Ukrainan konflikti/sota

CNN:n juttu siitä miten ryssän niin tekisi mieli haastaa oikein kunnolla NATO. Mutta tähän ei ole taistelukentällä kykyä eikä resursseja. Niinpä sen sijaan tehtaillaan kaikenlaista ikävää ja riesaa varjoissa. Liittyy siis myös haluun murentaa lännen tahtoa auttaa Ukrainaa.


Vaikka itänaapuri tällaiseen varmasti resurssejaan käyttääkin, niin silti näyttää siltä että aika yksittäisiksi tällaiset tuhotyöt sun muut sabotaasit jäävät. On tietenkin selvää että monessakin Nato-maassa on näitä soluttautujia enemmän tai vähemmän tarjolla iskuihin, mutta isompia ja samanaikaisia iskuja tuollaisiin tuotantolaitoksiin voi olla vaikea toteuttaa sitten kumminkin. Eiväthän nuo toistaiset tuhotyöt ole kuitenkaan kyenneet kai horjuttamaan ase- ja tarvikeapua sikäli kun sitä nyt on voitu Euroopasta antaa.

Aivan oma lukunsa on sitten tämä yleiseen mielipiteeseen vaikuttaminen eri maissa Ukrainan avun suhteen. Se voi toimiakin koska monessakin maassa on Putinisteja tai ainakin poliittisia voimia jotka omaavat Venäjälle myötämielisiksi kääntyviä poliittisia agendoja sekä sisä- että ulkopoliittisesti mikäli jotenkin valtaan maissaan pääsevät.
 
Niitä torneja on varmaan jäänyt ylimääräiseksi, kun ykkösbemareja on päivitetty 30 mm konetykillä varustetuilla BPPU-torneilla.
Sanotaanko nyt näin, että jos oikeasti sitä kalustoa olisi kunnolla, niin ei tällaisiin virityksiin haaskata aikaa ja resursseja. Tietenkin voidaan arvailla, että idea on ampua nuo 73mm ammukset, kun ne eivät oikein muuhun sovi, mutta miksi niitä ei sitten käytetä toimivien BMP-1:sten kanssa?

Mutta todellakin, kyllä nämä venäjän viritykset kertoo aika karua kieltä, missä mennään ja mikä alkaa olemaan todellinen tilanne kaluston suhteen.
 
Noniin
Takavuosina kirjoittelin kallioluolastojen tärkeydestä holtovarmuudelle ja nyt kun tulin kotosalla käymään aakkosten loppupään maista, jossa jo 3 vuosi menossa pelkkää louhintaa, poraamista, raudoitusta, valamista sekä luolaverkoston suunnittelua toteutuksineen.
On muuten ollut kiire, tai no siis aina kun meille soitetaan, että tarttee tehdä tätä ja tota, niin olisi tullut olla valmista jo vuotta aiemmin, mutta nyt on oikeesti pidetty kovaa tahtia. 2-vuoro periaatteella, 12 tunnin vuorot, ilman pyhiä ja vapaita.
Kävi taas mielessä, kun tulin pakettirahdilla hesaan, että onhan jo tehty kunnolla luolia, joohan?
Asevalmistusta ja huoltotoimintaa luoliin, heti aloituksella....

Kun on laiminlyöty perusturvallisuus kymmeniä sosialistista vuosia, niin kun nyt on esimerkkiä naapurin pösilöiden toiminnasta, niin toivottavasti on huoltovarmuuskeskus aloittanut sen legendaarisen varmuuden tekemisen? Vai miten lie?
 
Tyhmä kysymys... Mutta eikö Ukrainan droonien taajuuksien kanssa voi käyttää samaa taajuushypintä tekniikkaa kuin esim meidän digitaaliset kenttäradiot käyttävät?
Taajuushyppely tapahtuu usein aika pienellä vaihteluvälillä. (Muutama % nimellistaajuudesta). Kun tietty taajuusalue lyödään tukkoon, taajuushyppely ei ole mikään maaginen pelastava tekijä.

