Ukrainan konflikti/sota

Miksi minä epäilen ainakin jonkinlaista operaatiota, mutta rajatuin tavoittein? Koska on aika. Lieneekö Putinin kannatuskaan paras mahdollinen. Separatistit eivät maakäytävää tee. Vapaaehtoiset ja eräänlainen vormujenvaihtamisilveily ei riitä määräänsä pitemmälle.

Ja koska kaikki sanovat, että bluffaa se. Niin kuin ennen Krimiä. Ennen Luhanskia. Ja Donetskia. :)

Mutta ehkä nyt erehdyn.
Joo. Kassan pohja häämöttää, rahaa palaa Itä-Ukrainassa, pakotteet rassaavat ja mitään ei oikein saa aikaiseksi. Kun ei Ukraina sortunutkaan sisältä päin Putten syliin kuin kypsä hedelmä. Uudesta presidentistäkään Jenkeissä ei tiedä, jos se Hillary antaakin niille Javelineja. Parempi painaa nyt loppuun, johan tässä oma väki alkaa epäilemään, että onko Suurella Johtajalla munaa ollenkaan.
 
İstanbul Boğazı ei mene kiinni ennen kolmatta maailmansotaa, mutta antaahan tuo ohut lätäkkö Erdoğanille todella paljon pelitilaa sekä itään että länteen :D ja aika tehokkaasti se on sitä pelitilaa viime aikoina käyttänyt ihan molempiin suuntiin.

Turkista on tullut todella arvaamaton ja vittumainen yhteistyökumppani USA:lle ja Natolle ja ei ole EU ja Venäjäkään aina helpolla päässyt. Erdoğan on pelimiehiä siinä kun Putinkin ja se ei ole ainakaan Euroopan suunnasta katsottuna mikään hyvä asia.

Kyllä Erdoganissa on omat hyvätkin puolensa.

Hänen henkilöönsä konkretisoituu EU:n poliittisen johdon kollektiivinen typeryys..Kaikkien jäsenmaiden kansalaiset näkevät kuinka holtittoman päämäärättömästi EU:n ulkosuhteita hoidetaan Brysselin johdolla. Tuntuu jopa siltä ettei EU-maiden poliitikot edes ymmärrä mitä Turkki/Erdogan tavoittelee viime vuosina muuttuneella politiikallaan.

Veikkaan kuitenkin että tällä on oma tervehdyttävä vaikutuksensa EU:n jäsenmaissa. Ehkä tulevaisuudessa EU:ssa keskitytään yhä enemmän kauppasuhteisiin ja jätetään muu ulkopolitiikka pääosiltaan jäsenmaiden itsensä vastuulle.

Turkki kehittyy Erdoganin johdolla omaan suuntaansa. Itäisen ja eteläisen Välimeren muslimivaltioiden poliittinen hajaannus on antanut Turkille tilaisuuden edistää omaa johtajuuttaan kyseisten muslimien/maiden keskuudessa. On siis täysin loogista että Erdogan ja Turkki panostaa politiikkaansa siihen suuntaan. Tässä mielessä EU:n jäsenyyshankkeet olisivat vain rasitteena Turkille.

Pidemmässä juoksussa Turkin suhteellisen maltillisen islamistinen politiikka vain hyödyttää Eurooppaa. Turkki on parantamassa suhteitaan mm. Israeliin..eikä juutalaisetkaan pane pahakseen jos turkkilaisten myötävaikutuksella maltillisempi islamilaisuus lisääntyisi Välimeren itärannikolla.

Turkilla on täydet edellytykset perustaa Välimeren rannikolle, itään ja etelään uusi islamilainen talousyhteisö. Samanlainen kuin meillä Euroopassa EU. Sillä olisi hyvät mahdollisuuden rakentaa taloudellista yhteistyötä EU:n suuntaan sekä rauhaa islamilaisten keskuuteen.
 
Kyllä nämä sellaisia velikultia ovat, Ukraina ja Venäjä. Kiistattomasti Venäjä on hyökkääjä. Keskittäminen alkoi jo päiviä ennen provokaatiota, jolla Ukraina ei voita mitään - missä olisi motiivi? Silti ei voi täysin sulkea pois paikallista aktivismia. Kuulin ratsioista silloin.

