Ukrainan konflikti/sota

Jäänyt sodan seuraaminen vähä vähemmällä. Aika ajoin tulee tätä luettua,mutta hivenen vaikea saada juonesta kiinni. Mutta onko näin,että veli venäläinen on kuitenkin saamassa yliotetta ukrainalaisista? Siellä täällä? Eli näkyykö se määrällinen ylivoima kuitenkin pikkuhiljaa...myös väsymys puolustajien puolella varmaan vaikuttaa. Ja siis huoli ukrainalaisten puolesta tietty.

Sanoisin että liian aikaista sanoa. Paikallista menestystä ovat saavuttaneet muutamassa paikassa, tosin ovat hyökänneet useamman päivän ajan ja menestys ollut toistaiseksi rajallista. Tässä tuore yleiskuva-kartta:

Jos katsot itään Luhanskin suuntaan, kartalla näkyy Kadiivka, minkä suunnasta hyökkäys on tunkeutunut Bakhmutia kohti. Tuo on se kärki, missä ovat saavuttaneet menestystä tosin vaikea sanoa, on myös tullut viestiä jonka mukaan hyökkäys olisi hidastunut tai jopa pysähtynyt. Tuo ei ole yksi iso kärki vaan monta pientä, joilla yrittävät saarrostusta eri kylien ja kaupunkien osalta. Ovat hyökänneet noin viikon verran tosissaan isolla voimalla.

Tuosta kohdasta hieman pohjoiseen on Severodonetsk missä käyty kiivaita taisteluita jo pidempään. Toistaiseksi vielä ukrainalaisten hallinnassa. Jos päättävät vetäytyä, siinä on Donets-joki heti vieressä. On ollut puhetta että yksi tai useampi silti on tuhottu mutta oletan että perääntymistä varten on joku reitti vielä ehjä. Jos siis päättävät, voivat vetäytyä joen yli, räjäyttää sillat ja vanja jää joen taakse. Jos haluavat edetä lännemmäksi, joki pitää ylittää.

Vanja yritti joen ylitystä Severodonetskin länsipuolelta 2.5. - 20.5. useaan kertaan ja lyötiin takaisin joka kerta. Menettivät suuren määrän kalustoa sekä joen ylitykseen tarvittavia ponttoonisiltoja + pioneereja. En edes muista, montako yritystä tekivät, taisi olla ainakin seitsemän kertaa ja jokainen epäonnistui.

Joen ylityspaikkojen länsipuolella on Lyman joka on myös Donets-joen itäpuolella. Kiivaita taisteluita käyty jo pitkään, vaikea sanoa kumpi on niskan päällä. Taas on se optio, jos haluavat, vetäytyä Donets-joen länsipuolelle, räjäyttää sillat ja jättää vanja joen taakse. Jos yrittävät joen yli, niin siitä vaan.

Lymanista aavistus pohjoisen suuntaan on Izium, sieltä tulee joen yli useampi hyökkäyskärki, jotka ovat olleet paikallaan jo pitkään. Yrittivät tuosta kohdasta puskea viistosti etelään Donetsk oblastin rajaa pitkin vaan epäonnistuivat. Kovia taisteluita alueella, Ukrainan on huhuttu tuoneen lisäjoukkoja.

Sitten pitääkin mennä Donets-jokea seuraten pohjoista kohti aina Chuhuivin kaupunkiin asti. Ukrainalaisilla on siellä sillanpääasema Donets-joen yli tosin aika hiljaista ollut tällä kohdalla. Siitä pohjoisemmaksi Ukraina on työntänyt vanjan pois Kharkovan kaupungin ympäristöstä, paikoitellen rajan yli. Kartassa on sininen nuoli, Ukraina on pyrkinyt hyökkäämään Donets-joen länsipuolta kohti Vovchanskia, joka on kaupunki jonka läpi menee rautatie Venäjän Belgogradista etelään Iziumissa taisteleville joukoille (ei ole ainoa, toinen rautatie tulee idästä ja kulkee Kupiansk-nimisen kaupungin läpi). Huhujen mukaan Ukraina eteni, kunnes Venäjä toi vahvistuksia Belgogradista ja nyt taistelevat alueella kiivaasti.

En sanoisi että Venäjä on millään tavalla saanut yliotetta Ukrainasta. Paikallisesti uhkaavin tilanne on Kadiivkasta Popianskin kautta menevä hyökkäys koska se voi uhata Severodonetskissa taistelevien Ukrainan joukkojen huoltoa. On siis saarrostuksen uhkaa. Sitä uhkaa on ollut jo vajaan viikon ajan, joku paikallinen läpimurto tapahtui siis vaan ei edennyt tuon pidemmälle. Ehkä vanja kerää voimia uutta puskemista varten? Ehkä voimat riitti tuohon ja ei kauemmas? Kuka tietää.

