Ukrainan konflikti/sota

UPM keskeyttää toimitukset Venäjälle – puun tuonti jatkuu toistaiseksi

Metsä 15:23
Juha Kaihlanen
"Suurin huolemme kohdistuu sodasta kärsiviin ihmisiin ja UPM tarjoaa tukea työntekijöilleen Ukrainassa ja Venäjällä", yhtiö kertoo.
SANNE KATAINEN
Venäjällä UPM työllistää 800 henkilöä, joista valtaosa työskentelee Chudovon vaneritehtaalla. Se toimii tällä hetkellä normaalisti.

Venäjällä UPM työllistää 800 henkilöä, joista valtaosa työskentelee Chudovon vaneritehtaalla. Se toimii tällä hetkellä normaalisti.

UPM on päättänyt keskeyttää toimitukset Venäjälle toistaiseksi.
Metsäteollisuuteen ei kohdistu suoria kansainvälisiä pakotteita tällä hetkellä, mutta rahoitussektoriin kohdistuvat pakotteet saattavat vaikuttaa UPM:n tai asiakkaidemme liiketoimintaan ja rahaliikenteeseen Venäjällä, yhtiö kertoo tiedotteessaan.
Nykyisten ja mahdollisten tulevien pakotteiden ja vastapakotteiden täysimääräinen vaikutus tiedetään vasta tilanteen kehittyessä. UPM kertoo seuraavansa tilannetta tarkasti ja tekee jatkopäätöksiä tarpeen mukaan.

UPM toteaa Euroopan geopoliittisen tilanteen muuttuneen pysyvästi Venäjän hyökättyä Ukrainaan.
"Tällä on laajalle ulottuvia inhimillisiä, poliittisia ja taloudellisia vaikutuksia Euroopassa, ja tilanne kehittyy nopeasti. Suurin huolemme kohdistuu sodasta kärsiviin ihmisiin ja UPM tarjoaa tukea työntekijöilleen Ukrainassa ja Venäjällä."
Yhtiö on myös aloittanut humanitaarisen avun ja materiaalituen toimittamisen Ukrainaan tällä viikolla.

UPM:llä on työntekijöitä, asiakkaita ja tavarantoimittajia Venäjällä ja Ukrainassa, mutta kyseisten markkinoiden merkitys UPM:n liiketoiminnoille on rajallinen.
UPM Raflatacilla on 13 henkeä työllistävä jakeluterminaali Kiovan alueella, ja se on toistaiseksi suljettu.
Venäjällä UPM työllistää 800 henkilöä, joista valtaosa työskentelee Chudovon vaneritehtaalla. Se toimii tällä hetkellä normaalisti.
Vuonna 2021 Venäjän ja Ukrainan yhteenlaskettu osuus UPM:n liikevaihdosta oli noin kaksi prosenttia. Yhtiön varoista oli Venäjällä alle prosentti, ja alle 10 prosenttia yhtiön puunhankinnasta Suomeen tuli Venäjältä.
Puun tuonti Venäjältä jatkuu toistaiseksi, yhtiöstä kerrotaan.

 
Putkosen ex-tyttöystävä todistaa: *anus Putkonen on ollut Venäjän palveluksessa 2011 alkaen.

 

Liitteet

  • kuva_2022-03-03_154726.png
    kuva_2022-03-03_154726.png
    902.6 KB · Luettu: 291
No miksi käyttäydyt sitten kuin Halos-sympaatikko?

Tuolle tiitisenlistalaiselle olisi aika lyödä maanpetossyyte naaman eteen aivan kuten Saksan Schröderillekin.
Tiitisenlistalla on varmasti nimiä monista eri puolueista ja muutenkin vaikutusvaltaisilta paikoilta kun se lista ei vaan tule julkiseksi vaikka sitä monesti on vaadittu.

Sitten asiasta toiseen, sinulla on mennyt nyt jokin aika vahvasti tunteisiin, kun lukee viimeisiä viestejäsi. Tiedämme, että ajat ovat kovat ja ainakin suurin osa tänne kirjoittavasti on Suomen asialla, niin ei kannata ruveta omien kanssa ottamaan mittaa. Tässä ketjussa pitäisi keskittyä Ukrainan tilanteeseen.
 
Mariupolin ahdinko on kova. BBC toimittaja twiittaa keskustelusta pormestarin kanssa.