Taajuusalueen radikaalimpi muuttaminen vaatii sitten täysin eri raudan ja antennit. Ukrainakin tukeutuu perus kiinakamaan noissa fpv-droneissa, jolloin nuo päätaajuuslaueet ovat aika rajattua. Droneja tehdään varastoon tuhansia ja taajuuden muuttaminen tarkoittaa komponenttien vaihtoa (ohjauksen vastaanotin, kuvalähetin ja sen antenni). Eli taajuuden vaihto ei käy nappia painamalla.

Vastaavasti nuo jammerit vaativat omat raudat ja antennit sille taajuusalueelle mitä halutaan häiritä. Tämä on kissa ja hiiri leikkiä ja lyhytaikaisen edun saa kun fpv droneen ottaa käyttöön jonkun uuden ennenkäyttämättömän taajuusalueen.
 
Toisaalta nyt kuin ehdin lukemaan ko. RUSI-julkaisun tarkemmin, niin heidän arvionsa oli seuraava (lainaus julkaisun sivuilta 7-8): LÄHDE

Russian artillery – the backbone of its battlefield successes – consumes vast quantities of ammunition. Nevertheless, at the beginning of 2022, Russian industry was producing a mere 250,000 rounds of 152 mm ammunition per year. By the beginning of 2023, it had increased production to 1 million rounds per year. Over the course of 2023, Russian production of 152 mm shells rose further, so that the country expects to manufacture 1.325 million rounds in 2024.19 Meanwhile, 122 mm artillery ammunition increased to an expected output of 800,000 rounds over 2024.20 The production of multiple launch rocket systems (MLRS) started from a much lower base, but has increased at a faster rate. In
2023, Russian 122 mm Grad production was just 33,000 rounds, but in 2024, production is on track to exceed 500,000 rounds. Similarly, 220 mm Uragan rocket production was just 2,800 rounds in 2023, but is on track to reach 17,000 rounds in 2024, with a similar rate of increase anticipated into 2025. This prioritisation of MLRS production is intended to compensate for shortages of replacement barrels in 2025.21

In addition, Russia has set about refilling and restoring the approximately 20% of its pre-war munitions stockpile that was severely degraded. Combined with munitions orders from Iran, Belarus, Syria and North Korea22 – also heavily sanctioned – Russian overall munitions availability is likely to remain steady at 4 million munitions for 2024 and 2025. Despite efforts to curb this increase among Ukraine’s international partners, Russia has continued to be able to import nitrocellulose from Germany, Türkiye and Taiwan, and other precursors for explosive energetics from around the world, to sustain this rapid expansion of its munitions production.23

-

Numeroidut lähdeviittaukset:

19. Russian Ministry of Defence (MoD) reports on past and projected munitions production, reviewed by the authors in February 2024.

20. Ibid.

21. Ibid.

22. James Byrne, Joseph Byrne and Gary Somerville, ‘The Orient Express: North Korea’s Clandestine Supply Route to Russia’, RUSI, 16 October 2023; contractual agreements between the states concerned for the provision of munitions were seen by the authors in May 2023.

23. Trade data shows significant flows of nitrocellulose from these states to Russia over the course of the
year. Trade data supplied by third-party commercial provider.

-

ELI heidän arvionsa käytettävissä olevasta tykistön laukausten määrästä:

In addition, Russia has set about refilling and restoring the approximately 20% of its pre-war munitions stockpile that was severely degraded. Combined with munitions orders from Iran, Belarus, Syria and North Korea22 – also heavily sanctioned – Russian overall munitions availability is likely to remain steady at 4 million munitions for 2024 and 2025.

Täten, tämän arvion mukaan, määrä ei tulisi laskemaan vuosina 2024 tai 2025 vaan pysyisi tasaisena 4 miljoonaa tasolla. Tulkitsen tämän tarkoittavan sitä että kumpanakin vuotena olisi käytettävissä tuo määrä tykistön laukauksia.

Jos otetaan heidän arvionsa ryssän omasta tuotannosta:

Over the course of 2023, Russian production of 152 mm shells rose further, so that the country expects to manufacture 1.325 million rounds in 2024.19 Meanwhile, 122 mm artillery ammunition increased to an expected output of 800,000 rounds over 2024.