Venäläiset julkaisivat kuvan sabotööriryhmän teltasta. Oranssi kesäteltta näkyvästi nurmikolla avoimella paikalla. Haloo. Joku valehtelee tai joku on vain tyhmä.

Mutta mitä siitä. Su-ma. Ei ennen mutta jälkeen kyllä, elo-syyskuun aikana. Tai ei ollenkaan.

Sitä tässä miettinyt, että onhan vastaavia joukkojen keskittämisiä tapahtunut ennenkin eikä kuitenkaan olla tultu pidemmälle. Jokin päämäärä tällä kyllä on, mutta onko se isompi sotilasoperaatio Ukrainan alueella sitä en pidä varmana.

Jokatapauksessa itse olisin enemmän huolissani Kharkivin puoleisesta pohjoisesta rajasta. Miksi eivät marssisi sieltä suoraan Kiovaan ja purisi "käärmeen päätä" poikki kerralla (en tarkoita, että Ukraina olisi käärme vaan sanonta vain sopi tähän)? Jotenkin tuo Krimin kautta hyökkääminen vaikuttaa turhan vaivalloiselta. Olisikohan tämäkin vain maskirovkaa jos jotain on oikeasti tiedossa? Onko muuten kellään tietoja pohjoisen vastaisen rajan joukkojen keskittymistä?

Vielä toisesta aiheesta:

Erdoganin ja Putinin kuhertelun syy on mielestäni harvinaisenkin selvää tässä muuten niin monimutkaisessa voimapoliittisessa kädenväännössä mitä Itä-Euroopassa ja Lähi-Idässä on nähtävissä. Kummallakin on selkeitä suurvallan haavekuvia ja kyky ja halu harjoittaa voimapolitiikkaa omassa maassa sekä sen ulkopuolella. Ovat nyt ottaneet lyhyesti yhteen (lentokoneen pudotus), mutta tajunneet pystyvänsä toistensa varpaille astumatta paremmin ajamaan omia tavoitteitaan. Nyt Erdogan otti sitten tämän "nuoremman" diktaattorin roolin Putinin edessä ja laittoi oman lentäjänsä tutkintaan, jotta maiden väliset suhteet saataisiin normalisoitua Putinin menettämättä kasvojaan. Ovat varmasti juuri sopineet omista etupiirijaoistaan kahdenkesken ja keskittyvät nyt ajamaan omia tavoitteitaan tietäen, ettei toinen aio niihin sotkeutua. Ei siksi, että luottaisivat toisiinsa, vaan siksi, että tunnistavat toisessa itsensä ja tietävät miten itse toimisi vastaavassa tilanteessa. Väitän, että Erdogan on käytännössä jo heittänyt velvoitteensa Nato maana Naton tavoitteiden ajamisesta ja keskittyy nyt täysin omiin survaltapoiliittisiin tavoitteisiinsa, mitä ne sitten lieneekään.

Pelkkää spekulaatiota, mutta jotenkin tällä kertaa semmonen kutina, että olen oikeassa tuon Putin-Erdogan jutun suhteen.
 
Itse mietin, että kuinka nopeasti Venäjä voisi keskittää joukkoja Harkovan suunnasta kohti Dnepriä?

Ukrainan joukot ovat Krim - Mariupolin suunnalla ja jonkun matkaa pääsisi varmaan etenemään 105:n suunnassa. Joukkojen siirron jälkeen on etelässä taas helpompi edetä.
 
Venäjä pyrkisi kiertämään kaikki asutuskeskukset, koska ei ole yksinkertaisesti aikaa tapella niiden haltuunotosta, kansainvälinen kello lähtisi tikittämään, reilu viikko olisi ehkä korkeintaan aikaa tapella suoraan ja avoimesti. Eli realistinen tavoite voisi olla vaikka 100km ja sitten vuoden parin päästä vähän lisää taas.
 
Voisin melkein veikata, että alkavat myöhemmin uudelleen. Tai jos vertaa Donetskin sektoria, niin siellä hyvin usein tykistöä & krh:ta käytetään myöhäisillasta ja sitten parin tunnin tauko ja yöllä uudelleen yksittäisiä kranaatteja tai lyhyitä tuli-iskuja.

