Ukrainan konflikti/sota

Näitä valitettavasti tulee lisää. Ei se Bucha ainoaksi jäänyt:

”TOUKOKUUN puolivälin jälkeen alkoi kuulua karmeita uutisia Venäjän sotarikoksista sen joukkojen valtaamissa kylissä Harkovan pohjoispuolella.
Nyt kun Ukrainan armeija on onnistunut vapauttamaan kylät, on paljastumassa poikkeuksellisia epäinhimillisyyksiä. Ukrainan parlamentin ihmisoikeusvaltuutettu Ljudmyla Denisova kertoi 15. toukokuuta, että kylissä on raiskattu paitsi naisia ja miehiä, myös useita lapsia, jopa yhdeksänkuinen tyttövauva sekä yksivuotias poikavauva, joka kuoli vammoihinsa.
Harkovalaiset Irina Tregubova ja Sergei Tregubov tuijottavat toisiaan hämmentyneinä talonsa puutarhassa.
”Ihminen on pahempi kuin eläimet”, Sergei sanoo.
Hän toteaa mielipiteenään, että on kolmenlaisia ihmisiä, jotka kykenevät moisiin tekoihin: alkoholistit, huumeriippuvaiset ja rikolliset.
Irina spekuloi, että raiskaajat voisivat olla sotilaita joistain ”Venäjän masentavista peräkylistä tai sitten [tšetšeenijohtaja] Ramzan Kadyrovin miehiä”.
Sergei jatkaa vielä pohdiskelua. Ehkä raiskaajat olivat vankeja, joita Venäjä on vapauttanut rintamalle sotilaiksi.
Kuka niistä tietää. Venäjän hyökkäysarmeijassa on sumeaa porukkaa, väkeä Venäjän joka laidoilta.”


Tämä on se mitä minä olen tässä sodassa eniten ihmetellyt ihan alusta saakka...

Sodat loppuvat aikanaan. Niin tämäkin. Valtiot ja ihmiset väsyvät niihin, voitettava loppuu, katkeruus jää. Harkova on aina ollut Venäjää lähellä sekä maantieteellisesti että henkisesti.

Mitä luulette Tregubovat, vieläkö jokin päivä pystytte palauttamaan naapuruuden Venäjän kanssa?

”En enää koskaan. Tai ehkä sadan vuoden kuluttua”, Sergei sanoo.

Irina on samaa mieltä: Venäläiset vihaavat nyt harkovalaisia. Harkovalaiset vihaavat nyt venäläisiä. Sellainen on todellisuus, eikä se venäläisten sotarikosten jälkeen pitkään aikaan voi muuttua.


Kautta maailmanhistorian on nähty, että sota tuhoaa ihmisten ja valtioiden välisiä suhteita useamman sukupolven ajaksi.

Tietysti Venäjän kannattaa tuhota juurikin ne alueet jotka olivat ennen sotaa venäläismielisiä. Jos haluaa ottaa alueen haltuun niin kaupunkien ja asuinrakennusten pommittaminen kivikaudelle on toki loistava idea ja sotarikokset kruunaa kaiken. Nyt näillä venäläismielisillä alueilla vihataan Venäjää ja venäläisiä kun ruttoa eikä tuhottujen alueiden jälleenrakentamiseen riitä kenenkään rahat...kaikken vähiten venäläisten hikiset ruplat.

Tämä on sitä sellaista venäläistä logiikkaa mikä ei muille ihmisille oikein avaudu. Venäläistä sielunmaisemaa voi ymmärtää vain venäläinen ja muiden ei kannata edes yrittää :ROFLMAO:
 
Viimeksi muokattu:
Miksei näitä voisi jonkinlainen määrä olla mukana "Lend-Lease" toimituksissa?

Ne ovat todennäköisesti tehokkaita ilmasuojan kannalta ajatellen. Esimerkiksi, vaikkapa muutamia yksikköjä sijoiteltuna sopivasti Kiev'in kaupungin ympärille.
- tottakai kestää oman aikansa että miehistö oppii toiminaan näin uudenaikaisen järjestelmän kanssa..
- ehkä toimitukseen voisi sisältyä myos koulutusta ja opastusta jopa ihan käytännön tasolla.

Toisekseen muistelisin että jenkit ilmoittivat palauttavansa suurlähtystönsä takaisin Kiev'iin kesän jälkeen.
- liekö sillä sitten mitään merkitystä tällaisen osalta..
 
