Ukrainan konflikti/sota

Venäjä voi (lyhytjänteisellä) politiikalla hyödyntää olemassa olevaa tilannetta huomattavan paljon.

Pommi-isku Siinailla on likimain kuin "taivaanlahja" Venäjälle, jopa epäilyttävä lahja ja tapahtuneeseen verrattuna Putinin reaktiot ovat olleet mielenkiintoisia ja jopa maltillisia, mikä herättää melkoisesti kysymyksiä. Tapahtunut on siirtänyt katseita entistä enemmän Lähi-itään ja ISIS:n muodostama uhka on nyt huomioitava toisella tapaa, se on entistäkin konkreettisempi ja samalla tapahtunut heittää varjon Egyptin hallinnon ja turvallisuusviranomaisten niskaan - etenkin kun huomioi viimeisimmät lausunnot, joiten mukaan Sharm el-Sheikin kentän turvallisuus on lyöty laimin. Mikä mahtaa olla tilanne muualla maassa? Ja sitooko tapahtunut Egyptiä entistä tiiviimmin Venäjän kelkkaan?

Katse kohdistuu väistämättä entistä enemmän Lähi-itään ja tätä siirtymää Venäjä voi hyödyntää Ukrainassa, etenkin kun Donbassin suunnalta lähetetään kaiken aikaa Moskovaan signaalia, että "ongelmia on", "tyytymättömyyttä on", "sisäisiä jännitteitä on entistä enemmän" ja samalla Girkin ja useampi muu ex. ja nykyinen komenta syyttää Putinia ns. kansantasavaltojen laiminlyönnistä. Seuraukset voivat olla Ukrainan ja siviileiden kannalta ikäviä.

Ja sitten on huomioitava Yhdysvaltojen presidentinvaalit. Niillä on vaikutus Yhdysvaltojen haluun toimia ulkomailla, etenkin kun Obama on muutenkin pyrkinyt vähentämään Yhdysvaltojen roolia - joten on vaikea kuvitella, että hänen politiikassa tapahtuisi merkittävää muutosta jäljellä olevan kauden aikana. Obaman haluttomuus toimia antaa omalta osaltaan Venäjälle lisää tilaa, asetelma muuttunee sitten tammikuussa 2017.

Enkä oikein usko, että EU haluaa ottaa nykyistä suurempaa roolia, sillä on omat ongelmansa - kiitos heikosti hoidetun pakolaiskriisin ja Venäjä pystyy halutessaan lisäämään painetta EU:hun näiltä osin, jolloin Suomen asema ei paras mahdollinen ole.

Asetelma on siis hyvin kompleksinen ja Venäjällä on tietyt valtit käsissään. Toisaalta maan on myös hirttäytynyt politiikkaansa ja jos lännellä on riittämiin malttia ja halua käyttää eriasteisia pakotteita, vaikea nähdä, että pitkällä tähtäimellä Venäjän asema kohentuisi. Mutta ukrainalaisten kannalta nykyinenkin tilanne on hyvin ikävä ja rajaa toimintamahdollisuuksia kohtuullisen paljon.

vlad.

Edelleenkään vaikka maailman katse kohdistuu Lähi-itään, se ei muuta sitä faktaa, että Ukrainassa Venäjä ei voi saavuttaa mitään järkevää. Separatistit itkevät Moskovaa apuun juuri sen takia, koska alueen itsehallinto ei tule onnistumaan. Jengillä on käsissään arvottomia kaivoksia ja peltoja, joille puuttuu myyntikanava ja jalostus. Putin ei varmasti ole pitänyt omana strategianaan avustaa maailman tappiin jotain Ukrainan takapajulaa. Suoraan sanottuna, homma on kustu.

On myös mielenkiintoista, miksi UK ja USA puhuvat avoimesti Siinain tiedustelulähteistään, napatuista puheluista ja IR -satelliittien kuvista, joissa on indikaatioita räjähdyksestä. Mitään tuollaista ei ole tuotu esille Ukrainassa, vaikka on todennäköistä, että vastaavaa materiaalia sieltäkin löytyy yhdestä ja toisestakin tapauksesta. Ei ole todennäköistä, että UK ja USA tuovat noita Siinain tietoja esille sen takia, että Venäjä niistä voisi jotenkin hyötyä ja ihan vaan katuakseen, että kun ei aikaisemmin Venäjää varoitettu. Asetelma on monimutkainen ja näyttää siltä, että länsi ottaa julkistuksillaan sen riskin, että yhteistyökyvyttömyys terrorismin kansainvälisessä torjunnassa kääntyy Putinia eikä länttä vastaan.

