Ukrainan konflikti/sota

Suomen 64 F-35 + meidän ilmatorjunta tulee olemaan 2030 vuoden Venäjälle ihan järkyttävä vastus, mikäli siihen asti pakotteet ovat voimassa ja Venäjän hyökkäysvoimat jatkavat kiihtyvästi degeneroitumistaan.
NATO-Suomi 2030 käy kiivasta sisäpoliittista keskustelua oliko siihen liittoon pakko mennä kun ei se Ryssä sitten koskaan hyökännytkään.
 
Monessa kylässä ja kaupungissa, jotka ryssien rosvojoukot ovat miehittäneet, esimerkiksi kouluista on varastettu ryssien toimesta kaikki lapsien kannettavat tietokoneet ja muu arvokkaampi elektroniikka ja viihde-elektroniikka.

Miksei osaa tuosta elektroniikasta varusteta vaikka pienellä muoviräjähteellä? Siinä kun rosvoryssä pistäisi varastamansa läppärin käyntiin, niin esimerkiksi 15 minuutin käytön jälkeen se räjähtäisi ja olisi ainakin yksi varasteleva ryssä vähempänä.

Varmaan kiinnostus varastella niitä myös vähenisi kun esimerkiksi muutama prosentti niistä olisi varustettu räjähteellä.
 
Englanninkielinen video ryssien BTG rakenteesta ja sen ongelmista. En pysty arvioimaan laatua, mutta videossa kuvatut ongelmat kyllä selvittävät tätä, mitä on nähty.
- BTG:n komentajalla on paljon tulivoimaa, mutta vain vähän resursseja (ylempää upseeristoa) hommaa koordinoimaan. Kokemuksesta ja harjaantumisesta puhumattakaan. Liian paljon erilaisia yksiköitä, joita pitäiso osata johtaa, koordinoida ja käyttää oikein
- Palkkasotilaita ei ole tarpeeksi
- Periaatteesa pitäisi olla uusinta kalustoa, käytännössä ei.
- väkeä on liian vähän. Keihään kärki tylsyy nopeasti, kun ei ole reserviä ja korvaavia joukkoja. Liksi väen vähyys näkyy siinä, että hyökkäysjoukkoja joudutaan käyttämään käytännössä oman tykistön ja huollon suojajoukkoina jos vastustaja pistää oikeasti hanttiin. Eteneminen hidastuu ja keihäänkärki tylsyy edelleen.
 
Monessa kylässä ja kaupungissa, jotka ryssien rosvojoukot ovat miehittäneet, esimerkiksi kouluista on varastettu ryssien toimesta kaikki lapsien kannettavat tietokoneet ja muu arvokkaampi elektroniikka ja viihde-elektroniikka.

Miksei osaa tuosta elektroniikasta varusteta vaikka pienellä muoviräjähteellä? Siinä kun rosvoryssä pistäisi varastamansa läppärin käyntiin, niin esimerkiksi 15 minuutin käytön jälkeen se räjähtäisi ja olisi ainakin yksi varasteleva ryssä vähempänä.

Varmaan kiinnostus varastella niitä myös vähenisi kun esimerkiksi muutama prosentti niistä olisi varustettu räjähteellä.
Koska kukaan ei halua kontolleen sitä tuskaa, että ko. temppu unohtuu ja sen läppärin aukaiseekin joku ukrainalainen lapsi. Siksi meillä tehdään myös kaikista miinoituksista ja sulutteista piirrokset joista on enemmän kopioita kuin vain yksi tekijän povarissa.
 
Monessa kylässä ja kaupungissa, jotka ryssien rosvojoukot ovat miehittäneet, esimerkiksi kouluista on varastettu ryssien toimesta kaikki lapsien kannettavat tietokoneet ja muu arvokkaampi elektroniikka ja viihde-elektroniikka.

Miksei osaa tuosta elektroniikasta varusteta vaikka pienellä muoviräjähteellä? Siinä kun rosvoryssä pistäisi varastamansa läppärin käyntiin, niin esimerkiksi 15 minuutin käytön jälkeen se räjähtäisi ja olisi ainakin yksi varasteleva ryssä vähempänä.

