Ukrainan konflikti/sota

Vanhaa 88 malliahan tuo mielestäni edustaa jos tuossa mustassa tarrassa tosiaan tornin logo.
Uudessa 12 mallissa pitäisi olla vissiin ns. pistoolikahva, eikä tuota vanhaa painolaukaisua.
Edit. tai jonkunlainen erimallin laukaisin/liipasin, tuossa ukr. kuvassa vanha painettava/puristettava joka tapauksessa.
Kuvassa olevan herran oikeassa kädessä oleva on 88 malli kun vanha "puristettava" laukaisin.
 
Väitetty amerikkalainen vapaaehtoinen avautuu. En tiedä onko juttu ollenkaan totta vai tarua.

Niin tai näin, kotisohvalla ajatus muutaman ruskielukan ampumisesta ja sankarin viitasta myöhemmin saattoi joillakin hieman kärsiä inflaatiota kun sodan ikävä todellisuus osui kohdalle. Ei ole sattumaa, että 30% jenkeistä ja briteistä kärsivät mielenterveysongelmista irakin ja afgojen jälkeen.
 
Minä en ymmärrä tuota Harkovan suunnan taistelua lainkaan: siellä ryssä ei ole edennyt kahteen viikkoon ja viimeisen viikon sen joukot on peruutelleet kohti kotimaata, jättäen jälkeensä savuavia kolonnia huoltoautoja. Jos/kun tavoite oli Harkovan valtaaminen tai piirittäminen ja kumpikin meni vihkoon, niin miksi ryssä ei vedä joukkoja omalle kamaralleen ja keksi Plan-B:tä tai jotain muuta tekemistä? Nyt UA kaluaa noita muutaman bgt:n rippeitä kuin rakkikoira luuta.. vai odottaako Venäjän sodanjohto syyrialaisista pelastusta tälle Harkovan operaatiolle, kun kadyroviiteistä ei juurikaan ole kuulunut?
Ilmeisesti ensimmäisestä vaiheesta on siirrytty seuraavaan vaiheeseen ja rintamalinjat alkavat suunnilleen vakiintumaan. Tappiot ovat heikentäneet suuresti ryssien joukkojen iskukykyä ja lisäreservejä ei yksinkertaisesti enää ole ilman liikekannallepanoa. Syyriasta tuskin saadaan raahattua kummoistakaan porukkaa tai taisteluiden lopputulokseen näillä tuskin on muuta merkitystä kuin uhri sarakkeessa. Kaupunkien valloittamisene ei näytä enää löytyvän riittäviä joukkoja ja tätä ei korjaa syyrialaisten rahtaaminen kuoleman kentille.

Mitä ilmeisimmin sota jatkuu vapaan maailman rajattomien resurssien alkaessa vaikuttamaan tuntuvasti ukrainan kykyyn vastustaa ryssien hyökkäystä. Tappioista ja menetyksistä huolimatta ilmeisesti venäjällä on kuitenkin iskukykyä edelleen jäljellä, vaikka raskaat tappiot näkyvät. Kummallakaan osapuolella ei ilmeisesti ole riittäviä voimavaroja ratkaisevan iskun antamiseen. Näihin asioihin viitaten ilmeisesti sota muuttaa muotoaan ja jatkuu, kuten aikaisemmin Yemenissä tai Yugoslaviassa. Merkittävin ominaisuus ehkä tulee olemaan tappioiden sietokyky.

Tähän mennessä negatiivisuusharha on tuntunut vaikuttavan suuresti sodan tulevaisuuden ennustamiseen. Venäjän kykyä on jatkuvasti yliarvostettu. Nyt sitä ehkä aletaan vähitellen aliarvioimaan. Mitä ilmeisimmin massiiviset talouspakotteet tulivat Putinille yllätyksenä ja tilanne on hänen edustamansa roistovaltion kannalta hyvin tukala sodan mitä ilmeisimmin pitkittyessä. Uskoisinkin ennemmin tai myöhemmin Putinin hallinnon kaatuvan tämän sodan seurauksena.
 
Katso liite: 58522

Ja mitä UA tekee, kun tulee raja vastaan? Yli ei oikein viitsi mennä, kun propaganda on Venäjälle liian herkullista, mutta on se aika ikävää ottaa epäreilua tulta vastaan ilman, että taistelee yhtään vastaan.

Vai onko tässä Venäjän uusi taktiikka, jossa yritetään saada UA:n joukot ulos Harkovasta ja tuhottua poissa kaupungista?
 
Ukrainalaisilla aikamoinen dilemma. Olisi hyvä saada homma seis, mutta kun Veli-Venäläiseen ei oikein voi luottaa. Ja toisaalta, jos jaksaisi jatkaa vielä sen pari viikkoa - kuukauden, voisi neuvotteluasema olla oleellisesti parempi. Kristallipallo tai magic 8-ball eivät anna just nyt tarkkoja vastauksia.
Hankala neuvottelutilanne kun kaveri voi vastata yhtä hyvin vetäytymisilmoituksella tai taktisella ydinaseella.
 
