Ukrainan konflikti/sota

Venäläisten rekrytointiyritykset menee suunnilleen yhtä hyvin kuin kaikki muukin.
Miehet ei kuitenkaan lopu kesken, jokaisella itseään kunnioittavalla pikku Putlerilla on oma puolisotilaallinen pyssymiesten kaarti. Sitä mukaa kuin joukkoja tarvitaan niin turvallisuuspalvelun, rautatieläisten ym kaarti lähetetään Ukrainaan, valitettavasti heillä ei ole koulutusta tai varustusta siihen mitä siellä on odotettavissa, mutta isossa maassa on isot toleranssit.
Uskaltaako lähettää ne lihamyllyyn? Voi olla tarvetta Moskovan suunnalla, kun hyllyt tyhjenee eikä ruplalla oikein enää tee mitään
 
Ei taida putterin pamppuryhmä kovin hyvin pärjätä ukrainan taistelijoille. Ovat hieman eri kaliperia kuin mieltään osoittavat mummonkäppänät ja pikkulapset joita nämä kotirintamataistelijat busseihinsa kiikuttavat.
Nyt aletaan olla mielestäni sodan ratkaisu hetkillä. Jos UA pystyy tuottamaan riittävästi tappioita ja pitämään nykyiset asemat vielä muutamia päiviä, niin Putinin peli on pelattu. Alkaa kotirintama Venäjällä jo murtua ja hyökkäävien joukkojen iskukyky ja motivaatio hiipua. Nyt vaan lisää rahallista- ja materiaali tukea UA:lle niin homma alkaa kääntyä Ukrainan eduksi.
 
Kyllä tämä tilanne nyt alkaa näyttää sille että UA on päättänyt käydä pitkän soda. Siellä on sodittu jo vuosikausia, menetetty maa-alueita ja pidetty konfliktia yllä eri tasoisena. UA selkeästi antaa hyökkääjän höökiä rauhassa suurimmat höyryt pihalle, iskee selustaan, jumittaa huollon ja sitten annetaan kypsyä omassa liemessään. Ei sieltä seppo-alueilta tainnut montaa tehokasta sotilasta tulla näihin kinkereihin.

Makkaranpaistokomppaniaan itsekkin kuulunen, tarkoitus on olla liikkeelle hyvissä ajoin jotta saa valmistella asemat, murrostukset ja panostukset valmiiksi paikallisen strategisen kohteen suojaukseen laajasti. Naapurikylissä toiset tekee samoin. Itselle sopivat asemat muotoillaan niin että mahallekkin on sopiva kuoppa. Mieluusti vuorattuna lähi-rautakaupan Finnfomilla. Kaveri tarttee vielä extra-fyllit polven kohdalle kun muuten alkaa kolottaan. Sitten kun ne VDV hat-hatit tulee kuperkeikkoja heitellen niin edelliset jo suolasi niitä vähän viuhkapanoksilla ja nyt uudelleen koottu sitten ajelee miinoitukseen. Kun ne loput jalkautuvat on louskutettu väljäksiammutuilla ylijäämä kk:illa niin voi soittaa sillä lapamatopiuhalla kytketyllä kenttäpuhelimalla lähitienoon drone-kuskille että tsekkaa lämppärillä jäikö huuhaalijoita. Lopuksi sitten taktinen vuoronvaihto ja vetäytyminen sinne strategiseen kohteeseen, eli Teboilille munkkikaffeelle. Löpöt odottaa siellä maanalaisissa säiliöissä mahdollista kärkikomppanian ohiajoa ja tankkausta. Tankeissa tietysti tuhopanokset valmiina jos sattuu tulemaan väränmerkkistä tankkaaja. Vetäytymiseen varatut range-rover, hiace ja pari transiitti odottaa hyvin maastoutettuna jos tosiaan alkaa rintama tulla liian liki. Myös se Teboilin kahviossa sotkua pyörittävä 20v tytsi on opetttu poistumaan oikealle ajoneuvolle, eli huolehditaan myös viimeisten siviilien evakuoinnista.

Ukrainalaisten toiminta vaikuttaa juuri tältä, paikallistuntemuksen omavaat odottaa rauhassa että tulee herkullinen maali kohdalle ja sitten pannaan kohda paskaksi. Erikoisjoukot kiertelee avustamassa ja suolaa yöllä leiriytyjiä. Se on hyvä höökiä sitten kaupunkitaisteluun kun ei ole uskaltanut nukkua viikkoon, aina jostain kuuluu etäinen aseiden räiske ja oma poppoo suolattiin samallatavoin jo kertaalle.

Venäjältä loppuu materiaali, UA:lle pumpataan kokojan uuttaa lännestä. Ihan puhtaasti resurssimielessä omia tappioita välttelevä ja vastustajaa tappavaan tahtiin syövä peli johtaa Venäjän romahdukseen. UA:lla riittää miehiä vuosikausien sotaan, Venäjällä ei. Venäläisiltä puuttu suurelta osin motivaatio muuttua ryssiksi, ei sieltä saa irti miljoonaa miestä tuohon sotaan. UA:lla on se kymmenien miljoonien motivoitunut kansa.
 
