Ukrainan konflikti/sota

****** offtopic ******
No ei ne varsovan liitonkaan maat itsenäisiä maita olleet. Saatikka baltian maat jotka kuuluivat suoraan isoon punaiseen. Siihen mitä täälläkin aikanaan niin monet poliitikot ihaili.

Kyllä ne meidänkin puolesta on kuollut. Ei Suomi olisi Natossa ilman noita taistelijoita. Ukraina paikkasi meidän kammottavan poliittisen 30 vuotta jatkuneen erehdyksen.

Nyt sitten halutaan että puolustaisivat viimeiseen taistelijaan, ettei sohvalta tarvitsisi täällä kenenkään liikahtaa. Kyllä tämä ajatusmalli pitää kaikkien tunnustaa itselleen. Itsekin ajattelen näin. Turha puhua unkrainalaisten velvollisuudesta yhtään mihinkään, itse päättävät.

*****************************

Jatkot muualla.
- Vaikka kaikki Ukrainalaiset juoksis kohti Atlanttia ni ryssä ei kykene mihinkään vielä vuosikymmeneen.
- Muista sitten tuo "ei tarvitse puolustaa viimeiseen mieheeen ja koska nuoria tarvitaan myöhemmin" ku ryssä juoksee tänne. Eli on ok ku lähetetään meidän jälkikasvu (15-25v) vaikka sitten norjaan, jotta ei tarvitse sotia (pakko lähettää koska muute ne määrätään sinne rintamalle kuolemaan että Espanjalaiset sais istua sohvalla).
- Tämä on toki lännen sota, mutta ihan ensiksi tää on Ukrainan sota ja sen olemassaolon peruste itsenäisenä valtiona.
- Ja Ukrainalaiset sitten tekevät omat ratkaisunsa että kuinka montaa se kiinnostaa.
 
****** offtopic ******
No ei ne varsovan liitonkaan maat itsenäisiä maita olleet. Saatikka baltian maat jotka kuuluivat suoraan isoon punaiseen. Siihen mitä täälläkin aikanaan niin monet poliitikot ihaili.

Kyllä ne meidänkin puolesta on kuollut. Ei Suomi olisi Natossa ilman noita taistelijoita. Ukraina paikkasi meidän kammottavan poliittisen 30 vuotta jatkuneen erehdyksen.

Nyt sitten halutaan että puolustaisivat viimeiseen taistelijaan, ettei sohvalta tarvitsisi täällä kenenkään liikahtaa. Kyllä tämä ajatusmalli pitää kaikkien tunnustaa itselleen. Itsekin ajattelen näin. Turha puhua unkrainalaisten velvollisuudesta yhtään mihinkään, itse päättävät.

*****************************

Jatkot muualla.
Tähän sopii ote Paasikiven päiväkirjasta 2.6.1940 "Suomen sota pelasti Rumanian, Turkin, Afghanistanin ja yleensä Neuvostoliiton naapurivaltiot ja helpotti niiden asemaa." Afganistanin Moskovan-suurlähettiläs, sulttaani Ahmed Khan J.K Paasikivelle.
 
Kyllä, tämä pitää paikkaansa. Näin tosiaan kävi.

Tällä kertaa Ukraina pelasti meidät kiipelistä, mihin poliitikot olivat meidät ajaneet. No onneksi Suomi nyt on kohtuullisen hyvin noita avustanut.
 
Jotain polttoainettako nuo ukrainalaiset on lisänneet lennokkiensa räjähdekuormaan?
Polttoainetta tuossa minustakin paloi, mutta olisko ollut tornin takaosassa bensakannu agregaattia varten? Mielestäni pikkuisella lennokilla on järkevämpää kuljettaa tehokkaampaa tuhoainetta, kuin tuolla tavalla palava. Joku 1-2 kg bensiiniä on kuitenkin aika vähän tankkia vastaan.
 
Tähän sopii ote Paasikiven päiväkirjasta 2.6.1940 "Suomen sota pelasti Rumanian, Turkin, Afghanistanin ja yleensä Neuvostoliiton naapurivaltiot ja helpotti niiden asemaa." Afganistanin Moskovan-suurlähettiläs, sulttaani Ahmed Khan J.K Paasikivelle.
Yritin sanoa että ukrainalaiset taistelevat siellä omaa maataan, omaa kotiaan ja perhettään puolustaakseen, eivät suomea ja suomalaisia. Se on meidän tehtävämme.

Tuskin talvisodassakaan suomalaisilla sotureilla paljon olivat rumania tai afganistan mielessä kun laittoivat raatteen tiellä ukrainalaisia nippuun.
 
