Ukrainan konflikti/sota

1. "Kyllästyminen korruptioon on johtamassa aidompaan uudistuspolitiikkaan."

Mitä tälle ollaan nyt tekemässä uuden presidentin alaisuudessa? Poro oli hyvin halutun tekemään uudistuksia.

2. "Venäjällä on jonkinlaista halua päästä eroon siitä asemasta, johon se on kansainvälisenä paariana joutunut Krimin valtauksen ja Ukrainan väliintulon seurauksena."

Väärin, Venäjällä on halu päästä eroon pakotteista, ilman myönnytyksiä.

3. "– Ei [Venäjällä] enää ole samanlaista intressiä Euroopan hajoittamiseen ja epäsovun kylvämiseen Euroopassa kuin pari vuotta sitten, vaan päinvastoin."

Väärin, nimittäin trollitehdas levittää päivittäin juttuja Kataloniasta, Skotlannista, Brexitistä, etc. Siis lisää vettä myllyyn jotta EU olisi entistä epäyhtenäisempi.

4."– Kuinka paljon Venäjä on todellisuudessa valmis muuttamaan käytöstään ja toimimaan sen mukaan, se jää nähtäväksi."

Juuri näin. Ei pidä kuunnella mitä suu puhuu, vaan mitä kädet tekee ja "kasakka ottaa sen, mikä on löyhästi kiinni".
Kaikki hyvä tulee idästä, vaikka se olisi miehittävä hyökkäysjoukko :DDD
 
Kiinalaiset haluaa ostaa Motor Sichin. Motor Sich, joka on varmasti monelle palstalaiselle tuttu lafka, valmistaa moottoreita lentokoneisiin ja helikoptereihin. Ilma-alusten moottoriosaamisen puute on pullonkaula Kiinan ilma-aseen kehittämisessä. Amerikkalaiset eivät tietenkään hirveästi ilahdu sellaisesta ideasta, että Ukraina myisi tälläistä osaamista Kiinaan, ja täten amerikkalaiset pyrkii estämään kaupan. Yksi mahdollinen ratkaisu on, että Yhdysvaltain valtiovalta saa yksityiset amerikkalaiset kiinnostumaan ja ostamaan Motor Sichin.
Trump laittanut Blackwaterin/Academin Erik Princen asialle.
 
En ota kantaa lähteen luotettavuuteen, sisältö vaikuttaa vähän anti-USA:lta ja haiskahtaa kaalilta. Sikäli kuin juttu on kuitenkin totta, niin suomalaisena en ole erityisen ilahtanut ukrainalaisten aikomuksista...

Ukraine has proposed to develop a missile to strike at Russian nuclear power plants

Date:
2019-11-06 19:30:05
Views:
6

Rating:

1Like 0Dislike
Share:

  • Main/
  • news/
  • Ukraine has proposed to develop a missile to strike at Russian nuclear power plants

Ukraine should develop and adopt medium-range missiles capable of reaching Russian nuclear power plants and "to cause a nuclear explosion". This statement was made by Ukrainian political and economic analyst Taras Zagorodnii.

Ukraine proposed to develop a missile to strike at Russian NPPs

According to the MP, Ukraine has to develop missiles with a range of up to 2.5 thousand kilometers, to strike deep into the territory of Russia and to achieve nuclear power plants. This will be enough for "two regiments" of missiles. The expert stressed that such missiles will be almost equivalent to nuclear weapons.

Two regiments of such missiles, 200 pieces is a force, a powerful force that allows you to harm the Russian Federation. And it will be almost a nuclear weapon: one rocket will fly in a nuclear power plant on the territory of Russia, and it will, in fact, a nuclear explosion
- says "expert".
Note that this is not the first statement of the Ukrainian military and politicians, such a proposal "to create missiles to strike at Russia." Previously it was proposed to develop a rocket to "strike on Moscow," in another statement proposed to develop missiles that "will beat into Russia". Even offered to run across Moscow space rocket with a warhead.
In addition, in connection with the termination of the INF Treaty in Kiev has repeatedly offered to create a short-range missiles as "weapons of retaliation" to Russia.
 
En ota kantaa lähteen luotettavuuteen, sisältö vaikuttaa vähän anti-USA:lta ja haiskahtaa kaalilta. Sikäli kuin juttu on kuitenkin totta, niin suomalaisena en ole erityisen ilahtanut ukrainalaisten aikomuksista...

Aiempi lähde näyttäisi olevan
Code:
https://topwar.ru/164284-na-ukraine-predlozhili-razrabotat-raketu-dlja-udara-po-rossijskim-ajes.html
https://en.topwar.ru/164284-na-ukraine-predlozhili-razrabotat-raketu-dlja-udara-po-rossijskim-ajes.html
 
"Ukraina aloittaa joukkojensa vetämisen Donetskin alueelta huomenna
8.11.2019 klo 13.50

Ukraina aloittaa joukkojensa vetämisen Donetskin alueelta Itä-Ukrainasta lauantaina puolilta päivin, kertoo Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyj. Ukraina olisi aloittanut joukkojensa vetämisen jo tänään, mutta separatistit vaativat toimille vuorokauden lykkäystä.