Tänään Mariupolin alueella (Shyrokynessa) oli oikkeuksellisen intensiivinen tilanne, muuten tilanne on "normaali" eli tavanomainen - ei vielä poikkeavaa toimintaa.

vlad

Siellä on tuoreiden Msta-pattereiden kalustolaukauksia ammuttu.. tai sitten aloitettu operaatio univelka millä vähän pohjustellaan viikonlopun bileitä. Mutta jos on poikkeuksellisen järeältä tuntunut tykistöisku, niin vähän viittaisi että sinne on uutta materiaalia ilmaantunut.

Oli puhetta että maaliskuussa menisin kaveria katsomaan Harkovaan. Mitenkäs kauan ennen ne Venäjän viisumit piti anoa? :confused:
 
Viimeksi muokattu:
Siellä on tuoreiden Msta-pattereiden kalustolaukauksia ammuttu.. tai sitten aloitettu operaatio univelka millä vähän pohjustellaan viikonlopun bileitä.

Oli puhetta että maaliskuussa menisin kaveria katsomaan Harkovaan. Mitenkäs kauan ennen ne Venäjän viisumit piti anoa? :confused:

Venäjän viisumilla Harkoviin? Hmm?
 
Ukraina pyysi YK:ssa Venäjältä todisteita syytösten tueksi

Yhdysvallat on pyytänyt molempia osapuolia säilyttämään malttinsa ja palaamaan neuvottelupöytään.

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001238411.html?ref=rss

Todella nurinkurista, että Ukrainan täytyy tällaiseen vaivautua omalla maallaan. Vaikka tuo porukka jonka venäjä väittää valmistelleen jotakin on satuolentoja (venäjän keksimää valetta tai lavastusta), niin Ukraina ole asiasta mitenkään tilivelvollinen kenellekään saati Venäjälle. Ukrainalla olisi täysi oikeus pitää 10 miljoonaa sotilasta Krimillä. Nyt roistovaltio Venäjä pitää omia sotilaitaan kymmenin tuhansin naapurilta varastetulla maalla. Ja sitten kehtaa lavastaa tällaisen teatterin muutaman kymmenen ukon vuoksi joita ei ole edes olemassa. Maskirovkaa, sanon minä. Kun takerrutaan pieneen valheeseen niin voidaan ummistaa silmät isolta valheelta joka vaatisi toimenpiteitä.
 
Tässä on vielä yksi, Zahtej, Andrey, toinen FSB:n mainitsema "sabotööri". Ukrainalaissyntyinen mutta..asuinpaikka Moskova. Tuomittu rikoksista kahdesti, istunut vankilassa, rikollispiireissa tunnettu kutsumanimella "Zaja". Rakennusmies, sivutoimeena järjesteli rahasta Venäjän passit halukkaille mm ukrainalaisille, tästä oli ilmoituksa netissa. Järjesteli myös turistimatkoja Krimille venäläisille mersuilla ja jipilla, tästäkin löytyi ilmoitus. Tukenut separatisteja. En pidä hänen naamasta, suostui näyttelemään "ukrainalaista tiedotuspalvelun vakoja ja terroristia" varmaan rahasta.
http://censor.net.ua/photo_news/401...i_blijnego_zarubejya_obyavlennyyi_rf_krymskim

Ahaaa..Selvisi myös että mies oli Mirotvoretz sivustolla "kiirastuli" osaston listassa jo pitkään, siinä ovat kaikki Ukrainalle vaarallseksi luetut konnat ja petturit, anti-maidanin aktivistit yms kremlinmieliset provokatorit ja separatistit. Maidanin aikana hänen VK sivu oli täynnä anti-ukrainalaisia iskulauseita.
https://psb4ukr.net/criminal/zaxtej-andrej-romanovich/

Nyt fsb hysteerisesti yrittää korjata hänen sivut, mitä on aivan naurettava. Aivan kirvellä veistetty työ. Santabarbara.
 
Viimeksi muokattu:
Itse mietin, että kuinka nopeasti Venäjä voisi keskittää joukkoja Harkovan suunnasta kohti Dnepriä?

Ukrainan joukot ovat Krim - Mariupolin suunnalla ja jonkun matkaa pääsisi varmaan etenemään 105:n suunnassa. Joukkojen siirron jälkeen on etelässä taas helpompi edetä.

Venäjä pyrkisi kiertämään kaikki asutuskeskukset, koska ei ole yksinkertaisesti aikaa tapella niiden haltuunotosta, kansainvälinen kello lähtisi tikittämään, reilu viikko olisi ehkä korkeintaan aikaa tapella suoraan ja avoimesti. Eli realistinen tavoite voisi olla vaikka 100km ja sitten vuoden parin päästä vähän lisää taas.