Eihän Uazissa ja sen maadtokelpoisuudessa ole mitään vikaa. Palvelin aikanani Kouvolassa 3ErAutok:ssa, kyseltiin lutilta miten on mahdollista valmistaa auto jonka kone kestää 7tkm ja muutaman konerempan jälkeen se on romurautaa.. Vastaus jäi aina mieleen:

"pojat, Uaz on valmistettu sotaa varten. Kuinka monessa sodassa luulette auton kestävän tuon 7tkm kunnes se on ammuttu tai räjäytetty palasiksi. Mitään hienoa tekniikkaa siinä ei ole mutta korjaus onnistuu kaikissa olosuhteissa"
Ihmettelen näitä kommentteja, kuinka UAZista hajoaa moottorit 7000 km jälkeen? Oma kokemus 20 vuoden ajalta oli että kone kestää sen 100 000 km minkä jälkeen se vaihdetaan.
Vaihteisto kesti juuri niin pitkään, kun oli käyttäjän ajotaito teoreettisen synkronoidun vaihteiston kanssa. Vaihdetta pystyi vaihtamaan täysin ilman kytkintä, kun osasi kuunnella moottorin kierroksia.
Kertaakaan en jäänyt matkalle UAZin hajoamisen takia.
Enemmän tässä kaikessa tuntuu olevan takana totaalinen välinpitämättömyys käytössä olevan kaluston kohtelussa.
 
ihän Uazissa ja sen maadtokelpoisuudessa ole mitään vikaa. Palvelin aikanani Kouvolassa 3ErAutok:ssa, kyseltiin lutilta miten on mahdollista valmistaa auto jonka kone kestää 7tkm ja muutaman konerempan jälkeen se on romurautaa.
Muistan, kun intissä olin prikaatin apupäivystäjänä ja piti lähteä tarkistamaan portit, hallit, luolat ja vahvuuslaskennat mutta UAZia ei kuulunut. Poljin autohalleille ja siellä se oli konepelti auki. Oli kuulemma konerempan aika tullut. Jätkät kertoivat, että oli jo 2500km ajettu. Muistan ajatelleeni jotain tyyliin: WTF?! 🥴

Mkfin70:
Enemmän tässä kaikessa tuntuu olevan takana totaalinen välinpitämättömyys käytössä olevan kaluston kohtelussa.
Veikkaan, että intin autokuskeja ei jokaista paljoakaan kiinnosta.
 
Eihän Uazissa ja sen maadtokelpoisuudessa ole mitään vikaa. Palvelin aikanani Kouvolassa 3ErAutok:ssa, kyseltiin lutilta miten on mahdollista valmistaa auto jonka kone kestää 7tkm ja muutaman konerempan jälkeen se on romurautaa.. Vastaus jäi aina mieleen:

"pojat, Uaz on valmistettu sotaa varten. Kuinka monessa sodassa luulette auton kestävän tuon 7tkm kunnes se on ammuttu tai räjäytetty palasiksi. Mitään hienoa tekniikkaa siinä ei ole mutta korjaus onnistuu kaikissa olosuhteissa"
Oletin näiden olevan jo historiaa Suomessa. Joskus tilattiin Venäjältä tuulilaseja näihin. Ihmetys oli kova, kun Venäjältä tulikin kokonaisia autoja tuulilasin sijaan. Kuulemma loppuosa tuli kaupanpäälle.
 
Miksei näitä voisi jonkinlainen määrä olla mukana "Lend-Lease" toimituksissa?

Ne ovat todennäköisesti tehokkaita ilmasuojan kannalta ajatellen. Esimerkiksi, vaikkapa muutamia yksikköjä sijoiteltuna sopivasti Kiev'in kaupungin ympärille.
- tottakai kestää oman aikansa että miehistö oppii toiminaan näin uudenaikaisen järjestelmän kanssa..
- ehkä toimitukseen voisi sisältyä myos koulutusta ja opastusta jopa ihan käytännön tasolla.

Toisekseen muistelisin että jenkit ilmoittivat palauttavansa suurlähtystönsä takaisin Kiev'iin kesän jälkeen.
- liekö sillä sitten mitään merkitystä tällaisen osalta..


Uskon itsekin enemmän näihin Patriot toimituksiin kuin HIMARS:n. Jotenkin tuntuisi että Kiova esimerkiksi halutaan suojata jatkossa ilmahyökkäyksiltä.

Sotilaallisesti varmaan HIMARS-järjestelmät olisi vieläkin tärkeämpiä, mutta en tiedä saavatko niitä koskaan, alkaa tuntumaan etteivät saa.