Johannes
 
Aika lailla samat ajatukset.
 
Edelleenkään vaikka maailman katse kohdistuu Lähi-itään, se ei muuta sitä faktaa, että Ukrainassa Venäjä ei voi saavuttaa mitään järkevää.

Ei tilanne tarjoa parhaimpana vaihtoehtona sodan laajentamista mutta katseen kääntyminen vahvasti Lähi-Itään avaa ehkä muita tapoja painostaa Kiovaa ja saada vielä vähän liikkumatilaa pois ja toimintaa pikkuhiljaa mieleiseksi. Eräänlainen "moldovalaistuminen" on koko ajan menossa. Krimiä ei muisteta, kohta ei Itä-Ukrainaakaan. Parempi onkin, että keinot ovat näkymättömämpiä poliittisia kuin asioiden ampuminen halki. Ukraina taas tulee kärsimään köyhyyden lisäksi yksinäisyydestä, ja sen on vaikea yksin uhmata yötä ja vaatimuksia, joita vielä tulee.
 
Kiovan kannattaisi tässä vaiheessa kaikin keinoin keskittyä sisäisiin uudistuksiin. Kiovan hallinnon ainoa mahdollisuus menestyä Venäjää vastaan ei ole sotilaalliset ja muut kansainväliset rajoja sopivat sopimukset vaan se, että Ukrainan hallinto putsataan korruptiosta ja talous lähtee nopeampaan kasvuun, mitä Venäjällä on. Jos tuota ei saada aikaan, ei Ukrainalla ole paljoakaan toivoa.

Tätä suuntaa heijastelee jo separatistien itkeminen Venäjää avustamaan valtaamiaan alueita. Omana talousalueenaan itäinen Ukraina ei tule menestymään, jonkun pitää auttaa.

Toistan edelleen sitä, mitä olen sanonut aikaisemminkin, että silloin kun Baltia itsenäistyi Neuvostoliitosta, sovittiin, että Suomi auttaa Viron hallintoa ja infraa, Ruotsi Latviaa ja Tanska Liettuaa. Ja tällä hetkellä maissa on toimiva hallintotapa ja yrityksillä toimintaedellytykset. Ilman tuota, tilanne olisi täysin toisenlainen ja riippuvuus Venäjästä paljon suurempi. Sama tulee pätemään myös Ukrainassa.

Pidemmällä ajalla asiat tuppaavat olemaan yksinkertaisia.

Johannes
 
Як і в попередні дні, у зоні проведення АТО продовжується одностороннє порушення Мінських домовленостей терористами. Сьогодні, розпочинаючи з 05.50 вони вели вогонь по нашим позиціям з гранатометів, великокаліберних кулеметів та стрілецької зброї. Вогонь вівся по Новгородському, Троїцькому, Піскам та Майорську. Двічі по Майорську та Зайцевому терористи відкривали вогонь з 82 мм мінометів, які, відповідно до Мінських домовленостей, мали бути відведеними.
Загалом за день прихильники тероризму відкривали вогонь у наш бік 15 разів.
О 13 годині група бойовиків у кількості приблизно 20 чоловік намагалися штурмувати наші позиції в районі Майорська. Коли загарбники наблизилися на 150-100 метрів, не припиняючи вогонь у бік наших військових, було прийнято рішення про відкриття вогню на ураження з стрілецької зброї. Водночас з початком наступу групи бойовиків, інша група найманців розпочала обстріли іншої позиції українських військових. Отримавши адекватну відсіч, бойовики залягли та спробували вийти з бою. В 14.40 вони намагалися обійти наші позиції, але потрапили під вогонь, понесли втрати та залягли. О 15.50 терористи відкрили вогонь з мінометів і під прикриттям цього вогню, забравши вбитих та поранених, відійшли. Навіть в такій ситуації, продовжуючи неухильно дотримуватись Мінських домовленостей, наші військові вели вогонь лише з стрілецької зброї

