No kun ei se "länsi" itsekään tiedä, mitä se tulee tekemään jatkossa, ja millaisia aseita tulevat myöhemmin Ukrainaan lähettämään, kun eivät ne tulevat sotatapahtumatkaan ole vielä tiedossa ja varsinkin alkuun ei uskallettu edes tykistöä lähettää (Eesti lähetti muutaman D-30:n, mistä ehkä oli apua henkisen kynnyksen ylittämiseen muilla mailla - vaikka sekin kesti).
Tilanne on dynaaminen, ja asiat kuten ryssän tekemät tuhot vaikuttavat niin kansalaisten kuin valtiojohtojen ajatuksiin ja niiden tekemiin päätöksiin. Länsi ei myöskään todellakaan ole yhtenäinen tuen, tilanteen ja tulevaisuuden arvioimisen suhteen, eikä sitä tule koskaan olemaankaan.
Tuskin on, kun valtioiden johdotkin koostuvat yksilöistä, ja emme tiedä edes Putinin suunnitelmia tai mielenliikahduksia tulevaisuudessa mm. mobilisoinnin, mahdollisen vetäytymisen tai rauhanneuvottelujen suhteen, emmekä ainakaan suurella varmuudella tulevia sodan käänteitä. Jotkut maathan tai niiden johdot ovat siis ilmoittaneet, että Ukrainan täytyy voittaa. Toiset taas ovat ainakin vihjailleet myönnytysten suuntaan rauhan saamiseksi, ja sitten kritiikin jälkeen selitelleet, että on Ukrainan asia päättää tällaisista.
Palataas vielä tähän kohtaan:
Kirjoitit kuitenkin aiemmin näin - joten minä ymmärsin sen juurikin näin, eli tuen laatuun, määrään ja kestoon liittyvänä tiedon vaatimuksena:
Mikäli siis noin, niin ei ole ainakaan tiedossa, että Ukraina olisi itse vaatinut saada tietää, millaista tukea ja kuinka kauan kukin maa on valmis antamaan. Ei siis tällaista kannata ehkä sivusta lähteä Ukrainan puolesta vaatimaan, mutta kukin tietysti tekee mitä haluaa.
Mikäli taas, toisin kuin ensimmäisestä viestistäsi pystyi päättelemään, haluatkin vain jokaisen maan ilmoittavan, että sitoutuvatko he olemaan tukena voittoon ja siis Venäjän perääntymiseen ainakin helmikuun 23. tilanteen rajoille, tai jotain muuta kuten esimerkiksi kunnes Venäjä suostuu rauhansopimukseen joillakin tietyillä ehdoilla, niin konstikkaaksi menee. Ukraina voinee tällaisia tiedustella halutessaan.
Btw, Lavrov sanoi joskus kuukausi sitten tjsp., että rauhanneuvottelujen lähtökohdat riippuvat senhetkisestä sotatilanteesta. Vaikka Lavrov tietysti valehtelee kun huulet liikkuvat, niin tulevat sodan tapahtumat vaikuttavat siihen, mitä mahdollisissa rauhanneuvotteluissa tullaan sopimaan. Ja tällä hetkellä ja luultavasti vielä pitkään niin Ukraina kuin vihulainenkin pyrkivät saamaan tilanteen mahdollisimman edulliseksi itselleen, jolloin tuo mahdollinen diili sitten olisi myös itseä miellyttävä. Näin Ukrainakaan ei voisi tuossa hypoteettisessa tiedustelussaan valtioiden sitoutumisesta johonkin tavoitteeseen asti edes tietää sitä tulevaisuuden neuvottelutavoitettaan (jos siis ryssän lopullinen karko
Viimeksi muokattu:
FIRMS:n mielestä tuolla tapahtuu jotain. Tästä Polohyn kuviosta en ole nähnyt muuta kuin tämän IntelArrown kommentin.
(Olen huomannut, että en saa FIRMS:stä useinkaan näkymään juttuja, mitä jotkut twiittaajat näyttää. Mulla on varmaan jotain vääriä asetuksia.)
Coffee Man
Respected Leader
Venäjän armeijalla on suuria vaikeuksia vakiinnuttaa asemaansa miehittämillään alueilla Ukrainassa, arvioi yhdysvaltalainen ISW-tutkimuslaitos tuoreimmassa raportissaan.
