Ukrainan etuvartio odottaa Venäjän liikkeitä
700 000 asukkaan Zaporižžja on Ukrainan etuvartio idän ja etelän miehittäjiä vastaan.
Jussi Konttinen HS
2:00
Zaporižžjan kaupunkia halkoo Ukrainan elämänvirta Dnepr. Sen yli pääsee vain kahta siltaa pitkin. Nyt toista saa ajaa itään ja toista länteen.
Siltojen päissä on hiekkasäkein varustetut tarkastuspisteet, joilla sotilaat valvovat liikennettä.
Kun ajamme tarkastuspisteelle Ukrainan armeijan luutnantin
Konstantin Hartšenkon kyydissä, häneltä kysytään tunnussana.
Luutnantti Konstantin Hartšenko Zaporižžjassa. Kuva: Outi Pyhäranta / HS
Panssariesteitä ja propagandajulisteita Zaporižžjassa. Kuva: Outi Pyhäranta / HS
Zaporižžjassa on syytä olla tarkkana kulkijoista. 700 000 asukkaan kaupungista on tullut Ukrainan etuvartio etelästä ja idästä työntyviä miehitysjoukkoja vastaan. Rintama on etelässä 30 kilometrin ja idässä 50 kilometrin päässä.
Tunnettua laulua mukaillen kohta täällä selviää, kuka saa katsoa viimeisen kerran Dnepriin.
Kaupungilla nostatetaan taistelutahtoa erilaisilla kylteillä ja installaatioilla.
Yhdessä kyltissä
Putin muka tunnustaa: ”Ukraina on yli kaiken. Krim on Ukrainaa. Minä olen paskaa [huilo].” Toisaalla roikkuu liikennemerkistä hirtetty nukke, jolla on rinnassaan Venäjän joukkojen Z-tunnus.
Venäjän presidentti Vladimir Putin ukrainalaisten propagandajulisteessa Zaporižžjassa. Kuva: Outi Pyhäranta / HS
Venäjän Z-tunnuksella merkitty nukke sidottuna liikennemerkkiiin Zaporižžjassa. Lapussa lukee "kuolema valtaajille". Kuva: Outi Pyhäranta / HS
Sadattuhannet Zaporižžjan asukkaat ovat lähteneet turvaan lännemmäs. Tilalle on tullut evakkoja idempää Ukrainasta.
Liikenne tyrehtyy ulkonaliikkumiskieltoon iltakahdeksalta. Yöksi kaupunki pimennetään vihollisen sekoittamiseksi. Katukylttejäkin on peitetty.
Zaporižžja on merkittävä teollisuuskaupunki, mutta nyt sen autotehdas ja lentokonemoottoritehdas seisovat. Supermarketeissa on enemmän tyhjiä hyllyjä kuin lännempänä sijaitsevissa Ukrainan kaupungeissa.
Sähköä Zaporižžja saa vesivoimalasta. Sen sijaan 50 kilometrin päässä sijaitseva Euroopan suurin ydinvoimala on venäläisen Rosatomin kaappaama.
Vaikka Zaporižžja on lähellä rintamaa, siellä on ollut sodan aikana melko rauhallista. Venäjä on iskenyt ohjuksilla strategisiin kohteisiin kuten esimerkiksi lentokoneremonttitehtaaseen, mutta se ei ole halunnut tai kyennyt ampumaan tavaramerkikseen tullutta rakettitulta asuintaloihin.
Rautatieasema vahingoittui ohjusiskussa, mutta tuhoa on jo alettu korjata Zaporižžjassa. Kuva: Outi Pyhäranta / HS
Iskander-ohjus osui rautatiehen Zaporižžjassa. Kuva: Outi Pyhäranta / HS
Luutnantti Hartšenko ei usko, että Venäjä haluaa tai kykenee hyökkäämään Zaporižžjaan lähiaikoina.
”Zaporižžja ei ole heille yhtä tärkeä kuin [Mustanmeren] Mykolajiv, jonka he tarvitsevat päästäkseen Odessaan. Tänne ei ole helppo ampua raketteja, eivätkä he ole nyt tulossa, koska jäisivät tappiolle.”
Mutta Mariupolin kaatuessa Venäjä voi siirtää voimaa tänne, Hartšenko lisää.
Rintamalla pääroolissa ovat Ukrainan armeijan eli ZSU:n joukot. Alueilla niiden apuna toimii kuitenkin asukkaista koottuja aluepuolustusjoukkoja.