Edelleen " kurmuutan" teitä: Tulenavausnopeus ?
Rahalla saa , kallis, niin on henkikultakin. Vanhan sanonan mukaan nopeus säästää verta ja hikeä, ja tässä se konkretisoituu . Tottakai on selvää ettei voida massamäärin laittaa , ts. Archer Pattoristoja kuten std. Tykkejä, mutta ei se ole siihen tarkoitettukaan. Millainenhan " kokoontumisajo " olisi Archer PSTO perinteisessä asemien vaihdossa :) Sen sijaan kun ajetaan X archeria omiin paikkoihinsa ja napsitaan kohteet, tai tehdään tulen keskitys , poistutaan . On siinä vastapuolen vastatykistösysteemillä kiva tikkataulu. Vaikka lähtöpisteet löytyisivät ei ainakaan nykyvastapuoli saa mitään pakettitoimitusta kohteille ennenkuin perävalot ovat jo. ns. kurvin takana. Tällä saadaan raivattua tila std. tykistölle laittaa murkulaa liikkeelle. Asemassa oleva tykki toki laukoo kun vaan joku kantaa murkulaa, ei ole latausasemia jne, mutta kun nykyään ei olisi varaa ja aikaa pystyttää telttaa , sytyttää kamiinaa ja juntata maakiiloja , tulee terästä niskaan jos ei ole vastapuolen vastatoimia neutraloitu. Jopa ne ajoneuvon päälle laitetut tykit joiden suuntaus on ulkoisten laitteiden varassa ovat vaarassa. Toki kantama auttaa , jos vetelee 155 mm kanuunan narusta ja vastaspuoli ei yllä ollaan voitolla
Ei mennä syvälle OT:n saralla mutta oma näkemykseni on että Archer konseptina tarjoaa kyllä kiistatta paljon enemmän kuin perus perässävedettävä mutta sitten kuitenkin on vain pyöräajoneuvo jolloin vaatii tiestöä. K9 antaa vielä sen päälle teloilla maastokyvyn jolloin pelikenttä paljon laajempi. Varsinkin suomalaisessa sodankäynnissä meillä metsä on liittolainen joka kannattaa hyödyntää täysin. Archerin heikko kysyntä maailmalla muutenkin vihjaa tuota. Jos rannikkotykistökäyttöä ajattelee, siihen näkisin Archerin olevan todella sopiva työkalu nopealiikkeisenä patteristona heittää tarvittaessa painopistealueella laitaan tai toiseen.
 
Venäjän tykistön tuhoaminen ottaa aikaa ja tupakkia, mutta yksi kerrallaan ne vähenevät, tässä menee 2S1 telatykki ja niitä vielä riittää, mutta jossain vaiheessa kunnostuksesta ei enää lisää tule.

Hieno video M777 ammunnasta, lähtevä ammus näkyy hyvin ja tykki ei peräänny yhtään eli todella pieteetillä tuettu asema, varmasti jostain harjoituksesta koska ei naamiointia ja tykki täysin avoimella paikalla. Kertoo kuitenkin, että uusia tykkimiehiä koulutetaan jossakin vielä tuollekin kalustolle, lieneekö niitä sitten tulossa lisää jossain apupaketissa.

Kovaa ja oikeanlaista kieltä on jenkitkin käyttänyt:

US may strike Russian positions in Ukraine if nuclear weapons are used – Radosław Sikorski "The Americans have told the Russians that if you explode a nuke, even if it doesn’t kill anybody, we will hit all your targets [positions] in Ukraine with conventional weapons, we’ll destroy all of them."
 
Jälleen yksi R-330 Zhitel jammeri laitettu päreiksi ryssiltä.

Ja ilmeisesti FSB:n radioteleskooppiin isketty viime yönä.

Täytyi tuosta zhitelistä taas hieman lueskella. RUSIn analyysi 2023 JDAMien toimintavaikeuksista Ukrainassa viittasi suoraan zhiteliin. Järjestelmä todennäköisesti siten vaikeuttaa myös GMLRS ja GLSDB -tyyppisten aseiden käyttöä.

Tuossa zhiteli oli alkuun liikkeessä ja ajoi suojaan, joten todennäköisesti päästiin iskemään ilman, että järjestelmä oli käytössä.

Järjestelmä on 2-osainen, jossa varsinainen EW-osio vastaanottavat ja lähettävät antennit ja elektroniikka sijaitsee perävaunussa. Kuorma-auton etuosan tilat on varattu operaattoreille. Idea on kenties siinä, että jammeri voidaan sijoittaa operaattoreista erilleen vastatoimien varalta. Nyt kaiken järjen mukaan saatiin ainakin vaurioitettua molempia, vaikka etuosakin järjestelmästä näytti yllättävän hyväkuntoiselta muutaman metrin päähän tulleesta tällistä (Himars?) huolimatta.