Varmaan kiinnostus varastella niitä myös vähenisi kun esimerkiksi muutama prosentti niistä olisi varustettu räjähteellä.
Kun oikein mietit niin hokaat miksi tuo on todellä tyhmä ajatus.

Edit: oikea vastaus olikin jo tuossa ylhäällä, joten lisätään originellia sisältöä. Läppäreihin yms. pöllittävään elektroniikkaan voisi lisäillä GPS tms. seurantaa. Olisi näppärä tapa seurata missä vihu liikkuu.
 
Viimeksi muokattu:
En epäile Ukrainan voittoa sodassa mutta inhimillisen kärsimyksen vähentämiseksi ja sodan loppumisen nopeuttamiseksi olen tässä miettinyt seuraavaa...

Kun olen katsellut ryssän sotilaiden huonoa taistelumoraalia ja mitä ryssän sotilaat ryöstelevät Ukrainasta niin eikö joku kansainvälinen suurfirma kuten vaikka Samsung voisi alkaa sponsoroida tällaista kampanjaa:

Antautuvalle ryssäsotilaalle luvattaisiin inhimillinen kohtelu ja valitsemansa tuote esim. seuraavista tuotekategorioista: pyykinpesukone, kannettava tietokone tai matkapuhelin.

Lisäporkkanaa voisi tarjota aliupseereille että he saisivat 2 tuotetta em. tuotekategorioista, upseerit sitten koko setin eli tuotteen kaikista kolmesta tuotekategoriasta. Toki tuohon voisi tarvittaessa vielä yhdistää porrastuksen siten että miehistön tuotteet olisivat edullisen hintaryhmän, aliupseerien keskihintaryhmän ja upseeriston high-end hintaryhmän tuotteita.

Tähän voitaisiin vielä liittää nopean antautujan etuna (tulevaisuuden Venäjällä hyvin tarpeelliset) kotipuutarhurin / kaalinkasvattajan opas + aloitussarja siemenineen ja itämisalustoineen ja ehkäpä vielä minikasvihuone. Voisikohan näihin löytyä sponsoria jopa kotimaan alan toimijoista?

Pitäisin yllämainittua kokeilemisen arvoisena ja vihollisen näkökulmasta uskottavampana kuin sitä että luvataan suht köyhistä oloista kotoisin oleville ryssille antautumisesta 10000€ vai mitä onkaan luvattu, joka kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta. Lisäksi voisin kuvitella tuon olevan hyvää mainosta tähän kampanjaan osallistuville yrityksille. Tätä kampanjaa voitaisiin mainostaa ihan perinteisin lentolehtisin (droneilla levitys onnistuisi varmaan tehokkaasti) ja matkapuhelimiin lähetettävin viestein.

Nyt kun tarkemmin mietin niin Saksa ja Ranska voisi ottaa tämänkaltaisen kampanjan asiakseen, kun heille tuntuu se sotilasavun antaminen olevan niin kovin vaikeaa, niin josko tällainen kampanja maistuisi paremmin... Onko heillä jotain firmoja jotka tuottavat em. ryssäsotilaiden keskuudessa haluttuja tuotteita... Bosch kenties ainakin? Alcatel, vai mahtaakohan kelvata ryssällekään?

Jos kampanja ei sitten toimisikaan kuten odotetaan niin menisihän tuo ainakin aika hyvänä vittuiluna ryssille, on kai sitä turhempiakin lentolehtisiä tuotettu. 😇
 
- väkeä on liian vähän. Keihään kärki tylsyy nopeasti, kun ei ole reserviä ja korvaavia joukkoja. Liksi väen vähyys näkyy siinä, että hyökkäysjoukkoja joudutaan käyttämään käytännössä oman tykistön ja huollon suojajoukkoina jos vastustaja pistää oikeasti hanttiin. Eteneminen hisastuu ja keihäänkärki tylsyy edelleen.
Onhan tuo aika selviö, kun jalkaväkeä on vain parisataa pataljoonassa, koska venäläinen organisaatio tekee pienemmistä yksiköistä länsimaisia huomattavan paljon pienempiä kun komppaniassa on 10 kuljetusajoneuvoa (vrt. USA:n 14). Siinä on huomattavan paljon vähemmän reserviä menettää ilman lamaantumista.
 
Back
Top