Zaporižžjan erästä ulosmenotietä valvotaan aluepuolustusjoukkojen 37. prikaatin puolustusasemasta käsin.
Täällä eletään kenttäolosuhteissa. Paikalla jo valmiina olleisiin tönöihin on väsätty majoituspunkat. Rakennelmat on ympäröityi naamioverkolla, joiden ompelemisesta on tullut Ukrainan suosituin käsityön muoto. Liikkumiseen on vanhoja Ladoja ilman rekisterikilpiä.
Sotilaiden nukkumakoppi Zaporižžjassa. Kuva: Outi Pyhäranta / HS
Sotilaiden yöpymisolosuhteet ovat vaatimattomat. Kuva: Outi Pyhäranta / HS
Ylikersantti
Ihor Jakovenko tarjoaa kompottia ja keksiä, joita armeijaa auttavat vapaaehtoiset ovat tänne tuoneet. Leirissä viihtyvät koiratkin haluaisivat päästä osingolle.
57-vuotias Jakovenko esittelee pistooliaan, joka on vuoden 1967 Makarov.
Hän on koulutukseltaan puolijohdeteknikko, mutta Venäjän hyökkäyksen toisena päivänä hän sai aseen ja hänestä tuli taas sotilas. Täällä palvelevat myös hänen kaksospoikansa.
”Minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin olla puolustamassa täällä. Niin paljon sukulaisia ja ystäviä on tapettu. Sodin Donbasissa 2014–2015. Jos Venäjä valtaa Ukrainan, minua odottaa heidän lakiensa mukaan 25 vuotta vankeutta tai kuolemantuomio”, Jakovenko selittää.
Ukrainan sotilaita asemapaikallaan Zaporižžjassa. Ylikersantti Ihor Jakovenko on toinen oikealta. Kuva: Outi Pyhäranta / HS
Nykyinen sota on hänestä aivan erilainen kuin Donbasissa. Nyt Venäjä tappaa siviilejä raketeilla, tykistöllä ja lentokoneilla. Esimerkiksi viime sunnuntaina Venäjä moukaroi 30 kilometrin päässä Kamenskojen kylän asutusta raketeilla, miinoilla ja tykeillä.
Venäjän väitteitä venäjänkielisten puolustamisesta Jakovenko pitää naurettavina, koska on itsekin venäjänkielinen.
Jakovenko ja leirin muut miehet rohkenevat myös arvostella Ukrainan sodankäyntiä, nimittäin sen alkupäiviä.
”Oli suuri virhe meidän kenraaleilta, ettei venäläisten reittejä Krimiltä katkottu heti. He pääsivät helposti Etelä-Ukrainaan, ja nyt heillä on hallussaan Simferopol–Melitopol-rautatie, jota pitkin he voivat huoltaa joukkojaan”, Jakovenko sanoo.
”Mutta huonosti he sotivat”, hän lisää.
Zaporižžjan alueen aluepuolustusjoukot on koottu 110. prikaatiksi. Se koostuu kuudesta eri piirikunnan asukkaista kootusta pataljoonasta. Osa niistä toimii etulinjassa, osa selustassa.
Prikaatin varakomentopaikka sijaitsee salaisessa paikassa Zaporižžjan kaupungissa.
Esikuntapäällikkö, majuri
Roman Tšernenko ehti jo viime vuonna jäädä eläkkeelle, mutta nyt hän on taas rivissä.
Majuri Roman Tšernenko Zaporižžjassa. Kuva: Outi Pyhäranta / HS
Prikaati koostuu reserviläisistä ja vapaaehtoisista.
”Tulijoita olisi paljon enemmän kuin voimme ottaa ja aseistaa. Meille soittaa kaikenlaisia ihmisiä, nuoria naisia ja yli kuusikymppisiä miehiä”, Tšernenko kertoo.
”Kartoitamme vapaaehtoisten osaamista, sillä tarvitsemme ammattilaisia pioneereiksi, viestimiehiksi ja automekaanikoiksi.”
Tulijat saavat kevyen jalkaväkivarustuksen. Etulinjaan ei hänen mukaansa lähetetä ketään ilman asianmukaista varustusta.
”Tänä aamuna saimme viimein 500 luotiliiviä yhdelle pataljoonallemme. Ne eivät ole lahjoituksia, vaan ihan rahalla ostettuja. Tarvitsemme vielä kypäriä, lämpötähtäimiä ja pukuja.”