Kuulostaa kovin "rauhanturvaamiselta venäläisittäin" eli täysin indiskriminoivaa siviilialueiden pommitusta. Jotenkin sellainen tunne, että kun aamu valkenee noin kuvaannollisin termein, niin Mariupol on kasa raunioita.

Linkki tähän hätään hukassa kun selailen noita yleensä incognito-tilassa, ettei historia jää täyteen roskaa. Mutta juuri eilen tai toissapäivänä Mariupolia piirittävien joukkojen mukana ollut venäläinen kirjoitti telegramissa, että aikovat edetä Groznyn oppien mukaisesti. Se ei ennustane hyvää, jos muistellaan millainen rauniokasa Grozny oli aikoinaan.
 

Virolainen rahtialus upposi lähellä Odessaa​

Virolainen rahtialus on uponnut räjähdyksen jälkeen lähellä Odessaa, kertoi aluksen omistaja.

Vista Shipping Agencyn omistajan Igor Ilvesin mukaan alus olisi osunut miinaan.

Kaksi miehistön jäsentä löytyi pelastuslautalta merellä ja neljä on edelleen kateissa, kertoi Ilves Reutersille.

Alkaakohan homma karata käsistä?

Jos tuohon uskominen nii vähän monimutkaisempi juttu.
 
Näin. En Halosesta oikein välitä, vaan tuosta jauhaminen tässä ja jakolinjojen rakentelu vuosikausien jälkeen on turhaa eikä mitenkään tätä ketjua kehitä. :salut:
Kyllä ja aivan näin. Silti sanon että tulevissa koitoksissa olisi kiva tietää millä taustoilla ja sidonnaisuuksilla tätä maata johdetaan. On tahoja, joiden tähän astisten toimien motiivit pitäisi tarkistaa.
 
Onko kenellekään osunut silmään, että kuinka paljon Pihkovasta on väkeä sotimassa Ukrainassa?

Minä laitoin sen linkin mobilisaatiotiedostoon,jossa oli 120000 nimeä. Joukko-osastot on siinä koodilla. Jos tietäisi, mitkä on pihkovalaisten yksiköiden koodit siinä listalla (esim. muutaman sotilaan nimestä backtrackkaamalla ja yhdistämällä some-tietoihin), niin siitä saisi ihan ukkeleiden tarkkuudella paljonko sinne alunperin lähti.

Toki määriä on voitu paniikissa eskaloida kun varusmiesyksiköihin ja ressuihin ei voi luottaa niin paniikissa genut heittävät noita vakinaisia tuleen että edes jotenkin denatsifikaatioretki edistyisi.
 

Ulkomaisissa medioissa leviää tieto uudesta Venäjän kirjeestä Suomelle – ministeriöissä ei tietoa asiasta​

Asiasta ovat kertoneet viime yönä ainakin venäläinen Eho Moskvy -radiokanava sekä Nexta-kanava.

JAA
KOMMENTOI
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov odotti jokaiselta vastaanottajamaalta omaa vastausta, kun Kreml helmikuun alussa lähetti kirjeitä EU-maille, joissa se vaati turvatakuita Venäjälle.

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov odotti jokaiselta vastaanottajamaalta omaa vastausta, kun Kreml helmikuun alussa lähetti kirjeitä EU-maille, joissa se vaati turvatakuita Venäjälle. KUVA: LEHTIKUVA / AFP
Päivi Lakka

10:08

ULKOMAISISSA medioissa ja somessa leviää tällä hetkellä tieto, jonka mukaan Kreml on lähettänyt Suomelle ja Ruotsille kirjeet, joissa se vaatii mailta turvatakuita Venäjälle.

Asiasta ovat kertoneet viime yönä ainakin venäläinen Eho Moskvy -radiokanava sekä Nexta-kanava.


Epäselvää on se, viittaavatko mediat Venäjän helmikuun alussa lähettämiin kirjeisiin, vai onko kyse uudesta kirjeestä.


Ilta-Sanomat on pyrkinyt vahvistamaan asiaa, mutta puolustusministeriössä tai ulkoministeriössä ei ole tietoa uudesta kirjeestä.



VENÄJÄ lähetti vastaavan kirjeen jo helmikuun alussa usealle EU:n ja sotilasliitto Naton jäsenmaalle, Suomi mukaan lukien.

Kirjeessä kysyttiin kantoja Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyjin periaatteisiin, kuten siihen, että mikään maa ei lisäisi omaa turvallisuuttaan muiden maiden turvallisuuden kustannuksella.