Täten siis tuosta määrästä 2,15 miljoonaa laukausta olisi tarkoitus valmistaa oman teollisuuden toimesta vuonna 2024. JOS tuo toteutuisi, samoin kuin arvio käytettävissä olevasta laukausmäärästä eli 4 miljoonaa, niin silloin 1 850 000 kpl pitäisi kyetä hankkimaan muualta (mieluummin tietysti suurempikin määrä). Kuten nähdään, Pohjois-Korea on voinut toimittaa tämän määrän, ehkä jopa selvästi suuremman määrän koska ovat toimittaneet (Etelä-Korean puolustusministerin arvion mukaan) ainakin 5 000 kontillista tänä vuonna.

Sanomattakin tietysti selvää että JOS vuonna 2024 toimitetaan suurempi määrä laukauksia kuin mitä käytetään, niin silloin vuonna 2025 ei ole pakko toimittaa yhtä suurta määrää ja silti käytettävissä olevien laukausten määrä pysyy suurena.

Tämä on yksi tapa tulkita tätä asiaa, toinen on se että ryssä olisi kyennyt turvamaan tykistön laukausten saannin tuolle 4 miljoonaa laukausta per vuosi tasolle, ilman että pitää tehdä erikoisempia tulkintoja. Toisaalta tällöin oletus on että tuo 1,85 miljoonaa kpl ostetaan Venäjän ulkopuolelta eli maailmalla on tämä määrä uustuotantokapasiteettia joka suostuu myymään ryssälle.
Toisaalta. Jos ryssä käytti vuonna 2022 noin 10-15 miljoonaa tykistön ammusta ja nyt niitä kyetään hankkimaan joukoille vain noin 5 miljoonaa vuodessa. Eli ryssän tykistön ”kyvykkyys” on jo tippunut puoleen tai kolmasosaan? Ja kun tähän lisätään nyt käytössä oleva vanhempi kalusto ja kuluneemmat putket, niin voitaneen vähentää toinen puolikas tai jopa kaksi kolmasosaa. Eli, hyvin kärjistettynä, jos verrataan venäjän tykistöä vuoteen 2022, niin kyvykkyys on tippunut sen 60-90%?

Sinällään tuo täsmäisi aika hyvin rintaman tapahtumiin. Vuonna 2022 päästiin etenemään nimenomaan voimakkaalla tykistön (ja panssareiden) käytöllä, kun taas nyt ne harvat etenemiset saavutetaan valtavilla miehistötappioilla.

Mutta edelleen olen sitä mieltä, että ongelma ei tule olemaan ammukset, vaan tykit ja niiden putket.
 
Sanotaanko nyt näin, että jos oikeasti sitä kalustoa olisi kunnolla, niin ei tällaisiin virityksiin haaskata aikaa ja resursseja. Tietenkin voidaan arvailla, että idea on ampua nuo 73mm ammukset, kun ne eivät oikein muuhun sovi, mutta miksi niitä ei sitten käytetä toimivien BMP-1:sten kanssa?

Mutta todellakin, kyllä nämä venäjän viritykset kertoo aika karua kieltä, missä mennään ja mikä alkaa olemaan todellinen tilanne kaluston suhteen.
Ja mikä oma ymmärrykseni on, niin tuo Grom ei ole kauhean tarkka ase pitemmällä matkalla bemarissa. Haisisi siis vähän semmosta roiskinta-aseelta puolustuksessa, hieman samalla tapaa kuin MTLB:n päälle pistetyt laivaston ilmatorjuna-aseet. Alkanut vähän semmoinen Libya näkymään näissä vaunu- ja tukiaseviritelmissä. Siellä sentäs nuo tornit aseineen oli läntätty Hiluxien lavalle joka antoi vähän liikkuvuutta.
1719865256530.jpeg
 
Toisaalta. Jos ryssä käytti vuonna 2022 noin 10-15 miljoonaa tykistön ammusta ja nyt niitä kyetään hankkimaan joukoille vain noin 5 miljoonaa vuodessa. Eli ryssän tykistön ”kyvykkyys” on jo tippunut puoleen tai kolmasosaan? Ja kun tähän lisätään nyt käytössä oleva vanhempi kalusto ja kuluneemmat putket, niin voitaneen vähentää toinen puolikas tai jopa kaksi kolmasosaa. Eli, hyvin kärjistettynä, jos verrataan venäjän tykistöä vuoteen 2022, niin kyvykkyys on tippunut sen 60-90%?