Tšernenko ylistää armeijaa auttavia vapaaehtoisia, jotka toimittavat muun muassa ruokaa. Myös alueen yritykset avustavat armeijaa esimerkiksi luovuttamalla ajoneuvoja sen käyttöön. Huoltoasemat tankkaavat sotilasajoneuvot ilmaiseksi. Armeijallakaan ei silti ole pulaa polttoaineesta, Tšernenko vakuuttaa.
Tšernenkon mukaan aluepuolustusjoukot toimivat tällä hetkellä osana jalkaväkeä.
”Puolustuslinja on valmis, ja olemme valmiita ottamaan vihollisen vastaan.”
Hyökkäyksiäkin tehdään. Edellisenä yönä yksi pataljoonista hääti miehittäjän runsaat sata kilometriä Zaporižžjasta sijaitsevasta Malinovkasta, joka tunnetaan neuvostoelokuvasta Häät Malinovkassa.
Taistelussa kaatui hänen mukaansa kaksi ja haavoittui kuusi pataljoonan sotilasta.
”Ensin mekanisoitu jalkaväki saartaa alueen ja sitten me puhdistamme sen vihollisista”, Tšernenko kuvaa toimintatapaa.
”Koostumme paikallisista ihmisistä, ja siksi emme ammu asuintaloja toisin kuin venäläiset.”
Tšernenko pitää Ukrainan pääongelmana ilmapuolustusta Venäjän lentokoneita, raketteja ja ohjuksia vastaan.
”Tarvitsisimme kipeästi hävittäjiä, ilmatorjuntaa ja raketteja. Yksi pataljoonamme joutui luovuttamaan asemansa, koska sitä vastaan hyökättiin taisteluhelikoptereilla emmekä pystyneet vastamaan tuleen.”
Ukrainalla on vaikeuksia tuottaa raketteja muun muassa koska Venäjä on iskenyt reaktiivisen polttoaineen tehtaaseen.
Panssarintorjunta-aseista on pulaa, koska Venäjä iski sodan alkupäivinä asevarastoihin Harkovan, Hersonin, Mykolajivin ja Odessan alueilla. Siksi joukot käyttävät pitkälti kevytsinkoja.
110. prikaatilla on nyt myös oma psykologi, kun lastenpsykologi
Olesja Moiseiko ilmoittautui vapaaehtoiseksi. Maastopukuinen Moiseiko on juuri tullut sotilaiden luota etulinjassa.
Psykologi Olesja Moiseiko ja majuri Roman Tšernenko Zaporižžjassa. Kuva: Outi Pyhäranta / HS
”Vaikeinta on niillä sotilailla, joiden perheet ovat Venäjän miehittämillä alueilla. He eivät saa nukutuksi. Esimerkiksi yhden sotilaan perhe on [venäläisten valtaamassa] Melitopolissa, eikä hän saa sinne yhteyttä.”
Ukrainalaisjoukkojen mukaan erään sotilaan perhe olisi otettu panttivangeiksi tšetšeenien hallitsemassa Tokmakissa. Perhettä vaaditaan hankkimaan tietoa ukrainalaisten asemista. HS ei voi varmistaa tietoa.
Psykologin tehtävänä on myös arvioida sotilaiden palveluskelpoisuutta. Sodan alussa palvelukseen otettiin ilman lääkärintarkastusta, mutta nyt henkisesti epävakaat lähetetään Moiseikon mukaan kotiin.
Kaiken kaikkiaan Ukrainan sotilaallinen pääresurssi tuntuvat olevan ihmiset.
Maanteillä itään ajaa saattueita, jotka koostuvat lähinnä palvelukseen astuvia miehiä kuljettavista busseista. Kontrasti on suuri Venäjän puolelta sotaan lähteneisiin panssarikolonnoihin.
Lisäksi jokaisesta siviilistäkin on tullut potentiaalinen sotilas. Esimerkiksi HS:n käyttämällä taksinkuljettajalla on mukanaan revolveri. Uuden lain mukaan hän voisi tappaa vihollissotilaan ilman seurauksia.
Taksinkuljettajalla on käsiase vararenkaan päällä takakontissa. Kuva: Outi Pyhäranta / HS
”Ei ole sellaista voimaa, joka saisi meidät lähtemään omalta maaltamme”, sanoo luutnantti Hartšenko. ”Ihmiset eivät enää edes halua rauhaa vaan voittoa.”
”Mutta kumpi tahansa tämän sodan lopulta voittaa, Ukraina on sen jälkeen raunioina, sen me olemme jo ymmärtäneet.”