Ukrainan konflikti/sota

Erittäin mielenkiintoinen näkökulma, jota en ole osannut huomioida itse tarpeeksi.

Öljytulot tosiaan ovat pitäneet Venäjän takapajuisena.

Miksi tehdä itse, kun kerran voidaan jatkaa kaasun myyntiä ja ostaa muiden tekemiä, valmiita ja parempia tuotteita.

Pelkät dollarit ovat toki vaarallisia, mutta osittain hyödyttömiä jos ei niillä voi kuitenkaan ostaa sitå mitä tarvitsisi.

Ei olisi ensimmäinen tai ainoa maa jolle käynyt näin: katsoo Lähi-Idän öljymaita tai esim. Venezuelaa. Rahaa virtaa ovista ja ikkunoista vaan muu teollisuus hiipuu kuin huomaamatta. Sama haaste on tietysti länsimaissa myös: kova kansainvälinen kilpailu syö heikommat pois, vaan nämä maat missä on tuloja luonnonvarojen takia on helposti vielä huonommassa asemassa.

Kaikki näyttää hyvältä, kunnes yksi päivä pohja putoaa pois. Jos luonnonvarat on ainoa isompi tulonlähde eikä muu teollisuus pärjää kilpailussa ja on kyvytön uusiutumaan, niin voi olla kylmää kyytiä. Neuvostoliiton romahdus ja sitä seurannut 90-luvun kaaos tulee mieleen.

Mikäli siirtyminen pois fossiilituotteista etenee nopeasti, sillä tulee olemaan järistäviä vaikutuksia. Öljy ja kaasu ei häviä mihinkään ja olemassaolevaa infraa syytä käyttää kun se on rakennettu (putket, jalostamot yms.) mutta voi johtaa siihen että nämä vahvat riippuvuudet poistuu. Hyvin vaikea ennustaa, ei ole kristallipalloa, mutta jos kysyntä vähenee selvästi ja tuotantokustannukset eivät ainakaan pienene (vanjan öljynkentät on syvällä Siperiassa, ehkä jossain vaiheessa jäämerellä) niin öljy tulee kallistumaan - paitsi jos kilpailevat toisensa hengiltä säilyttääkseen markkinaosuutensa. Tosin jos kysyntää ei ole samaa määrää kuin nyt niin sitten loppuu varastokapasiteetti, ei voi pumpata maksimimäärää loputtomiin.

Norja taitaa olla yksi harvoja öljymaita (pieni sellainen) joka on oikeasti miettinyt ettei rahantulo jatku loputtomiin ja sijoittanut ne rahat järkevästi.
 
Ryssän tankkilinjasto taitaakin toimia vielä..?

Rabotaem… ja rabotaju. Voihan sitä töissä käydä ja rabotoida kovasti, vaan tuleeko komponenttipulassa hihnan päästä mitään ulos? Isovanhempani viittasivat Oulun seudulla olleiden venäläisten sotavankien työtapoihin arvoituksenomaisella sananparrella ”Tahtoo markkaa, liepuskaa, vaan ei ropota.” 😀
 

Yllä olevaan babushka-videoon Z-örkin näkökulma:
"ei tullut meikäläiset" (mutta babushka jaksaa odottaa vähän, kyllä me tulemme!)

"Miksei babushkalla ollut trikolori?
Isoäiti on niin isänmaallinen Neuvostoliittoa kohtaan, toisin kuin Gorbatšovit ja Putinit, että hän piti Neuvostoliiton lippua, mutta ei ostanut Venäjän lippua !!!
(peukalomerkki)

Kävin lukemassa muitakin heikäläisten juttuja; joku pöyristeli ukrainalaisen sotilaan törkeää käytöstä sydänkohtauksensa rajoille saakka, mutta en suosittele etsimään sitä paZkaa. Vihan määrä on jotain käsittämätöntä.
Sen huomasin, että "aidosti isänmaallinen" arvostaa punalippua, sirppiä ja vasaraa - trikolori on vähän 'nääääh'.

Loppuun pätkä, joka kumittaa huonon olon pois.
Putler finds out that his forces have been neutralized by Bayraktar drones:
 
Kirjoittelenpa tuskastumistani ja pahaa oloani pois. Juttu on ihan tajunnan virtaa tältä hetkeltä.

Opiskelukaverini kaatui ukrainassa, varmaankin aika alkuvaiheessa. Toinen ystäväni (naapuri) on siellä taistelemassa.

Tästä elossa olevasta naapurista tiedän jonkun verran, noin kerran viikkoon vaihdellaan viestejä. Lähetin hänelle ja hänen ryhmälleen tupakkarahaa. Hän ei tykkää kun kaikissa yhteydenotoissa kutsun häntä sankariksi. En aijo lopettaa sankariksi kutsumista koska hän on minulle sankari.

Naapurini on jotain juttuja kertonut sodasta joita en lähde tässä jakamaan. Olen häneltä saanut yhden kuvan kun pyysin erikseen ja muistutin tietoturvasta. Siellä on kai taottu hyvin päähän että niitä kuvia ei vain lähetellä.

Sota on jotenkin ollut todella lähellä sydäntäni ja arvojani. Tämä on näkynyt tavalla että otan sodan turhankin raskaasti itse. Pelkään avata uutisia ja tutkia asioita netistä vaikka en voi olla tekemättä sitä. Kuvat sattuvat minua syvältä sydämestä ja parku on tullut monta kertaa.