Sinällään tuo täsmäisi aika hyvin rintaman tapahtumiin. Vuonna 2022 päästiin etenemään nimenomaan voimakkaalla tykistön (ja panssareiden) käytöllä, kun taas nyt ne harvat etenemiset saavutetaan valtavilla miehistötappioilla.

Mutta edelleen olen sitä mieltä, että ongelma ei tule olemaan ammukset, vaan tykit ja niiden putket.
Koko taistelun kuva on jotenkin.. No, venäläistä logiikkaa. Hyökätään tappioista välittämättä, yleensähän puolustaja on se joka hinnalla millä hyvänsä haluaa pysäyttää. Nyt hyökätään hinnalla millä hyvänsä kun on päätetty, kalusto kaavitaan loppuun,. Jostain aivosopukasta tulee mieleen Iranin ja Irakin välinen sota , rautaa ja miestä meni, tulos : molemmille lyhyempi tikku. Tässä tosin Ukraina saa pidemmän tikun.
 
Viimeksi muokattu:
Noniin
Takavuosina kirjoittelin kallioluolastojen tärkeydestä holtovarmuudelle ja nyt kun tulin kotosalla käymään aakkosten loppupään maista, jossa jo 3 vuosi menossa pelkkää louhintaa, poraamista, raudoitusta, valamista sekä luolaverkoston suunnittelua toteutuksineen.
On muuten ollut kiire, tai no siis aina kun meille soitetaan, että tarttee tehdä tätä ja tota, niin olisi tullut olla valmista jo vuotta aiemmin, mutta nyt on oikeesti pidetty kovaa tahtia. 2-vuoro periaatteella, 12 tunnin vuorot, ilman pyhiä ja vapaita.
Kävi taas mielessä, kun tulin pakettirahdilla hesaan, että onhan jo tehty kunnolla luolia, joohan?
Asevalmistusta ja huoltotoimintaa luoliin, heti aloituksella....

Kun on laiminlyöty perusturvallisuus kymmeniä sosialistista vuosia, niin kun nyt on esimerkkiä naapurin pösilöiden toiminnasta, niin toivottavasti on huoltovarmuuskeskus aloittanut sen legendaarisen varmuuden tekemisen? Vai miten lie?
Ei semmoinen salassa tapahtuva kaivaminen mitenkään täällä käy... pitää olla julkiset luvat ja paperit EU:ta myöden saako tuohon ja tuohon kallioon kajota... Viimeinen este lienee sitten se liito-oravan paska, jonka joku pösilö on sinne alueelle (viiden kilometrin päähän) kuljettanut ... Ei mitään toivoa, että menis ainakaan lehdistössä läpi ja miten näiltä vitun elokapinoitsijoiden erikoisreporttereilta teen mitään mettässä salaa? Ne kuvaa jopa salapaskojat... Pahoittelut rantista...
 
Ei semmoinen salassa tapahtuva kaivaminen mitenkään täällä käy... pitää olla julkiset luvat ja paperit EU:ta myöden saako tuohon ja tuohon kallioon kajota... Viimeinen este lienee sitten se liito-oravan paska, jonka joku pösilö on sinne alueelle (viiden kilometrin päähän) kuljettanut ... Ei mitään toivoa, että menis ainakaan lehdistössä läpi ja miten näiltä vitun elokapinoitsijoiden erikoisreporttereilta teen mitään mettässä salaa? Ne kuvaa jopa salapaskojat... Pahoittelut rantista...
Ahaa, ei kuulosta hyvälle.
Kun tilanne on päällä, niin kaivaminen on myöhässä muutaman vuoden. Ei nyt välttämättä tarvitse kaivaa salaa, mutta ei pitäisi kapinallisten saada tietää oikeaa asian laitaa, että mitä kaivamisen tuloksena tulee. Tasa-arvo on kyllä päässyt liian pitkälle maassamme. Ikävä kyllä
 
Uutta arviota siitä paljonko ryssällä vielä on vaunuja jäljellä.



– Venäjällä on varastossa vielä noin 3200 panssarivaunua, mutta suuri osa niistä on huonossa kunnossa ja tarvitsee merkittävissä määrin korjauksia, arvioi IISS:n tutkija Michael Geirstad.