Kiivaimpia taisteluita on käyty viime päivinä Itä-Ukrainassa ja Severodonetskin kaupungissa.
Venäläiset ovat yrittäneet saada kaupungin kokonaan haltuunsa, jotta he voisivat sanoa vapauttaneensa koko Luhanskin. Severodonetskin jälkeen he voisivat keskittää voimansa uusien kylien ja kaupunkien valtaamiseen Donetskin alueella.
Severodonetskin mies- ja kalustotappioiden jälkeen venäläisillä on tuskin tarvittavia voimia Donetskin valtaamiseen, arvioi tutkimuslaitos.
Venäläiset eivät saa tutkimuslaitoksen mukaan tarpeeksi taistelijoita liikkeelle. Alhainen moraali ja huono kuri heikentävät voimia.
Tutkimuslaitos viittaa kesäkuun alussa julkaistuun presidentti Vladimir Putinille osoitettuun videoviestiin. Siinä sotilaat valittavat, että he ovat viettäneet koko sota-ajan Hersonissa ilman kunnollista ruokaa. Palvelukseen on määrätty myös sellaisia, jotka olisi pitänyt terveydentilan vuoksi vapauttaa tehtävistä.
Ukrainan tiedustelu onnistui sieppaamaan puhelinkeskustelun, jos sotilaat valittivat, miten huonokuntoisia varusmiehiä pakotettiin armeijan palvelukseen. Sotilaiden mukaan armeijassa vallitsee yleinen epäjärjestys ja tyytymättömyys, miehet juopottelevat.
www.is.fi
Odessan sotilashallinnon tiedottaja Maksim Marchenko kertoo, että 30–40 prosenttia Ukrainassa olleista venäläisistä sotilaista kieltäytyy palaamasta. Tämän vuoksi armeijan komentajat joutuvat lähettämään taisteluihin valmistautumattomia ja huonosti motivoituneita yksiköitä.
Venäjä on vallannut Itä-Ukrainasta alueita, mutta venäläisjohtoinen hallinto toteutuu tutkimuslaitoksen mukaan vain paperilla.
Venäläisillä on vaikeuksia hallita paikallista väestöä tai pakottaa ihmiset käyttämään venäläistä rahayksikköä, ruplaa.
Ukrainalaiset siviilit tukevat partisaaneja, jotka systemaattisesti sabotoivat venäläisten hallintoa.
Kreml on jakanut erilaisia viestejä siitä, minkälaisia ovat sen suunnitelmat vallattujen alueiden liittämiseksi Venäjään. Tämä viittaa tutkimuslaitoksen mukaan siihen, ettei Kremlillä itselläkään ole selvää näkemystä toiminnan suunnasta.
Kiivaimpia taisteluita on käyty viime päivinä Itä-Ukrainassa ja Severodonetskin kaupungissa.
Venäläiset ovat yrittäneet saada kaupungin kokonaan haltuunsa, jotta he voisivat sanoa vapauttaneensa koko Luhanskin. Severodonetskin jälkeen he voisivat keskittää voimansa uusien kylien ja kaupunkien valtaamiseen Donetskin alueella.
Severodonetskin mies- ja kalustotappioiden jälkeen venäläisillä on tuskin tarvittavia voimia Donetskin valtaamiseen, arvioi tutkimuslaitos.
Venäläiset eivät saa tutkimuslaitoksen mukaan tarpeeksi taistelijoita liikkeelle. Alhainen moraali ja huono kuri heikentävät voimia.
Tutkimuslaitos viittaa kesäkuun alussa julkaistuun presidentti Vladimir Putinille osoitettuun videoviestiin. Siinä sotilaat valittavat, että he ovat viettäneet koko sota-ajan Hersonissa ilman kunnollista ruokaa. Palvelukseen on määrätty myös sellaisia, jotka olisi pitänyt terveydentilan vuoksi vapauttaa tehtävistä.
Ukrainan tiedustelu onnistui sieppaamaan puhelinkeskustelun, jos sotilaat valittivat, miten huonokuntoisia varusmiehiä pakotettiin armeijan palvelukseen. Sotilaiden mukaan armeijassa vallitsee yleinen epäjärjestys ja tyytymättömyys, miehet juopottelevat.