Yksi juttu myös, että tuolle merisaarrolle pitäisi tehdä jotain. Ukrainan viljatoimitukset pitäisi saada alkamaan. Tuohon esittäisin, että Naton alukset menisi suojaamaan kauppa-aluksia Odessaan. Mutta eikö Bosforin salmi ole Natoltakin suljettu ? Jos nuo salmet olisi millä tahansa muulla Nato-maalla hallinnassa, kaikki olisi niin paljon helpompaa ....
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Oletin näiden olevan jo historiaa Suomessa. Joskus tilattiin Venäjältä tuulilaseja näihin. Ihmetys oli kova, kun Venäjältä tulikin kokonaisia autoja tuulilasin sijaan. Kuulemma loppuosa tuli kaupanpäälle.
Lantikoiden kanssa oli leiristä toiseen ongelman raidetangon vääntyminen, eikä tuo brittiUAZ ollut muutenkaan sen parempi ajonautinto.
 
Nähdyn perusteella alle vuorokaudessa.
Ukrainalla oli toimintakykyisiä hävittäjiä alle 50? ja Venäjällä oli yllätysetu, ohjuksia tarpeeseen ja ehjimmät hävittäjät laittaa iskuun. Silti siellä Ukrainan ilmavoimat on toiminu koko sodan ajan.
Sen lisäksi siellä suunnistetaan ohjaamoihin asennettujen GPS laitteiden kanssa, sekä ilmataistelua harrastetaan "dogfightina".

Pelkästään Suomen Hornetit nykyaikaisilla pitkän matkan tutkaohjuksilla riittäisi tyhjentämään taivaan Venäläisten koneista, kun NATOn tiedustelukoneet olisi ilmassa ohjaamassa.
Siihen ottaa Euroopassa olevat F-16 hävittäjät 500+ ja Eurofighterit 400+ ja muut koneet, kaikkia yhteensä 1700+ ilmataisteluun kykenevää härveliä niin ihan tarpeetonta haalia jotain Jenkkien tukialuksia tänne.

Ja faktaahan on että ei NATOn ilmavoimat mikään paperitiikeri ole, kun katsoo kaikkia operaatioita viimeisen 10 vuoden sisään. Ja harjoituksia.

Tämä on nimenomaan se suurin apu mitä Suomi voisi Ruotsilta ja Natolta saada. Voi olla melko vaikea yrittää huoltaa hyökkäävää joukkoa, jos kaikki Kannaksen sillat ja rautatiet on paskana. Sen jälkeen kolonnat jumittuu paikalleen. Sitten alkaa A-10:t jauhaa sitä kolonnaa.
 
Löytyykö tälle vahvistusta? Israelin huhutaan ruvenneen tukemaan Ukrainaa enemmän.
Tottahan Israelissakin ollaan pikku hiljaa alettu ymmärtämään mistä ilmansuunnasta ne varsinaiset natsit ja kansamurhaajat ovat hyökänneet Ukrainaan.
- toisaalta kysymys voi olla myös siitä että Israelin keskeisimmät liittolaiset ovat puolensa valinneet.
- oma valtiollinen itsenäisyyden puolustaminen ja alueellinen koskemattomuus on poliittisella tasolla keskeinen asia Israelille.

Ukrainan tukemiseen löytyy paljon syitä. Rikollisten kansamurhaajien tukemista olisikin jo vaikeampaa perustella.
- juutalaisella kansalla kun on oma tunnettu historiansa..
 
Viimeksi muokattu:
Ihmettelen näitä kommentteja, kuinka UAZista hajoaa moottorit 7000 km jälkeen? Oma kokemus 20 vuoden ajalta oli että kone kestää sen 100 000 km minkä jälkeen se vaihdetaan.
Vaihteisto kesti juuri niin pitkään, kun oli käyttäjän ajotaito teoreettisen synkronoidun vaihteiston kanssa. Vaihdetta pystyi vaihtamaan täysin ilman kytkintä, kun osasi kuunnella moottorin kierroksia.
Kertaakaan en jäänyt matkalle UAZin hajoamisen takia.
Enemmän tässä kaikessa tuntuu olevan takana totaalinen välinpitämättömyys käytössä olevan kaluston kohtelussa.

Yksikään Uaz ei meillä jäänyt tien päälle, eikä vaihteistojakaan mennyt. Jostain jäänyt takaraivoon tuo 7tkm ja koneremppa. Tosin aikaa on kohta 35v niin en mene muistikuvistani takuuseen.. :D
 
Tämä on se mitä minä olen tässä sodassa eniten ihmetellyt ihan alusta saakka...

