Ukrainan konflikti/sota

Ihan lyhyt kommentti tähän. Ryssä on kyllä äärimmäisen älykkäästi osannut tämän homman. Hivuttaa vähitellen länsivallat ja niiden asukkaatkin toistensa kurkkuun. Etuna niillä koronatartunnat yms. Mutta niiden kampanja on purrut toisaalta tosi hyvin, jakoja on tullut.

Mutta unohtiko ne toisaalta ihmisen geneettisen muistin ? Se ajaa yli tuollaisen keinotekoisen propagandan. Suomen Nato-hakemus yksi esimerkki siitä.
Omaĺle kansalle sitä propagandaa on syötetty paitsi pitkällä kokemuksella NL:n koko olemassaolon ajan, myös järjestelmällisesti viimeiset reilut 20 vuotta. Ensin miedompaa ja hienostuneempaa ja siitä siirtyen pikkuhiljaa, sitä mukaa kun todellisuudentaju on jo onnistuttu hämärtämään, siihen uskomattomaan tuubaan mitä sieltä nyt tulee. Länsimaiden suhteen on ollut pakko olla hienovaraisempi, ja siihen on kelvannut hyvin tällaiset jyrkkiä jakoja aiheuttavat teemat kuin "rokotekriittisyys" (ei koske pelkästään koronavirusta).

Nyt Ukrainan sota on pakottanut syöttämään sitä samaa valkoista mustaksi väittävää, leuat loksauttavaa paskaa myös länsimaihin, kun muuta vaihtoehtoa ei enää ole. Mutta kyllä, ennen sotaa he todella osasivat taitavasti sitä kahtiajakoa lietsoa länsimaihin. Internet ja sosiaalinen media mahdollistivat sen ihan uudella tavalla, jonka he osasivat hyödyntää maksimaalisesti.

Se on nyt ongelma, jonka kanssa länsi joutuu painimaan vielä kauan, ja se myös osaltaan konkreettisesti vaikeuttaa Ukrainan auttamista nyt. Eräs Suomessa asuva, syntyjään venäläinen kollegani, josta on tullut ystävä (ei todellakaan ole Z- ihmisiä) sanoi minulle vastikään, että lännen on pakko pystyä vastaamaan Venäjän (dis)informaatiosodankäyntiin nopeasti ja paljon nykyistä järjestelmällisemmin. Pelkkä sotilaallinen valmius vastata Venäjän uhkaan ei riitä.
 
Viimeksi muokattu:
Ihan lyhyt kommentti tähän. Ryssä on kyllä äärimmäisen älykkäästi osannut tämän homman. Hivuttaa vähitellen länsivallat ja niiden asukkaatkin toistensa kurkkuun. Etuna niillä koronatartunnat yms. Mutta niiden kampanja on purrut toisaalta tosi hyvin, jakoja on tullut.

Mutta unohtiko ne toisaalta ihmisen geneettisen muistin ? Se ajaa yli tuollaisen keinotekoisen propagandan. Suomen Nato-hakemus yksi esimerkki siitä.
10 vuotta niillä oli periaatteessa mestarillinen ja menestyksekäs operaatio käynnissä länsimaita vastaan. Käytettävissä oli hyvin monenlaisia vaikuttamiskeinoja, joilla yritettiin hajoittaa yhteiskuntia sisältä käsin ja myös kääntää valtioita toisiaan vastaan. Tässä monin paikoin onnistuttiin. Mutta Putte ei ollutkaan sellainen mestaristrategi kuin luuli olevansa. Hänellä, kuten monilla muillakin Venäjällä valtaa pitävillä vanhoilla KGB-upseereilla, ei ollut kykyä ymmärtää, miten länsimaiset yhteiskunnat toimivat ja millaisia länsimaiset ihmiset todellisuudessa ovat. Miten ne voisivatkaan ymmärtää, kun ovat eläneet koko ikänsä harhaisessa kylmän sodan aikaisessa kokemusmaailmassa, josta ovat pitäneet kynsin hampain kiinni.