Ja mitä UA tekee, kun tulee raja vastaan? Yli ei oikein viitsi mennä, kun propaganda on Venäjälle liian herkullista, mutta on se aika ikävää ottaa epäreilua tulta vastaan ilman, että taistelee yhtään vastaan.

Vai onko tässä Venäjän uusi taktiikka, jossa yritetään saada UA:n joukot ulos Harkovasta ja tuhottua poissa kaupungista?
No ei kai Ukraina nyt sentään Vennäänmaalle... Ja takaa-ajavat joukot kaiketi lähinnä seuraavat kun Vanja vetäytyy raportoiden Kremliin "etenevänsä ankarasti taistellen". Etenemissuunta vaan unohtuu laittaa raporttiin. Ukrainalaisilla ei ole mitään erityistä syytä mennä isoin joukoin lähelle rajaa, joten valtavien menetysten riski on aika pieni.
 
Väitetty amerikkalainen vapaaehtoinen avautuu. En tiedä onko juttu ollenkaan totta vai tarua.

Niin tai näin, kotisohvalla ajatus muutaman ruskielukan ampumisesta ja sankarin viitasta myöhemmin saattoi joillakin hieman kärsiä inflaatiota kun sodan ikävä todellisuus osui kohdalle. Ei ole sattumaa, että 30% jenkeistä ja briteistä kärsivät mielenterveysongelmista irakin ja afgojen jälkeen.
Tämä on ehkä sodan tähän asti onnistunein Venäjän infosota operaatio yhdistetty osa totuuksiin.
Uskon että vapaaehtoisten virta rauhoittuu osittain, koska Ukraina ei ota kaikkia enää mukaan (esim. suomalainen kaksikko iltalehdessä) sekä tällaiset videot vaikuttavat myös (en tiedä onko video oikea vai ei)
Toivon että porukka ottaa ensin UKR suurlähetystöön yhteyttä ennen kuin marssii rajan yli.
 
Väitetty amerikkalainen vapaaehtoinen avautuu. En tiedä onko juttu ollenkaan totta vai tarua.

Niin tai näin, kotisohvalla ajatus muutaman ruskielukan ampumisesta ja sankarin viitasta myöhemmin saattoi joillakin hieman kärsiä inflaatiota kun sodan ikävä todellisuus osui kohdalle. Ei ole sattumaa, että 30% jenkeistä ja briteistä kärsivät mielenterveysongelmista irakin ja afgojen jälkeen.
Tolla kanavalla on mielenkiintoisia videoita muutenkin, useimmat ovat aika avointa venäjän propagandaa.
 
Venäjän kykyä on jatkuvasti yliarvostettu. Nyt sitä ehkä aletaan vähitellen aliarvioimaan.
Jos ei ole koulutettu sotimaan, niin kyllä sotimaan oppii myös kantapään kautta. Koska RUS on edennyt sodan alussa, niin on siellä myös kohtuullisia yksiköitä. Vaikea ennustaa menestustä Zwastikoille, mutta sota tulee tasaisemmaksi. Etenkin, kun UA pitäisi alkaa etenemään.
 
Ilmeisesti ensimmäisestä vaiheesta on siirrytty seuraavaan vaiheeseen ja rintamalinjat alkavat suunnilleen vakiintumaan. Tappiot ovat heikentäneet suuresti ryssien joukkojen iskukykyä ja lisäreservejä ei yksinkertaisesti enää ole ilman liikekannallepanoa. Syyriasta tuskin saadaan raahattua kummoistakaan porukkaa tai taisteluiden lopputulokseen näillä tuskin on muuta merkitystä kuin uhri sarakkeessa. Kaupunkien valloittamisene ei näytä enää löytyvän riittäviä joukkoja ja tätä ei korjaa syyrialaisten rahtaaminen kuoleman kentille.

Mitä ilmeisimmin sota jatkuu vapaan maailman rajattomien resurssien alkaessa vaikuttamaan tuntuvasti ukrainan kykyyn vastustaa ryssien hyökkäystä. Tappioista ja menetyksistä huolimatta ilmeisesti venäjällä on kuitenkin iskukykyä edelleen jäljellä, vaikka raskaat tappiot näkyvät. Kummallakaan osapuolella ei ilmeisesti ole riittäviä voimavaroja ratkaisevan iskun antamiseen. Näihin asioihin viitaten ilmeisesti sota muuttaa muotoaan ja jatkuu, kuten aikaisemmin Yemenissä tai Yugoslaviassa. Merkittävin ominaisuus ehkä tulee olemaan tappioiden sietokyky.