Lue lisää: Tällaisilla saatesanoilla Venäjän kirje tuli: ”Hänen ylhäisyytensä Pekka Haavisto”


Venäjä sai lopulta kuitenkin vastaukset vain Naton pääsihteeriltä Jens Stoltenbergiltä ja EU:n ulkosuhteista vastaavalta Josep Borrellilta.


Borrell kertoi vastauksessaan, että jännitteet ja erimielisyydet tulee ratkaista vuoropuhelun ja diplomatian keinoin ja että sopiva foorumi keskustelujen jatkamiselle olisi Etyj, minkä lisäksi keskustelufoorumiksi ehdotettiin Naton ja Venäjän välistä neuvostoa.


Venäjän ulkoministeriö ei kuitenkaan ollut vastaukseen tyytyväinen, ja vastaukset torpattiin sen mukaan ”epäkunnioittavina”. Maan ulkoministeri Sergei Lavrov odotti jokaiselta vastaanottajalta omaa vastausta.

– Tällaista askelta ei voida nähdä minään muuna kuin merkkinä diplomaattisesta epäkohteliaisuudesta ja epäkunnioituksesta pyyntöämme kohtaan, Venäjän ulkoministeriö sanoi.

Jos tällainen kirje nykyisissä olosuhteissa tulee, on mielestäni aloitettava osittainen lkp.
 
Sinä taidat ymmärtää venäjää? Minä olen ihan ulkopuolisen käännösavun varassa noiden kanssa...jotain ne vissiin sanoivat, että esimiehet yrittivät saada jotain nimeä lappuun kuinka olisivat eronneet (miten varusmies voi erota?). Lapussa oli taannehtiva päiväys (ajalle ennen sodan alkua) ja ilmeisesti tuossa on ideana, että lappu seivaa upseereiden perseen syytöksiltä miksi tavoitteita ei ole saavutettu ("koska miehistö otti ritolat") Miehistö tietysti voidaan ammuttaa karkuudesta...sitä pelkäsivät ja kukaan ei allekirjoittanut.

Lisäksi moittivat sitä, että he on olleet "pelkkää tykinruokaa" upseeristolle, muka harjoituksissa ("vitun harjoitukset!") ja tässä on ne, jotka on selvinneet hengissä.

Menikö oikein?

Venäjän alueiden itsenäistymispyrkimyksistä:

Vapaa Siperia on vanha idea. Siberian regionalism - Wikipedia

Olisi hyvin varakas valtio, jos syntyisi.




Konsultti ja Nordstream-lobbari Lipposesta: Joutaisi samaan valtakunnanoikeudenkäyntiin yhdessä lobbari-G.Schröderin kanssa. Samalla Venäjän asialla, Eurooppaa vastaan ovat olleet.

Suomen tuntien: ei tule tapahtumaan. Saksassa saattaa tapahtua koska siellä ei Tiitisen listoja laitettu kassakaappiin. Täällä varmaan jatkuu suurimpien maanpetturikonnien ylistys.
Kyllä suunnilleen noin. Jos allekirjoittavat eropaperit, niin samalla luultavasti allekirjoittavat kuolemantuomionsa.
 
Linkki tähän hätään hukassa kun selailen noita yleensä incognito-tilassa, ettei historia jää täyteen roskaa. Mutta juuri eilen tai toissapäivänä Mariupolia piirittävien joukkojen mukana ollut venäläinen kirjoitti telegramissa, että aikovat edetä Groznyn oppien mukaisesti. Se ei ennustane hyvää, jos muistellaan millainen rauniokasa Grozny oli aikoinaan.

Tämä taitaa olla ainoa vaihtoehto mihin noilla joukoilla pystyy. BTG-malli on rakennettu siten että vähän kivääriukkoja mutta paljon orgaanista tykistöä.
 
´
Oliko Saksalta ja koko EU:lta virhe antautua niin paljon venäläisen energian varaan?
Virhe ei Lipposen mukaan ole venäläinen kaasu vaan se, että EU:lta on puuttunut yhtenäinen energiastrategia.

Lipponenhan se onkin luotettava "tietäjä" tuossa asiassa. Saksalaisten mukaan venäläiseen kaasuun luottaminen on virhe ja siihen katkotaan nyt putkia minkä ehditään. Nordstream2 lopetettiin. Kesällä Saksaan alkaa nousta LNG-terminaali asap. Nordstream1 on tappolistalla.

