Ukrainan konflikti/sota

Kiovassa otettu kiinni provokaatiota valmistelevia aktivisteja.

SBU pidätti provokaattoreita, jotka valmistelivat mellakoita Kiovassa perustuslakipäivän jälkeen
Turvallisuuspalvelu paljasti ryhmän aktivisteja, jotka valmistelivat provokaatioita Kiovassa 30. kesäkuuta. Tutkinnan mukaan ryhmää johti järjestön toinen perustaja, joka on tunnettu ukrainalaisvastaisista toimista vuodesta 2015 lähtien. He suunnittelivat ilmoittavansa Ukrainan nykyisen sotilas-poliittisen johdon syrjäyttämisestä ja parlamenttitalon valtaamisesta.

Järjestäjät aikoivat houkutella ihmisiä järjestämällä näennäisesti rauhanomaisen kokouksen. Todellisia provokaatioaikeita ei paljastettu osallistujille. He suunnittelivat levittävänsä tietoa levottomuuksista kotimaisten ja ulkomaisten tiedotusvälineiden kautta, toivoen saavansa aikaan yhteiskunnallista ja poliittista epävakautta, mikä hyödyttäisi Venäjää.

Ryhmän toimintaa organisoitiin salaa, käyttäen eri viestipalveluja ja pienryhmäkokouksia. Turvallisuuspalvelu sai tietoa suunnitelmista etukäteen, dokumentoi ryhmän toiminnan ja pidätti järjestäjät. Kotietsinnöissä löytyi aseita, ammuksia, elektroniikkaa ja todisteita rikollisesta toiminnasta.

Pidätettyjä syytetään perustuslaillisen järjestyksen väkivaltaiseen muuttamiseen tähtäävistä toimista, ja heitä odottaa jopa 10 vuoden vankeusrangaistus ja omaisuuden takavarikointi. Tutkinta jatkuu, ja kaikki rikokseen osalliset pyritään saattamaan vastuuseen.

Toimenpiteet toteuttivat turvallisuuspalvelun työntekijät yhteistyössä alueellisen syyttäjänviraston kanssa.
 
Jos oletetaan, että ryssien PSV ja IFV tuotanto olisi uustuotannon osalta noussut edes lähelle niitä lukemia mitä ilmoittavat niin miksi sitä uutta kalustoa näkyy melkein harvemmin kun lottovoittajia. Ja miksi tehdään niitä järkyttävän typeriä häkki/aaltopeltiviritelmiä ällitällien katoille tai rynnäköidään moottoripyörillä sekä golfkärryillä.

Ukrainan ja Venäjän asevoimat ovat jotakuinkin määrältään tasapainossa, molemmilla lienee noin miljoona miestä aseissa. Ukrainalla ei ole missään vaiheessa ollut kalustoa tarpeeksi, sitä on ollut koko ajan liian vähän. Siltikään emme ole nähneet heidän puoleltaan mitään noin vähäjärkistä viritystä, jota tehdään satoja kertoja vaikka sokea Reettakin näkee, että ne eivät toimi.

Minulle se kertoo koruttomasti sen, että Venäjällä alkaa olla vähemmän toimintakunnossa olevaa kalustoa rintamalla kuin Ukrainalla, koska se todennetusti turvautuu kaikkiin tilapäisratkaisuihin kuin hukkuva oljenkorteen.

Toisekseen, miksi uusien tykistöaseiden tuotantoa ei ole nostettu mikäli teollista tuotantokykyä on? Senkin aselajin kalusto menee koko ajan sekä laadullisesti että määrällisesti väärään suuntaan ryssien näkökulmasta, eikä asia tule korjautumaan millään taikaiskulla, Ukrainalla koko ajan nousee 155 mm suhteellinen osuus ja Venäjällä laskee pitkäputkisten 152/203 mm tykkien osuus. Tulen kattavuus, vaikutuskyky, ammusten monipuolisuus, suojaetäisyys etulinjaan, liikuntakyky, miehistön koulutus suhteessa tappioihin jne. menee ryssillä kaikilta osin heikompaan suuntaan ja Ukrainalla paranee kun käytännössä kaikki uudet tykit ja ammukset ovat vähintään yhtä hyviä kuin poistuvat tai usein parempia. Esimerkiksi 2S1 poistuessa tai tuhoutuessa se korvautuu aikanaan Caesarilla, Krabilla tai Bohdanalla.

Venäjän selkein etu nyt on lentopommeissa ja se tuottaa varmasti suurimman osan Ukrainan tappioista, 2000-3000 ohjautuvaa lentopommia per viikko on todella merkittävä määrä ja siihen parempi ilmatorjunta, Ukrainan kaukovaikutusaseet, Ruotsin antamat tutkakoneet sekä F-16 tulevat tarjoamaan keinon vastata. Jos joka neljäs pommi osuu kohdilleen ja iskussa kuolee vähintään 2-3 sotilasta niin se jo riittää oletettuihin Ukrainan tappioihin. Tyypillisesti käytetyn 500-1500 kg lentopommin räjähdys on melkoisen tuhovoimainen asia.