Vaikka eri asiantuntijoiden arviot vaihtelevat ja ovat ristiriitaisiakin, heidän keskuudessaan vallitsee yhteisymmärrys siitä, että Venäjältä tuhoutuu enemmän panssarikalustoa kuin se vuositasolla tuottaa. Käyrä on laskeva.
 
Ihme ryssimistä, mikä pakko on aina vaan lentää ison asutuskeskuksen yli ja taas pommittaa omia. 🤯
Toki onhan tuo turvallisempaa pommittaa omia kuin Ukrainaa...
Eilen oli kuva, en löydä nyt enää, jossa oli 38 punaista palluraa Bilhorodissa, kohdissa joihin omat FABit on tähän mennessä pudonneet. En tiiä, mutta musta se on aika helvetin monta liikaa oman kaupungin keskustassa ja keskustan liepeillä.
 
Operatiivinen tilanne 1.7.2024 klo 22.00 koskien Venäjän hyökkäystä
Tilanne taistelulinjalla pysyy jännittyneenä, mutta hallinnassa. Ukrainan puolustusvoimat keskittyvät estämään vihollisen hyökkäyssuunnitelmia ja tuhoamaan sen henkilöstöä ja kalustoa.

Päivän aikana on tapahtunut 161 taistelukosketusta. Vihollinen on suorittanut neljä ohjusiskua (käyttäen kuutta ohjusta), 33 ilmapommitusta (mukaan lukien 50 KAB-pommia) ja 433 kamikaze-drooni-iskua, sekä tehnyt 3072 hyökkäystä meidän joukkojen asemiin ja asutuskeskuksiin käyttäen tykistöä ja muita asejärjestelmiä.

Harkovan suunnalla Venäjän miehittäjät ovat yrittäneet 11 kertaa murtautua puolustuslinjojen läpi Hlybokesta, Lypetsistä ja Vovtšanskista. Neljä taistelukosketusta jatkuu. Tilanne on joukkojemme hallinnassa.

Kupyanskin suunnalla vihollinen on hyökännyt asemillemme 17 kertaa. Hyökkäykset lähellä Sinykivkaa, Stepova Novoselivkaa, Pishchanea ja Stelmakhivkaa on onnistuneesti torjuttu. Sinykivkan lähellä kolme taistelukosketusta jatkuu.

Lymanin suunnalla Venäjän joukot ovat tehneet 17 hyökkäysyritystä Hrekivkan, Nevsken ja Makiivkan lähellä. Viisi taistelua jatkuu.

Siiverskin suunnalla vihollinen on ollut aktiivinen, suorittaen 19 hyökkäystä. Taistelut jatkuvat Bilohorivkan, Ivano-Daryivkan, Spirnen, Vyiimkan ja Verkhniokamjanske alueilla. Viimeksi mainitun alueella kaksi taistelua jatkuu. Vihollinen kohtaa ankaraa vastarintaa.

Kramatorskin suunnalla joukot ovat pysäyttäneet viisi vihollisen hyökkäystä Novo ja Klishchiivka alueilla. Yksi taistelukosketus jatkuu Novossa, Chasiv Yar suunnassa.

Toretskin suunnalla Venäjän joukot ovat yrittäneet murtautua puolustuslinjojen läpi 19 kertaa Toretskin, Pivnichnen, Pivdennen ja New Yorkin lähellä. 16 hyökkäystä on torjuttu, kolme jatkuu.

Vihollinen hyökkää voimakkaimmin Pokrovsken suunnalla. Täällä Venäjän joukot ovat suorittaneet 44 hyökkäystä päivän aikana. 14 hyökkäyksen torjunta jatkuu Novooeksandriivkan, Novoselivka Pervan, Yevhenivkan, Sokilin, Voskhodin ja Netailoven lähellä. Venäjä maksaa suuren hinnan yrittäessään edetä Pokrovsken suunnalla. Vihollisen tappiot päivän aikana: 109 miehitettyä kaatunutta, 181 haavoittunutta, useita vankeja. Tuhoamme yhden tankin, yhden BMP:n ja MT-LB:n, kaksi Tigr panssariautoa, kaksi autoa ja yhden buggy, neljä operatiivis-taktista UAV:ta ja yhden tykin. Vihollisen vahingoittama kalusto: tankki, tykki, 120 mm kranaatinheitin ja neljä autoa.

