Kalvosinappi
Kersantti
Tämä artikkeli pitäisi mielestäni kaikkien lukea niin itse kukin voi sitten arvioida miten paljon myönnytykset, liennytykset, provokaation välttäminen ja Putinin kasvojen menettämisen varominen Venäjän kanssa tulevat auttamaan. Tämän lukemalla ymmärtää paremmin minkälaisen valtion ja aatteen kanssa ollaan tekemisissä. Tämä ei tule päättymään hyvin tai pian eikä diplomatialla.
Soisi kaikkien kansanedustajien ja päättäjien ymmärtävän minkälaisilla panoksilla nyt pelataan. Tämä artikkeli kertoo Venäjän tavoitteet, mutta emme halua uskoa sitä todeksi vaikka kuulemme sen suden suusta. Venäjän tavoite on Ukrainan valtion ja ukrainalaisten hävittäminen kansana. Jos Ukraina häviää sodan ja Venäjä saa tavoitteensa läpi, tästä sodasta eloonjääneet ukrainalaislapset eivät enää kasva ukrainalaisiksi.
Venäjä on nyt jo julistanut taistelevansa länttä vastaan. Länsi vain koettaa edelleen ulkoistaa oman taistelunsa Ukrainalle.
Soisi kaikkien kansanedustajien ja päättäjien ymmärtävän minkälaisilla panoksilla nyt pelataan. Tämä artikkeli kertoo Venäjän tavoitteet, mutta emme halua uskoa sitä todeksi vaikka kuulemme sen suden suusta. Venäjän tavoite on Ukrainan valtion ja ukrainalaisten hävittäminen kansana. Jos Ukraina häviää sodan ja Venäjä saa tavoitteensa läpi, tästä sodasta eloonjääneet ukrainalaislapset eivät enää kasva ukrainalaisiksi.
Venäjä on nyt jo julistanut taistelevansa länttä vastaan. Länsi vain koettaa edelleen ulkoistaa oman taistelunsa Ukrainalle.
Mitä Venäjän tulisi tehdä Ukrainan suhteen
Timofey Sergeytsev, 03.04.2022
Käännös Venäjän valtion hallinnoiman RIA Novostin 3.4.2022 julkaiseman artikkelin englanninkielisestä käännöksestä
Alkuperäinen venäjänkielinen artikkeli: https://ria.ru/20220403/ukraina-1781469605.html
Viime maaliskuussa kirjoitimme Ukrainan denatsifikaation väistämättömyydestä. Me emme tarvitse natsistista, banderiittista Ukrainaa, Venäjän vihollista ja lännen työkalua tuhoamaan Venäjää. Tänään denatsifikaation asia on edennyt käytännön tasolle.
Denatsifikaatio on välttämätöntä kun huomattava osa kansasta – todennäköisesti sen enemmistö – on natsien hallussa ja natsien politiikan vietävissä. Silloin hypoteesi ”ihmiset ovat hyviä, hallinto paha” ei toimi. Tämän faktan tunnistaminen on pohjana denatsifikaatiopolitiikalla ja kaikille sen teoille, ja tämä fakta itsessään muodostaa perustan.
Ukraina on juuri tässä tilanteessa. Fakta, että ukranalaiset äänestäjät äänestivät ”Poroshenkon rauhan” ja ”Zelenskyn rauhan” puolesta ei pitäisi olla harhaanjohtavaa – ukrainalaiset olivat melko tyytyväisiä lyhimpään rauhan tiehen salamasodan kautta, minkä kaksi viimeistä Ukrainan presidenttiä vihjasivat läpinäkyvästi tullessaan valituiksi. Juuri tämä sisäisten antifasistien tyynnytysmenetelmä – täyden terrorismin läpi – oli käytössä Odessassa, Harkovassa, Dnipropetrovskissa, Mariupolissa ja muissa venäläisissä kaupungiessa. Ja se sopii keskimääräiselle ukrainan kansalaiselle melko hyvin. Denatsifikaatio on joukko keinoja natsifioituun osaan kansasta, jota teknisesti ei voi suoraan rankaista sotarikollisina.
