Suomella ei ole erityistä ymmärrystä Venäjästä
Suomeen on usein katsottu, kun on haluttu tietää, mitä venäläiset ajattelevat. Yksinvaltiaan oikkuja on kuitenkin vaikeaa arvata.
Presidentti Sauli Niinistö tuomitsi Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan perjantain lehdistötilaisuudessa. KUVA: MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA
2:00 | Päivitetty 6:35
VIIME viikon sunnuntaina presidentti Sauli Niinistöä haastateltiin uutiskanava CNN:llä. Haastattelua mainostettiin: Suomen Putin-kuiskaajapresidentti Venäjän loppupelistä Ukrainassa. Uutiskanava oli selvästi hakenut haastateltavakseen henkilöä, joka tuntisi ja ymmärtäisi Venäjän presidentin ajattelutapaa. Niinistö kuitenkin tuotti CNN:lle pettymyksen tunnustamalla, ettei ymmärräkään Putinia.
”On vaikea määritellä, mitä toinen henkilö itse asiassa on syvällä sisimmässään. Tähän asti hän on toiminut tavalla, jota on hyvin vaikea ennustaa, mutta se voi myös olla tahallista, koska se luo hämmennystä ympärilleen ja kuten sanoin, me olemme nyt hieman hämmentyneitä.”
Kun Niinistöltä kysyttiin, mitä Putin mahtaa Ukrainassa tehdä, tämä piti rajoitettua hyökkäystä todennäköisempänä kuin täysimittaista sotaa.
Se siitä syvästä Venäjän tuntemuksesta.
SUOMALAISET ovat pitkään vaalineet ajatusta siitä, että suomalaisilla on poikkeuksellinen kyky ymmärtää venäläisten ajattelua. Ajatustapa periytyy jo autonomian ajalta (1809–1917), jolloin suomalaiset oppivat pelaamaan peliä, jossa omaa liikkumavaraa mittailtiin Pietarin poliittisen lämpötilan mukaan.
Tällä ajattelutavalla saattoi olla kansallisesti rauhoittava ja omaa itsetuntoa pönkittävä merkitys: kyllähän suomalaiset Venäjän karhun tunsivat! Vientituotteeksikin se kelpasi.
Länsimaissa on aina ollut tilausta Venäjän-tuntijoille, sillä idän suurvallan käänteitä on aiemminkin ollut vaikeaa ymmärtää.
Syksyllä 1939 Winston Churchilliltä tentattiin BBC:n haastattelussa Neuvostoliiton seuraavia peliliikkeitä. Churchill vastasi samaan tyyliin kuin Niinistö viime viikolla: ”En voi ennustaa, mitä Venäjä seuraavaksi tekee. Se on kuin mysteeriin kääritty arvoitus salaperäisyyden sisällä. Avain kaikkeen on Venäjän kansallinen etu.”
Kuukautta myöhemmin tuo mysteerin sisällä oleva arvoitus ratkesi: Venäjä hyökkäsi Suomeen.
Todellisuudessa suomalaisilla ei ollut kovin hyvää ennustamisen kykyä vuonna 1939, eikä ole ollut myöhemminkään. Esimerkiksi vuonna 1991 Neuvostoliiton romahdus yllätti suomalaiset pahan kerran.
Viron ja Venäjän vuoden 2007 Pronssisoturi-kiistan aikana suomalaiset ojensivat ylimieliseen tyyliin virolaisia, jotka eivät suomalaisten mielestä pärjänneet venäläisten kanssa yhtä hyvin kuin suomalaiset.
Nyt on helppo nähdä, että virolaiset ymmärsivät Venäjää paremmin kuin suomalaiset, joiden näkemys Venäjästä ei perustunut objektiiviseen tarkasteluun vaan oman historiallisen erityiskokemuksen korottamiseen yleiseksi totuudeksi.
SUOMESSA on elänyt sitkeänä kuvitelma Suomesta maana, joka osaa ylivertaisella taidollaan pysyä sivussa kansainvälisistä ristiriidoista tai jopa tarjota maailmalle apuaan niiden ratkaisemisessa. Kaikuja tästä ajatuksesta kuului vielä siinä ”Putin-kuiskaajan” roolissa, jossa presidentti Niinistö sodan alla kansainvälisillä näyttämöillä esiintyi.
Se rooli ei onnistunut hyvin, minkä Niinistö on itse myöntänyt. ”Nyt naamiot on riisuttu, vain sodan kylmät kasvot näkyvät”, Niinistö kuvaili omaa pettymystään.
Maantieteelle emme edelleenkään mitään voi: Venäjä pysyy Suomen naapurimaana, ja sen kanssa pitää aina jotenkin pärjätä.
Viimeistään Ukrainan sota on kuitenkin osoittanut, ettei Suomella ole Venäjän kanssa mitään erityiseen ymmärrykseen tai henkilökohtaiseen luottamukseen perustuvaa erityissuhdetta. Tarkasteltaviksi joutuvat siksi väistämättä Suomen turvallisuuden muutkin peruspilarit.
Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden
periaatelinjaa.