Siviileiden kokemuksia Donetskin suunnalta allekirjoittaneen kirjoittamana:
"Toiveikkuutta Kramatorskissa - toivottomuutta Donetskissa
Kramatorskia ja Donetskia erottaa toisistaan vajaat satakilometriä, näennäisestä läheisyydestään huolimatta ne tuntuvat sijaitsevan tuhansien kilometrien päässä toisistaan – niin suurelta henkinen ero kaupunkien välillä tuntuu ainakin sellaisen henkilön kokemana, joka elää tänä hetkenä Donetskissa, Venäjän tukemien separatistien Donetskin ”kansantasavallan” pääkaupungissa. Kramatorskissa rintaman läheisyydestä huolimatta on donetskilaisen kokemana aistittavissa toivoa paremmasta, toivoa edistyksestä ja turvatusta tulevaisuudesta, sen sijaan samaa ei voi kokea Donetskissa, jossa ilmapiiri on ennemminkin ahdistunut ja apatianvaltaama, etenkin tavallisen ihmisen kokemana hyvinkin toivoton ja näköalaton.
L:n läheinen taittaa kaupunkien välin muutaman kuukauden välein, lähtee aamulla varhain Donetskista ja saapuu jossain vaiheessa päivää Kramatorskiin. Suorittaa kaupungissa asiansa, viipyen siellä yön tai kaksi, kunnes palaa takaisin kotiin separatistien valvomalle alueelle Donetskiin. Eilen hän palasi kotiinsa Donetskiin tällaisen reissun jälkeen. Kotimatka alkoi aamupäivän puolella sujuen hyvissä merkeissä Ukrainan ja Venäjän tukemien separatistien väliselle ”rajavyöhykkeelle”. Toisinaan siellä joutuu odottamaan tuntikausia, mikäli ei ole ylimääräistä rahaa tai mitään mitä antaa separatistien puolella tarkastuspisteillä edessä voi olla mitä tahansa hyväntahtoisuuden ja mielivallan välillä, usein kyse on tästä mielivallasta ja voit joutua odottamaan 6-8 tuntia päästäkseni jatkamaan matkaa, selviytyäksesi kilometrin matkasta "vyöhykkeellä". Ne joilla on rahaa (lähinnä hryvnia tai länsivaluuttaa) selviytyvät vyöhykkeen ylittämisestä nopeammin, samoin he joilla on edes jotain tavaraa annettavaksi tarkastuspisteillä DNR:n alueella – mutta lukemattomat ihmiset joutuvat päivittäin viettämään tunteja jonoissa. Rahat menevät – osan sanotaan olevan ”viranomaismaksuja” mutta suurin osa rahoista päätynee tarkastuspisteillä asemiesten ja upseereiden taskuihin tai heidän komentajiensa henkilökohtaisille tileille. Vaaditaan melkoista luottamusta jos uskoo rahojen ja tavaran päätyvän sinne minne väitetään, ns. ”kansantasavallan” alueelle saavuttaessa kello kääntyy 80-luvulle ja palataan neuvostoaikaan ja neuvostotapoihin.
Eilinen hinta tältä noin kilometrin vyöhykkeeltä, jonka L:n läheinen ylitti kantamuksineen kävellen, oli 200 hryvniaa.
Eilinen paluumatka Donetskiin sujui turvallisissa merkeissä, vasta kaupunkiin saavuttua alkoi luoteen ja lännen suunnalta kantautua ammunnan säännöllisempää ääntä, iltapäivän ja illan aikana tulituksen ääni kantautui Donetskin keskustaan saakka Krasnohorivkan, Piskyn ynnä Sergei Prokofjevin kv. lentokentän suunnalta. Näinä aikoina Donetskista pois suuntautuvien tai kaupunkiin suuntautuvien matkojen suurimmat riskit liittyvät lähinnä asemiesten harjoittamaan mielivaltaan tarkastusasemilla, näiltä osin asetelma on toinen kuin loppukesästä 2014 jolloin L lähti kaupungista viimeisen kerran. Tuolloin häntä ja lukuisia muita evakkoja kuljettanut linja-auto joutui rakettikeskitykseen – rakettien iskeytyessä maahan linja-auton lähistöllä, paineaaltojen ravistellessa linja-autoa, mullan ja sirpaleiden metallikappaleiden iskeytyessä bussiin. Lukemattomat ihmiset itkivät, rukoilivat tai kyyristelivät vaitonaisina penkkien välissä, L oli varma hetken olevan hänen viimeisensä.
L:n läheinen toi eilen kassikaupalla tärkeitä hyödykkeitä kaupunkiin niin itselleen kuin läheisilleen, ne auttavat osaltaan selviytymään edessä olevan talven yli kaupungissa, jossa on pulaa ruoan ohella lääkkeistä, vitamiineista, pesuaineista, hygieniatarvikkeista – käytännössä lähes kaikesta päivittäisessä elämässä tarvittavista perushyödykkeistä. Tai jos kauppoihin tuleekin lasti toivottuja tuotteita, hinnat ovat huomattavasti Kramatorskia kalliimmat.
Edessä tuhansilla donetskilaisilla on toinen talvi miehitetyssä kaupungissa, tulevasta talvesta ennakoidaan edellistä vaikeampaa, koska lähtötilanne on huomattavasti syystalvea 2014 huonompi. Ruokaa on vähemmän, varastot ovat pienemmät, veden ja kaasun ynnä sähkönjakelun suhteen on entistä enemmän ongelmia – ja rahaa ihmisillä on entistä vähemmän käytössään, koska ns. Donetskin kansantasavalta ei ole kyennyt maksamaan säännöllisesti palkkoja tai eläkkeitä, bisneselämä on kuihtunut kaupungissa, jossa asui ennen sotaa lähes miljoona asukasta. Lukuisista merkittävimmistä tehtaista on jäljellä enää betonikuoret, koneet ja laitteet on viety sadoilla junavaunuilla itään Venäjälle.
Ei työtä, ei rahaa, ei toivoa – jäljellä apatiaa, ahdistusta, toivottomuutta – sitä on elämä tavallisille ihmisille ns. Donetskin kansantasavallassa. Ja aivan kuin Neuvostoliitossa konsanaan, kansalaisiin yritetään valaa uskoa näyttävin paraatein, näytelmin ja esitelmin, urheilutapahtumia järjestetään – ihmisiä kehotetaan menemään niihin. Monilla työpaikoilla suoranaisesti käsketään, onhan propagandan saatava näyttäviä kuvia suurista väkijoukoista, tuhansista lipuista ja ihmisistä jotka marssivat Novorossijan puolesta – kuinka moni sitä tekee enää aidosti, kuinka moni näkee valoa tunnelin päässä? Moni, entistä useampi, kevääseen verrattuna, näkee ainoan valon siinä, että ns. ”kansantasavalta” lakkaa olemasta.
M...".
vlad