Natsit jotka tarttuivat aseisiin pitää tuhota taistelukentällä mahdollisimman täysin. Suurempaa erottelua Ukrainan asevoimien ja niin kutsuttujen kansallispataljoonien välillä ei pidä tehdä, kuten ei myöskään paikallispuolustuksen joka liittyi näihin kahteen sotilasjoukkoon. Kaikki ne ovat yhtä osallisia törkeään julmuuteen siviilejä kohtaan, yhtä syyllisiä venäläisten ihmisten kansanmurhaan, eivätkä noudata sodan lakeja ja tapoja. Täydellinen lustraatio (=puhdistus) on suoritettava. Kaikki organisaatiot jotka ovat kytkeneet itsensä natsismin käytäntöihin on eliminoitava ja kiellettävä. Lisäksi johtajien lisäksi huomattava osa ihmisistä jotka ovat passiivisia natseja, natsien yhteistyökumppaneita, ovat myös syyllisiä. He tukivat ja hemmottelivat natsivaltaa. Kohtuullinen rangaistus tälle väestönosalle on mahdollista vain siten, että he joutuvat kärsimään natsisysteemin vastaisen sodan rasitukset, joka käydään niin hellästi ja hienotunteisesti siviilejä kohtaan kuin mahdollista. Tämän kansanosan denatsifikaation jatko koostuu uudelleenkoulutuksesta, joka saavutetaan natsiasenteiden ideologisen tukahduttamisen kautta ja ankaralla sensuurilla; ei van poliittisessa mielessä, mutta väistämättä myös kulttuurin ja koulutuksen piirissä. Kansan syvien rivien natsifikaatio valmisteltiin ja suoritettiin kulttuurin ja koulutuksen kautta ja vakautettiin lupauksilla osingoista natsihallinnon voitosta Venäjästä. Natsipropagandalla, sisäisellä väkivallalla ja terrorilla, ja kahdeksanvuotisella sodalla Donbassin kandaa kohtaan jotka kapinoivat Ukrainalaista natsismia vastaan.
Denatsifikaation voi suorittaa vain voittaja, mikä edellyttää (1) ehdotonta hallintaa denatsifikaatioprosessista ja (2) voimaa jolla varmistaa kyseinen kontrolli. Tässä suhteessa denatsifioitu maa ei voi olla itsenäinen. Denatsifikoiva valtio – Venäjä – ei voi edetä liberaalista lähestynnästä denatsifikaatioon. Denatsifikoitava, syyllinen osapuoli ei voi haastaa denatsifikoijan ideologiaa. Venäjän tunnistama Ukrainan denatsifikaation tarve tarkoittaa Krimin skenaarion mahdottomuutta koko Ukrainalle. Tämä skenaario oli kuitenkin mahdoton myös 2014 kapinallisessa Donbassissa. Vain kahdeksan vuotta vastarintaa natsien väkivaltaa ja terraria vastaan johtivat sisäiseen yhtenäisyyteen ja tietoisuuteen, yksiselitteiseen joukkokieltäytymiseen ylläpitää minkäänlaista yhteenkuuluvuutta ja yhteyttä Ukrainaan, joka määritteli itsensä natsiyhteiskunnaksi.
Aikaikkuna denatsifikaatiolle ei missään tapauksessa voi olla vähemmän kuin sukupolven mittainen; sukupolven on synnyttävä, kasvettava ja aikuistuttava denatsifikaation olosuhteissa. Ukrainan natsifikaatio on kestänyt yli 30 vuotta – alkaen ainakin 1989, kun ukrainalainen nationalismi sai laillisen ja lainmukaiset poliittiset ilmenemismuodot ja johti ”itsenäisyysliikkeeseen” kohti natsismia.
Nykyaikaisen, natsifioidun Ukrainan erikoisuus on sen amorfisuus ja ambivalenssi, jotka sallivat sen verhota natsismi pyrkimykseen ”itsenäisyydestä” ja ”eurooppalaisuudesta” (läntisen, amerikkamyönteisen) kehityssuunnan (todellisuudessa taantumuksen), väittääkseen että ”Ukrainassa ei ole natsismia, vain satunnaisia yksittäisiä tapauksia”. Koska ei ole olemassa natsipuoluetta, ei Führeriä, ei täysivaltaisia rotulakeja (vain riisuttu versio venäläisen kielen tukahduttamisen muodossa). Tämän johdosta hallinnolle ei ole olemassa oppositiota ja vastustusta.