Olen auttanut ukrainan armeijaa lahjoittamalla ison summan rahaa heidän armeijalleen, koitan katsoa ja kannustaa naapuriani eteenpäin. Silti tuntuu että en tee tarpeeksi, koen voimattomuutta. Tiedostan että tärkeintä on nyt minun vain jatkaa työssä käyntiä ja tuottaa sitä hyvää maailmaan sitä kautta. Halu auttaa olisi kuitenkin paljon suurempi mutta ei ole mitään hyvää keinoa enää auttaa.

Olen pitänyt myös sodasta taukoa mutta se on melkein pahentanut ahdistusta.

Katsoin tänään töissä Zelenskyn puheen eduskunnassa suorana ja kauhea itku ja parkuhan siitä tuli.

Koen valtavaa vihaa etenkin venäjän sotilaita (jos niitä sotilaiksi voi sanoa) ja venäjän johtoa vastaan. Olen alkanut tuntemaan myös vihaa venäjän kansaa kohtaan.

Naapurissa asuu myös ihan normaali venäläistaustainen perhe ja heidän näkemin kyllä tyynnyttää aina tätä vihaa. Jutellaan niitä näitä.

Tämä tuska ja jotenkin voimattomuus tehdä yhtään mitään on ahdistavaa. Noh teen sen minkä tiedän oikeaksi ja koitan jatkaa hyvän tuottamista.
 
Russia Todayssa on tänään juttu että sota loppuu "lähipäivinä"

Kremlin hopes operation in Ukraine ends ‘in coming days’​


Moscow hopes the Russian military operation in Ukraine might end in the near future, possibly “in the coming days,” Kremlin spokesman Dmitry Peskov told Sky News on Thursday. Either the country's troops will end it by achieving their military goals or Moscow and Kiev will reach an agreement through negotiations, he added.

The prospect of a peace deal would largely depend on the “consistency” of Ukraine’s position and its willingness to agree to Russia’s terms, Peskov added. He particularly noted that those responsible for the crimes against civilians in the Donbass should be brought to justice.

When asked about accusations leveled by Kiev against Moscow over the alleged mass killings of civilians near Kiev, Peskov asserted that such claims are nothing but a “bold fake.”

Ukraine warns of WW2 style battle

“We deny the Russian military can have something in common with these atrocities and that dead bodies were shown on the streets of [the town of] Bucha,” he told Sky News. “We are living in days of fakes and lies,” he added.

Russia is “interested in a really independent and objective investigation of all the crimes” committed in Ukraine, Peskov said.

According to Peskov, one of the goals of the Russian operation has been to avert a larger conflict, namely a potential World War III that would likely involve nuclear strikes. Should Ukraine join NATO and then try to seize Crimea through military means, the bloc would have to defend it, he argued, adding that it could lead to a global conflict. Ukraine has been an “anti-Russian center” since 2014, the Kremlin spokesman said, arguing that NATO is not a purely defensive entity.


“It's not a peaceful alliance. It was tailored for confrontation and the main purpose of its existence is to confront our country,” Peskov has said.

Peskov’s interview immediately drew criticism from UK officials. British MP Tom Tugendhat, the head of the Foreign Affairs Committee, has branded the Russian spokesman’s words “lies [that] aren’t meant to be believed.” Tugendhat took in the illegal Iraq War, as a member of the UK armed forces.

Russia launched a large-scale offensive against Ukraine in late February, following Ukraine’s failure to implement the terms of the Minsk agreements signed in 2014, and Russia’s eventual recognition of the Donbass republics of Donetsk and Lugansk. The German and French brokered Minsk Protocol was designed to regularize the status of the regions within the Ukrainian state.

Russia has now demanded that Ukraine officially declare itself a neutral country that will never join the US-led NATO military bloc. Kiev insists the Russian offensive was completely unprovoked and has denied claims it was planning to retake the two rebel regions by force.

Rahat loppu ja sotilaiden motivaatio nolla?
 
Muuta:

Vapautetuilta alueilta ja muualtakin Ukrainasta on saatu todisteita vakavista rikkomuksista lapsia kohtaan: lasten tappaminen ja ahdisteleminen, sieppaukset, raiskaukset ja muut seksuaalisen väkivallan muodot, iskut kouluihin, sairaaloihin ja humanitaarisen avun saannin kieltäminen, ovat ihmisoikeusjärjestöjen ja alustavasti myös kansainvälisen rikosoikeuden tutkinnan kohteina.

Ukrainassa kuolee päivittäin keskimäärin neljä lasta venäläisillä sotilasasein, seitsemän saa vaarallisia vammoja ja usein vammautumiseen johtavia. Useimmat lapset ovat todistettavasti kärsineet venäläisten tulenkäytöstä ja sotarikoksista Kiovassa, Donetskissa, Harkovassa, Tšernihivissä, Mykolaivissa, Luhanskissa, Khersonissa, Zaporizziassa, Zhytomyrissä, Sumyn alueilla ja Kiovassa.

Mariupolin siviilien tarkka tilanne on vielä pitkään asia, jota voi vain arvailla.

Venäjän ylimmän sotilaallisen ja poliittisen johdon kansainvälinen rikosoikeudellinen vastuuseen laittaminen humanitaarisen oikeuden vakavista rikkomuksista, erityisesti lapsiin kohdistuvista rikoksista on ajan kysymys. Millaisen aikavälin, se jää nähtäväksi.

Saatanan paskiaiset. Vaikka ei omia lapsia olekaan, niin tällainen sattuu kaikkein kipeimmin. Jos osuu Suomen kohdalle, niin tiedän tosiaan minkä puolesta taistella.
 
Back
Top