Kurakhiven suunnalla miehittäjät ovat yrittäneet edetä seitsemän kertaa Krasnohorivkan, Heorhiivkan ja Paraskoviivkan lähellä, mutta tuloksetta.

Vremivkan suunnalla on tapahtunut 10 vihollisen hyökkäystä Vodyanen ja Urozhainen alueilla. Yksi hyökkäys jatkuu. Puolustusvoimat hallitsevat tilannetta.

Orikhivin suunnalla vihollisen kaksi hyökkäystä Robotyn ja Novodanylivkan suuntaan ovat epäonnistuneet.

Pridniprovskyn suunnalla miehittäjät yrittävät yhä ajaa puolustusvoimien yksiköitä pois asemistaan. Kaikki kahdeksan tämän päivän hyökkäystä epäonnistuivat.

Tuhoamme vihollista ja lähestymme voittoa!
Kunnia Ukrainalle!


DeepStaten kirjoitus koskien kenraali Sodolin siirtämistä sivuun tehtävistään. Tähän liittyvät tapahtumat ovat tapahtuneet viime vuoden puolella ja pidemmällä aikavälillä.
🕵️ Palaten DBR:n tutkimukseen kenraali Sodolin toiminnasta

✍️ Lauantaina tuli tieto, että DBR on liittänyt Azovin esikunnan Kratovitšin toimittamat tiedot rikostutkinnan aineistoon koskien puolustuksen murtamista Harkovan alueella.

❔ Nousee erittäin paljon kysymyksiä, sillä kyseessä oli lukuisia päätöksiä, jotka aiheuttivat merkittäviä henkilöstötappioita. Käy ilmi, että kukaan ei joudu vastuuseen seuraavista tapauksista:

🛑 Vodiane-Opytne. 503. merijalkaväkipataljoona ja 36. merijalkaväkiprikaati kärsivät merkittäviä tappioita palauttaessaan asemiaan miinakenttiä hyökkäämällä. Myös meiltä kuoli siellä tuttu 503. pataljoonasta.

🛑 Novodonetske. 5.-7. kesäkuuta 2023. Kenraali Sodolin suojatin, eversti P:n, tarkassa valvonnassa 37. prikaatin komento- ja valvontapisteellä katsottiin, kuinka kolmen päivän aikana venäläiset tuhosivat tämän prikaatin 1., 2. ja 505. merijalkaväkipataljoonat. Keveästi panssaroidut ranskalaiset AMX-10-ajoneuvot lähetettiin suoraan hyökkäyksiin. Noiden päivien tappiot olivat noin 12 ajoneuvoa. Venäläiset onnistuivat jopa valtaamaan yhden. Tappiot olivat niin suuria, että merijalkaväen sotilaat kuvasivat videoita pyytäen apua, ja osa pakeni oma-aloitteisesti, jotkut jopa ulkomaille.

🛑 Syyskuussa 35. ja 38. merijalkaväkiprikaati lähetettiin hyökkäämään Novomayorskea vastaan. Tuloksia ei ollut, vain henkilöstön ja kaluston tappioita. Tämä lienee ollut eräänlainen lepo ennen maihinnousua Krynkissä ja Pishchanivkassa.

🛑 Krynkissä on tarpeen keskustella 35., 36. ja 38. merijalkaväkiprikaatien, ja myöhemmin 37. prikaatin, sotilaiden kanssa, jotka joutuivat operaation panttivangeiksi. Kaikki sillanpään tukikohdat olivat aluksi voimassa 1. joulukuuta asti. Merijalkaväen sotilaat ajattelivat, että he kärsisivät vähän aikaa ja sitten se olisi ohi. Mutta sillanpään tukeminen jatkui. Puolustusvoimien sotilaat osoittivat suurta sankaruutta ja ammattitaitoa laajentaessaan sillanpäätä. Silti oli aikoja, jolloin ruokaa ja vettä toimitettiin vain droneilla. Oli tapauksia, joissa haavoittuneet odottivat evakuointia kuukauden — tämä ei vastaa "kultaisia tunteja", joista eräät tiedottajat kertoivat noina päivinä. Herää myös kysymys, mitä Krynkeissä teki nyt jo kuollut 37. prikaatin 2. pataljoonan lääkintäosaston lääkintämies?!