Joka tapauksessa, kaikki yllä mainittu ei tee ukrainalaisesta natsismista ”kevytversiota” 1900-luvun puolivälin saksalaisesta natsismista. Päinvastoin – koska ukrainalainen natsismi on vapaa tällaisesta ”genrerajoista” (ytimeltään poliittis-teknologista) ja rajoitteista, se kehittyy vapaasti natsismin perusteista – Eurooppalaisesta, ja kehittyneimmässä muodossaan amerikkalaisesta natsismista. Siksi denatsifikaatiota ei voi toteuttaa kompromissina perustuen kaavaan kuten ”Ei NATOa, mutta EU kyllä”. Kollektiivinen länsi itsessään on suunnittelija, lähde ja sponsori ukrainan natsismille, kun läntiset Bandera-kaaderit ja heidän ”historiallinen muistinsa” ovat vain yksi natsifikaation välineistä. Ukronatsismi ei ole pienempi uhka, vaan suurempi uhka maailmalle ja Venäjälle kuin Hitlerin Saksan natsismi oli.
Nimi “Ukraina” ilmeisesti ei voi säilyä minkään täysin denatsifioidun, natsihallinnolta vapautetun valtiokokonaisuuden nimenä. Natseista vapautetuille alueille perustettujen kansantasavaltojen pitää kasvaa ja ne kasvavat taloudellisen itsesäätelyn ja sosiaalisen hyvinvoinnin ja kansojen elämää tukevien järjestelmien palauttamisen ja modernisaation voimin.
Niiden poliittiset pyrkimykset eivät todellisuudessa voi olla neutraaleja – syyllisyyden lunastaminen siitä, että Venäjää on kohdeltu vihollisena voidaan toteuttaa vain riippuvuutena Venäjään jälleenrakennuksen, elpymisen ja kehityksen osalta. ”Marshall-apua” näille alueille ei voida sallia. Ei voi olla olemassa denatsifikaation kanssa yhteensopivaa “tasapuolisuutta” aatteellisessa tai käytännöllisessä mielessä. Kaaderit ja organisaatiot jotka ovat denatsifikaation välineitä denatsifioiduissa tasavalloissa on perustuttava suoraan valtaan ja organisaatiotukeen, joka tulee suoraan Venäjältä.
Denatsifikaatio tulee väistämättä olemaan deukrainisaatio – on hylättävä laaja-alainen keinotekoinen Pikku-Venäjän ja Novorossian historiallisten alueiden väestön itseidentifikaation paisuttelu, jonka aloittivat neuvostojohtajat. Kommunistisen supervallan työkaluna kommunistihallinnon kaaduttua tämä keinotekoinen etnosentrisyys ei pysynyt tarpeettomana. Sen valtasi toinen supervalta (voima valtioiden yläpuolella) – Lännen supervalta. Se tulee palauttaa luonnollisille rajoilleen ja riisua poliittisista toiminnoista.
Toisin kuin vaikkapa Georgian tai Baltian maiden, Ukrainan, kuten historia on näyttänyt, on mahdotonta olla kansallisvaltio, ja yritykset ”rakentaa” sellainen väistämättä johtavat natsismiin. Ukranalaisuus on keinotekoinen venäläisvastainen konstruktio, jolla ei ole sivistynyttä sisältöä itsessään ja joka on vieraan ja vieraannutetun kulttuurin alainen. Debanderisaatio itsessään ei tule riittämään denatsifikaatioksi – banderiittiset elementit ovat vain näyttelijä ja näyttämö, naamio Euroopan projektille natsi-Ukrainasta, joten Ukrainan denatsifikaatio on myös väistämättä de-eurooppalaistaminen.
Banderoviittien johto tulee likvidoida; sen uudelleenkoulutus on mahdotonta. Sosiaalinen suo, joka aktiivisesti ja passiivisesti tuki sitä tekojen ja tekemättömyyden kautta, joutuu selviytymään sodan hankaluuksista ja omaksumaan kokemuksen historiallisena oppituntina ja sovituksena syyllisyydestään. Ne, jotka eivät tukeneet natsijohto, jotka kärsivät siitä ja sodasta jonka se päästi valloilleen Donbassissa, tulee organisoitua ja tulla uuden vallan tueksi, sen pysty- ja vaaka-akseleiksi. Historiallinen kokemus osoittaa, että sota-ajan tragedia ja drama hyödyttää kansoja jotka on vietelty ja jotka ovat innostuneet Venäjän vihollisen roolista.