ISW: Venäjän joukot pahoissa vaikeuksissa – tiedustelutiedot paljastavat sotilaiden karut olot
Venäläisillä tuskin on voimia Donetskin alueen valtaamiseen, arvioi tutkimuslaitos.
www.is.fi
Odessan sotilashallinnon tiedottaja Maksim Marchenko kertoo, että 30–40 prosenttia Ukrainassa olleista venäläisistä sotilaista kieltäytyy palaamasta. Tämän vuoksi armeijan komentajat joutuvat lähettämään taisteluihin valmistautumattomia ja huonosti motivoituneita yksiköitä.
Venäjä on vallannut Itä-Ukrainasta alueita, mutta venäläisjohtoinen hallinto toteutuu tutkimuslaitoksen mukaan vain paperilla.
Venäläisillä on vaikeuksia hallita paikallista väestöä tai pakottaa ihmiset käyttämään venäläistä rahayksikköä, ruplaa.
Ukrainalaiset siviilit tukevat partisaaneja, jotka systemaattisesti sabotoivat venäläisten hallintoa.
Kreml on jakanut erilaisia viestejä siitä, minkälaisia ovat sen suunnitelmat vallattujen alueiden liittämiseksi Venäjään. Tämä viittaa tutkimuslaitoksen mukaan siihen, ettei Kremlillä itselläkään ole selvää näkemystä toiminnan suunnasta.
Viimeksi muokattu:
TomiDude
Kapteeni
Se on juurikin näin. Muun muassa Obama teki kympin virheen antaessaan armeijalle 18 kk aikaa voittaa sodan Afganistanissa. Ja taleban piti huomattavan matalaa profiilia seuraavat puolitoista vuotta ”kestäen myrskyn”. Ja mitäs sitten tapahtuikaan?
Minä teen nyt Putinille, jos se sattuu tätä palstaa lukemaan, selväksi seuraavan asian omalta osaltani: bensa, ruoka, sähkö ja ihan sama mikä muu saa maksaa minkä maksaa ikuisesti, tai siihen asti kunnes Venäjä on heitetty ulos Ukrainasta, ja tehty vaarattomaksi seuraavaksi 50-100 vuodeksi - kumpi ikinä sitten tapahtuukaan ensiksi. Jos elämä menee vaikeammaksi, on minulla hyvä talo, teltta, polkupyörä, vähän peltoa ja kaivo, joten minulla ja perheelläni on tulevaisuus. Olen myös elänyt, kuluttanut, matkustanut ja n•ssinut riittävästi yhdeksi eliniäksi tähän mennessä, joten mitään näistä jälkimmäisistä et myöskään voi ottaa minulta pois.
Toivon maailman johtajien yhtyvän kannanottooni.
strelailija
Majuri
Juu. Ensin silta rikki unitaarilla. Sitten, kun pioneerit ehtivät sillankorjauspuuhiin, samoihin koordinaatteihin alternatiivilla.
Tämä Polohyn juttu oli ensiksi Girginin twiitissä, jossa oli pidempi video. Arrow Intelin mielestä videolla kuuluu käsiaseiden ääntä, jonka päättelee sitten suoraksi hyökkäykseksi. Pidemmällä videolla äänet kuuluivat selvemmin ja ainakin omasta mielestä oli tykistön / rakettien ääniä ja Girgin oli myös twiitannut otsikolla tyyliin "ukrainan tykistö".FIRMS:n mielestä tuolla tapahtuu jotain. Tästä Polohyn kuviosta en ole nähnyt muuta kuin tämän IntelArrown kommentin.
(Olen huomannut, että en saa FIRMS:stä useinkaan näkymään juttuja, mitä jotkut twiittaajat näyttää. Mulla on varmaan jotain vääriä asetuksia.)
Löysinkin tämän pidemmän pätkän vielä toiselta kanavalta:
Joka tapauksessa voitaneen ehkä päätellä, että UAn tykistö saatu lähemmäs (eli edetty jostain suunnasta) tai sitten saatu pidemmän kantaman raketinheittimiä paikalle (Uragan?). Tuossa linkissä vielä kartalta Geolokaatio.