As in previous days, in the zone of ATO continued unilateral violation of the agreements Minsk terrorists. Today, starting with 05.50 they fired on our positions with grenade launchers, heavy machine guns and small arms. The fire was in Novgorod, Trinity, sand and Mayorsku. Twice in Mayorsku and Zaitsev terrorists opened fire from 82 mm mortars, which, according to Minsky arrangements had to be set aside.
Overall the day supporters of terrorist opened fire in our direction 15 times.
13 hours a group of militants in an amount of about 20 people tried to storm our positions in the region Mayorska. When the invaders approached at 150-100 meters, while continuing to fire in the direction of our military, it was decided to open fire on the destruction of small arms. However, with the onset of militants, another group of mercenaries began shelling positions of other Ukrainian military. Having adequate resistance to militants lay down and tried to get out of combat. At 14.40 they were trying to get around our position, but came under fire, suffered losses and rested. At 15.50 the terrorists opened fire with mortars and under the cover of fire, taking the dead and wounded, retreated. Even in such a situation, continuing to fully comply with the Minsk agreements, our military fired only with small arms
 
Ukrainan ulkoministeri Suomessa, Soini sairaana.

Ukrainan ulkoministeri Pavlo Klimkin vaatii Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin tarkkailijoille parempaa pääsyä Itä-Ukrainan kapinallisalueille. Itä-Ukrainan tulitauko on jälleen näyttänyt haurautensa, kun tulitaukorikkomukset ovat viime päivinä taas lisääntyneet suhteellisen hiljaisen kauden jälkeen.

– Tämä viikko oli erityisen vaarallinen ja haastava. Olemme nähneet paljon tulitusta erityisesti kranaatinheittimistä ja viisi ihmistä haavoittui, Ukrainan ulkoministeri Pavlo Klimkin sanoi Helsingissä.

Suomessa vierailevan Klimkinin oli määrä tavata Suomen ulkoministeri Timo Soini (ps.), mutta Soini sairastui ja Klimkinin vierailua isännöi valtiosihteeri Peter Stenlund.

http://yle.fi/uutiset/ukrainan_ulko...unut_viikko_oli_erityisen_vaarallinen/8440730
 
Voi veljet! Tuosta voisi miettiä ties mitä teoriaa...
 
Soini oli telkkarissa perjantaina todella huonokuntoisen näköinen. Hän lensi Jakartasta niihin öisiin sote-neuvotteluihin. Ei hän Klimkiniä boikotoi.
Parempi että onkin oikeasti kipeä. Tietyissä piireissä varmasti iloitaan siitä miltä näyttää, kun Soini muutama viikko sitten tapasi lavrovin mutta nyt ei Klimkiniä.
 
En usko, että tällä Ukrainan ulkoministerin visiitillä on sinänsä tekemistä Suomen ja Ukrainan välisissä asioissa.

Niissä piireissä, joilla on poliittisesti merkitystä asiaa ajatellaan niin, että Suomi toimii välikätenä viemään jonkinlaista viestiä Venäjän ulkoministeriltä Ukrainan vastaavalle. Eiköhän valtiosihteeri Stenlund nuo viestit pysty hoitamaan eteenpäin, koska on ollut muutenkin mukana Ukrainaan liittyvissä kokouksissa.

Johannes
 
Parempi että onkin oikeasti kipeä. Tietyissä piireissä varmasti iloitaan siitä miltä näyttää, kun Soini muutama viikko sitten tapasi lavrovin mutta nyt ei Klimkiniä.

Joo, mutta entä jos tuo kipeys on järjestetty, jotta tietyt piirit voivat vetää siitä johtopäätöksensä? o_O

Toinen teoria mitä voisi viljellä, on tuo että käynyt Jakartalla ja sitten palannut ratkomaan hallituskriisiä. Ei ihmekkään jos on sairastuu.
 
Edelleenkään vaikka maailman katse kohdistuu Lähi-itään, se ei muuta sitä faktaa, että Ukrainassa Venäjä ei voi saavuttaa mitään järkevää. Separatistit itkevät Moskovaa apuun juuri sen takia, koska alueen itsehallinto ei tule onnistumaan. Jengillä on käsissään arvottomia kaivoksia ja peltoja, joille puuttuu myyntikanava ja jalostus. Putin ei varmasti ole pitänyt omana strategianaan avustaa maailman tappiin jotain Ukrainan takapajulaa. Suoraan sanottuna, homma on kustu.