Denatsifikaatio sotilaallisen erikoisoperaation tavoitteena ymmärretään voittona Kiovan johdosta, alueiden vapauttamisena aseistettujen natsismin kannattajien tukijoista, sovittamattomien natsien eliminointina, sotarikollisten kiinni ottamisena, ja systeemisten olosuhteiden luomisena myöhempien rauhan ajan denatsifikaatiolle.
Viimeisimmän vuorostaan pitäisi alkaa paikallisten itsehallintojen organisoitumisella, natsielementeistä puhdistettujen poliisin ja puolustuksen perustamisprosesseilla uusiin kansantasavaltoihin, joka integroituu läheiseen yhteistyöhön venäläisten Ukrainan denatsifikaatiovirastojen (uusien tai uudelleen perustettujen, Venäjän Yhteistyön Viraston) joka omaksuu venäläisen hallinnon ja tasavaltojen lailliset puitteet ja suoraan soveltaa Venäjän lakia ja toimivaltaa vapautetuilla alueilla denatsifikaation alalla luoden tuomioistuimen rikoksista ihmisyyttä vastaan aiemmassa Ukrainassa. Tässä suhteessa Venäjän pitäisi toimia Nürnbergin oikeusistuimen valvojana.
Kaikki yllä tarkoittaa että saavuttaakseen denatsifikaation tavoitteet on välttämätöntä että kansa kannattaa venäjää, siirtyy kannattamaan Venäjää terrorista, väkivallasta ja Kiovan johdon aatteellisesta painostuksesta vapautuksensa jälkeen, kun se on poistettu tiedonvälityksellisestä eristyksestään. Tietenkin ihmisillä menee jonkin aikaa toipua sotilastoiminnan aiheuttamasta shokista, tulla vakuutetuiksi Venäjän pitkäaikaisista aikomuksista – että ”heitä ei tulla hylkäämään”. On mahdotonta nähdä ennalta millä alueilla tarpeellinen kriittinen väestönosuus muodostuu. ”Katoliset provinssit” (läntinen Ukraina, koostuen viidestä läänistä) tulee tuskin olemaan osa venäjämyönteisiä alueita. Eristyksen raja kuitenkin tullaan löytämään kokeellisesti. Ukraina, Venäjälle vihamielisenä mutta väkisin neutralisoituna ja demilitarisoituna, tulee jäämään rajan taakse, natsismi virallisesti kiellettynä. Venäjän vihaajat tulevat siirtymään sinne. Takuuna siitä, että jäljelle jäänyt Ukraina tulee pysymään neutraalina, pitäisi olla uhka sotilasoperaation välittömästä jatkamisesta jos edellämainitut vaatimukset eivät täyty. Tämä luultavasti vaatisi pysyvää Venäjän sotilaallista läsnäoloa alueella. Eristyksen rajasta Venäjän rajalle olisi mahdollisen Venäjään integroitumisen alue, antifasistinen sisäiseltä luonteeltaan.