Sodat loppuvat aikanaan. Niin tämäkin. Valtiot ja ihmiset väsyvät niihin, voitettava loppuu, katkeruus jää. Harkova on aina ollut Venäjää lähellä sekä maantieteellisesti että henkisesti.

Mitä luulette Tregubovat, vieläkö jokin päivä pystytte palauttamaan naapuruuden Venäjän kanssa?

”En enää koskaan. Tai ehkä sadan vuoden kuluttua”, Sergei sanoo.

Irina on samaa mieltä: Venäläiset vihaavat nyt harkovalaisia. Harkovalaiset vihaavat nyt venäläisiä. Sellainen on todellisuus, eikä se venäläisten sotarikosten jälkeen pitkään aikaan voi muuttua.


Kautta maailmanhistorian on nähty, että sota tuhoaa ihmisten ja valtioiden välisiä suhteita useamman sukupolven ajaksi.

Tietysti Venäjän kannattaa tuhota juurikin ne alueet jotka olivat ennen sotaa venäläismielisiä. Jos haluaa ottaa alueen haltuun niin kaupunkien ja asuinrakennusten pommittaminen kivikaudelle on toki loistava idea ja sotarikokset kruunaa kaiken. Nyt näillä venäläismielisillä alueilla vihataan Venäjää ja venäläisiä kun ruttoa eikä tuhottujen alueiden jälleenrakentamiseen riitä kenenkään rahat...kaikken vähiten venäläisten hikiset ruplat.

Tämä on sitä sellaista venäläistä logiikkaa mikä ei muille ihmisille oikein avaudu. Venäläistä sielunmaisemaa voi ymmärtää vain venäläinen ja muiden ei kannata edes yrittää :ROFLMAO:
Logiikka avautuu, kun tarkastellaan menneiden aikojen ryöstöretkiä ja sotatekniikkaa. Ryöstely ja siviilien kurmoottaminen ovat olleet aina osa sellaista sodankäyntiä, jossa halutaan tuhota kansaa tai kulttuuria. Ei sillä ole väliä, mitä naapuri ajattelee, jos naapuri on 2m maan alla. Kyllä vanjalla noille alueille riittäisi pakkosiirrettäviä.
 
A flood of posts pushing misinformation in Slovakia is putting the spotlight on Facebook for facilitating the spread of pro-Russian theories on the war in neighboring Ukraine, ranging from claims that Kyiv is secretly developing biological weapons to questioning whether President Vladimir Putin’s invasion even happened at all.

While Facebook owner Meta Platforms said it’s taking “extensive steps to fight the spread of misinformation” in the NATO and European Union member, Slovakia’s government, other former Eastern Bloc countries, and even US lawmakers say the company isn’t doing enough.

The dispute took center stage this week when members of the US House Permanent Select Committee on Intelligence called out Meta and its chief executive officer, Mark Zuckerberg, for facilitating the dangerous spread of pro-Russia disinformation in the country of 5.3 million.

According to the GLOBSEC security think tank, the intensity of false messages is worse here than anywhere else in ex-communist central Europe. That has buoyed support for Putin, with more than a quarter of Slovaks saying they back his actions, even as the administration in Bratislava tries to shelter the refugees and send weapons to Kyiv to aid in its defense.

“The Committee is deeply concerned by the continued presence of harmful disinformation and pro-Russian propaganda on Slovak Facebook,” the US delegation led by Chairman Adam Schiff wrote in a letter to Zuckerberg. They urged Meta “immediately to ensure that all pro-Russian disinformation is quickly evaluated, fact-checked, and labeled, downranked, or removed in accordance with Facebook’s public pledges and stated policies.”
 
Eikö kuuskakkoset olleet aikanaan Tsetseniassakin erityistehtävissä? Niiden suora-ammuntatulella tuhottiin kyliä ja niihin loukkuun jääneitä siviilejä sen jälkeen kun taistelijat oli kyörätty pakosalle. Samoja hommia voisi olla taas tarjolla ja amitsuunia ilmeisesti riittää.

Joo, kyllähän vanhempikin vaunu tuollaiseen hyvin soveltuu.

Mutta hirvittäisi kyllä etulinjaan jollain T-62:lla ajella.

