Ukrainan konflikti/sota

Eikös hirviä ammuta yleensä 50-100 m etäisyydeltä? Suomessa varmaan todella harva aseharrastajistakaan harrastaa pitkän matkan (>=300 m) ammuntaa?
Vähän OT, mutta... Hirviä ja pienempääkin ammutaan kauempaa, toki iso osa laukauksista otetaan kohtalaisen läheltä, koska tähän pyritään. Internetistä Youtubea myöten löytyy latvalinnustusta 200-300 metriinkin, kauempaankin jotkun väittävät ampuneensa. Tuolloin toki olosuhteet oltava metsästyksen kannalta täydelliset (tyyni sää, hyvä näkyvyys yms). Tarkkuus kuitenkin kyllä riittää, kun laserilla mittaavat etäisyydet lähes aina nykyään kauemmas. Eli ei sikäli mitään väärää, kun osumapisteestä voi olla varma. Lyhyet ampumaetäisyydet on toki mihin pitäisi pyrkiä metsästyksessä, mutta jos tietää omat rajansa, niin saa sen laukauksen kauempaakin ottaa. Paljon on myös tilanteita metsästyksessä, jossa ammutaan liikkuvaan kohteeseen, toki tätäkin voi joillain radoilla harjoitella, mutta metsästyksessä tilanne on vähän dynaamisempi.

Metsästäjät kuitenkin harjoittelevat jonkin verran säännöllisesti itse metsästyksen ulkopuolella, joten ovat lähtökohtaisesti paremmassa asemassa laukaksen onnistumisen puolesta, kuin 10+ vuotta reservissä ollut tarkka-ampuja, joka ei ole aseeseen koskenut palveluksen jälkeen. Oleellisempaa kuitenkin tarkka-ampujatoiminnassa on moni muu asia kuin ampuminen, ellei sitten toimita ns. tulitukena. Johon myös taas esim. suurinosa metsästäjistä tai aseharrastajista pystyisivät varmasti paremmin, kuin passiivinen reserviläinen.

Pelkästään maastossa liikkuminen (ilman että kohteena oleva eläin pelästyy) ja pitkähermoisuus (metsästyksessä voit olla passissa pitkiätkin aikoja ilman tapahtumia) satavat suoraa aktiivisen harrastajan laariin, joka metsästää useita lajeja. Versus videopeleistä ADHDeen kehittänyt passiivinen reserviläinen jonka maastossa liikkuminen on rajoittunut lähinnä kesämökin puuliiteriin johtavalle polulle. Perusasiat jos on kuitenkin kondiksessa niin 500-750 metriinkään ampuminen ei ole kovin ihmeellinen suoritus kiväärillä.

Onhan niitä hirviporukat väärällään. Ikää alkaa jo tosin olla ja ehkä vähän ylipainoakin, mutta se korvaantuu sitten pahantuulisuudella ja sillä, ettei jaksa juosta karkuun. Totta puhuen, kyllä niitä osaavia kavereita varmaan jo tänä päivänä alkaa olla ja se terävin kärki on ihan maailmanluokkaa. Kunnon tarkka-ampujakoulutusta ei kyllä ole tainnut olla kuin vasta jostain 90-luvun lopulta. Itsekin olin 90-luvun alussa ampumavalvennettavana, mutta ei me kyllä mitään varisnaista koulutusta esim. naamiointiin tai muihin lajitaitoihin saatu, ammuttiin vaan aika paljon enemmän ja eri etäisyyksille, kuin mitä muut. Oli siellä joitain yksittäisiä harjoitteita, jotka kehittivät osaamista, mutta ehkä parhaimmillaankin oltiin tulitukitarkka-ampujia (tai mikä se designated marksman nyt suomeksi onkaan?).

Edit: Miten liittyy Ukrainaan? No siten, että sielläkin on suht suuret paikallisjoukot, joissa varmaan keski-ikä on vakinaista korkeampi, mutta vastaavasti paikallistuntemus sitten tosi hyvä.

Suomessa metsästys on onneksi vielä todella suosittua, joten en sen puoleen näkisi, etteikö meiltä löytyisi helposti järkyttävä määrä ihmisiä, jotka voivat tarvittaessa vaikuttamaan paljon pitemmille matkoille kuin perus rivisotilas kun lyödään RK:n päälle parempaa optiikkaa tai kivääri käteen. Siihen sitten päälle tosiaan vielä ne ketkä on puolustusvoimien puolesta tarkka-ampujan tehtävään koulutettu, olivat sitten pitäneet taitoja yllä tai ei. Määriä noista ei varmaan julkisesti ole, mutta kyllä niitä koulutetaan tuntuvasti nykyään (tuossa vähän jotain juttua: YLE).

Naamiointi on aika triviaalia ja opittavissa nopeasti, liikkuminen ja ampuma/tähystyspaikan valinta ja siihen pääseminen ja poistuminen oleellisempaa. Ampumaan oppii ampumalla.

Ukrainassahan jonkun metsästysseuran puheenjohtaja räjäytti itsensä kranaateilla ja vei pari Igoria mukanaan yli viikko sitten, kun ryssä vaati listaa seuran jäsenistä. Joten ymmärettävästi ovat osaamisensa takia kohteita sielläkin:

 
Nooh, kyllähän tuokin asiansa ajaa. Taitavat olla epämukavempia kantaa. Bonuksena voi hätätilanteessa kaalisopan keittää
Itseasiassa ei aja, sehän se pointti olikin 😂 Palaa avotulellakin nopsaa puhki. Kyseessähän siis luultavammin ssh-68 peltipotta tai jopa vanhempi, niissä kun ei paljon eroja. Tuo on suunniteltu pysäyttämään lähinnä pieniä sirpaleita (1g sirpale 250m/s) ja ei kykene pysäyttämään edes voimakkaampaa ilmakivääriä.
 
Eri Venäläisten blogien pohjalta tosiaan valtion lafkat kuten lentokentät alkoi potkia väkeä ulos viikko sitten. Ulkomaiset yritykset kuten Ikea potki väen ulos tosin 1-2kk palkanmaksulla. Venäläiset yritykset taasen alkoi potkia heti ja sitä mukaa kun bisnekset pysähtyy. Ruuan hinta ehti pompata kaksinkertaiseksi ennenkuin tuli säännöstely joka rajaa nousun lähteestä riipuen 8-15% /kk.

Tämä pohjalta ensimmäisillä alkaa olla nälkä ja lisää tulee kokoajan. Ekan aallon työttömät pitäisi olla rahattomina kuukauden päästä ja sen jälkeen kato jatkuu kun ei ole varaa käyttää palveluja tai kauppoja. Veikkaan että vappuna tulee tosiaan työväenjuhlaa.
Työnorjat vapautuu työnteosta. Kelpaa sitten vappuna vapaana marssia.
 
Eikös hirviä ammuta yleensä 50-100 m etäisyydeltä? Suomessa varmaan todella harva aseharrastajistakaan harrastaa pitkän matkan (>=300 m) ammuntaa?
Ja vaikka haluaisikin harrastaa yli 300m matkoja niin paikkoja on todella huonosti. Muutenkin ampumaratojen ympäristö- ja muita ehtoja kiristellään kokoajan mikä on johtanut ratojen sulkemiseen. Alkaa harrastuspaikat oleen kiven alla tai niin kaukana ettei näillä polttoainehinnoilla ole vara ajella.
 
Mauripolissa kaapattu kartta,

hrY69df.jpg


käännösapuja? Laitoin sen mustavalkoiseksi notta nuo nimet pomppaa ylös.
 

Sergei Lavrov: Pakotteiden laajuus tuli yllätyksenä​

MATTI LEPISTÖ | 23.03.2022 | 14:22- päivitetty 23.03.2022 | 14:30

Venäjän ulkoministeri kutsuu länsimaiden asettamia sanktioita varkaudeksi.

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin mukaan kukaan ei voinut edes ennakoida länsimaiden asettamien pakotteiden laajuutta. Asiasta kertovat venäläinen Kommersant -lehti ja amerikkalainen uutiskanava NBC.
– Nykyinen mittakaava on hyvin käsittämätön, enkä tiennyt lännen edes harkitsevan tällaista, Lavrov sanoi puheessaan Moskovan valtiollisessa kansainvälisten suhteiden instituutissa.

Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen kerta, kun Venäjän ylin johto myöntää lännen pakotteiden voimakkuuden tulleen yllätyksenä.

Lavrov sanoi, että kukaan ei pystynyt ennakoimaan myöskään sitä, että osana pakotteita noin puolet Venäjän keskuspankin yli 600 miljardin Yhdysvaltain dollarin valuuttavarannoista jäädytettiin.
– Se on silkkaa varastamista, ulkoministeri totesi.

Verkkouutiset
Eli nykyinen mittakaava on hyvä alku, lisää puristusta vain kehään. Öljy ja kaasu kun saataisiin mukaan - toki ne kirpaisevat jo oikeasti EU:n puolella.
 
Back
Top