Ukrainan denatsifikaation operaatio, joka alkoi sotilavaiheella, tulee seuraamaan rauhan aikana samoja loogisia vaiheita kuin sotilasoperaatio. Jokaisessa niistä on välttämätöntä saavuttaa peruuttamattomia muutoksia, jotka tulevat olemaan vastaavan tason tulokset. Tässä tapauksessa denatsifikaation ensimmäiset askeleet voidaan määritellä seuraavasti:
- Aseistettujen natsimuodostelmien likvidointi (joilla tarkoitamme kaikkia aseellisia Ukrainan joukkoja, mukaan lukien Ukrainan asevoimat), kuten myös näiden toiminnan mahdollistavan sotilaallisen, tiedonvälityksellisen ja koulutuksellisen infrastruktuurin tuhoaminen
- Kansojen itsehallinnon ja militian muodostaminen vapautetuille alueille suojelemaan väestöä maanalaisten natsiryhmien terrorilta
- Venäläisen informaatiotilan perustaminen
- Natsi-ideologian asenteita sisältävien koulutusohjelmien ja koulutusmateriaalin poistaminen kaikilla tasoilla
- Joukkotutkinnat sotarikollisten, rikoksiin ihmisyyttä vastaan syyllistyneiden ja natsihallinnon tukemiseen tai natsi-ideologin levittämiseen syyllistyneiden henkilökohtaisten vastuiden selvittämiseksi,
- Puhdistus, natsien kanssa yhteistyötä tehneiden nimien julkaisu, ja heidän pakkotyönsä tuhoutuneen infrastruktuurin jälleenrakentamiseksi rangaistukseksi natsiaktiviteeteistaan (niiden osalta joihin kuolemanrangaistusta tai vankeutta ei sovellettaisi)
- Paikallistason säätelyn teot Venäjän ohjaamina ruohonjuuritason denatsifikaatioksi, kieltäen kaikentyyppinen ja kaikenlainen natsi-ideologian elvyttäminen
- Muistomerkkien, muistopaikkojen ja monumenttien perustaminen ukrainan natsismin uhreille, ja sitä vastaan taistelleiden sankareiden kuolemattomaksi tekeminen
- Antifasisisten ja denatsifikoivien normien sisällyttäminen usien kansantasavaltojen perustuslakeihin
- Pysyvien denatsifikaatioelinten luominen vähintään 25 vuoden ajaksi.
Venäjällä ei tule olemaan liittolaisia Ukrainan denatsifikaatiossa. Tämä on puhtaasti venäläinen hanke. Ja myös koska hävittäminen ei koske vain Banderan versiota natsi-Ukrainasta, vaan myös ja ennen kaikkea läntisen totalitarismin, yhteiskunnallisen rappion ja romahduksen pakotettujen ohjelmien, lännen ja USAn suurvaltojen alistamisen ohjelmien.
Ukrainan denatsifikaation suunnitelman toteuttamiseksi Venäjän itsensä tulee lopulta luopua eurooppamyönteisistä ja länsimielisistä harhakuvistaan, tunnistaa itsensä viimeiseksi historiallisen Euroopan (Vanhan Maailman) arvojen puolustajaksi ja säilyttäjäksi, jotka ansaitsevat tulla säilytetyksi ja jotka länsi lopulta hylkäsi häviten taistelun itsestään. Tämä taistelu on jatkunut koko 1900-luvun ja manifestoi itsensä maailmansodassa ja Venäjän vallankumouksessa, jotka erottamattomasti liittyvät yhteen.
Venäjä teki kaikkensa pelastaakseen lännen 1900-luvulla. Se toteutti pääasiallisen läntisen projektin, vaihtoehdon kapitalismille joka voitti kansallisvaltiot – sosialistisen, punaisen projektin. Se murskasi Saksan natsismin, länsimaisen sivilisaation kriisin hirviömäisen jlkeläisen. Viimeinen venäläisen uhrautuvuuden teko oli venäjän ojennettu ystävyyden käsi, minkä vuoksi se sai hirviömäisen iskun 1990-luvulla.
Kaiken minkä Venäjä teki lännelle, se teki omalla kustannuksellaan tehden suurimmat uhraukset. Länsi lopulta hylkäsi kaikki nämä uhraukset, väheksyi venäjän osaa lännen kriisin ratkaisemisessa, ja päätti kostaa Venäjälle epäitsekkäästä avusta. Tästä lähtien Venäjä kulkee omaa tietään murehtimatta lännen kohtalosta, luottaen toiseen osaan perinnössään: johtajuuteen maailmanlaajuisessa dekolonisaation prosessissa.
Osana tätä prosessia Venäjällä on suuret mahdollisuudet kumppanuuteen ja liittolaisuuteen niiden maiden kanssa, joita länsi on sortanut vuosisatojen ajan ja jotka se on taas alistamassa ikeeseensä. Ilman Venäjän uhrauksia ja kamppailua näitä maita ei vapautettaisi. Ukrainan denatsifikaatio on samaan aikaan dekolonisaatio, fakta jonka Ukrainan ihmiset ymmärtävät kun he alkavat vapautua hämmästyksestään, viehätyksestä ja pakkomielteestä niin sanottuun Eurooppalaiseen valintaan.
Viimeksi muokattu:
