Ukrainan konflikti/sota

Jos näin, niin hyvin maastoutettu ja hajautettu vedettävä patteristo toimii yhtälailla. Tuo kaivanto näyttää kyllä aika heppoiselta ja telatykin naamiointi on käytännössä verkon varassa. Metri lisää korkeutta ja leveyttä, niin voisi ampua katetusta asemasta tai ainakin siirtyä sellaiseen tulitoiminnan päätteeksi.
Tohon kun lisätään Suomen peitteinen maasto on meidän vedettävä maastoutettu tykistä ihan taistelunkestävä ja tehokas.

Veikkaan vaan, että nyt ollaan tilanteessa joka oli 1. Ensimmäisen maailmansodan aikaan vaunujen ilmestyessä taistelukentälle.
2. WWII alku sukellusveneiden dominanssi

Näitä uusien asejärjestelmien sisäänmatssia on aina seurannut vastatoimien kehitys ja sodan voittoon vaikuttavat tekijät kehittyy kuitenkin taustalla hitaammin ja on perinteisempiä isoja kokonaisuuksia, kuten esim. massatuotanto.

Toki täytyy muistaa, että yksittäisen ottelun voi voittaa olemalla jossain osa-alueessa vastustajaa selkeästi edellä. Ennen kuin vastustaja kykenee reagoimaan ja muuttumaan "painaa panssarikärjet jo Ranskan rannikolla".
 
Näistä horisontin yli katsovista tutkista on ollut hentoa kohinaa viime päivinä. Yhteenhän jo osuttiin, ja Orskin laitteeseen ainakin yritettiin. Vaan mitä varten? Onko kabineteissa jo päätetty, että ryssän puolelle kolistellaan röyhkeästi kun aukko tulee



Kylläpä kysyit fiksuja.

Niihin isketään siksi, että sillä saadaan näytettyä ryssän punaisten viivojen bluffi. Kun on saatu jotain Orskiin asti, yltää se myös Kremliin. Kun shutsi-sholtsikin ymmärtää, että nämä viivat ovat puhetta vain, ratkeaa sota lopulta.

 
Sitä minä vaan mietin, että kun ryssien IT ei kykene suojamaan näitä kriittisiä tutkia niin mitä se kykenee? Kremliä ja Putlerin palatseja Karjalassa sekä Sotsissa?
Nämä kaukovaroitustutkat ovat sellaisia kohteita joita ei vain voi menettää. Siksi niissä pitää olla IT suojaus paikalla. Myös öljynjalostamot, sateliittien maa-asemat, sotilasmateriaalin tehtaat, uudemmat merivoimien alukset, etulinjan ruokkivat logistiset keskukset, moderneja hävittäjiä ylläpitävät tukikohdat jne ovat kohteita jotka on pakko suojata. No miksi ei suojata? Se on se resurssipula joka pysäyttää höökin kuin höökin.

Saa tulla toiseenkin kertaa selittämään että "kyllä se kiina varustaa". Epäilen vahvasti että puttelistan jää kyllä ilman kaukovalvonta tutkia, kaukovalvonta tutkakoneita, moderneja hävittäjiä, sateliittien maa-asemia sekä aika monta muutakin kilkettä&vermettä joita tarvitaan suurvalta-aseman säilyttämiseen.

Sota syö lopulta kaiken jos vastustajaa ruokitaan isommilla resursseilla. Katotaan miten tyhjäksi lilliputteli ammentaa ryssälän. Nyt aletaan syömään jo strategista ydinpelotetta pois. Kun riittävästi kaapi niin siellä on pian CIA+IAEA keräilemässä rahoituksetta jätetyt aseteknologiat ja meteriaalit parempaan talteen. Näin tehtiin kun edellinen ryssälän hajoamiskierros saavutti huippunsa: https://en.wikipedia.org/wiki/Project_Sapphire

Historiassa yksikään hyökkäyssota ei ole jatkunut jos kuninkaan rahakirstu on ehtynyt. Samaa se ryssäkin tottelee. Joo, kiina voi varustaa hyökkäysjoukkoja mutta nyt ollaan jo tilassa jossa koko laaja ryssänmaa alkaa olla ilman suojaa kun kaikki on pumpattu romuksi Ukrainan aroille. Tätä aukkoa se kiina ei pysty täyttämään, esim. ryssän IT kapasiteetti oli sodan alussa niin jäätävän massiiivinen kaikkeen muuhun verrattuna. No nyt alkaa sekin resurssi olla loppu.
 
Ukraina on osin uuden mobilisaatiolain vauhdittamana muodostanut neljä uutta jalkaväkiprikaatia koulutukseen, saas nähdä että löytyykö näille myöhemmin kalustoakin niin, että niistä muodostuu lopulta mekanisoituja prikaateja.


NATO prikaatien ollessa ~5k vahvuisia, tämä tarkoittanee, että on mobilisoitu ~20k taistelijaa.

Toivottavasti olemassa olevia yksiköitä myös täydennetään 🇺🇦 Slava Ukraini

Edit: Typot
 
Viimeksi muokattu:
Ne haulipanokset soveltuu pistooleissa ja pienoiskivääreissä lähinnä käärmeiden ja jyrsijöiden hävittämiseen 0-5m matkoille. Ei ole ballistisesti mahdollista ladata tuon kokoiseen luotiin sellaista haulilatausta että sillä saataisiin minkäänlaista peittävyyttä esim 30m matkalle.
Mihin väitteese perustuu? Mielestäni yksinkertainen lasku osoittaa toista. Huomaa kuitenkin oletus, että ne niitä laukauksia saadaan lyhyessä ajassa ammuttua useampia kuin yksi.

Ei varmasti yhteen laukaukseen saa kovin suurta haulimäärää, tyypillinen 7,62 luodin paino on 7-10 g ja ne ovat yleensä teräs/kupari/lyijy valmisteisia. Jos luodin tilalle pistetään hauleja, niin osa tilasta jää tyhjäksi, jolloin samaan tilavuuteen menee vähemmän tavaraa, mutta jos vaihdetaan haulien materiaali tiheämpään volframiin, niin ehkä hauleja saataisiin pakattua tuo 8 g mukaan. Haulikon normaali 12 cal lataus on 36g, joka on 4,5 kertaa enemmän kuin tuo 8 g, joka puolestaan tarkoittaa, että jos ampuu 4,5 laukausta 8 g latauksia, niin saadaan sama peitto kuin haulikon vakiolatauksella. Jos lippaaseen mahtuu 30 patruunaa, niin lippaallisen tyhjentäminen vastaa 6,67 haulikon normaalilatausta.
 
Melko hitaasti näyttävät monesti leijuvan. Pitäis sotilaan pääase vaihtaa pitkään puolari haulikkoon.. Olisi mukava tietää kumpi tuolla etulinjassa on suurempi uhka, dronet vai vihollisen sotilas rynkkyineen.

Puoliautomaattihaulikoista tai ainakaan haulikoista ei ole onneksi Suomessa pulaa.

Metsästäjiäkin taitaa olla. Saadaanko tässä varttuneemmallekin vesilintujen metsästäjäporukalle rooli Very Very Very Short Range Anti-Air -toiminnassa?

Näiden erikoisten joukkojen hihamerkki on tietenkin puoliautomaattihaulikko jonka taustalla tippuva drooni. Osallistumisesta sorsastuksen aloitukseen saa puoli korvaavaa kh-päivää jne...
 
Mihin väitteese perustuu? Mielestäni yksinkertainen lasku osoittaa toista. Huomaa kuitenkin oletus, että ne niitä laukauksia saadaan lyhyessä ajassa ammuttua useampia kuin yksi.