Taktiikka saattoi toimia tsetseniassa laaksojen tai laajojen avoimien alueiden yli kun vastassa oli lähinnä rpg-7 tai vastaava lyhyen kantaman pst. Ukrainassa taktiikkana tuo lienee aika tavalla itsetuhoinen.

Rintamalohkosta ja etäisyyksistä riippuen kylän jauhaminen avoimen yli päättyy hyvin nopeasti johonkin seuraavista: NLAW, Javelin, Stugna, drone tai tykistö joko perinteiseillä tai täsmäpaukulla.
 
Aikaisemmin oli juttelua niistä tykistö-upseereista. Sitten tuli m777 rintamalle ja muutosta tapahtui, mutta myös ilmaantui että UAlla niinkuin naapurilla ei ole hajuakaan hajatus taktiikoista. Kuitenkin voisin väittää että hajautuksen perusteet oppii myös kolmen viikon intensiivillä kurssilla muun toiminnan lomassa. Kysymys onkin, kouluttavatko länkkärit muuta kuin käyttöä ja kuka kouluttaa tulenjohtajia?

Tuohon kysymykseen oli vihjeitä meidän omassa upseerissa joka oli joutunut TJ opetukseen, eikä rintamalle meinannut päästä. Meillä sen treenaus on spesialisti tehtävää vastaava ja parempi olisi että treenausta olisi enemmänkin. Itse katson että UA saa homman valmiiksi ehkä ensi vuonna, sodan jälkeen kun ne pääsee oppejaan kasaamaan yksiin kansiin.
 
Chinese cyberspies targeted two Russian defense institutes and possibly another research facility in Belarus, according to Check Point Research.

The new campaign, dubbed Twisted Panda, is part of a larger, state-sponsored espionage operation that has been ongoing for several months, if not nearly a year, according to the security shop.

In a technical analysis, the researchers detail the various malicious stages and payloads of the campaign that used sanctions-related phishing emails to attack Russian entities, which are part of the state-owned defense conglomerate Rostec Corporation.

Check Point Research also noted that around the same time that they observed the Twisted Panda attacks, another Chinese advanced persistent threat (APT) group Mustang Panda was observed exploiting the invasion of Ukraine to target Russian organizations.

In fact, Twisted Panda may have connections to Mustang Panda or another Beijing-backed spy ring called Stone Panda, aka APT10, according to the security researchers.

In addition to the timing of the attacks, other tools and techniques used in the new campaign overlap with China-based APT groups, they wrote. Because of this, the researchers attributed the new cyberspying operation "with high confidence to a Chinese threat actor."

During the the course of the research, the security shop also uncovered a similar loader that contained that looked like an easier variant of the same backdoor. And based on this, the researchers say they expect Twisted Panda has been active since June 2021.

tuntien nyt tuon korruptio teknologian, mitä helvettiä kiinan valtiollinen on hakemassa naapurista?
 
tuntien nyt tuon korruptio teknologian, mitä helvettiä kiinan valtiollinen on hakemassa naapurista?
Kiina vakoilee kaikkea ja kaikkia, myös ns. liittolaisiaan. Samaa pyrkii toki myös Venäjä tekemään.

Aikaisemmin oli juttelua niistä tykistö-upseereista. Sitten tuli m777 rintamalle ja muutosta tapahtui, mutta myös ilmaantui että UAlla niinkuin naapurilla ei ole hajuakaan hajatus taktiikoista. Kuitenkin voisin väittää että hajautuksen perusteet oppii myös kolmen viikon intensiivillä kurssilla muun toiminnan lomassa. Kysymys onkin, kouluttavatko länkkärit muuta kuin käyttöä ja kuka kouluttaa tulenjohtajia?
Venäjä ei tosiaan näytä mitään tykistön hajauttamista harrastavan, eikä myöskään Ukraina. Varmaan neuvostoaikojen perua tämä.

En tosin ole aivan varma, harrastavatko monet länsimaatkaan samalla tavalla hajauttamista kuin suomalainen tykistö.
 

tuntien nyt tuon korruptio teknologian, mitä helvettiä kiinan valtiollinen on hakemassa naapurista?
Menee vähän OT, mutta jos nopeasti pitäisi arvata, S-400/500 kiinnostelee varmaan, myös muut ohjusteknologiat, sukellusveneteknologia, ydinvoima, elektronisen sodankäynnin laitteisto. Kaikki mainitut kelpaisi jakoon varmasti lännessäkin.

Toisin kuin naapurissa, Kiinalla on kyky massatuottaa kyseistä välineistöä.
 
Back
Top