Tällä hetkellä Venäjän puolella Harkovaan rajoittuvalla alueella ei ole riittävästi joukkoja laajamittaiseen operaatioon - oma arvioni on se, että siihen tarvittaisi huomattavasti enemmän joukkoja mitä eteläiseen operaatioon ts. maakäytävä Krimille.

Harkovan seudulla on paljon aseteollisuutta, kaupungin puolustamiseen on myös varauduttu sodan aikana tapahtuneiden terrori-iskujen ja agitoinnin seurauksena. Harkova-Dnipro välin eteneminen ei välttämättä olisi helppo tehtävä, paljon kaupunkeja ja kyliä. Alueella on myös vakituisesti sijoitettuna jokunen Ukrainan asevoimien yksikkö (maahanlaskujoukkoja Dnipron suunnalla tms.)

Samoin hyökkäys pohjoisempaa pitää mielestäni sisällään Venäjän kannalta merkittävästi suurempia poliittisia riskejä mitä tulee lännen reagointiin. Länsimaat voivat ehkäpä jollain muotoa sulkea silmänsä laajemmaltakin offensiivilta "jossain" Donbasissa, mikä on jo melkein kuin Aasiaa jonkun germaanin mielestä. Mutta hyökkäys pohjoisempaa voidaan katsoa selkeällä tapaa koko Ukrainan valtion olemassa oloa uhkaavaksi operaatioksi ja sellaiselta on olennaisesti vaikeampi sulkea silmiä. Tai näin päättelen, mutta kun ei tuo venäläinen logiikka ole aina niin ymmärrettävää...

Nyt Venäjä on keskittänyt etelään sen verran joukkoja, että lyhytkestoinen nopea offensiivi olisi mahdollinen. Harkovan seudulta hyökätessä joukkoja tarvittaisi selkeästi enemmän, ja riskit sille, että joutuvat kuluttavaan sotaan on olennaisesti suurempi. Itse pitäisin riskejä liian suurina mahdolliseen hyötyyn saakka, sen sijaan maakäytävä Krimille voi olla mahdollinen odotettavissa oleva operaatio ja sen tuoma hyöty voi olla negatiivista seurausta suurempi - Venäjän kannalta siis. Mutta missään nimessä ukrainalaiset eivät voi nukkua, silmät on oltava auki koko rajan mitalta.

vlad
 
Käännös: Krimillä kiinniotetun ukrainalaisen kuulustelu


Kuinkahan paljon kaveria oli hakattu?

@Lepukki

Ainakin viimeinen lause oli suoraan venäläisille suunnattu. "Oli tietoinen että olisi vahingoittanut Venäjän federaation sotilaita".
 
Eihän tuo ollut normaali kuulustelu tilanne.

Voivat myös uhata perhettä ym
Kaveri on voitu myös lähettää ylemmän toimesta, ylempi ollut toisilla palkkalistoilla.
 
Viimeksi muokattu:
Tässä kohdin joku valehtelee niin, että korvat heiluu

Retkeilijäsabotöörit eivät suinkaan välttämättä ole unta sinänsä. Sabotööri voi olla vaikka munkin kasukassa tai esittää maailman johtavaa perhostutkijaa. Ja nimenomaan silloin ei olla missään suonlaitarääseikössä vaan ihan ihmisten ilmoilla.

Se on toinen juttu kokonaan, että onko mestoilla nyt ollut sabotöörejä lainkaan.
 
Retkeilijäsabotöörit eivät suinkaan välttämättä ole unta sinänsä. Sabotööri voi olla vaikka munkin kasukassa tai esittää maailman johtavaa perhostutkijaa. Ja nimenomaan silloin ei olla missään suonlaitarääseikössä vaan ihan ihmisten ilmoilla.

Se on toinen juttu kokonaan, että onko mestoilla nyt ollut sabotöörejä lainkaan.

Eivät sinänsä mutta tämä kuva huomioiden koko kuvio on suorastaan absurdi - kuva on nimittäin otettu kv. kuvapankista ja venäläismedia on leikannut siitä taustalla näkyvän pariskunnan pois. Piikki kohdistuu siis toimintaa, ei siihen, että kohde on "rakastavaiset".

vlad
 
Back
Top