Ei varmasti yhteen laukaukseen saa kovin suurta haulimäärää, tyypillinen 7,62 luodin paino on 7-10 g ja ne ovat yleensä teräs/kupari/lyijy valmisteisia. Jos luodin tilalle pistetään hauleja, niin osa tilasta jää tyhjäksi, jolloin samaan tilavuuteen menee vähemmän tavaraa, mutta jos vaihdetaan haulien materiaali tiheämpään volframiin, niin ehkä hauleja saataisiin pakattua tuo 8 g mukaan. Haulikon normaali 12 cal lataus on 36g, joka on 4,5 kertaa enemmän kuin tuo 8 g, joka puolestaan tarkoittaa, että jos ampuu 4,5 laukausta 8 g latauksia, niin saadaan sama peitto kuin haulikon vakiolatauksella. Jos lippaaseen mahtuu 30 patruunaa, niin lippaallisen tyhjentäminen vastaa 6,67 haulikon normaalilatausta.
Ammun aika paljon haulikolla lyijyä ja terästä, myös wolframia. Ja luotiaseiden haulipanoksia myös tullut testailtua. Ei se vaan luotivehkeellä toimi, rihlaus hajottaa kuviot ja haulien koot jää väistämättä pieneksi. Ei siis toimi. Ei hyödytä laukoa tavaraa yksittäin matkaan kun kuviot leviää. Haulikon normaalit järkevät lyijylatausten ampumaetäisyydet ovat siinä maks 40m tuollaisen dronen kokoiseen härpättimeen. Kuvio harvenee yleensä liikaa jotta varmoja osumia saisi. Teräksellä(raudalla) saa kuviot kestämään kasassa mutta ominaispainon pienuus pudottaa tehoja. Siis joku 2,5-2,7mm wolfram ja sille joku 420m/s lähtönopeutta olisi oma weapon-of-choice, kiree suppari ja jatkomakasiini. Kaikki muovipäristimet alle 70m tulee tonttiin kun komentaa.
 
Operational information as of 10:30 a.m. 05/27/2024 regarding the Russian invasion

Glory to Ukraine!

Eight hundred and twenty-fourth day of large-scale armed aggression of the Russian Federation against Ukraine.

During the past day, 120 combat clashes took place.

In total, the enemy launched four missile strikes against the positions of our troops and populated areas using 17 missiles, 61 airstrikes (in particular, using 98 anti-aircraft missiles), more than 3,400 attacks from various types of weapons, including 102 using rocket salvo systems. The enemy also used more than a thousand kamikaze drones and other attack UAVs.

Over the past day, the Air Force and missile forces and artillery of the Defense Forces of Ukraine hit the enemy's command post, 17 personnel concentration areas and another important object of the occupiers.

The total losses of the Russian invaders amounted to about 1150 people. Also, the enemy lost nine tanks, 15 armored combat vehicles, 28 artillery systems, one anti-aircraft missile system, one anti-aircraft vehicle, 42 BpLA operational-tactical level, 12 missiles, 55 vehicles and seven units of special equipment.

Since the beginning of this day, 29 combat clashes have taken place. The invaders carried out 706 attacks on the positions of our troops and populated areas, including 24 with the use of anti-aircraft guns. The enemy launched three air strikes using seven guided air bombs. Another 51 times, the occupiers attacked with kamikaze drones.

In the Kharkiv direction, our soldiers today repelled the attack of the aggressor in the direction of Liptsi. Ukrainian units implement measures to improve defense lines, and are successful in some areas.
During yesterday's day, the enemy lost 191 occupiers in this direction, among which 63 people are irreversible losses. In addition, our soldiers destroyed two tanks, two artillery systems, nine unmanned aerial vehicles and 11 vehicles and seven units of special equipment. 24 enemy dugouts were also damaged.

Since the beginning of the day, the enemy has tried to improve the tactical position four times in the Kupian direction. A tense situation in the Petropavlivka area. Attacks were repulsed in the areas of settlements of Stepova Novoselivka and Nevsky. The battle continues in the Grekivka area. The situation is under control.
Over the past day in the Kupyansk direction, according to updated data, the total losses of the enemy amounted to 114 people, of which 42 were irreparable. One anti-aircraft installation, one MT-LB and two ammunition depots were destroyed. Another enemy artillery system was damaged.

On the Siverskyi direction, Ukrainian soldiers repelled five assaults by the invaders. Three attacks stopped. Fighting continues in the areas of Spirny and Vyimka. The situation is tense.