Toistaiseksi näyttää siltä että Venäjä haluaisi Donets-joen itäpuolen kokonaan hallintaansa sekä Luhanskin oblastin alueen. Kaikkialla muualla ollut hiljaisempaa, mikä ei tarkoita etteikö olisi taisteluita. Rintamalinja vain on pysynyt paikallaan, tosin Ukrainan sanotaan vahvistaneen joukkoja lännessä Mykolaivissa ja sen itäpuolella. Mahdollisesti pyrkivät työntämään vanjaa kohti etelää pikkuhiljaa. Venäjällä on eniten joukkoja juuri idässä, erityisesti Luhanskissa joten tämä läntinen rintama ei välttämättä pidä jos Ukraina lähtee tosissaan puskemaan. Aika näyttää, toistaiseksi ollut kohtuu hiljaista.
 
Taitaa olla Enerhodarin voimala, joka ryssän hallussa tällä hetkellä, tekojärven rannalla. Zaporitshan kohdalla taitaa olla oma pato?
Joo tuota Enerhodarin voimalaa tarkoitin, se on se mitä yleisesti sanotaan Zaporizkan voimalaksi. Ja kyllä siellä Zaporitsassakin näyttää voimalapato olevan. Tuskin sitäkään kumpikaan osapuoli haluaa räjäyttää, varmaan tulisi taas ongelmia Enerhodarin=Zaporizkan reaktorien jäähdytyksessä jos veden pinta nousisi kovasti.
 
Turha kai ryssien tuota itse patoa vartioida ja suojella, en usko että Ukrainakaan patoa haluaa tuhota mistään hinnasta, siis juuri tuota vesivoimalaa. Siellä on nimittäin Dnepriä ylöspäin mentäessä seuraavana Zaporizkan ydinvoimala joka käyttää Dneprin vettä reaktoreidensa jäähdyttämiseen ja veikkaan että Tsernobyl on pientä jos tuossa kohtaa Dnepriä veden pinta tippuu meren pinnan tasolle eli ~15m alemmas. Ukrainankin etu on että reaktorit ei mossahda, mieluummin antavat veden virrata Krimille. Tietty jos pystyisi sen pelkän Krimille lähtevän sulun sulkemaan niin varmaan sen tekisivät mutta se taitaa olla räjäyttämällä mahdotonta.

Ukraina sulki Krimille menevän kanavan 2014 pian Krimin kaappaamisen jälkeen. Ei vaikutusta sähköntuotantoon tai ydinvoimalan toimintaan. Toki varsinaisen Dniepr-joessa olevien patojen tuhoaminen varmasti vaikuttaisi, mutta ne on asia erikseen.

Tuo oli selvästi yksi Venäjän tärkeistä tavoitteista, Krimiltä tuleva hyökkäys eteni nopeasti ja valtasivat Khersonin sodan ensipäivinä. Avasivat nopeasti kanavan vedelle. Rakensivat 2014-2015 Venäjältä vesilinjoja Krimille mutta se ei ole varmasti riittänyt kaikkeen mitä elämiseen ja erityisesti viljelyyn tarvitaan. Jos Ukraina saisi työnnettyä Venäjän ulos Khersonista ja pois kanavan maastosta niin olen 100% varma että sulkisivat sen taas. Iso työ tietysti vaan ei se vihollinen vapaaehtoisesti lähde, se pitää pakottaa.
 
Yksikään Uaz ei meillä jäänyt tien päälle, eikä vaihteistojakaan mennyt. Jostain jäänyt takaraivoon tuo 7tkm ja koneremppa. Tosin aikaa on kohta 35v niin en mene muistikuvistani takuuseen.. :D
Okei, pahasti off-topic, mutta kun nyt Uazeista alettiin jauhaa niin en kyennyt estämään itseäni osallistumasta.
Karmean oloinen romu se oli ajaa, mutta herätti yhden tempun jälkeen kunnioitusta.
Meitä oli kyydissä 6 sotakoiraa ja vääpeli. Perässä oli peräkärry, joka painoi niin paljon kuin ryssän tekemä peräkärry voi painaa.
Peräkärryssä oli isohko betonilaatta, sen verran iso että sitä nostamaan tarvittiin meidät kaikki sotakoirat.
Eli ts; Uaz oli pakattu täyteen, vain anopinkuljetuslaatikko puuttui.
Vääpeli ajoi harhaan, tie päättyi, ja vääpeli karautti tien päässä olevalle aukiolle, jossa oli polveen asti lunta.
Ajateltiin että kiinni jumitti; seuraavaksi meidät komennetaan työntämään, koska ei tämä tästä muuten liiku.
Eikä mitä.
Vääpeli laittoi maastovaihteen päälle, ja pakitteli ja mallaili hiukan siinä aukiolla polvenkorkuisessa lumessa,
ja ilman mitään veto-ongelmia ajeli Uazin takaisin tielle. Ihan uskomattomat maasto-ominaisuudet.
 
Tässä on TikTok- sotilaita, osa on viimeisellä reissulla. Joku kyseli onko kadyroviiteista kuulunut mitään, tässä on nyt jotain informaatiota. Se heidän kunniakseen sentään sanottakoon, että nähtävästi edes yrittävät kantaa kaatuneensa pois.

Huom! Ajankäyttövaroitus, sisältää 2:45 pelkkää droonin valvontakuvaa kaatuneitaan raahaavista/kantavista kadyroviiteista, tuli- iskua ei tähän ole saatu tai haluttu olla "halpamaisia".

The 57th brigade destroys Russian mercenaries and "Kadyrovites" in the Luhansk region.
 
Uskotko EU:n muskeleihin..ja mitä luulet että tapahtuu, jos Venäjä ilmoittaa vastavetona lopettavansa välittömästi kaasun ja öljyn myynnin EU:hun? Mitä mahtavat sitten vastata Saksa, Bulgaria, Italia, Unkari ja Itävalta, kun jo nykyisten talouspakotemääräyksiin piti junailla takaportti?

Uskon ja en usko. Sisälläni elää tämän suhteen eräänlainen "schrödingerin toivonkipinä" joka on yhtä aikaa elossa ja kuollut.

Sanoisin että suurimmassa osassa EU-maita tähän kyllä löytyisi halukkuutta, mutta kuten jo nostitkin esiin niin sitten on näitä idän karhun kaasunisästä riippuvaisia riippakiviä joiden vuoksi en usko.

Toisaalta tuollainen veto Venäjältä olisi tuplasti itseään jalkaan ampumista, koska he eivät voi ohjata Euroopan suunnalle tulevaa maakaasua kulkemaan esimerkiksi Aasiaan. Toisaalta ei tuo Venäjä rationaalisesti ole muutenkaan toiminut. Aika näyttää.

"Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin." -- Mauno Koivisto
 
Ukraina sulki Krimille menevän kanavan 2014 pian Krimin kaappaamisen jälkeen. Ei vaikutusta sähköntuotantoon tai ydinvoimalan toimintaan. Toki varsinaisen Dniepr-joessa olevien patojen tuhoaminen varmasti vaikuttaisi, mutta ne on asia erikseen.

Tuo oli selvästi yksi Venäjän tärkeistä tavoitteista, Krimiltä tuleva hyökkäys eteni nopeasti ja valtasivat Khersonin sodan ensipäivinä. Avasivat nopeasti kanavan vedelle. Rakensivat 2014-2015 Venäjältä vesilinjoja Krimille mutta se ei ole varmasti riittänyt kaikkeen mitä elämiseen ja erityisesti viljelyyn tarvitaan. Jos Ukraina saisi työnnettyä Venäjän ulos Khersonista ja pois kanavan maastosta niin olen 100% varma että sulkisivat sen taas. Iso työ tietysti vaan ei se vihollinen vapaaehtoisesti lähde, se pitää pakottaa.
Tässä juttu Krimin vesipulasta ja pidemmällä aikajänteellä Krimistä uhkaa tulla joutomaata veden puutteen takia. https://www.keskipohjanmaa.fi/uutinen/552239
 
Viimeksi muokattu:
UA:n tiedote kello 18.00.
Tässä on selvää ristiriitaa joiden twitter huhujen kanssa.

...
[Harkovasta koilliseen]
With the support of artillery, the enemy resumed assault in the area of the settlement of Ternov, had no success.

In the Slovyansk direction, the main focus of russian enemy was on maintaining the occupied positions, conducting reconnaissance and creating conditions for the resumption of the offensive. It launched an air strike near the settlement of Bohorodichne and fired artillery at the settlements of Husarivka, Chepil, Dolyna and Sviatohirsk. russian enemy used rocket-propelled grenade launchers and heavy flamethrower systems in the area of the Studenok settlement.
...
No active hostilities have been reported in the Lyman direction. russian enemy carried out artillery shelling of units of the Defense Forces and civilian objects in the village of Lyman.
[Tästä twitterissä sanottiin että ryssä on Lymanin kaupungin pohjoispäässä ???]

In the Siverodonetsk direction, with the support of artillery, the enemy conducted assault operations, had no success, suffered losses and retreated.