Ukraina ja Venäjän tukemat separatistit ovat sopineet joukkojensa asteittaisesta vetämisestä Itä-Ukrainasta ennen Ukrainan, Venäjän, Ranskan ja Saksan johtajien huippukokousta, jossa on tarkoitus käsitellä Itä-Ukrainan tilannetta. Huippukokouksen aikataulu on yhä auki.

Ukrainan hallitus sanoo, että maa on täyttänyt kaikki huippukokouksen pitämistä edellyttävät ehdot sen jälkeen, kun se on vetänyt lauantaina joukkonsa Petrivsken kylästä Donetskissa.
Ukraina, Venäjä, kapinalliset ja Etyj sopivat lokakuun alussa askelmerkeistä Itä-Ukrainan pitkittyneen aseellisen konfliktin lopettamiseksi.

Vuonna 2014 alkaneessa konfliktissa on kuollut yli 13 000 ihmistä."
 
Jos Ukraina vetää rintamalinjaa puolustavat ja suojaavat soltut ja aseet pois, niin luultavasti ei tarvitse odottaa kauan sitä, että Venäjä ja sen proxyt hyökkäävät Ukrainan kimppuun.

Venäjä on koko ajan käyttänyt intensiteetin säätelyä ja luottamuksen rikkomita yhtenä sotilaallisen etenemisen keskeisenä apuvälineenä. Vaikea kuvitella miksi asia olisi nyt eri tavalla kuin jokaisella kerralla tähän asti.
 
Ainoa syy minkä tuolle keksin on Ukrainan tietoinen toimi luoda oikeutus alueen haltuunottoon venäläisten ja kapinallisten perseilyn takia...
 
Ainoa syy minkä tuolle keksin on Ukrainan tietoinen toimi luoda oikeutus alueen haltuunottoon venäläisten ja kapinallisten perseilyn takia...

Onhan niillä oikeutus nytkin. Jos venäläiset ja proxynsä perseilevät, niin Normandian muodostelman läntinen osuus vaan käskee tyynnyttelemään ja olemaan provosoimatta ja....
 
Onhan niillä oikeutus nytkin. Jos venäläiset ja proxynsä perseilevät, niin Normandian muodostelman läntinen osuus vaan käskee tyynnyttelemään ja olemaan provosoimatta ja....
Alkuosasta olen täysin samaa mieltä, loppuosan osalta oma ajatteluni meni että Ukraina saisi moraalisen oikeutuksen valloittaa alueensa takaisin eikä läntiset Venäjänystävät pääse estämään sitä sopimuksiin vetoamalla...
 
Ainoa syy minkä tuolle keksin on Ukrainan tietoinen toimi luoda oikeutus alueen haltuunottoon venäläisten ja kapinallisten perseilyn takia...

Voi olla että tietävät että tulisivat menettämään alueita, miehiä, rahaa, kalustoa ja ulkomaiden tukea, jos kieltäytyisivät neuvottelemasta ja osallistumasta.

Ukrainan itäosa saattaa olla jo sen tasoinen ongelmapesäke, ettei Ukrainalla ole varaa ottaa sitä takaisin. Saattavat laskelmoida, että pitäkööt venäjämieliset ongelmansa ja länsimieliset voivat yrittää nostaa oman osuutensa maasta jaloilleen.

Ukraina on köyhä, korruptoitunut ja kusessa. Venäjän valtaamat alueet ovat joko niin yhteistyökyvyttömiä tai henkiseltä ja aineelliselta infraltaan niin surkeassa kunnossa, ettei Ukrainalla ole resursseja niiden jaloilleen nostamiseen. (Vrt. Itä-Saksan nostaminen urakkana Saksalle.)

Voi olla että jäljellä yhä olevassa tynkä-Ukrainassa ajatellaan, että jonkinlainen tulevaisuus edes osalle maasta ja kansasta on parempi kuin se, että koko maa on ikuisuuden romuksi hakkaamisen kohteena.
 
Ei Putte suostu tähän. Hän tarvitsee konfliktia siellä, vaikka puhuu mitä puhuu. Ja ainahan tämä Kremlin keksimä "meitä-ei-siellä-ole". Venäjä ei meinä antaa raha sinne, ja Ukrainakaan ei ole halukas tietääkseni, eikä rahakaan ole. Vastuu kuka tulee maksamaan on auki, ja tuskin pian ratkea, eli aika mahdoton tilanne.
 
Viimeksi muokattu:
Venjän kerrotaan palauttavan Ukrainan rannikolla sieppaamat alukset takaisin Ukrainan laivastolle. Taisivat ampua reikiäkin niihin. Alkavatko pakotteet purra ja liennytystä haetaan? Haetaan taas talouteen uutta puhtia jotta voidaan hyökätä taas jonnekin 10 vuoden kuluttua. Näin se vaan menee..
 
Back
Top