In the Kramatorsk direction, the enemy made an unsuccessful attempt to attack in the area of Klishchiivka.

In the Pokrovsky direction, the Defense Forces are taking measures to prevent the advance of the enemy. Fighting continues near the settlements of Sokil, Umanske and Nevelske. The attack was repulsed in the Novolexandrivka area.
Over the past day, the enemy lost 263 people killed and wounded in this direction. The occupiers' tank, six armored fighting vehicles, two cars and two mortars were destroyed. In addition, one tank, an armored personnel carrier and three cars were damaged.

In the Kurakhiv direction, four combat clashes are ongoing in Krasnohorivka, Novomykhailivka, Paraskoviivka and Kostyantynivka districts. The situation is dynamic and remains under the control of the Defense Forces.

Today, a defensive battle is being fought in the Vremivskyi direction near Staromayorskyi. The situation is under control.

There were no enemy assaults in the Orihiv direction. At the same time, the aggressor exerts intense fire influence on the positions of our troops in order to dislodge the personnel from the front edge of the defense.

In the Dnieper direction, namely on the bridgeheads on the left bank of the Dnipro River, two enemy attacks were repulsed near the village of Krynki. Loss of positions is not allowed.

In the rest of the directions, the situation has not changed significantly.

Support the Armed Forces!
Together we will win!
Glory to Ukraine!

 
Puoliautomaattihaulikoista tai ainakaan haulikoista ei ole onneksi Suomessa pulaa.

Metsästäjiäkin taitaa olla. Saadaanko tässä varttuneemmallekin vesilintujen metsästäjäporukalle rooli Very Very Very Short Range Anti-Air -toiminnassa?

Näiden erikoisten joukkojen hihamerkki on tietenkin puoliautomaattihaulikko jonka taustalla tippuva drooni. Osallistumisesta sorsastuksen aloitukseen saa puoli korvaavaa kh-päivää jne...
Wolfram raskaana matskuna toimii haulikossa aika hyvin. On kallis pati mutta toimii.
 
Ammun aika paljon haulikolla lyijyä ja terästä, myös wolframia. Ja luotiaseiden haulipanoksia myös tullut testailtua. Ei se vaan luotivehkeellä toimi, rihlaus hajottaa kuviot ja haulien koot jää väistämättä pieneksi. Ei siis toimi. Ei hyödytä laukoa tavaraa yksittäin matkaan kun kuviot leviää. Haulikon normaalit järkevät lyijylatausten ampumaetäisyydet ovat siinä maks 40m tuollaisen dronen kokoiseen härpättimeen. Kuvio harvenee yleensä liikaa jotta varmoja osumia saisi. Teräksellä(raudalla) saa kuviot kestämään kasassa mutta ominaispainon pienuus pudottaa tehoja. Siis joku 2,5-2,7mm wolfram ja sille joku 420m/s lähtönopeutta olisi oma weapon-of-choice, kiree suppari ja jatkomakasiini. Kaikki muovipäristimet alle 70m tulee tonttiin kun komentaa.
Tämä idea tuntuu menevän kaikilta ohi. Ajatus on nimenomaan siinä, ettei sitä haulikkoa voi kantaa mukana. Onhan se päivänselvä, ettei kivääri ole optimaallinen ase haulipatruunalle, mutta kivääristä ammuttu haulipatruuna on äärettömän paljon tehokkaampi kuin haulikko, joka ei ole saatavilla. Se haulikon teho on nimittäin tasan nolla, jos se haulikko on tarpeen tullen asekaapissa. Ja tällaisilla kiväärin haulipatruunoilla varmasti turha yli 20 m yrittää, mutta sillä on iso ero räjähtääkö se fpv-drone 10-20 m päässä vai tuleeko se kokonaan syliin. Tällainen patruuna antaisi ainakin perusjantterille mahdollisuuden yrittää puolustaa itseään.
 
Jotenkin ei yllätä tämä. Kohta ne varmaan ottavat hevosetkin mukaan rynnäkköön.