Maidan
Respected Leader
Sodan stupor
Jaba Devdariani 3.6.2022
Makronin hupparissa erikoisjoukot logo.
EU:n suurimmat valtiot eivät olleet valmiita sotaan - poliittisesti ja moraalisesti. Nykyinen Länsi-Euroopan johtajien sukupolvi on monen vuoden "rauhanomaisen byrokratian" tulos. He kieltäytyvät hyväksymästä uutta sotilaallista todellisuutta, joka muuttaa sekä taloutta että yhteiskuntaa. Tämän kolumnin on kirjoittanut entinen georgialainen diplomaatti ja Civil.ge:n perustaja. Alkuperäisen version on julkaissut ranskaksi Desk Russie.
Euroopan unioni on rauhanomainen liitto, mutta sen loivat ihmiset, jotka tiesivät hyvin, mitä sota on. He ymmärsivät, että ensimmäisen maailmansodan jälkeen äänekkäästi ilmaistu moraalinen ja poliittinen vaatimus "ei koskaan enää" ei riittänyt kestävän rauhan luomiseen. Sen sijaan he päättivät luoda perustaksi taloudellisen keskinäisen riippuvuuden järjestelmän strategisten resurssien (ensisijaisesti hiilen ja teräksen) alalla, mikä johti ajan mittaan hienosäädetyn poliittisen superrakenteen luomiseen, joka mahdollisti konflikteja ruokkivien elementtien murskaamisen. pieniä paloja, jotta EU:n toimielimet voisivat "sulattaa" ne ilman, että ne johtavat aseellisiin yhteenotoihin.
Tuloksena syntynyt poliittinen järjestelmä tarjosi mantereen länsiosalle pitkän rauhanajan. Olisi hienoa ajatella, että EU:n läpinäkymätön, hidas ja tekninen luonne ei ole ongelma, vaan ominaisuus: banaanin muodosta tai sardellin koosta koskevat kiistat tuskin kasvaa sotilaalliseksi konfliktiksi. Tämä "byrokraattinen maailma" synnytti kuitenkin poliitikkojen sukupolven, joka ei ollut tottunut ajattelemaan sotaa poliittisena, taloudellisena ja yhteiskunnallisena prosessina ja mikä tärkeintä, eivät uskoneet sen alkavan heidän omalla alueellaan.
Niin usein toistettu eurooppalainen mantra "konflikteille ei ole sotilaallisia ratkaisuja" on syvästi virheellinen: tietysti kaikki valtioiden välisten ja jopa valtioiden sisäisten konfliktien "ratkaisut" ovat pohjimmiltaan poliittisia. Mutta sodat - vihollisuudet - luovat olosuhteet, joissa yksi konfliktin lopputulos on todennäköisempi kuin toinen. Siksi Euroopan unionista on tullut Kremlin tulkitsevia tarinoita tukemalla ja Venäjän rajojen jäätyneet konfliktit ratkaisemattomina tukemalla kokonaisuutta, joka on usein täysin avuton Moskovan määräämien "sotilaallisten ratkaisujen" edessä.
Tämä on hinta, jonka Länsi-Eurooppa on maksanut rauhanomaisen mentaliteetin ylläpitämisestä: se on vaihtanut tilaa Euroopan reuna-alueilla ajaksi, joka sen keskusmoottorin taloudellisen voiman rakentamiseen kuluu. Tämä antoi sille tarvittavan vakauden, jotta se voisi toivomme voittaa kaikki erimielisyydet ilman tarvetta ryhtyä aseellisiin konflikteihin, varsinkin kun Yhdysvallat maksoi sotilasvakuutuslaskun.
Kuitenkin, kuten Ukrainan sota osoittaa, on vaikea teeskennellä, ettet olisi sodassa, kun vastustajasi on sodassa sinua vastaan. Vaikka Venäjän julmasta ja täydellisestä hyökkäyksestä Ukrainaan on kulunut kolme kuukautta, monet Euroopan johtajat onnistuvat silti sanomaan samalla lauseella, että "sota on palannut Eurooppaan" ja "emme ole sodassa". Tällaiset lausunnot voitaisiin tuomita tekopyhiksi, mutta ne ovat vaarallisia juuri siksi, että niihin liittyy usein vilpitön vakaumus.
Kuten Italian ehdottama ns. rauhansuunnitelma sekä presidentti Emmanuel Macronin ja liittokansleri Olaf Scholzin jatkuvat eleet Kremliä kohti osoittavat, Länsi-Euroopan johtajat eivät voi lakata ajattelemasta jo "sodanjälkeistä" aikaa, sillä heille sota on poikkeama ja maailma on normaali tila. Tämä uskomus, jota tukee erittäin valikoiva historiallinen muisti, on vaarallisesti ristiriidassa vastustajan mentaliteetin kanssa. Putinille hänen siloviki-sataa ja valitettavasti monille tavallisille venäläisille sota on jatkuvaa, kun taas rauhanaika on sopeutumisen, ryhmittymisen ja vastahyökkäyksen aikaa.
Neuvotellakseen tehokkaammin Putinin kanssa ja saavuttaakseen kestävän rauhan Euroopan johtajien on lakattava katsomasta "sodanjälkeiseen" tulevaisuuteen ja sen sijaan keskittyä tilanteeseen, jossa olemme nyt - sotatilanteeseen. Kuten valtava määrä tutkimusta osoittaa, sota on historiallisesti yksi yleisimmistä ihmisen sosiaalisen olemassaolon tiloista, ja se on prosessi, joka luo omat kannustinjärjestelmänsä. Se, että suurin osa näistä tutkimuksista tehtiin muilla mantereilla, ei tarkoita, että meidän eurooppalaisten pitäisi jättää huomioimatta niiden tulokset.
Sodan huomattavin sosioekonominen seuraus on valtava pakolaisvirta. Eurooppalaiset näkevät tämän ilmiön edelleen enimmäkseen hyvänlaatuisen linssin kautta, mutta sen vaikutukset ovat todennäköisesti pitkäaikaisia. Aiemmat pakolaisaallot Venäjältä ja Itä-Euroopasta vaikuttivat syvästi länsimaailmaan, eikä pelkästään negatiivisesti - ajattele kaikkia taiteilijoita ja kirjailijoita, jotka pakenivat Venäjän vallankumouksesta rikastuttamaan sitä, mitä me kutsumme eurooppalaiseksi kulttuuriksi. Todennäköisimmin Keski- ja Itä-Eurooppaan asettuvilla ukrainalaisilla pakolaisilla on todennäköisesti demografinen vaikutus ja ne voivat jopa elvyttää taloutta, joka on romahtanut monien Länsi-Euroopasta parempaa elämää etsivien nuorten ja ammattilaisten lähdön jälkeen.
Mutta sillä on myös muita seurauksia. Maailmanlaajuinen elintarvikekriisi on toinen kiireellinen ongelma, joka saattaa pakottaa Euroopan ryhtymään sotilaallisiin toimiin viljan toimitusten palauttamiseksi Mustanmeren yli: se on loppujen lopuksi puhtaasti humanitaarinen velvollisuus. Jos Kremlin sallittaisiin hakea pakotteiden lieventämistä vastineeksi oman viljasaartonsa purkamisesta, se olisi räikein osoitus tietämättömyydestä sen käymän sodan todellisuudesta.
Lisäksi siellä on sotateollisuus. Ukraina on jo nyt suuri sotilastarvikkeiden kuluttaja, ja Euroopan sydämessä sijoitetaan jo nyt merkittäviä varoja itäpuolen uudelleenaseistamiseen. Tämä vaikuttaa talouden rakenteeseen. Onhan sotateknologia ollut Euroopan taloudellisen kehityksen moottori vuosisatojen ajan, ja nyt ranskalaiset ja saksalaiset sotilastoimittajat ovat nopeasti lisänneet tilauslistojaan. Sota-ajan teollisuus ei tarvitse, kuten eräs ranskalainen sotilasanalyytikko ironisesti totesi, "ainutlaatuisia käsintehtyjä mestariteoksia" vaan nykyaikaisten aseiden massatuotantoa. Tämä voi antaa Euroopalle tarvittavan edun tavanomaisissa konflikteissa, ja nämä aseet riittävät Kremlin hillitsemiseen.
Lopuksi Keski- ja Itä-Euroopan maat, joiden kynnyksellä sota on jo käynnissä, muuttavat radikaalisti taloudellisten kannustimiensa rakennetta. Tietoisuus sodasta muuttaa suhtautumista investointeihin ja saa meidät ymmärtämään rationaalisuutta aivan eri tavalla. Itävalta hylkäsi pommisuojansa 1980-luvun lopulla, ja muutamaa vuotta myöhemmin syttyi toisen maailmansodan tason sota 500 kilometriä sen rajalta.
Esimerkiksi pankkiuraa hakevalle italialaiselle tai ranskalaiselle ajatus armeijaan liittymisestä tuntuu edelleen kaukaa haetulta, kaukaa haetulta, jopa hurjalta. Hänen puolalainen tai tšekkiläinen kollegansa saattaa jo nähdä asiat aivan eri tavalla. Ja puolalainen tai tšekki saattaa nähdä lastensa tulevaisuuden täysin eri valossa kuin ennen helmikuun 24. päivää. Nämä henkiset muutokset vaikuttavat demokraattisiin poliittisiin järjestelmiin. Miten Eurooppa olisi reagoinut - tai olisi pitänyt reagoida - ukrainalaiseen tai puolalaiseen Mannerheimiin Eurooppa-neuvoston kokouksessa? Monet ovat pilkanneet Emmanuel Macronia siitä, että hän pukeutui collegepaitaan, jossa on erikoisjoukkomerkki viikkoja Venäjän hyökkäyksen jälkeen, mutta kuinka kauan kestää, ennen kuin näemme Länsi-Euroopan johtajan vihdoin vaihtavan sotilasunivormuihin?
Sota on jo herättänyt niin monia perustavanlaatuisia kysymyksiä ja luonut niin monia uusia ärsykkeitä. Ja tämä on vasta alkua. Tällä hetkellä Ukraina on Euroopan linnoitus ja ensimmäinen puolustuslinja. Tämän yksinkertaisen tosiasian huomiotta jättäminen repii jo Euroopan osiin - vertaa yhä enemmän sodan tiellä olevien brittien, puolalaisten ja skandinaavien käyttäytymistä Rooman, Pariisin ja Berliinin rauhansuunnitelmiin. Ensimmäinen askel, joka poliitikkojen on otettava tämän sodan lopettamiseksi, on tunnustaa sen todellisuus.
Hallitsijoilla on velvollisuus kertoa kansalaisilleen, että nämä muutokset jatkuvat, kunnes Putinin sota Eurooppaa vastaan - eikä Ukrainaa tai Zelenskin hallintoa vastaan - on voitettu. Eurooppaa vastaan käytävän sodan todellisuus ja yhteisen voiton tavoite on otettava huomioon eurooppalaisten johtajien päätöksenteossa, ennen kuin he mielettömästi - yksinkertaisesti siksi, että rauhalla on positiivinen moraalinen arvo - ojentavat oliivipuun oksan Putinille, ja mikä tärkeintä - ennen kuin he esittävät pyynnön Ukrainalle luovuttamaan "oman" alueensa "meidän" maailman rauhan takua. Venäjä on sodassa Euroopan kanssa. Eurooppa ei voi pyrkiä rauhaan hyväksymättä ensin tätä tosiasiaa.
Jaba Devdariani 3.6.2022
Makronin hupparissa erikoisjoukot logo.
EU:n suurimmat valtiot eivät olleet valmiita sotaan - poliittisesti ja moraalisesti. Nykyinen Länsi-Euroopan johtajien sukupolvi on monen vuoden "rauhanomaisen byrokratian" tulos. He kieltäytyvät hyväksymästä uutta sotilaallista todellisuutta, joka muuttaa sekä taloutta että yhteiskuntaa. Tämän kolumnin on kirjoittanut entinen georgialainen diplomaatti ja Civil.ge:n perustaja. Alkuperäisen version on julkaissut ranskaksi Desk Russie.