Se, mikä näytti lännen heikkoudelta, olikin enimmäkseen hyväuskoisuutta. Kun ne kuuluisat naamiot riisuttiin, ei Venäjässä ollut enää mitään hyvää mihin uskoa. Se, mikä näytti sisäisesti ristiriitaisilta ja keskenään eripuraisilta valtioilta oli ehkä juuri sitä itseään, mutta eipä ollutkaan sitten, kun mentiin sellaiseen äärimmäisyyteen kuin raakalaismainen hyökkäyssota. Ja kun Venäjä oli pitkään tehnyt selväksi vihamielisen suhtautumisensa länsimaihin, ei lännessäkään henkinen kynnys ollut suuren suuri alkaa suhtautua Venäjään vastaavalla tavalla. Kun on kuunneltu valheita vuodesta toiseen, on turha luulla että niitä enää tänään uskottaisiin. Venäjä astui aina uusien rajojen yli. Nyt menivät liian pitkälle.
 
Olisiko niin, että ikärajan nosto 65 vuoteen ja T-62:n aktivoiminen liittyvät toisiinsa? Löytyisikö esim. 55-65 vuotiaista vielä niitä, jotka suorittivat varusmiespalveluksen T-62:lla? Wikipedian mukaan vuonna 2000 olisi vielä ollut aktiivikäytössä Venäjällä eli voi hyvinkin löytyä miehistöjä.

Onko tämä vakavasti heitetty kysymys ? Ei mitään mahdollisuutta. Kukaan yli 50-kymppinen ukkeli Venäjältä ei lähde ajelemaan mitään vaunuja Uķrainan aroille tapettavaksi. Sotiminen on nuorten hommaa ja Venäjälläkään taatusti ei lähde jotkut boomerit sotimaan, jos oma maa ei ole aidosti uhattuna.
 
https://twitter.com/WarMonitor3
@WarMonitor3
2h
Yesterday Ukrainian forces retook Komyshuvakha near Popasna

Tästä UA sanoi tänään 18:00
"In the Bakhmut direction, russian invaders are trying unsuccessfully to improve the tactical situation in the areas of Komyshuvakha and Novoluhanske. Fighting continues."

Tämä voi olla isokin juttu, koska Zoloten ja Hirsken saarrostusuhka pieneni (vai oliko Hirske jo menetetty?).
Tuostahan on jo melkein viikko kun muistaakseni nimenomaan täällä hiillostettiin se yksi possujuna, lähemmäs 10 ajoneuvoa.
 
SDP:n ja Vasemmistoliiton kumpaisenkin ideologiset juuret löytyvät Marxin ja Engelsin ajatuksista, mutta näistäkään puolueista montaa, jos yhtään, valtiososialismin tai marxilaisen kommunismin kannattajaa ei löydy. Erikoislaatuisten änkyröiden puolueista SKP:sta ja KTP:sta voi hyvinkin sitten niitäkin vielä löytyä. Saksan alueella sosialidemokraatit mielenkiintoisesti olivat ensin natsien vainoamia ja sitten Itä-Saksan puolella kommunistien vainoamia ja Neukkulassakin vallankumouksen pyörteissä sikäläiset demarit eli mensevikit myös vainottuja luokkavihollisia. Joten Marxin ajatuksista on monenlaisia polkuja syntynyt ja sosialismin valtavirraksi lännessä järjestään kehittyi jo 1900-luvun alkupuolella alkuperäiseen aatteeseen nähden hyvin laimeat aatesuunnat, joita opillisesti tiukat kommunistit pitivät luokkapetoksena ja harhaoppina. Varsinainen vallankumouksellinen kommunismi on länsimaissa ollut viimeistään 70-luvulta lähtien hyvin harvinainen ja harvojen harrastama oppi. Vasemmistoliitonkaan ohjelmasta ei oikein sellaisia alkuperäisen marxilaisia ajatuksia ota löytyäkseen, vaan historiallisella mittapuulla ovat jonkinlainen vasemmistolaisempi versio demareista. Ei Li Anderssonkaan perinteisessä mielessä marxilainen ole, eikä sellaiseksi ole julistautunutkaan, vaan muistaakseni on korostanut uskovansa marxismiin siinä mielessä, että työn ja pääoman välillä vallitsee ristiriita.

Aivan taatusti vasemmistoliitosta suuri osa on marxilaisen talousjärjestelmän kannattajia, tai ainakin poliitikkoina häikäilemättömästi vasemmistopopulistisia ts. pelkkiä rahanjakajia, joita ei Suomen kilpailukyky ei kiinnosta vähääkään ja vasemmistopopulisteja löytyy iso liuta myös vasemmistodemareista. Nämä samat vasemmistopopulistit hehkuttivat Venezuelaa toimivana sosialistivaltiona vielä 2010 luvulla, nyt nämä kirjoitukset on kummasti kadonneet. Se että esim. SKP tai SKDL ei ollut välttämättä NL:n kommareiden kanssa aina hyvää pataa on täysin eri asia. Vasemmistoliitto käytännössä uudelleen nimetty SKP ja SKDL, sen jälkeen kun kommunismi joutui nimenä naurunalaiseksi Neuvostoliiton hajottua ja sen todellisen taloudellisen tilan paljastuttua. Jos vasemmistoliitto ja demarit saisivat yksin päättää asioista Suomen talous olisi Kreikan tasolla.
Joka tapauksessa Marxista/ sosialistista talousjärjestelmää voi pitää yhtenä mailman tuhoisimmista aatteista, sen verran paljon se on kurjistanut ja tappanut ihmisiä ja sen verran monta diktatuuria se on saanut aikaan.
Ilman Marxia Neuvostoliittokin olisi todennäköisesti jäänyt syntymättä ja sosialististen talousjärjestelmien kokeilut olisivat jääneet ehkä yksittäisiin maihin, nyt siitä kärsivät edelleen kaikki Neuvostoblokissa mukana olleet maat. Ukrainankin nykyinen köyhyys johtuu käytännössä Neuvostoliiton talousjärjestelmästä. Ukraina oli jo taloudellisesti pääsemässä kasvu-uralle, kunnes eräs Neuvostoliittoa symbatisoiva entinen KGB upseeri alkoi kuvitella suuria.
 
Oliskohan tuolla Hersonin suunnalla nyt ne muutama sata lahjoitettua T-72 vaunua hyvässä käytössä? Puhumattakaan muista laitteista joita on maahan virrannut. Joku 200 T-72 vaunua alkaa olemaan ryssällekin jo todella paha peikko jos operoivat pienellä alueella ja järkevästi. Vielä kun saisi noille kloonattua sen Saksalaisen "panssarikreivin" komentajaksi (en muista minkä niminen kaveri oli joka mielin määrin pörräsi joukkoineen ryssien selustassa aiheuttamassa hämminkiä).

...Alkaa Ukrainan armeijan varustuksen wikipedia sivuilla olemaan niin paljon sisältöä, että pää menee sekaisin :) Pelkästään noilla toimitetuilla ajoneuvoilla luulisi varustettavan parikin divisioonaa.
 
Se on positiivista viestiä että vaaditaan "diplomaattista ratkaisua konfliktiin" missä ryssäläiset ovat valloitusaikeissa hyökänneet Ukrainaan? Mitä muuta diplomaattista ratkaisua asiaan on tarvetta etsiä kuin että ryssä painuu matkoihinsa Ukrainasta?

Tuon perusasian (ryssä pois Ukrainasta) jälkeen voidaan aloittaa rauhanneuvottelut, joiden olennaisin kohta on siinä, miten Venäjä maksaa sotakorvaukset Ukrainalle ja miten varmistetaan, että sillä ei ole enää koskaan kykyä tehdä samaa uudestaan. Tämä vaatii Venäjän armeijan kutistamista, ydinaseiden täyskieltoa ja antautumista ulkomaisten tarkastajien kohteeksi. Nämä vaatimukset pitää olla ehtoina pakotteiden poistolle.
 
Ehkä Venäjällä alkaa pikku hiljaa tulla "pää vetävän käteen"...

1. "Erityisperaation" vuoksi ei ole mahdollista käynnistää LKP:a...
- tai ainakin sitä olisi vaikea perustella kansalaisille..
- vaikka kutsunnat julistettaisiin niin miehet eivät vaivautuisi ilmaantumaan.

2. Pitäisi julistaa sota ja sotatila mikä oikeuttaisi valtion kutsumaan miehet asepalvelukseen..
- mutta mikä ja missä on se sota?
- ryssän johto joutuisi kertomaan että sotaa käydään Ukrainassa.
- siis pitäisi tunnustaa kansalaisille ettei olekaan mitään "erityisoperaatiota" vaan ollaan sodassa ja hyökättty naapurimaahan.
- tässäkin tapauksessa on epäselvää onko kansalaiset velvoitettuja osallistumaan kutsuntoihin ja sotaan jne.

3. Ja, onko tavallisen "musikat" ollenkaan valmiita ilmoittautumaan sotaan "tykin ruuaksi"?
- kutsunnan saattaisi johtaa tilanteeseen että kansalaiset kieltäytyisivät ilmaantumasta kutsuntoihin..
- ehkä voidaan osaa kansalaisista uhkailla ja pakottaa kansalaisia liittymään sotaväkeen ja lähtemään rintamalle tapettavaksi.

Hankala tilanne hallinnolle...myös Putinin omassa roskardiassa on esiintynyt kieltäytymisiä lähtemästä sotimaan Ukrainaan.
- tilanne saattaisi muuttua avoimeksi kapinaksi/kieltäytymiseksi nykyistä roistohallintoa vastaan...
- mahdollisesti kapinaan voisi liittyä myös Ukrainassa taistelevien joukkojen jäännökset.
- osa lähtisi rintamalta ja toinen puolisko lopettaisi sotansa ja antautuisi/jättäytyisi ukrainalaisille..

Mutta jäänee nähtäväksi mitä venäjällä jätkossa tapahtuu..se on kuitenkin selvää että jossain vaiheessa ryssän hyökkäys Ukrainassa loppuu ilman miehistön, aseiden ja kaikenlaisen muun kaluston täydennyksiä.
- todennäköisesti se loppuu vaikka Ukrainaan saataisiinkin lähetettyä museopanssareita ja yli 50 vuotiaita reserviläisiä jne.

Mutta, seurataan tilannetta. Ukrainalaisilla on aika puolellaan. He ovat varautuneet ja valmiita taistelemaan viikkoja, kuukausia ja vuosia eteenpäin, niin kauan kuin on tarpeen jotta maahan tunkeutuneet ryssät saadaan ajettua rajansa taakse.
 
Viimeksi muokattu:
Ihan lyhyt kommentti tähän. Ryssä on kyllä äärimmäisen älykkäästi osannut tämän homman. Hivuttaa vähitellen länsivallat ja niiden asukkaatkin toistensa kurkkuun. Etuna niillä koronatartunnat yms. Mutta niiden kampanja on purrut toisaalta tosi hyvin, jakoja on tullut.

Mutta unohtiko ne toisaalta ihmisen geneettisen muistin ? Se ajaa yli tuollaisen keinotekoisen propagandan. Suomen Nato-hakemus yksi esimerkki siitä.
Ryssä on kyllä omalla mittarillaan äärimmäisen älykkäästi yrittänyt. Lopputulos on ollut kettuuntuneita Eurooppalaisia valtioita ja kuluttajia, jotka ovat vaatineet pakotteiden koventamista liike-elämältä sitä tahtia, ettei politikot pysy perässä omien pakotteidensa kanssa. Lopputulos touhusta on ollut sotilaallinen katastrofi Ukrainassa ja sen seurauksena taloudellinen romahdus. Vaikea tuota on äärimmäisen nerokkaaksi kutsua, kun lopputulos on nähtävissä. Vaikka siis miten on panostettu disinformaation jakamiseen ja valetiedon levittämiseen. Kun paskaa lapio, niin välillä se paska lentää myös omalle naamalle.
 
Aivan taatusti vasemmistoliitosta suuri osa on marxilaisen talousjärjestelmän kannattajia, tai ainakin poliitikkoina häikäilemättömästi vasemmistopopulistisia ts. pelkkiä rahanjakajia, joita ei Suomen kilpailukyky ei kiinnosta vähääkään ja vasemmistopopulisteja löytyy iso liuta myös vasemmistodemareista. Nämä samat vasemmistopopulistit hehkuttivat Venezuelaa toimivana sosialistivaltiona vielä 2010 luvulla, nyt nämä kirjoitukset on kummasti kadonneet. Se että esim. SKP tai SKDL ei ollut välttämättä NL:n kommareiden kanssa aina hyvää pataa on täysin eri asia. Vasemmistoliitto käytännössä uudelleen nimetty SKP ja SKDL, sen jälkeen kun kommunismi joutui nimenä naurunalaiseksi Neuvostoliiton hajottua ja sen todellisen taloudellisen tilan paljastuttua. Jos vasemmistoliitto ja demarit saisivat yksin päättää asioista Suomen talous olisi Kreikan tasolla.
Joka tapauksessa Marxista/ sosialistista talousjärjestelmää voi pitää yhtenä mailman tuhoisimmista aatteista, sen verran paljon se on kurjistanut ja tappanut ihmisiä ja sen verran monta diktatuuria se on saanut aikaan.
Ilman Marxia Neuvostoliittokin olisi todennäköisesti jäänyt syntymättä ja sosialististen talousjärjestelmien kokeilut olisivat jääneet ehkä yksittäisiin maihin, nyt siitä kärsivät edelleen kaikki Neuvostoblokissa mukana olleet maat. Ukrainankin nykyinen köyhyys johtuu käytännössä Neuvostoliiton talousjärjestelmästä. Ukraina oli jo taloudellisesti pääsemässä kasvu-uralle, kunnes eräs Neuvostoliittoa symbatisoiva entinen KGB upseeri alkoi kuvitella suuria.
Siitä jokainen ajatteleva ihminen on varmasti yhtä mieltä, että mm. Itä-Euroopassa ja Neuvostoliitossa kokeiltu valtiososialistinen järjestelmä oli epäonnistunut ja tuhoisa. Eivätkä ne maat edes toteuttaneet 100% Marxin oppien mukaista kommunismia, joka olisi ollut vielä huonompi ja tuhoisampi järjestelmä. Mutta se, onko nykyvasemmistolainen talouspolitiikka epäonnistunutta, on kuitenkin hieman eri asia kuin se, että ajavatko vasemmistopoliitikot kommunismia (= Marxin talousjärjestelmäihanne) tai edes sen light-versiota valtiososialismia talousjärjestelmäksi. En muista, että 70-luvun jälkeen olisi valtakunnanpolitiikassa enää muun muassa vaadittu pankkien ja tuotantovälineiden sosialisoimista tai visioitu rauhanomaista tai vallankumouksen kautta syntyvää sosialistista järjestelmää, en muista että edes 80-luvun enemmistökommunistitkaan. Tietysti voi nykyisinkin olla sellaisia poliitikkoja, jotka tuollaisia asioita haikailisivat, mutta ei se kyllä esillä ole näkyvissä tai kuuluvissa puolueiden linjauksissa. Edelleen nykyvasemmistolaisen talouspolitiikan epäonnistumiset ovat mielestäni tästä täysin erillisiä kysymyksiä, ja olen myös sitä mieltä, että edes Vasemmistoliiton samaistaminen siihen, mitä Itä-Euroopan kommunistipuolueet saivat valtakaudellaan aikaiseksi, on ennemminkin kommunismin/valtiososialismin rikosten väheksymistä. Mutta taitaapa tämä aihe mennä nyt ohi Ukrainan sodan...
 
Tuon perusasian (ryssä pois Ukrainasta) jälkeen voidaan aloittaa rauhanneuvottelut, joiden olennaisin kohta on siinä, miten Venäjä maksaa sotakorvaukset Ukrainalle ja miten varmistetaan, että sillä ei ole enää koskaan kykyä tehdä samaa uudestaan. Tämä vaatii Venäjän armeijan kutistamista, ydinaseiden täyskieltoa ja antautumista ulkomaisten tarkastajien kohteeksi. Nämä vaatimukset pitää olla ehtoina pakotteiden poistolle.
Tämä.

Venäjälle ja venäläisille on tehtävä tämän sodan jälkeen selväksi, että he eivät tule koskaan nauttimaan hyvästä elämän laadusta pakotteiden, kauppasaartojen, jne... myötä elleivät luovu ydinaseistaan, ja isosta osaa armeijaansa. Ensiksikin on määrättävä tuhanet varastoidut panssarivaunut, tykit, jne... tuhottavaksi, asevelvollisuus kiellettävä, ryssän sotavoimat supistettava 50000 sotilaaseen yhteensä kaikissa haaroissa, ilmavoimat 400 hävittäjään, merivoimat rajattava vaikkapa 300000 tonniin (ja kaikki vaikkapa yli 7000 tonnin alukset + sukellusveneet kieltoon ja nykyiset luovutettava länelle tuhottavaksi), jne...

Venäjälle ja sen kansalle on annettava valinnan paikka. Pitääkö kiinni viimeisistä sotilaallisen suurvallan pullisteluegoiluista, vaiko pitää kiinni taloudesta, jolla voi elättää perheensä.
 
Itse ajattelen, että Venäjä oli ainoa mahdollinen maa, jossa kommunismi saattoi toteutua spontaanisti.
Ja Saksa varmaan ainoa maa (yhtenäinen Saksa) missä tuo varmaan vieläkin olisi pystyssä - edellyttäen että olisivat aloittaneet loppuvuodesta 1918 ja onnistuneet pitämään valtansa. Syy: kuri.
 
Oliskohan tuolla Hersonin suunnalla nyt ne muutama sata lahjoitettua T-72 vaunua hyvässä käytössä? Puhumattakaan muista laitteista joita on maahan virrannut. Joku 200 T-72 vaunua alkaa olemaan ryssällekin jo todella paha peikko jos operoivat pienellä alueella ja järkevästi. Vielä kun saisi noille kloonattua sen Saksalaisen "panssarikreivin" komentajaksi (en muista minkä niminen kaveri oli joka mielin määrin pörräsi joukkoineen ryssien selustassa aiheuttamassa hämminkiä).

...Alkaa Ukrainan armeijan varustuksen wikipedia sivuilla olemaan niin paljon sisältöä, että pää menee sekaisin :) Pelkästään noilla toimitetuilla ajoneuvoilla luulisi varustettavan parikin divisioonaa.
Suurin puute lienee on kaukovaikutteisten aseiden vähyys, vaikka 155mm tykistöä ja ammuksia on alkanut virrata lännestä, niitä on kuitenkin vielä vähän, kun vertaa siihen mitä Venäjällä on käytössään ja 152mm ammuksistakin on Ukrainan oman ilmoituksen mukaan pulaa. Älyammukset toki auttaisivat asiaan niillä saataisiin vähennettyä Venäjän tykistöä ja muuta laitteistoa pienemmälläkin määrällä putkia, esim. Bonus ammuksilla voisi olla ratkaisevakin vaikutus, jos niitä saataisiin riittävästi, ne eivät tarvitse edes laserohjausta, mutta onko näitä edes toimitettu Ukrainaan? Ukrainalaisilla on myös omaa tuotantoa Kvitnik laserohjattuja älyammuksia.
 
Kuulun akateemiseen työyhteisöön ja eräs kollegoista on täysin tämän propagandan pauloissa. Ei olla oltu puheväleissä sitten helmikuun. Sietämätön tilanne.

En käsitä miten akateemisesti koulutettu, vaativaa työtä tekevä suomalainen voi sillä tavalla valikoida faktat, valehdella itselleen ja yrittää valehdella muille, sekä samalla olla uskomatta mitään, mitä kirjoitetaan länsimediassa tai mitä ihmiset tietävät Ukrainan tilanteesta ja puhuvat siitä.
Ei koulutus ja älykkyys takaa ihmisestä yhtään mitään. Olen ollut tekemisissä professoreiden kanssa, jotka ovat yleisissä asioissa täysiä idiootteja, mutta omalla alallaan täysiä huippuja .
 
Siitä jokainen ajatteleva ihminen on varmasti yhtä mieltä, että mm. Itä-Euroopassa ja Neuvostoliitossa kokeiltu valtiososialistinen järjestelmä oli epäonnistunut ja tuhoisa. Eivätkä ne maat edes toteuttaneet 100% Marxin oppien mukaista kommunismia, joka olisi ollut vielä huonompi ja tuhoisampi järjestelmä. Mutta se, onko nykyvasemmistolainen talouspolitiikka epäonnistunutta, on kuitenkin hieman eri asia kuin se, että ajavatko vasemmistopoliitikot kommunismia (= Marxin talousjärjestelmäihanne) tai edes sen light-versiota valtiososialismia talousjärjestelmäksi. En muista, että 70-luvun jälkeen olisi valtakunnanpolitiikassa enää muun muassa vaadittu pankkien ja tuotantovälineiden sosialisoimista tai visioitu rauhanomaista tai vallankumouksen kautta syntyvää sosialistista järjestelmää, en muista että edes 80-luvun enemmistökommunistitkaan. Tietysti voi nykyisinkin olla sellaisia poliitikkoja, jotka tuollaisia asioita haikailisivat, mutta ei se kyllä esillä ole näkyvissä tai kuuluvissa puolueiden linjauksissa. Edelleen nykyvasemmistolaisen talouspolitiikan epäonnistumiset ovat mielestäni tästä täysin erillisiä kysymyksiä, ja olen myös sitä mieltä, että edes Vasemmistoliiton samaistaminen siihen, mitä Itä-Euroopan kommunistipuolueet saivat valtakaudellaan aikaiseksi, on ennemminkin kommunismin/valtiososialismin rikosten väheksymistä. Mutta taitaapa tämä aihe mennä nyt ohi Ukrainan sodan...
Tätä vasemmisto-bashingia lukiessa tulee kuitenkin mieleen se, että mm. enemmistö vassarien eduskuntaryhmästä äänesti Naton puolesta. En ole vassari, mutta ajattelen että mustavalkoisuus on pahasta tässäkin.
 