Tykistötaistelu on kääntymässä hitaasti mutta vääjäämättä Ukrainan eduksi, ajan kanssa.

Nyt käännetään väkisin ilmasta maahan vaikutuskykyä, tämäkin ottaa aikaa mutta palkitsee lopulta merkittävästi.

Droonien ja PST aseiden osalta Ukrainalla on jo sellainen tilanne, että vaikka Venäjä saisi mille tahansa tasolle sen rauta-arkkujen valmistuskyvyn niin ne kaikki saadaan palamaan. Muutos on tapahtunut vajaassa kahdessa vuodessa.

Syksyn ja ensi talven taistelut tulevat kyllä näyttämään aivan erilaiselta kuin menneenä kahtena sotavuotena.

 
Tässä taas vaihteeksi ryssän ulinaa. Putinille videota, että suuri tsaari tule pelastamaan…

Eiköhän ryssä pian opi että näitä zaarin pettämisiä ei kannata kovin julkisesti julistella. Peli kun etenee niin että joko nämä sodan hävivät zaarin petturit kuolee tai zaari kuolee. Eli on pikkuhiljaa aika alkaa jatella jos meinaa hengissä pysyä. Mutta tuskimpa nuo ryssän örkit tätäkään tajuaa.
 
Kiitoksia näistä opettavaisista sanoista, tosiaan näytti maallikon silmiin että tulehdusta joka onkin palovammaa. Tällaisia kommentteja lukisi täällä mielellään useamminkin.
Noo, selässä on selkeä punainen raja kylkeen asti. Youtubesta voi etsiä infected tattoo back -videoita, joissa tuollaisen tarkkarajaisen nahan alta valutetaan desitolkulla mätää ulos, ja se pöpö on vain paskaisella tatuointineulalla aikaan saatu.

Varmasti on palovamma, mutta IV antibiootti ja tulehtuneen lihan poisto ennen verenmyrkytystä on ihan oleennainen osa sen palovammankin hoitoa.
 

Läjäpäin moottoripyöriä pysäytetyn hyökkäyksen jäliltä. Ne tosissaan koittaa pakottaa noita moottoripyörä-hyökkäyksiä.
ja miks ne näin tekee??? No siks että tankkituotanto on saatu sotatalouden siivittämänä huimaan nousuun ja nyt on millä mällätä ;) Menee viellä hetki, niin tulee putlerin suosikki porukkaa kakspyöräsillä... Hyökkäysosasto "Yön sudet" ;)
 
Viimeksi muokattu:
Noihin on tullut päivityksiä 2000 luvun alkupuolelle asti ja Ukrainalta jopa niinkin myöhään kuin 2018, eli lienee edelleen ihan "soiva" peli:

"Lokakuussa 2010 Ukrainan Aerotechnica ilmoitti modernisoidusta versiosta S-125 nimeltä S-125-2D Pechora. Vuonna 2018 UkrOboronPromin mukaan S-125-ilmatorjuntaohjus kävi läpi kokonaisvaltaisen muutoksen kaikissa osissa, mukaan lukien ohjusten modernisointi, sekä uuden tutkaradan käyttö kiinteillä osilla rakennettuna. Ukrainan S-125:n modernisoidun version kantama, 40 km, on suurempi kuin venäläisen version."
 
Kohta alkaa ihan pakosti jauhelihan haku moskovasta ja lenskistä (kummatkin pienellä ja pietari on mulle lenski.) Sitte alkaa paska konkretisoitumaan normi ryssällekkin.. Sitä odotellessa... Haluun ihan henk.koht. tavata sen ekan ryssän joka Prisman pihalla kyörää ladaansa silityslautoja ja partateriä, jopa koittaa multa ostaa puhkiajetut talvirenkaat "kjyllä njoilla kesä yjyks ajaa vbiellä".... kattellaan kohtaamista ;)
 
ja miks ne näin tekee??? No siks että tankkituotanto on saatu sotatalouden siivittämänä huimaan nousuun ja nyt on millä mällätä ;) Menee viellä hetki, niin tulee putlerin suosikki porukkaa kakspyöräsillä... Hyökkäysosasto "Yön sudet" ;)

Enpä olisi alkuvuonna 2022 uskonut tätä, että maailman toiseksi paras armeija käy päälle parin vuoden sotimisen jälkeen hyökkäykseen Mad Max -taktiikoilla ja kalustolla.
 
ja miks ne näin tekee??? No siks että tankkituotanto on saatu sotatalouden siivittämänä huimaan nousuun ja nyt on millä mällätä ;) Menee viellä hetki, niin tulee putlerin suosikki porukkaa kakspyöräsillä... Hyökkäysosasto "Yön sudet" ;)
Toki täytyy sanoa että olisi ihan kiva katsoa dronekuvaa missä "yön kuset" levitettäisiin auringonkukkien ravinnoksi hyökätessään kärkenä. :D
 
Back
Top