On myös mielenkiintoista, miksi UK ja USA puhuvat avoimesti Siinain tiedustelulähteistään, napatuista puheluista ja IR -satelliittien kuvista, joissa on indikaatioita räjähdyksestä. Mitään tuollaista ei ole tuotu esille Ukrainassa, vaikka on todennäköistä, että vastaavaa materiaalia sieltäkin löytyy yhdestä ja toisestakin tapauksesta. Ei ole todennäköistä, että UK ja USA tuovat noita Siinain tietoja esille sen takia, että Venäjä niistä voisi jotenkin hyötyä ja ihan vaan katuakseen, että kun ei aikaisemmin Venäjää varoitettu. Asetelma on monimutkainen ja näyttää siltä, että länsi ottaa julkistuksillaan sen riskin, että yhteistyökyvyttömyys terrorismin kansainvälisessä torjunnassa kääntyy Putinia eikä länttä vastaan.

Johannes

Kysehän ei ole siitä kuinka me asia näemme - suurin osa lännessä ymmärtää sen, että Venäjällä on edessä mahdoton yhtälö ratkaistavaksi. Tästä ei pitäisi olla erimielisyyksiä! Mutta ongelma on siinä, että edelleen huomattava osa lännessä ajattelee siten, että Venäjällä yritettäisi ratkaista tätä yhtälöä rationaalisesti (tai länsimaisittain rationaalisesti) - on kuitenkin huomioitava se kylmä tosiasia, että "talvi on tulossa" eli Putin ei ajattele samalla tavalla rationaalisesti mitä länsimainen johtaja ajattelee tai jos ajattelisi, niin eihän hän olisi syyllistynyt (lännen ajattelun kannalta) virheisiin virheiden jälkeen.

Eli eiköhän Moskovassa katsella asetelmaa aivan toisesta näkökulmasta ja he näkevät asian siten, että heillä on vielä vaikka kuinka paljon saavutettavaa ja heidän on mahdollista saada haluamansa. Putinin tarkoituksena tuskin edes on ollut Itä-Ukrainan alueiden liittäminen Venäjään - eiköhän ajatus ole ollut jotain muuta, vaikkapa syöstä Ukraina kaaokseen jossa se ei kykene uudistamaan yhteiskuntaa eikä näin ollen muodosta Venäjälle toisella tapaa uhkaa, ja toisaalta lietsomalla Ukrainaan sodan Venäjällä on mahdollisesti toivottu kaaoksen seurauksena Ukrainan uuden hallinnon sortuvan ja sen myötä Ukraina vajoaisi takaisin Venäjän syliin (ilman, että Venäjän tarvitsee suuremmin tukea maata taloudellisesti).

Putin pelkää demokratisoitumisliikkeitä naapurimaissa - värivallankumouksia. Hänen ja Venäjän nykyjohdon kannalta tietyssä mielessä pelottavin skenaario on se, että ns. värivallankumous todellakin onnistuu merkittävässä ex. neuvostotasavallassa. Oranssivallankumous meni harakoille mutta se avasi Putinin silmät ja sen jälkeen kaikkiin vallankumousyrityksiin Moskovassa on suhtauduttu tietyllä tapaa paniikinomaisesti ja ne on yritetty tukahduttaa monin keinoin, etenkin sellaiset, jotka muodostavat selkeän uhan Venäjälle.

Kun Putinin toimia pohditaan ja yritetään ennakoida (tai yleisesti Venäjän), on syytä kysyä itseltään, kuinka usein diktatuurien toimia voi ennakoida ja kuinka usein ne toimivat länsimaisittain rationaalisesti? On turha odottaa imperialistis-nationalistis-fasistista huumaa elävän Venäjän toimivan rationaalisesti.

Nyky-Venäjän tila on ilmaistu minulle karusti: Venäjän ongelma on nyt se ettei enää riitä Putinin vaihtaminen, Putinia seuraa uusi Putin. Ongelma on niin syvällä kansassa ja sen mentaliteetissa ettei rauhanomainen muutos ole oletettava.

vlad.
 
Mayorskissa mähinä,samoin Zaitsevessa. Hyökkäys käsiasein ja 82 millisin. UA:n mukaan kolme tuntia kesti ammunta, torjuttiin. Zaitsevessa muutamia militantteja kyrmyllään.

CTT-nEnXAAEYF1N.png
 
Nappasin tästä nyt sen, että Putin ei toimi rationaalisesti. Ei ehkä toimikaan suuren länsimaisen yleisön mielestä, enkä ole niin väittänytkään. Omassa tekstissäni en käyttänyt kertaakaan sanaa rationaalinen. Ukrainassa Venäjä ei voi saavuttaa mitään järkevää, oli sitten vallassa Putin tai joku muu. Olen tästä edelleen samaa mieltä, enkä vastauksesi perusteella näe syytä muuttaa mielipidettäni.