Jo edellisellä forumilla vaikuttaneena tiedän ja ymmärrän nuo "makkaranpaisto"-viittaukset tässä Ukrainan konfliktissa, mutta silti koen sen melko häiritsevänä ja jopa halventavana. Jätkät tappelee ja kuolee oman maansa puolesta ja täällä nettisoturit naureskelee, kun ei ole hathat-kamppeet eikä cooperissa mene 3000 metriä.

"Väärin sodittu! Itse olisin ollut parempi, mutta oli muuta hommaa."

Edit.
Lisätty "ja kuolee"
Niinpä, moniko meistäkin saisi hathatkamppeet niskaan perkissä, ja onko riittävän isoja kokoja
 
Jos yksi suomalainen vastaa kymmentä ryssää, niin tällöin yhden ukrainalaisen pitää vastata neljää ryssää. Tämän yhden suhde neljään pitäisi riittää hyvinkin tässä sodassa.
 
Eikös tämä/nämä ole puhdasta Ukrainan tuottamaa propagandaa?
Kun ottavat talteen puhelinkeskusteluja, niin niiden joukosta löytyy taatusti helmiä. Kertovat ihan oikeasti miltä nyt tuntuu. Saattaahan tuo toisaalta olla, että kun toista viikkoa nälissään palellut ja pelännyt alokas soittaa kotiin, niin into pinkeänä kehuu Puten viisautta ja sotaretken uljautta. Jota mutsi vielä kannustaa entistä suurempiin saavutuksiin. Luulenpa vaan, että nuo jälkimmäiset eivät ole niitä yleisimpiä.
 
Eikös tämä/nämä ole puhdasta Ukrainan tuottamaa propagandaa?
Propagandaa 100%:sti. Aitoja? Voi olla ettei ole, mutta voi ollakin. Venäläiset soittavat kotiin ja Ukrainan tiedustelu kuuntelee ja tallentaa ne. Se on fakta. Varmaankin kaikkein herkullisimmat julkaistaan. Ja kyllä lähes kaikki tässä ketjussa olevat videot ovat Ukrainan propagandaa. Vain ne taisteluvideot julkaistaan, joista on hyötyä Ukrainalle, eikä vaaraa omien taktiikoiden tai sijaintien paljastumisesta. Jos julkaisisimme täällä vain puolueettomista lähteistä tulevat videot, niin ei varmaan olisi kovin kiinnostavaa.
 
Uskaltaako lähettää ne lihamyllyyn? Voi olla tarvetta Moskovan suunnalla, kun hyllyt tyhjenee eikä ruplalla oikein enää tee mitään
Liittolaiset nysvää kotona, liikekannallepanosta seuraa todennäköisimmin isompi mellakka, lopettaa ei voi. Alkaa olla vaihtoehdot vähissä.
 
Jo edellisellä forumilla vaikuttaneena tiedän ja ymmärrän nuo "makkaranpaisto"-viittaukset tässä Ukrainan konfliktissa, mutta silti koen sen melko häiritsevänä ja jopa halventavana. Jätkät tappelee ja kuolee oman maansa puolesta ja täällä nettisoturit naureskelee, kun ei ole hathat-kamppeet eikä cooperissa mene 3000 metriä.

"Väärin sodittu! Itse olisin ollut parempi, mutta oli muuta hommaa."

Edit.
Lisätty "ja kuolee"
No kun tosisotilas juoksee 5km cooperissa takaperin ja on 20 vuotias joista harjoitellut täyspäiväsesti 5 vuotta ja kaikki 30 vuotiaat kuolee sodassa valtimotukokseen... Terveisin mp.net
 
Todennäköisesti NLAW kattohyökkäysmoodissa. Vaunun torniluukuista tulevat liekit kertovat ammuskartussien syttyneen tuleen mikä merkitsee tornin irtoamista joidenkin sekuntien kuluttua.
Riski paikka ampua, mutta venäläiset reagoivat niin hitaasti että kyllä tuosta pois pääsee.
Ihmetyttää että kevytvaunut ajavat pakoon kun pitäisi kääntää keula metsään ja ampua kaikilla aseilla pirusti samalla kun jalkauttaa jalkaväen putsaamaan metsää. Ei oikein vakuuta tuo rysyjen toiminta. Jo pelkästään kunnon tähystyssuuntien valvonnalla olisi kyllä pitänyt havaita pst-partio ajoissa.
Kirjoittakaapa (Lepard/Framen) sellainen täydellinen väijytys minkä järjestäisitte puolustajan näkökulmasta ottaen tuon maaston ja vastustajan tilanteen muuttujiksi.

Käytössä: vajaa jääkäriryhmä + tamp.
Varustus: Henk.koht aseet + 3 NLAW + miinoja sen verran kun ryhmä on jaksanut kantaa
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: e7i
Back
Top