Ukrainan konflikti/sota

Saksa katsoo jo rauhan aikaan?

Muut valtiot kun laittaa Ukrainan vuoksi kovan kovaa vastaan, niin Saksa ja Itävalta pelaavat omaa peliään; pitää suhteet edes välttävällä tasolla Venäjään.

Siltä varalta, ettei Putinin järjestelmä kaadukaan. Jos ei kaadu, niin rauhan tultua Saksa kuorii kermat päältä?

Ei se muuksi muutu: Saksa tarvitsee sitä perhanan maakaasuaan välttämättä lämmittämiseen, teollisuuteen ja lannotteiden tekemiseen.
Valitettavasti näin oma talous tärkein ja saksa ei peru päätöstä ydinvoiman alasajosta. Yhtä voimalaa on alettu purkaa ja kaksi on tulossa purkuun.
Belgia on tehnyt vastaavan päätöksen, mutta viisaasti venäjän hyökkäyksen takia jatkoi 10 vuotta voimaloiden käyttöikää.

Tämä on saksalta aikamoista vastatuuleen kusemista, Saksa sai aiemmin sähköstään 23 prosenttia ydinvoimasta.
Kyllä parin ydinvoimalan sähkön tuotto aikamoista kaasumäärää vastaa ehkä 2 000 megawattia.

Maakaasun hinta oli maanantaina ennen kolmea 275 euroa megawattitunnilta, kun vuosi sitten oltiin 17 euron vaiheilla. Kaasun hinta on kallistunut yli 15-kertaisesti. Muutokset olivat nopeita ja tunnin sisällä huhtikuun viitehinta samasi 240 ja 275 euron välillä.
 
Onkohan noiden joukkojen organisaatio edelleen BTG -pohjainen, vai yritetäänkö siellä nyt lopultakin muodostaa ihan oikeita pataljoona-prikaati-divisioona/ak -komentosuhteita? Tietty venäjä ei voi vetää joukkojaan minnekään kovin turvaisaan selustaan, ja komentosuhteiden/ryhmitysten muuttaminen on aina jonkinlaista härväämistä ja tarvitsee aikaa. Vanhana war in the east -amatöörinä olisi mukava nähdä ryssien OOB:t :geek:

Alkaa olla sellainen konsentraatio Izyumin alueella (20+ BTG, ainakin kalustoa?), että epäsuoraa pitäisi alkaa kasaamaan, maaleja alkaa olla valittavaksi asti.
 
Venäjä-Suomi sanakirja.



ei = kyllä

kiistämme = vahvistamme

tuomitsemme X:n = myönnämme, että olemme X:n takia todella lirissä

suunnitelman mukaan = vielä enemmän päin helvettiä kuin kuvittelimme

vetäytyy aiotusti = pakenee paniikissa tohjoksi ammuttuna

lännen valhe = tosi kuvaus rikoksistamme

on hinauksessa = uppoaa liekeissä

modernit aseemme = ostimme budjetilla itsellemme jahdit ja alokkaille koiranmuonaa.
 
Tuosta käytetystä rahasta osa varmasti kadonnut korruption myötä. Itse veikkaan että ryssä ei edes tiedä mikä osa arsenaalista toimii
Venäjällä ei taatusti ole enemmän toimivia ydinkärkiä kuin Yhdysvalloilla. Se on pelkkää propagandaa, jota ryssä mielellään somessa levittää. Venäjän resurssit ovat paljon vähäisemmät kuin Neuvostoliiton, joka panosti valtavasti ydinarsenaalinsa kasvattamiseen ja ylläpitoon 1960-luvulta alkaen. Uskon, että vielä 1980-luvulla neukuilla oli todella valtaisa ja toimiva ydinaseistus. Miten läpimätä rosvoparonien Venäjä muka pystyisi samaan kuin Neuvostoliitto, ja vielä parempaan kuin Yhdysvallat? En usko, että mitenkään.

Ukrainan sota on osoittanut, että Venäjän maa-, ilma- ja merivoimat ovat kaikki todellisuudessa paljon kehnommassa jamassa kuin ryssän propaganda on antanut ymmärtää. Olisivatko ydinohjusjoukot voineet välttyä tuolta samaiselta korruptiolta?
 
262066.png

"Easter in Russia"
262062.png

"Faking it"
262048.png

"Putin and Russian News Media"
 
Laitetaanpa tännekin kotimainen kolumni Venäjän ajatusmaailmasta ja toiminnan taustoista
Mika Aaltolan kolumni: Venäjälle ei kunnian kukko laula https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008753432.html
Hyvä kirjoitus Mika Aaltolalta. Kun puhutaan Paasikiven-Kekkosen linjasta pitää muistaa, että silloin Neuvostoliitto ja Varsovanliitto oli voimissaan. Ajat on muuttuneet ja niin pitää olla muuttunut Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan päämäärien. Nato jäsenyys on ainut järkevä vaihtoehto, johon olisi pitänyt liittyä jo parikymmentä vuotta sitten. Venäläinen ajattelu ja ideologia ei anna muuta vaihtoehtoa Suomelle. Toivottavasti tämä puolustusliiton jäsenyyt viedään nyt Ruotsin kanssa maaliin vielä tämän vuoden aikana.
 
Back
Top