In the Bakhmut direction, russian enemy tried to launch an offensive, but was unsuccessful. In the direction of Luhansk it conducted reconnaissance by battle, had no success, and withdrew.

Eli pysäytetty käytännössä kaikkialla.
 
Kokonaisuudessaan sanoisin, että jostain syystä tilanne Itä-Ukrainassa vaikuttaa Ukrainan kannalta edenneen ikävään suuntaan.

Ukrainan ilmoittamat Venäjän kokemat tappiot ovat viime päivinä hieman pienentyneet. Näistä pienentyneistä tappioista huolimatta Venäjä on päässyt karttojen mukaan etenemään Popasnan alueella.

Jotain Venäjä on oppinut jos pienemmillä tappioilla voidaankin edetä. Vaihtoehtoina on toki, että ilmoitetut tappiot eivät vastaa todellisuutta ja aiemmin Venäjän tappioita on ilmoitettu suhteessa enemmän vaikka tilanne ei olisi erilainen. Tai Venäjä on oppinut hyökkäämään tehokkaammin, josta heille aiheutuu pienemmät tappiot. Tai Ukrainan omat joukot voivat olla syystä tai toisesta kuluneita tai huonosti huollettuja.

Huomioisin lisäksi, että Venäjä on menettänyt merkittävästi kalustoa, mutta pystyy tosiaan kokemistaan kalusto- ja miehistötappioistaan huolimatta nyt etenemään ilman massiivisia tappioita.
 
Hyvä. Saavat nämä villiörkit tuta barbaarikäytöksensä seuraukset. Siinä on nyt tälle örkille mukavaa parikymppisenä tulla viettämään loppuelämä sellissä Ukrainassa. Nyt kaikki raiskaajaryövärimurhaajaörkit vaan, jotka napataan elävänä, oikeuden eteen ja sieltä elinkautista näille. Vaikka sodasta selviävät hengissä, eivät pääse jatkamaan elämäänsä örkkikäytöksensä vuoksi, vaan pääsevät loppuelämän viettämään ansaitusti sotarikollisena sellissä. Ei armoa ryssäörkeille.
Hyvä tuomio, mutta arvelen, että seuraavaksi Venäjällä annetaan azovilaisille vastaavasti elinkautiset jossain näytösoikeudenkäynnissä ja sitten alkaa sodan jälkeen vankien vaihto.
 
Ukraina vetäytyy näemmä kokonaan Svitlodarskista. Popasnasta etelään. Eli yksi pieni mutka rintamalinjassa oikenee.
Räjäyttivät näköjään padon Svitlodarskissa ja Vozdvyzhenkaan johtavan sillan ensin, ja sitten lähtivät. Varmasti ihan viisasta että saavat aikaa vetäytyä. Saa nähdä yrittävätkö pitää Vozdvyzhenkaa ja Troitsken ympärillä olevaa taskua.
 
Ukraina sulki Krimille menevän kanavan 2014 pian Krimin kaappaamisen jälkeen. Ei vaikutusta sähköntuotantoon tai ydinvoimalan toimintaan. Toki varsinaisen Dniepr-joessa olevien patojen tuhoaminen varmasti vaikuttaisi, mutta ne on asia erikseen.

Tuo oli selvästi yksi Venäjän tärkeistä tavoitteista, Krimiltä tuleva hyökkäys eteni nopeasti ja valtasivat Khersonin sodan ensipäivinä. Avasivat nopeasti kanavan vedelle. Rakensivat 2014-2015 Venäjältä vesilinjoja Krimille mutta se ei ole varmasti riittänyt kaikkeen mitä elämiseen ja erityisesti viljelyyn tarvitaan. Jos Ukraina saisi työnnettyä Venäjän ulos Khersonista ja pois kanavan maastosta niin olen 100% varma että sulkisivat sen taas. Iso työ tietysti vaan ei se vihollinen vapaaehtoisesti lähde, se pitää pakottaa.
Juuri noin. Venäjä halusi Krimille lähtevän sulun auki jotta vesi pääsee virtaamaan. Siksi tuntuukin oudolta tuo artikkeli mistä tarina alkoi eli että jommalle kummalle sululle olisi koitettu räjähteitä roudata. Ei sitä Krimille lähtevääkään sulkua räjäyttämällä kiinni saa, päinvastoin, kyllä se lentäisi taivaan tuuliin jolloin vesi virtaisi vapaasti. Johan ne ryssät uhosi vuosia sitten että yksi ohjus tuohon pitäisi ampua niin vesi pääsisi Krimille.
En usko että kukaan on Kakhovkan tai Krimin sulkua koittanut sabotoida ainakaan räjähteillä vaikka artikkelissa niin kirjoitettiin.
 
Back
Top