Ukrainan konflikti/sota

Kuuluuko sinun mielestäsi Meksiko sivistyneeseen maailmaan? Samanlainen kleptokratia kuin venäjäkin, tietysti pienillä vivahde-eroilla. Ja mitä nyt sitten "sivistyneellä" tarkoitetaan.
Jos oikein tarkoiksi mennään, niin väittelemme pian siitä, onko "sivistystä" muualla kuin Annankadun Bar Loosen tupakkapaikalla ja sielläkin vain silloin kun poke ei näe.. Joku puuttuu peliin ja tahtoo ehdottomasti lisätä lyhyeksi käyneelle listalle Matti Klingen henkilönä. Ja Lepikon torpan.

Ryssän taloutta ja sodankäyntikykyä heikentävien pakotteiden osalta näyttää pätevän, että kaikki ns oikein kehittyneet taloudet ovat mukana pakotteissa ja etenkin niiden kehittyneimpien asioiden osalta. Joku jo kirjoittikin, että itse asiassa nyt jo taitaa näkyä länsitekniikan puute ryssän alhaisessa kyvyssä käyttää täsmäaseita, koska monia pakotteita ollut voimassa jo vuosia. Ryssän kanssa käyvät kauppaa verraten köyhät maat, joita kuitenkin riittää pitkä liuta.
 
Joitain asioita on tehtävä ihan periaatteen vuoksi. Mutta jos ihan vakavissaan ollaan, niin kai me nyt ainakin Petsamo otettaisiin takaisin? Siellä ei asu paljoa porukkaa. Saataisiin yhteys jäämerelle, ja mahdollisesti siellä voisi vielä olla jotain metalleja/mineraaleja jäljellä?
-Nyyh, Vaalimaalta on pääkaupunkiimme lyhyt matka.
-Pitäisikö ottaa Karjala takaisin?
-Mitä me sillä tehtäisiin.
-Strateginen syvyys?
 
Jos olisin hommissa ryssän yleisesikunnassa, niin alkaisin olla pikkuhiljaa huolissani: hyökkäys Harkovaan tyssäsi 2 viikkoa sitten -> 1,5 viikkoa sitten aloite ukrainalaisille; hyökkäys Kiovaan tyssäsi viikko sitten -> nyt ukrainalaisten vastahyökkäys vapautti Makarivin, hyökkäys Nikolajeviin tyssäsi viikko sitten.. edes pikku Iziumia ei olla viikon tappelun jälkeen saatu.

..puolustuskannalle kesken hyökkäyssodan tilanteessa, jossa rasittaa epävarma huolto, suuret etäisyydet, vihollinen maasto, suuret kalusto- ja miestappiot, tyhjiin imetty reservi hyökkäävässä armeijassa: Barbarossa 2.0?
Saattaisi tulla mieleen lyhentää rintamaa. Ja se voisi jopa onnistua, mutta kun se yksi pieni mies siellä pääkaupungissa on vähän nihkeä tuollaisten ajatusten suhteen...
 
Miten teillä muilla riittää voimavarat sodan seuraamisessa? Olen itse todella ahdistunut uutiskuvista. Jostain syystä en kuitenkaan voi olla seuraamasta mitä Ukrainassa tapahtuu.
Joka aamu kun herää, tulee katsottua ensimmäiseksi puhelimesta nuo uutiset Ukrainasta. Toivoen ettei ole mennyt pahemmaksi tai eskaloitunut ulkopuolelle, odottaen joka aamu uutista "Putin on syrjäytetty vallasta tai salamurhattu". Ahdistaa myös, mutta jotenkin turtunut olo.
 
Aiheuttaa saakelinmoisen pattitilanteen. Venäjä ei voi menettää kasvojaan joten jatkaa siviili infran pommittamista.

Miten teillä muilla riittää voimavarat sodan seuraamisessa? Olen itse todella ahdistunut uutiskuvista. Jostain syystä en kuitenkaan voi olla seuraamasta mitä Ukrainassa tapahtuu.

Sota ahdistaa, ei voi mitään. Seuraan ainoastaan internet-pohjaisista medioista, esim tätä palstaa silmäilemällä. TV ja roskalehdet tarjoavat niin huonon ja asiantuntemattomuudella pilatun kattauksen, että sirpaletiedot valikoiduilta internet-kanavilta antavat oikeamman ja nopeamman kuvan.
 
Minulle on tullut näitä puhelutallenteita kuunnellessa fiilis että näissä on kyseessä todella alhaisen moraalin ja sivistyksen omaavan kansankerroksen väkeä juurikin kiroilusta ja tuosta varastelun hyväksymisestä ja siihen kannustamisesta päätellen. Ei jotenkin vastaa käsitystäni keskivertovenäläisestä, vaikka heitäkin on tullut jokunen elämäni aikana tavattua. Kai se on niin että Venäjän asevoimiin hakeutuu tai joutuu se kaikkein alhaisin oikeasti roskasakki jopa venäläisellä mittapuulla. Tai sitten se vaan on niin että venäläinen on venäläinen vaikka kasvirasvavalmisteessa kypsentäisi.
 
-*-

Miten teillä muilla riittää voimavarat sodan seuraamisessa? Olen itse todella ahdistunut uutiskuvista. Jostain syystä en kuitenkaan voi olla seuraamasta mitä Ukrainassa tapahtuu.
On tämä kyllä riippuvuutta aiheuttavaa.