Rusin raportin mukaan zhitel kykenee jammerointiin laajalla taajuusalueella noin 30km säteellä.

The documents articulated US concerns that Russian jamming was causing some JDAM-ER munitions to miss their targets. It is no secret that Russian land forces have deployed scores of EW systems into the Ukrainian theatre of operations. Some of these are specifically designed to jam GPS transmissions, the Russian Army’s R-330Zh Zhitel system deployed at the tactical level being a notable example. The R-330Zh detects and attacks radio signals across wavebands from 100 MHz to 2 GHz. Open sources say the system can transmit jamming signals with 10 kW of power. Signals from the US GPS satellites which JDAM kits use are transmitted on wavebands from 1.164GHz to 1.575GHz. These fall squarely within the R-330Zh’s catchment area. Official documents seen by the author state that the system has a jamming range of up to 30 km (18.6 miles).

Täytyi tuosta zhitelistä taas hieman lueskella. RUSIn analyysi 2023 JDAMien toimintavaikeuksista Ukrainassa viittasi suoraan zhiteliin. Järjestelmä todennäköisesti siten vaikeuttaa myös GMLRS ja GLSDB -tyyppisten aseiden käyttöä.

Tuossa zhiteli oli alkuun liikkeessä ja ajoi suojaan, joten todennäköisesti päästiin iskemään ilman, että järjestelmä oli käytössä.

Järjestelmä on 2-osainen, jossa varsinainen EW-osio vastaanottavat ja lähettävät antennit ja elektroniikka sijaitsee perävaunussa. Kuorma-auton etuosan tilat on varattu operaattoreille. Idea on kenties siinä, että jammeri voidaan sijoittaa operaattoreista erilleen vastatoimien varalta. Nyt kaiken järjen mukaan saatiin ainakin vaurioitettua molempia, vaikka etuosakin järjestelmästä näytti yllättävän hyväkuntoiselta muutaman metrin päähän tulleesta tällistä (Himars?) huolimatta.

Rusin raportin mukaan zhitel kykenee jammerointiin laajalla taajuusalueella noin 30km säteellä.

Raketteja tuli ainakin kaksi, ehkä kolmekin ja yhden maalina oli se rakennus. Haluttiin ilmeisesti varmistaa, että kaikki käyttäjätkin vaihtavat hiippakuntaa. Viive ensimmäisen ja viimeisen raketin välillä oli niin pieni, että ne olivat kaikki samaan aikaan matkalla tuonne joten joko haluttiin varmistaa kunnollinen osuma useammalla raketilla tai oli tiedossa, että rakennuksessa on tärkeitä ryssiä.

Niin tai näin niin osoittaa, että todella korkean prioriteetin maali kyseessä kun 2-3 rakettia meni samaan pakettiin.
 
Ei mennä syvälle OT:n saralla mutta oma näkemykseni on että Archer konseptina tarjoaa kyllä kiistatta paljon enemmän kuin perus perässävedettävä mutta sitten kuitenkin on vain pyöräajoneuvo jolloin vaatii tiestöä. K9 antaa vielä sen päälle teloilla maastokyvyn jolloin pelikenttä paljon laajempi. Varsinkin suomalaisessa sodankäynnissä meillä metsä on liittolainen joka kannattaa hyödyntää täysin. Archerin heikko kysyntä maailmalla muutenkin vihjaa tuota. Jos rannikkotykistökäyttöä ajattelee, siihen näkisin Archerin olevan todella sopiva työkalu nopealiikkeisenä patteristona heittää tarvittaessa painopistealueella laitaan tai toiseen.
Suomen metsissä on melko tiheä metsäautotie verkosto. Ei ole ongelma ajaa kumipyörillä niitä teitä, joita puutavara-autot ajaa puun kuljetuksissa. Teloilla ei liikuta pitkiä matkoja, isommat siirrot tehdään lavetilla. Joten kyllä Archer olisi hyvä täydennys pitkien etäisyyksien maassa, jossa yhteistä rajaa puolustettavana 1340 km. Näillä K-9 moukareilla olisi järkevää puolustaa ennalta tiedossa olevia "varmoja kohteita", joita pitkin ryssä todennäköisemmin pyrkii etenemään. Eikä tarvitsisi liikutella kalustoa pitkiä matkoja. Drone vaaran vuoksi moukari on haavoittuvampi lähellä rintamaa kuin Archer.
 
Back
Top