📋 Yhteenvetona toivomme ja uskomme oikeuden voimaan. Haluamme uskoa, että DBR kuulustelee näiden prikaatien sotilaita ja kerää riittävästi aineistoa oikeudenmukaisen päätöksen tekemiseksi. Kuitenkin suuri osa tapahtumien osanottajista on jo vetäytynyt palveluksesta haavoittumisen vuoksi, kuollut, siirtynyt muihin yksiköihin tai on oma-aloitteisessa poissaolossa. Työtä on siis paljon, mutta jos sitä ei tehdä, yhteiskunnassa herää suuri epäluottamus, mikä on vihollisen etu.

 
01 Jul: Nice Try! Russian Sudden Flank Attack FAILED MISERABLY
Today, there are a lot of updates from the Kharkiv direction.

Here, after suffering terrible losses while attempting to move forward in two initial vectors of advancements, Russian forces have suddenly opened a new vector of attack, west of their initial offensive through the international border near the villages of Udy and Zolochiv.

Reports emerged in the past days detailing a cross-border evening assault by a Russian sabotage group in the Zolochiv direction, northwest of Kharkiv. This operation, however, was identified as a reconnaissance mission rather than the onset of a larger offensive. The Ukrainian General Staff confirmed that border guards successfully repelled the Russian assault near Sotnyskyi Kozachok. Andriy Demchenko, a spokesperson for the Ukrainian Border Guard, stated that the group crossed the border near the settlement and engaged in a small arms skirmish before being neutralized. A Russian military blogger suggested that Russian forces are testing Ukrainian defenses in the area, with the assault likely aimed at creating operational ambiguity along the international border.

Ukrainian President Volodymyr Zelensky has warned that Russian forces are preparing for new offensive actions, concentrating a grouping of unspecified size near the border. Ukrainian military analysts have emphasized that these efforts should not be overlooked due to the tactical significance of the targeted area. The concentration of forces around the Russian settlement of Grayvoron creates uncertainty for Ukrainian armed forces, as it is situated almost equidistant from the major Ukrainian cities of Sumy and Kharkiv, approximately 100 km apart from each one. Although the Russians currently lack sufficient troops and equipment to pose a substantial threat to either city, these maneuvers are likely part of a strategy to fix and draw Ukrainian forces along a broader front in northeast Ukraine.

One possible initial target for a new Russian offensive could be the village of Bohodukhiv. Capturing this village would allow the Russians to disrupt Ukrainian logistics by controlling the local roads P45 and P46, which connect the Sumy and Kharkiv regions. This potential strategy was confirmed by the Institute for the Study of War, which observed satellite imagery indicating increased Russian activity at depots and warehouses in nearby settlements over recent weeks. Consequently, Ukrainian forces have had to allocate manpower and resources across a wider section of the border to mitigate these threats. Kharkiv's Head of Military Administration, Oleh Synehubov, expressed concerns that Russian forces might intensify their operations in the Zolochiv direction, prompting Ukraine to closely monitor Russian movements in the area. Additionally, the Ukrainian Main Military Intelligence Directorate intercepted and published Russian communications that confirmed the possibility of such attempts. These intercepted calls have provided valuable insights into Russian plans, reinforcing the urgency for Ukrainian forces to remain vigilant and prepared for a potential large-scale operation. The intelligence gathered highlights the continuous need for strategic planning and readiness to adapt to evolving threats along the northeastern front.

In response, Ukrainian drone operator units were swiftly deployed to act on the already gathered surveillance information. They conducted a series of precision attacks aimed at disrupting Russian logistics and hindering the concentration of forces behind the international border. The initial footage emerged from the Ukrainian 92nd Assault Brigade, which released several geolocated videos demonstrating their engagement with enemy targets. These targets included transport vehicles both stationary and in transit, enemy soldiers, and an observation post equipped with surveillance cameras used for monitoring Ukrainian activities near the border. These attacks quickly became a daily occurrence, with various other drone units operating in the region sharing additional footage. This showcased their efforts in sabotaging Russian logistical operations, creating significant disruptions, and forcing the Russians to constantly adapt to the new threats. The concerted efforts of these drone units have made it increasingly difficult for the Russians to maintain their supply lines and operational momentum in the...
 
Back
Top