon kesän 1944 taisteluita 2. Divisioonan osalta käsittelevissä kirjoissa etulinjan taistelijan ihanne ikänä pidettiin noin 20 vuotta, ryhmän- ja joukkueenjohtaja joku vuosi vanhempi ja komppanianpäällikkö noita jonkin verran vanhempi. ErP 25 keski-ikä oli 35 vuotta ja se oli ns. Joulupukkipataljoona, eli sitä pidettiin jo II-luokan pataljoonana, eikä oikein sopivana ensilinjan taistelutehtäviin (Aake Jermo. Teräsmyrskyssä loppuun asti. Sivu 159.)
Samaa muistan jonkun jenkin sanoneen Normandian rintamalla. 18 on liian nuori ja pää ei kestä, 30 liian vanha ja fysiikka ei riitä.
Tuskin on realiteetti muuttunut.
 
Back
Top