Hyökkääjän moottoripyöräpartio ammutaan seulaksi videolla​

Tutkija kutsuu venäläisten moottoripyörärynnäköitä itsemurhatehtäviksi.

Venäläisjoukkojen kerrotaan lähtevän rynnäköihin myös moottoripyörillä.
Venäjän valtionmedian mukaan moottoripyöriä on vaikeampi havaita kuin suurempia ajoneuvoja.
Niillä pääsee näin ollen nopeammin lähelle ukrainalaisten puolustusasemia, koska niihin on vaikeampi osua tykistöllä ja lennokeilla.

 
Jos länsi haluaa antaa Ukrainalle mahdollisuuden sodassa Venäjän kanssa, sen pitäisi antaa Kiovalle enemmän tukea, muun muassa sulkemalla ilmatila osasta Länsi-Ukrainan aluetta, totesi oppositiopuolue CDU:n liittopäiväedustaja, eversti evp Roderich Kiesewetter Neue Osnabrücker Zeitungin järjestämässä asiantuntijakeskustelussa.

LISÄÄ:

 
Mihin väitteese perustuu? Mielestäni yksinkertainen lasku osoittaa toista. Huomaa kuitenkin oletus, että ne niitä laukauksia saadaan lyhyessä ajassa ammuttua useampia kuin yksi.

Ei varmasti yhteen laukaukseen saa kovin suurta haulimäärää, tyypillinen 7,62 luodin paino on 7-10 g ja ne ovat yleensä teräs/kupari/lyijy valmisteisia. Jos luodin tilalle pistetään hauleja, niin osa tilasta jää tyhjäksi, jolloin samaan tilavuuteen menee vähemmän tavaraa, mutta jos vaihdetaan haulien materiaali tiheämpään volframiin, niin ehkä hauleja saataisiin pakattua tuo 8 g mukaan. Haulikon normaali 12 cal lataus on 36g, joka on 4,5 kertaa enemmän kuin tuo 8 g, joka puolestaan tarkoittaa, että jos ampuu 4,5 laukausta 8 g latauksia, niin saadaan sama peitto kuin haulikon vakiolatauksella. Jos lippaaseen mahtuu 30 patruunaa, niin lippaallisen tyhjentäminen vastaa 6,67 haulikon normaalilatausta.
Ihan ensimmäiseksi väitteeni perustuu käytännön kokemukseen kyseisistä haulipatruunoista tuhoeläinten hävittämisessä ja pitkään kokemukseen erilaista ampuma-aseista kattaen myös niiden patruunoiden lataamisen.

Vaikka vaihdetaan projektiilimateriaali nyt sitten siihen wolframiin niin et voi 7,62x39 ladattavasta luodista saada sellaista peittoa ammuttuna kiväärin rihlatusta piipusta että sillä saadaan sellainen käytännössä metrin levyinen tasainen hauliympyrä 30m päässä. Jos haluat niille reilusti vauhtia, tarvitset liekki kilven joka vie ammuksesta ns hyötykuormaa. Jos et halua liekkikilpeä jotta hyötykuorma olisi maksimaalinen, joudut sitomaan wolframihaulit esim muovilla toisiinsa (kuten pistoolin haulipatruunoissa) jonka kanssa käytettävä lataus on murto-osa normaalista ruutilatauksesta.

Normaali haulikonpatruuna on ammuskuormatilavuudeltaan niin monta kertaa suurempi kuin .30 caliberin luoti että siihen et vaan pysty saamaan riittävästi edes sitä wolframia vaikka sillä saadaankin noin 70% suurempi massa kuin lyijyllä.

Tuollainen luotiaseeseen sopiva lyijylaukaus muistuttaa paineiltaan nallipyssyä ja vaikutus maalissa on kauemmas olematon. Tästä syystä 30m päähän on mahdotonta saada vaikutusta. Painetta voidaan helposti kasvattaa mutta kun ei ole liekkikilpeä ruutikaasun ja muovissa olevien haulien välissä niin saadaan ainoastaan sulamaan se mössö matkalla piipusta ulos.
 
Back
Top