Heitit myös kysymyksen ilmaan, kuinka usein dikatuurien toimia voi ennakoida. Oma mielipiteeni on se, että kyllä voi. Ja uskon, että länsivallat siihen kyllä pystyvät. Ei diktaattorit temppuihinsa kuitenkaan ihmeitä tee vaan valtioilla on omat lainalaisuutensa. A. Hitlerinkin suurimmat tempaukset lännessä ennakoitiin. En ota kantaa siihen, kuinka hyvin Aatun tempauksiin pystyttiin vastaamaan.

En oikein omassa ajattelussani lähde mukaan siihen, että huominen pelottaa, koska ei voi tietää, mitä Putin voi tehdä. Silloin myöntäisin sen, että se kuuluisa "hybridisodankäynti" on saanut minusta voiton.

Johannes
 
Mitä ainakin itse luin tuosta aatusta. Niin siinä ainakin moni kertoi että aatu oli vaikea kohde ennustaa. Välillä se piti kynsin ja hampain kiinne alueesta mistä ei ollut mitään strategista tai vastaavaa hyötyä ja taas toisinaan sellaisella alueella millä uskoi olevan hemmetisti vastarintaa ei sitä siellä välttämättä ollutkaan.
 
Nappasin tästä nyt sen, että Putin ei toimi rationaalisesti. Ei ehkä toimikaan suuren länsimaisen yleisön mielestä, enkä ole niin väittänytkään. Omassa tekstissäni en käyttänyt kertaakaan sanaa rationaalinen. Ukrainassa Venäjä ei voi saavuttaa mitään järkevää, oli sitten vallassa Putin tai joku muu. Olen tästä edelleen samaa mieltä, enkä vastauksesi perusteella näe syytä muuttaa mielipidettäni.

Heitit myös kysymyksen ilmaan, kuinka usein dikatuurien toimia voi ennakoida. Oma mielipiteeni on se, että kyllä voi. Ja uskon, että länsivallat siihen kyllä pystyvät. Ei diktaattorit temppuihinsa kuitenkaan ihmeitä tee vaan valtioilla on omat lainalaisuutensa. A. Hitlerinkin suurimmat tempaukset lännessä ennakoitiin. En ota kantaa siihen, kuinka hyvin Aatun tempauksiin pystyttiin vastaamaan.

En oikein omassa ajattelussani lähde mukaan siihen, että huominen pelottaa, koska ei voi tietää, mitä Putin voi tehdä. Silloin myöntäisin sen, että se kuuluisa "hybridisodankäynti" on saanut minusta voiton.

Johannes

Täsmennetään sen verran, että minäkään en pelkää mitä huominen tuo tullessaan, sen sijaan spekuloin vaihtoehdoilla mitä huominen voi tuoda tullessaan - tämä on mielestäni merkityksellinen ero. Ja yritän tarkastella asiaa myös siltä kantilta kuinka päätökset voivat vaikuttaa esim. lyhyellä tähtäimellä ukrainalaisten elämään.

Sinä et käyttänyt sanaa "rationaalinen" mutta kovin moni yrittää tarkastella Putinin käytöstä länsimaiselta kantilta, siten kuinka länsimainen toimisi ja ajattelisi eli jollain muotoa pyrkiä sopeuttamaan Putinin ajattelu länsimaisittain rationaalisen ajatteluun. Tässä tehdään mielestäni se perustavaa laatua oleva virhe eli ahdetaan venäläinen ajattelu- ja toimintatapa länsimaisiin raameihin vaikka tosiasiassa ne eroavat todella paljon toisistaan ja tämä on huomioitava.

En nyt suoraan allekirjoittaisi, että diktatuurien toimia voi ennakoida, jossain määrin tiedustelutietojen tms. perusteella voidaan päätellä mitä tulevaisuudessa voi tapahtua. Krimin tapauksessa tietustelutasolla oli viitteitä siitä, että jotain on valmisteilla. Itse asiassa oli ollut jo pidemmän aikaa Venäjän harjoitellessa "strategisen alueen haltuun ottoa erikoisoperaatiolla" useamman vuoden ajan, tarkka kohde varmistui myöhemmin eli ennen varsinaisen operaation alkua.

Mutta diktatuurien ennustamattomuus johtuu osaltaan siitä, että diktatuurissa - jossa päätösvalta on viimekädessä yhdellä miehellä/naisella - on mahdollista tehdä äkillisiä päätöksiä ja näihin päätöksiin demokratioiden on olennaisen vaikea ehtiä mukaan, koska demokratiat nyt yleensä reagoivat (etenkin rauhantilan vallitessa) merkittävällä tapaa hitaammin yhteiskunnan luonteesta johtuen.