Tähän mennessä negatiivisuusharha on tuntunut vaikuttavan suuresti sodan tulevaisuuden ennustamiseen. Venäjän kykyä on jatkuvasti yliarvostettu. Nyt sitä ehkä aletaan vähitellen aliarvioimaan. Mitä ilmeisimmin massiiviset talouspakotteet tulivat Putinille yllätyksenä ja tilanne on hänen edustamansa roistovaltion kannalta hyvin tukala sodan mitä ilmeisimmin pitkittyessä. Uskoisinkin ennemmin tai myöhemmin Putinin hallinnon kaatuvan tämän sodan seurauksena.
Ukrainahan arveli että rauha saadaan toukokuussa. Rauhan saaminen vaatii kaksi asiaa: UA:n operaation selvä epäonnistuminen ja Puuttinin paha poliittinen takaisku kotona. Ilman noita kummallakin osapuolella riittää tasavahvasti miehiä ja kalustoa. Veikkaan ensimmäiseksi merkittäväksi päiväksi sitä Venäjän aprillipäivän kutsuntoja. Jos tuolta ei saada kuin joku 10% kutsutuista niin seuraavana jäljellä on enää liikekannallepano. Liikekannallepanoa ei kannata edes käynnistää jos jo kutsunnat epäonnistui.

Venäjän hallinto pelaa nyt viivystystaistelua niin kotirintamalla kuin UA:ssa. Tilanteen ratkaisee käytännössä Venäjän kansa, eli joko sotatahto löytyy tai sitten ei. Tuo jälkimmäinen vaikuttaa todennäköisimmältä. Puten hylkääminen on vain tiukassa henkisesti ja sitten ihan fyysisestikkin.
 
Väitetty amerikkalainen vapaaehtoinen avautuu. En tiedä onko juttu ollenkaan totta vai tarua.

Niin tai näin, kotisohvalla ajatus muutaman ruskielukan ampumisesta ja sankarin viitasta myöhemmin saattoi joillakin hieman kärsiä inflaatiota kun sodan ikävä todellisuus osui kohdalle. Ei ole sattumaa, että 30% jenkeistä ja briteistä kärsivät mielenterveysongelmista irakin ja afgojen jälkeen.
Voisiko se kymmenen kutia kertoa heikosta luotosta tätä taistelijaa kohtaan? Millainen tuliannos olisi sitten ollut mieluisa Kiovaan siirtymistä varten, luuleeko hän että kaikki mahdollisesti tarvittavat ammukset tulee kantaa Lviv:stä asti?
 
Juttu maksumuurin takana mutta puhutaan Lavrovin mustamaalauksesta.
Mikä homma, menny itseltä kokonaan ohitse?

Tämä kiinnostaisi, onko tähän löytynyt uutta tai edes €muurin takaista?
Huhujen mukaanhan Lavrov on jo useamman vuoden halunnut eläkkeelle, mutta putler ei ole päästänyt luottokeskushyökkääjäänsä. Joten miksi olisi tarve mattamustamaalata?
 
No ei kai Ukraina nyt sentään Vennäänmaalle... Ja takaa-ajavat joukot kaiketi lähinnä seuraavat kun Vanja vetäytyy raportoiden Kremliin "etenevänsä ankarasti taistellen". Etenemissuunta vaan unohtuu laittaa raporttiin. Ukrainalaisilla ei ole mitään erityistä syytä mennä isoin joukoin lähelle rajaa, joten valtavien menetysten riski on aika pieni.
Kyllä tuo mielestäni enempi antaisi Putinille painetta, kun taisteluita siirtyisi omalle maaperälle. Olisi ihan helvetinmoinen nöyryytys. Resursseja tuohon ei välttämättä ole, eikä se taktisestikaan taida olla järkevää.
 
Minä en ymmärrä tuota Harkovan suunnan taistelua lainkaan: siellä ryssä ei ole edennyt kahteen viikkoon ja viimeisen viikon sen joukot on peruutelleet kohti kotimaata, jättäen jälkeensä savuavia kolonnia huoltoautoja. Jos/kun tavoite oli Harkovan valtaaminen tai piirittäminen ja kumpikin meni vihkoon, niin miksi ryssä ei vedä joukkoja omalle kamaralleen ja keksi Plan-B:tä tai jotain muuta tekemistä? Nyt UA kaluaa noita muutaman bgt:n rippeitä kuin rakkikoira luuta.. vai odottaako Venäjän sodanjohto syyrialaisista pelastusta tälle Harkovan operaatiolle, kun kadyroviiteistä ei juurikaan ole kuulunut?

Katso liite: 58522
Veikkaan mutulla että Harkovan piti olla niin selvä. Vain tunteja operaation aloituksesta vallattu. Sehän on Venäläinen!! kaupunki jos mikä on. Siellä on T-34 vaunukin suunniteltu, jne...

Ei vaan niska taivu luovuttaa tuosta palkinnosta. Enemmin tapattavat valtaamaan lähetetyt yksiköt kuin nöyrtyvät.

Tämä sota on enemmän Puten pään sisäisiä manioita, kuin mitä pitäs tehdä.
 
Ukraina vastahyökkää etelässä? Vai ihan vain tykistöterveisiä, mutta vanja ei uskaltanut jäädä odottamaan tuleeko tankit perässä.

Based on local and social media sources I can confirm that the Ukrainian Armed Forces conducted a successful attack (again) on Kherson Airbase(again), which resulted in several Russian helicopters lost (again).We’re waiting for IMINT to confirm the full extent of the damage.

https://mobile.twitter.com/aldin_ww/status/1503837020912861184

Back
Top