Ukrainan konflikti/sota

Mielenkiintoinen case. Mikä sai Billyn matkaamaan Ukrainaan?

 
Pohjoismaista vastarintaliikettä haetaan jenkeissä terroristijärjestöksi.
USAn Kongressiedustajien vetoomuksessa mainitut kaksi muuta ryhmää ovat ukrainalainen Azov Battalion ja brittiläinen National Action.
 
Joidenkin tietojen mukaan ei Venäjän 140 miljoona asukasta pitävät paikkansa, vaan se hyvinkin voi olla enää 100.
Mitä voi olla hyvinkin paikkansa pitävä. Syntyvyys laskee koko ajan, väki alkoholisoitu ja kuolee ennen aikoja, julkinen terveydenhuolto on yhtä tyhjä soittoa, tätä sama putlerimaista menoa vielä seuraavat 20 vuotta, niin siellä kohta kuullaan virallinen luku 100 miljoona, mitä todellisuudessa voi olla vaikka 70 miljoona.

Olikohan puolen kymmentä vuotta sitten, kun oli juttua että joku olisi laskenut että venäläisiä olisi itseasiassa vain 85 miljoonaa. Tämä on sinällään mielenkiintoista, koska oli myös juttua että 2050 venäjä olisi muslimi enemmistöinen valtio (siis laskien virallisten väestömäärien mukaan).
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Pointti oli se, että mikäli se 85 miljoonainen väestö on paikkansa pitävä tieto, niin naapuri on jo muslimivaltio.
Kuka tai mikä on noin väittänyt?
Äkkiä googlettamalla ei löydy mitään varteenotettavaa tai edes sinnepäin olevaa sivua joka tuollaista väittäisi.



Olisiko tämä yk arvio? Eli 83 miljoonaa vuonna 2100 pessimistisessä skenaariossa.

According to the UN’s “pessimistic” forecast, Russia’s population will fall to 124.6 million by 2050 and to 83.7 million by 2100.

The UN’s “optimistic” forecast said that Russia's population could also increase to 147.2 million by 2050. The UN’s “average” estimate said that Russia’s population would drop to 135.8 million by that year.

https://www.themoscowtimes.com/2019/06/18/un-predicts-russias-population-could-halve-2100-a66035
 
Kuka tai mikä on noin väittänyt?
Äkkiä googlettamalla ei löydy mitään varteenotettavaa tai edes sinnepäin olevaa sivua joka tuollaista väittäisi.

Tämä juttu on varsin vanha, ennen 2014 uskoakseni. Tutkimus perustui venäläisten aktivistien tutkimuksiin perustuen kuolintodistuksiin. Siis tuo 85 miljoonaa kansalaista. Se, että Venäjästä tulisi muslimienemmistöinen 2050 tienoilla taisi olla liikkeellä samoihin aikoihin. Ja se, että mikäli molemmat tiedot pitäisivät paikkaansa tekisi venäjästä muslimienemmistöisen valtion, oli minun arvio.
 
Olikohan puolen kymmentä vuotta sitten, kun oli juttua että joku olisi laskenut että venäläisiä olisi itseasiassa vain 85 miljoonaa. Tämä on sinällään mielenkiintoista, koska oli myös juttua että 2050 venäjä olisi muslimi enemmistöinen valtio (siis laskien virallisten väestömäärien mukaan).
Tämä foliohattujuttujen taso menee välillä mielenkiintoiseksi... Edes toinen maailmansota sekä Stalinin terrori yhteensä ei hävittänyt väkeä tuollaisia määriä.
 
Tämä foliohattujuttujen taso menee välillä mielenkiintoiseksi... Edes toinen maailmansota sekä Stalinin terrori yhteensä ei hävittänyt väkeä tuollaisia määriä.

Tämä väestölaskelma oli siis Venäläisten vapaaehtoisten tekemä laskelma perustuen tietoihin joita oltiin keräilty muistaakseni ruumishuoneilta ja muualta. Tarkoituksena oli ilmeisesti kerätä tietoja lähteistä joista valtio ei kerää ja verrata niitä virallisiin tietoihin. Tämän jälkeen tietoja ilmeisesti extrapoloitiin koko Venäjän alueelle. Mitä taas tulee stalinin terroriin, niin nyt pitää muistaa että Neuvostoliiton väestö oli muistaakseni 250 miljoonaa ja neukkulan hajottua osa väestöstä lähti omiin valtioihinsa ja venäjä vaipui todella kaoottiseen tilaan. Ei siellä tietenkään kymmeniä miljoonia murhattu, niistä ei vain pidetty kirjaa, jos niistä nyt pidetään vieläkään.
 
Edes läheskään noin massiivisen tilastoväärentelyn piilottelu ilman että länsimainen tiedustelu jne. tietäisi asiasta olisi käytännössä mahdotonta. Asia olisi tavalla tai toisella tihkunut esiin länsimedioissa jo kauan sitten. Se vaatisi epäsuorana mm. samalla esim. massiivisia äänestäjälistojen väärennöksiä, joita niitäkin kuitenkin seuraa joukko niin Venäjän opposition kuin länsimaidenkin tarkkailijoita. Ja lisäksi kaikkien Venäjällä asiaan liittyvien olisi pitänyt pitää suunsa aika visusti supussa. Ja sehän on nähty, etteivät venäläiset ole kovinkaan hyviä salailemaan asioitaan. Doping-skandaalit, MH17, Skripalien tapaus jne. on saatu hyvin esiin.