...Alkaa Ukrainan armeijan varustuksen wikipedia sivuilla olemaan niin paljon sisältöä, että pää menee sekaisin :) Pelkästään noilla toimitetuilla ajoneuvoilla luulisi varustettavan parikin divisioonaa.
Tuskinpa ukrainalaiset lähtee suuremmin hyökkäämään ennen kuin ovat saaneet riittävän määrät miehistöä ja aseistettua ja koulutettua valmiiksi. Siinä ei riitä muutama divisioona..

Ryssällä lienee Ukrainassa reilut 100.000 sotilasta ja edelleenkin varsin paljon tykistöä jne..
- toistaiseksi nykyinen taktiikka toimii hyvin ryssää vastaa ja kuluttaa merkittävästi ryssän miehistöä ja kalustoa.
- ukrainalaisilla on jatkossa mahdollisuus aikaisempaa pidemmälle uloittuvalla aseistuksella sekä sissitaktiikalla tuhota ja häiritä ryssän selustaa, huoltoyhteyksiä jne.

Jotta hyökkäys ja ryssän karkoittaminen varmistuisi niin Ukrainan tulisi saada kokoon luokkaa 500.000-700.000 miestä henkilökohtaisine aseineen, johtajineen ja kattavasti koulutettuna sekä kalustettuna...
- hyvin koulutettua tykistöä tulisi saada käyttöön noin 5 - 10 kertaa enemmän kuin ryssällä
- erilaista lyhyen ja keskipitkän matkan ohjuskalustoa jne. aseistusta sekä niiden käyttöön koulutettua miehistöä nonikertaisesti ryssään nähden.
- näillä tulisi voida hallita myös ilmatilaa..ainakin operaatioden suunnalla.
- monenlaista muutakin kalustoa ja suunnitellut valmiuden täydennyksiin, huoltoon jne.

Edellä mainitun suuruisen asevoimien täydennyksen toteuttaminen ottanee oman aikansa. Se voisi valmistua madollisesti jo ensi kesään mennessä.
- toki sitä ennen on mahdollista aloittaa valmistelut ryssän karkoittamiseen keskittämällä hyökkäyksiä sopiviin ryssän heikoimmin varustamiin rintamasuuntiin ja kohteisiin.

On enemmän kuin todennäköistä että sota tulee kestämään vielä pitkään. Rauhan sopiminen edellyttää poliittista ratkaisua ja sitä voidaan joutua odottamaan pitkään, vaikka ryssä saataisiinkin karkoitettua Ukrainan valtion alueilta.
 
Oliskohan tuolla Hersonin suunnalla nyt ne muutama sata lahjoitettua T-72 vaunua hyvässä käytössä? Puhumattakaan muista laitteista joita on maahan virrannut. Joku 200 T-72 vaunua alkaa olemaan ryssällekin jo todella paha peikko jos operoivat pienellä alueella ja järkevästi. Vielä kun saisi noille kloonattua sen Saksalaisen "panssarikreivin" komentajaksi (en muista minkä niminen kaveri oli joka mielin määrin pörräsi joukkoineen ryssien selustassa aiheuttamassa hämminkiä).

...Alkaa Ukrainan armeijan varustuksen wikipedia sivuilla olemaan niin paljon sisältöä, että pää menee sekaisin :) Pelkästään noilla toimitetuilla ajoneuvoilla luulisi varustettavan parikin divisioonaa.
Nyt on niin paljon tänään tullut tietoa joka tuutista, osa vahvistettua ja osa epävirallista, etten muista varmaksi... Mutta ihan kuin olisin lukenut tänään jostain, että Puolasta ja muista itäisistä kumppanimaista saatujen T-72:ie ympärille olisi pääosin samoista lähteistä tulleilla rynnäkkö- ja miehistönkuljetusvaunuilla höystettynä muodostettu kaksi kokonaan uutta panssariprikaatia, jotka peuhaisivat nyt tuolla Khersonin suunnalla.
 
Back
Top