Lapsia (ja eläimiä) koskevia videoita ja kuvia en enempää katso mutta palava rauta ja sotilaat ei juurikaan ahdista. Jos näkyy Ukrainalaisia koskevaa negatiivista sotauutista niin ne kyllä viiltää sielua.

Olen vissiin liikaa kuormittanu itseäni kun tukkikasat näyttää panssarisilhuetilta ja lentokoneiden tiivistevanat ohjuksilta. Ja kaukana näkyvät ihmiset tuntuu ensin sotilailta.

Mutta niin paljon on pelissä että en pysty unohtamaan enkä lopettamaan.
 
En ole asiantuntija, mutta tuossa videossa näytti olevan Javelin. Isoimmat erot on siinä, että Javelinissa on erityinen laukaisuyksikkö (en tiedä mikä nimi tälle on PV:ssä keksitty suomeksi), Command Launch Unit, johon ammuttava puikko liitetään. NLAW taas on kertakäyttöinen vekotin. Javelinin kantama on huomattavasti pidempi, osaksi myös juuri tuon laukaisuyksikön ansiosta, siinä on esim. parempaa optiikka tarjolla. Javelinin lentorata (näkyy hyvin tuolla videolla) on korkea kaari, eli ohjus nousee ylös, ja iskee ylhäältä maalin kattoon. Sillä voi vaihtoehtoisesti ampua myös suoraan kohteeseen, esim. helikopterit sillä täytyy ampua näin. NLAW lentää suoraan, ja tarkoitus on, että se lentää noin metrin korkeudelta maalin yli, ja räjähtää juuri maalin kohdalla laukaisten suunnatun räjähdyspanoksen alaspäin maalin kattoon. NLAW on kokonaan kertakäyttöinen, mutta toisaalta huomattavasti halvempi ase kuin Javelin. Joku asiantuntija saa korjata jos kirjoitin puuta heinää.
NLAW on ryhmäase eli niitä voi olla jv-ryhmillä mukana lähitorjuntaa. Javelin on taas varsinainen pst-ohjus ja sen käyttötapa ja taktiikka poikkeaa NLAW:sta olennaisesti.
 
Suomalaiset mummot myrkytti kanssa ihan tuhottomasti puna-armeijan sotilaita talvisodassa. Eli klassista venäläistä kansanperinnettä, jolla kuvataan vastustajan demonisuutta.
Piti oikein kollata neidon twiittejä, kun tili oli aika tuore. Pro-Ukaraina kamaa. Paljon re-twiittejä.
 
  • Tykkää
Reactions: e7i
Piti oikein kollata neidon twiittejä, kun tili oli aika tuore. Pro-Ukaraina kamaa. Paljon re-twiittejä.
Joo, mutta lähteenä mainitaan kaapattu venäläisten puhelinkeskustelu. Eli venäläiset kertoo taas kerran, että vihollisen mummo myrkyttää.
 
Minulle on tullut näitä puhelutallenteita kuunnellessa fiilis että näissä on kyseessä todella alhaisen moraalin ja sivistyksen omaavan kansankerroksen väkeä juurikin kiroilusta ja tuosta varastelun hyväksymisestä ja siihen kannustamisesta päätellen. Ei jotenkin vastaa käsitystäni keskivertovenäläisestä, vaikka heitäkin on tullut jokunen elämäni aikana tavattua. Kai se on niin että Venäjän asevoimiin hakeutuu tai joutuu se kaikkein alhaisin oikeasti roskasakki jopa venäläisellä mittapuulla. Tai sitten se vaan on niin että venäläinen on venäläinen vaikka kasvirasvavalmisteessa kypsentäisi.
Minä väitän, että suurinosa näistä "puhelutallenteista" on feikkejä. Niissähän monissa vähän niin kuin tunnustetaan kaikki mahdolliset rikokset ja pahuudet, ei vaan käy järkeen.

Pitää kumminkin muistaa, että propaganda kuuluu sotaan molemmin/kaikin puolin ja vaikka Ukrainan puolella ollaan, niin ihan rinkirunkkaukseksi ei mielestäni tämä lanka saisi mennä.
 
Nyt nähdään sitten mitä kaikkea Saksasta irtoaa kun ovat päässeet Qatarin kanssa sopimukseen kaasutoimituksista. Käsittääkseni tuolta tulee jo kaasuputki Eurooppaan mutta se suljettiin ihmisoikeusjuttujen tms vuoksi.

Nyt ei ainakaan ole Saksalla enää mitään tekosyitä olla tekemättä isommin asioita!

 
Viimeksi muokattu:
Joo, mutta lähteenä mainitaan kaapattu venäläisten puhelinkeskustelu. Eli venäläiset kertoo taas kerran, että vihollisen mummo myrkyttää.
"Source: phone call intercepted by Security Service of Ukraine"

Ei venäläinen propaganda ole noin älykästä ja niillä on rintamalla muutakin touhua, kuin keksiä juttuja. Propaganda tulee telkkarista, jos halutaan kotiyleisöön vaikuttaa.

Onkohan mummeli vielä hengissä?
 
Jos ja kun sota aikanaan loppuu, jälleen rakentamisen kustannukset tulee ottaa täysimääräisesti kylmästi hyökkääjän jäädytetyistä varoista korkojen kera.
Kyllä, juuri näin! Varokoot länsijohtajat edes miettimästä meidän veronmaksajien lompakolla käymistä. Maksaja on tiedossa, aamen
 
Back
Top