Toisaalta demokratioissa usein syyllistytään juuri virhepäättelyyn eli lähdetään ajatuksesta, jonka itsekin nostit esille eli "valtioilla on omat lainalaisuutensa" ja sovitetaan tämä ajattelu yhteiskuntaan jossa asioita ja tapahtumia tarkastellaan olennaisesti toisesta näkökulmasta. Jos Putin olisi toteuttanut ajatusta "valtioilla on omat lainalaisuutensa" tuskin hän olisi aloittanut sotaretkeä Ukrainassa tai miehittänyt Krimiä. Nämä toimet sotivat juuri sitä vastaan mihin suuntaan ajattelu etenkin Euroopassa oli kääntynyt. Venäjän toimintaa pidettiin (joidenkin mielestä) täysin absurdina vaikka merkkejä on ollut ilmassa paljonkin Georgian sodasta lähtien.

Eli lyhyenkin summauksen perusteella, mielestäni Venäjää on tarkasteltava aivan toisesta näkökulmasta mitä tarkastelemme länsimaisen demokratian toimintaa. Tässä suhteessa Venäjän toiminta on "ennustamatonta", mutta kun sen toiminnan asettaa oikeaan lokeroon eikä tarkastele sitä siitä näkökulmasta, johon moni edelleen syyllistyy, niin Venäjän toimia on mahdollista ennakoida aivan toisella tavalla ja reagoinnin sijaan niihin pitää ryhtyä varautumaan ennakolta. Mikäli asetelma pysyy sellaisena, että länsi joutuu aina reagoimaan Venäjän liikkeisiin, se ei kontrolloi tilannetta ja sen tulee saavuttaa se asema, että Venäjän liikkumavara pienenee ja entistä vähemmän eteen tulee tilanteita joissa länsi yllätetään "housut kintussa".

vlad.
 
Tulitaukorikkomukset lisääntyvät päivittäin Itä-Ukrainassa:

Viimeisimpien vuorokausien aikana rikkomuksia (paikoin kyseessä on jatkuvaa tulitusta) tulitautkoa on rikottu entistä laajemmalla rintamalla Donbassissa. Donetskin ja Horlivkaan luoteesta johtavan valtatien välillä on jatkuvia taisteluita, käytännössä asetelma on se, että tulitus aloitetaan idästä ja lopulta ATO:n joukkojen on vastattava siihen.

Etelässä Mariupolin lähellä Shyrokynessä on useampana päivänä ollut ammuntaa, myös raskaammilla aseilla. Ja Horlivkaan johtavalta tieltä koilliseen Pervomaisk - Popasna alueella on ollut jokunen yhteenotto.

Eilen ja tänään Donetskiin on tuotu idästä panssarikalustoa, Donetskista koilliseen Vuhlehirs'kiin on saapunut parikymmentä mbt:tä ja muuta kalustoa tänään. Venäjän ja separatistien toimien myötä Ukraina mahdollisesti ryhtyy siirtämään takaisin rintamalle sieltä pois vedettyä kalustoa. Käytännössä Ukraina on OSCE:n valvonnassa noudattanut kaluston vetämistä ja vielä viikonloppuna, jolloin aggressiot lisääntyivät huomattavasti UA jatkoi 82 millisten krh:n vetämistä - raskaampi kalusto oli jo vedetty suurimmalta osin aiemmin pois alueelta kuten kuuluikin.

Pahalta siis näyttää. Mitä luulet, onko tämä vain väliaikainen kehitys vai tuleeko tilanne eskaloitumaan entiseen tasoonsa? Entä onko tämän kehtiyksen takana taas Venäjän halu painostaa Ukrainaa syystä tai toisesta vai Itä-Ukrainassa toimivat paikalliset joukot jotka hyötyvät sotatilan ylläpitämisestä eivätkä halua tilanteen rauhoittuvatn?

Joka tapauksessa näyttää taas siltä, että rauha, jonka eteen oli tehty hartiavoimin töitä, on jälleen rikkoontumasssa pahemman kerran. Sama homma tuntuu toistuvat jatkuvasti. Venäjä painostaa, länsi neuvottelee ja painostaa, Venäjä rauhtoittuu, odottaa ja painostaa taas.
 
Back
Top