Näkökulma: Sunnuntaina Nato-Viro oli parin sekunnin päässä sodasta
Yksi asia on Virolle vieläkin tärkeämpi kuin oman maanpuolustuksen kehittäminen, kirjoittaa toimittaja Sami Lotila.
Viron pääministeri Kaja Kallas emännöi kuun alussa Naton pääsihteeriä Jens Stoltenbergiä Tapan sotilastukikohdassa. ALL OVER PRESS
Sami Lotila
Tänään klo 9:05
Täältä Virosta katseltuna suomalainen Nato-keskustelu näyttää äärimmäisen tunnepohjaiselta. Pragmaattinen, käytännönläheinen virolainen osaa tai ainakin pyrkii sulkemaan tunteensa ulkopuolelle, kun hän tekee tärkeitä päätöksiä.
Viro liittyi Natoon, koska sillä ei ollut muuta mahdollisuutta. Sen oli liityttävä. Virolla ei ollut uskottavaa omaa maanpuolustusta, ja on erittäin kyseenalaista, onko sillä sitä vieläkään.
Täällä Virossa monikaan ei uskalla väittää, että virolaiset kykenisivät tekemään maahan tunkeutuvaa vihollista vastaan samanlaista ja yhä pitkäkestoista vastarintaa kuin Ukraina. Viron armeijan useat aselajit ovat olemassa lähinnä vain paperilla, ja lisäksi maa on kooltaan niin pieni, ettei siinä ole paljoa puolustettavaa.
Virolaisten todellinen maanpuolustustahto on arvoitus, mutta voi olla niinkin, että se on yhtä luja tai jopa lujempi kuin ukrainalaisilla. Varmaa ainakin on se, että se on kasvanut roimasti viimeisen 10 vuoden aikana, ja etenkin aivan viime viikkoina.
Suomella on vahva oma armeija, omakohtaisia perinteitä maanpuolustuksessa, sekä todellinen kaikkia miehiä koskeva asevelvollisuus.
Suomella myös on naapurimaa, johon sillä on hyvät ja luottamukselliset suhteet, jonka kanssa se on talouden ja yhteiskunnan kehityksessä suurin piirtein samalla viivalla ja jonka kanssa se voi ja haluaa rakentaa puolustustaan.
Virolla sellaista naapuria ei ole toistaiseksi ollut.
Ei velaksi
Se on selvä, että Viro on nyt huomattavasti paremmin puolustettu kuin vielä 10 vuotta sitten, mutta siitä huolimatta se tarvitsee yhä ulkopuolista turvaa, ja tulee varmasti tarvitsemaan sitä jatkossakin.
Mitä lähempää se sitä saa, sen parempi.
Omia ilmavoimia Virolla ei käytännössä ole, mutta hävittäjäkoneita se ei aio ostaa jatkossakaan, sillä ne ovat kalliita eikä Viro suostu ottamaan niihin lainaa – toisin kuin esimerkiksi Suomi.
Viron hallitusta pyörittävä Reformipuolue ei halua kehittää maanpuolustusta velkarahalla edes nyt, kun sodasta on tullut Virollekin entistä konkreettisempi uhka.
Tässäkin tilanteessa Viro haluaa säilyttää maineensa Euroopan velattomimpana maana. Se on keskeisimpiä ellei keskeisin osa sitä menestystarinaa, jota virolaiset maastaan ulkomailla rakentavat. Se on Viron kansallisen identiteetin ehdoton kulmakivi.
Virolla kyllä on Ämarin lentotukikohdassaan tälläkin hetkellä Nato-maiden hävittäjäkoneita, neljä Miragea Ranskasta. Käytännössä niillä on vain symbolinen merkitys. Kymmenien tai satojen vihollishävittäjien lähestyessä ne todennäköisesti lennettäisiin nopeasti turvaan Viron ulkopuolelle.
Suomessa hävittäjiä on enemmän ja Suomesta noustessaan ne lähtisivät ja ehtisivät Viroon ottamaan vastaan hyökkäyksen ensimmäistä aaltoa, mutta vain mikäli Suomi olisi osa Natoa.
Naton Jens Stoltenberg puhui Tapan tukikohdassa kuun alussa. Taustalla Ison-Britannian pääministeri Boris Johnson ja Viron Kallas. ALL OVER PRESS
Ukrainan sodan aikana Nato on yhä uudelleen korostanut sitä, että sodalle olisi löydettävä diplomaattinen ratkaisu. Nato ei halua suoraan sotilaalliseen konfliktiin Venäjän kanssa. Samaan aikaan Nato-maat kuitenkin kilvan katkaisevat suhteitaan Venäjään − eikä Virolla ole sellaisia edes ollut enää pitkään aikaan. Sotaa kutsutaan diplomatian jatkeeksi, joten voiko Viron siis sanoa olevan jatkuvasti askelen päässä sodasta?
Erityisen lempeää diplomatiaa Viron pääministeri ei ole osoittanut Suomeakaan kohtaan kertoessaan koronakriisin eräässä lakipisteessä viime vuoden alkukesällä, ettei hän luota Suomen hallituksen lupauksiin.
Jokohan luottamus on palautunut?
Kylmä hiki
Vaikka Viro esiintyy kansainvälisillä areenoilla äärimmäisen kärkkäästi ja jopa sotaisasti Venäjää kohtaan, ei se ole tehnyt käytännöllisesti katsoen juurikaan mitään omien asukkaidensa turvallisuuden eteen mahdollisen sodan syttyessä.
Edes pääkaupungissa Tallinnassa ei ole kunnollisia pommisuojia, ei toimivia hälytyssireenejä, eikä edes tekstiviestipohjaista tai vastaavaa tiedotusjärjestelmää. Sellaisten luomista ja ylläpitämistä on toistaiseksi pidetty Virossa liian kalliina.
Tässäkin asiassa on menty budjettikuri edellä.
Rahallisten panostusten vähäisyydestä saattaa johtua sekin, ettei venäjänkielisen Itä-Viron virolaistaminen ole oikein onnistunut vaikka aikaa on ollut 30 vuotta. Viron yleisradioyhtiön ERR:n Narvan toimittaja
Jüri Nikolajev kertoi tällä viikolla Maaleht-lehdessä, että kaksi kolmasosaa narvalaisista pitää
Vladimir Putinin puolta.
Virossa johtavatkin poliitikot ja diplomaatit ja maanpuolustuksesta vastaavat henkilöt suhtautuvat mahdolliseen sotaan suomalaisittain katsoen erikoisen kepeästi. Tässä kohdin virolainen pragmaattisuus rakoilee. Sitä ei haluta ymmärtää, mitä sota merkitsisi pienelle Viron kansalle.
Minulla ainakin nousi kylmä hiki otsalle, kun katselin Viron tv:stä Viron Kiovan suurlähettilään haastattelua. Hän antoi sen Virossa. Puheeksi haastattelussa tuli se, miten Venäjä oli viikko sitten sunnuntaina pommittanut sotilaskoulutuskeskusta parinkymmenen kilometrin päässä Puolasta.
Haastattelija kysyi, että mitä jos yksi kaukaa ammuttu ohjus olisi harhautunut vahingossa Puolan puolelle rajaa. ”Sitten me olisimme sodassa”, lähettiläs totesi kylmänviileästi tarkoittaen Natoa, ja sen mukana Viroa.
Se, olisiko Viro nyt sodassa Venäjää vastaan, oli siis kiinni vain parista sekunnista.
Niin kauan ohjukselta kestää lentää 20 kilometriä.