Yksi ihmeellisimmistä ufo-jutuista, mitä on vähään aikaan tullut esiin.
 
Huolestuttaa Ukrainan tilanne.
Savik Shusterin ohjelma aloitti taas, mutta jostain syystä tuntuu että häntä häiritään milloin mitenkin. Muuten Ukrainassa lehdistö jaettu oligharhien kesken, ja näin olleen siellä ei käytännössä ole vapaata lehdistöä. Tämä ohjelma oli ainoa raikas tuulahdus, jossa voinut kritisoida vallanpitäjiä ja oligharkeja avoimesti, sinne on kutsuttu ihan tavallisia kansalaisia puhumaan ja myös
Zelensky ympäröinyt itseään "95 kvartal" ohjelman pelleilla, ja hän on itsekin pelle. Ohjelma on toiminut Ihor Kolomoiskyn omistuksissa.
Ja nyt Kolomoisky jo Zelenskyn avulla laajentaa bisneksia, ja saa etuuksia. Ukrainahan rikas valtio luonnonvaroiltaan, siellä löytyy myös kaasua ja hiilia siellä riittäisi oman käyttöön vaikka 150 vuodeksi. Kaasuesiitymiin ja tuotantoon ei panosteta, vaan avoimeksi ostetaan energia, kaasua, öljyä Venäjältä. Halvalla! Samalla ukrainalaisille hiilikaivosmiehille ei makseta kuukausipalkkaa, ne lakkoilevat, kun puoli vuotta maksetaan miten sattuu, välillä saavat 800 hryvna kk. Ja aasuvaarannoissa maaperässä Ukraina on Norjan jälkeen.
Energia venäjältä halvempi. Mutta ei ukrainalainen kansa saa sitä osa eikä arpaa, eikä se lämmittää sitä.
, se lämmittää vaan Kolomoiskyn tehtaita yms bisnesta ja lisää hänen miljardeja.
, Kolomoiskyi on nyt kilpailun voittaja aina. Kaikkien Ahmetovien yms oligharkhien edellä. Koska Zelenskyi. Jos joku ei tietä , niin Kolomoiskyi oli kyllä ainoa oligharhi joka tuki rahallisesti rintamalla.
Mutta mitä nähdään nyt..

On tässä aikamoista törkeyttä, Länsi asettaa Venäjälle sanktioita Ukrainan takia, ja Ukraina jatkaa kaupan tekoa agressori maan kanssa, koka tappaa ukrainalaisia joka päivä. Paitsi nyt vain yksi oligharhi siellä ylitse muita, joka p-t välittä maan kehityksestä ja taloudesta, vaan omista miljardeista.
Kolomoiskyi käytännössä siellä päämiehenä, ja Zelenskyn kuraatorit käskevät ministereitä, yksi lähti kesken ohjelma röyhkeästi ja ylimielisesti Shusterin ohjelmassa, muutenkin hänen ympärillä niin röyhkeät naamat sitä Kvartalista 95 että en katselisi.
 
Tilanne päällä. Liittynee lokakuussa solmittuun sopimukseen kapinallisalueella pidettävistä paikallisvaaleista.



Ukrainan armeija ilmoitti tiistaina, että sekä maan sotilasjoukkojen että Venäjän tukemien kapinallisjoukkojen vetäminen pois Itä-Ukrainasta on alkanut tänään tiistaina puolenpäivän aikaan Zoloten kaupungissa, kertoo uutistoimisto Reuters.

Asiasta on sovittu aiemmin neuvotteluissa Ukrainan, separatistien ja Venäjän välillä.
 
Mulle on jäänyt sellainen mielikuva, että Ukrainassa sovitaan aina raskaiden aseiden vetämisestä rintamalta tai vielä sitäkin laajemmasta molempien puolien vetäytymisestä.

Sen jälkeen Ukraina vetää pois osan siitä mitä on sovittu ja Venäjä tuo paikalle lisää, enemmän ja raskaampaa.

Tämän jälkeen Venäjä hyökkää ja pyrkii valtaamaan lisää alaa kun vastassa olevaa vastusta on heikennetty "rauhanomaisiin ratkaisuihin" pyrkiviin huijausten avulla.

Eli jos vanhat merkit pitävät paikkansa, niin Venäjä saattaa pyrkiä valtaamaan Luhanskissa lisää alaa kohtapuoleen.

Toivottavasti Ukraina selviää kunnialla edessä ehkä olevista koitoksista.

Niille, jotka vieroksuvat Pravdaa ja/tai maksumuureja sama asia YLEltä.

 
Tilanne päällä. Liittynee lokakuussa solmittuun sopimukseen kapinallisalueella pidettävistä paikallisvaaleista.



Ukrainan armeija ilmoitti tiistaina, että sekä maan sotilasjoukkojen että Venäjän tukemien kapinallisjoukkojen vetäminen pois Itä-Ukrainasta on alkanut tänään tiistaina puolenpäivän aikaan Zoloten kaupungissa, kertoo uutistoimisto Reuters.

Asiasta on sovittu aiemmin neuvotteluissa Ukrainan, separatistien ja Venäjän välillä.
Minusta tämä joukkojen vetäminen on käsittämätön virheliike Ukrainalta.
Tietysti en tiedä yksityiskohtaisia perusteita päätökselle, mutta huomioiden tilanteen ja vastapuolen yleisen tavan toimia, niin sanonpa vaan että nyt tuli vikaliike!
 
Back
Top