G.Schröderiä ollaan saattamassa vastuuseen myyräilyistään venäläisen kaasun hyväksi. Lipponen kuuluisi samaan joukkoon. Voisikohan Saksa haastaa hänet paikalliseen oikeuteen?


´

EU:n integraatio voi syventyä​


Tuo on Suomea vahingoittavaa paskanjauhantaa. Tuolla "EU voi syventyä" höpinällä meitä on vuosikaudet harhautettu olemaan käsittämättä, että sotilaallisessa mielessä Euroopan ratkaisu on NATO, ei EU.

EU saa syvennellä ihan rauhassa. Ei ole kiinnostavaa. Sen sijaan pistämällä jäsenhakemus NATOoon sisälle ratkeaa aika monta geopoliittista ongelmaa ainakin tällä erää. Se on varmaa.

Kannattaa valita varma shaibanpuhumisen ja harhautuksen sijasta. Miksi hölmöillä jonkun "EU syvenee" diiba-daaban kanssa kun ratkaisu on jo tiedossa?

Ei EU:lla ole mitään intressiä kehittyä puolustusliitoksi, koska suurien jäsenmaiden: Saksan, Ranskan, Puolan ja Italian puolustusliittoasiat on ratkaistu jo.

NATO:ssa on lisäksi aivan toisenluokan takuumies takana kuin missään EU:n ikinä luomassa himmelissä (vaikka onnistuisi vastoin kaikkia odotuksia jotain aikaan saamaankin). NATO:n takuumies on USA. EU:ssa vastuuta ei ota kukaan.
 
Onko kukaan perillä siitä montaako erilaista sinkoa ja olkapääohjusta tuonne on nyt lähetelty?

Tuskin, varsinkaan kun saman nimisillä vehkeillä voi olla valmistusvuoden perusteella myös eroja. Ja jos tuollaisen asian sattuisi tietämään, että mitä kaikkea sinne on lähetetty, ei sitä kannattaisi edes kainuun korven pajamajassa istuessaan ääneen lausua.
 
Tämä taitaa olla ainoa vaihtoehto mihin noilla joukoilla pystyy. BTG-malli on rakennettu siten että vähän kivääriukkoja mutta paljon orgaanista tykistöä.
Joo aika pieni on BTG:llä se jalkaväkiukkojen määrä, kun niiden pitää mahtua kolmen 10 ajoneuvon komppanian vehkeisiin. Esimerkiksi BTR-80 vetää mukaansa seitsemän miehistön jäsentä.

Tuo tarkoittaa 70 etulinjan jalkaväkihenkilöoletettua per komppania ja pataljoonassa 210.

Reilulla parilla sadalla jalkaväkiukolla ei ole kovin auvoista hyökätä edes puolustusasemissa olevaa komppaniaa vastaan.
 
Sitten asiasta toiseen, sinulla on mennyt nyt jokin aika vahvasti tunteisiin, kun lukee viimeisiä viestejäsi. Tiedämme, että ajat ovat kovat ja ainakin suurin osa tänne kirjoittavasti on Suomen asialla, niin ei kannata ruveta omien kanssa ottamaan mittaa. Tässä ketjussa pitäisi keskittyä Ukrainan tilanteeseen.

No, muistetaanpas että sinä itseasiassa aloitit ja vieläpä ilman syytä. Ensin sinä itse provosoit syyttelemällä täysin perusteettomasti jollain sipulinhajuilla ja väittämällä kaalisopaksi. Asiattomat syytökset menevät tunteisiin. Oliko tämä sinulle yllätys?

Kun sinun postaamia tekstejä lukee, niiistä paistaa vähintään kekkosslovakian, jopa mahorkan haju läpi. Luultavasti taktiikkasi onkin syyllistää muita sipulinhajuisiksi, jotta jäisi huomaamatta mistä se haju oikeasti tulee. Ei oikein toiminut se kikka minun kanssa. (Vanha ylioppilasjäynähän on syyttää pierunhajusta äänekkäästi nopeasti muita vaikka itse päästi osakunnan bileissä sen leijan...)

Mutta ehkäpä sinunkin olisi aika tehdä kuten itse julistat: lopettaa se provoaminen ja adhominemin suolto minusta ja syyttely. Keskity Ukrainan tilanteeseen, niin minä teen niin myös. On vain vähän vaikeaa kun sinä aina jatkat vähän ajan päästä ad hominemillasi.
 
Back
Top