Euroopan unioni on rauhanomainen liitto, mutta sen loivat ihmiset, jotka tiesivät hyvin, mitä sota on. He ymmärsivät, että ensimmäisen maailmansodan jälkeen äänekkäästi ilmaistu moraalinen ja poliittinen vaatimus "ei koskaan enää" ei riittänyt kestävän rauhan luomiseen. Sen sijaan he päättivät luoda perustaksi taloudellisen keskinäisen riippuvuuden järjestelmän strategisten resurssien (ensisijaisesti hiilen ja teräksen) alalla, mikä johti ajan mittaan hienosäädetyn poliittisen superrakenteen luomiseen, joka mahdollisti konflikteja ruokkivien elementtien murskaamisen. pieniä paloja, jotta EU:n toimielimet voisivat "sulattaa" ne ilman, että ne johtavat aseellisiin yhteenotoihin.
Tuloksena syntynyt poliittinen järjestelmä tarjosi mantereen länsiosalle pitkän rauhanajan. Olisi hienoa ajatella, että EU:n läpinäkymätön, hidas ja tekninen luonne ei ole ongelma, vaan ominaisuus: banaanin muodosta tai sardellin koosta koskevat kiistat tuskin kasvaa sotilaalliseksi konfliktiksi. Tämä "byrokraattinen maailma" synnytti kuitenkin poliitikkojen sukupolven, joka ei ollut tottunut ajattelemaan sotaa poliittisena, taloudellisena ja yhteiskunnallisena prosessina ja mikä tärkeintä, eivät uskoneet sen alkavan heidän omalla alueellaan.
Niin usein toistettu eurooppalainen mantra "konflikteille ei ole sotilaallisia ratkaisuja" on syvästi virheellinen: tietysti kaikki valtioiden välisten ja jopa valtioiden sisäisten konfliktien "ratkaisut" ovat pohjimmiltaan poliittisia. Mutta sodat - vihollisuudet - luovat olosuhteet, joissa yksi konfliktin lopputulos on todennäköisempi kuin toinen. Siksi Euroopan unionista on tullut Kremlin tulkitsevia tarinoita tukemalla ja Venäjän rajojen jäätyneet konfliktit ratkaisemattomina tukemalla kokonaisuutta, joka on usein täysin avuton Moskovan määräämien "sotilaallisten ratkaisujen" edessä.
Tämä on hinta, jonka Länsi-Eurooppa on maksanut rauhanomaisen mentaliteetin ylläpitämisestä: se on vaihtanut tilaa Euroopan reuna-alueilla ajaksi, joka sen keskusmoottorin taloudellisen voiman rakentamiseen kuluu. Tämä antoi sille tarvittavan vakauden, jotta se voisi toivomme voittaa kaikki erimielisyydet ilman tarvetta ryhtyä aseellisiin konflikteihin, varsinkin kun Yhdysvallat maksoi sotilasvakuutuslaskun.
Kuitenkin, kuten Ukrainan sota osoittaa, on vaikea teeskennellä, ettet olisi sodassa, kun vastustajasi on sodassa sinua vastaan. Vaikka Venäjän julmasta ja täydellisestä hyökkäyksestä Ukrainaan on kulunut kolme kuukautta, monet Euroopan johtajat onnistuvat silti sanomaan samalla lauseella, että "sota on palannut Eurooppaan" ja "emme ole sodassa". Tällaiset lausunnot voitaisiin tuomita tekopyhiksi, mutta ne ovat vaarallisia juuri siksi, että niihin liittyy usein vilpitön vakaumus.
Kuten Italian ehdottama ns. rauhansuunnitelma sekä presidentti Emmanuel Macronin ja liittokansleri Olaf Scholzin jatkuvat eleet Kremliä kohti osoittavat, Länsi-Euroopan johtajat eivät voi lakata ajattelemasta jo "sodanjälkeistä" aikaa, sillä heille sota on poikkeama ja maailma on normaali tila. Tämä uskomus, jota tukee erittäin valikoiva historiallinen muisti, on vaarallisesti ristiriidassa vastustajan mentaliteetin kanssa. Putinille hänen siloviki-sataa ja valitettavasti monille tavallisille venäläisille sota on jatkuvaa, kun taas rauhanaika on sopeutumisen, ryhmittymisen ja vastahyökkäyksen aikaa.
Neuvotellakseen tehokkaammin Putinin kanssa ja saavuttaakseen kestävän rauhan Euroopan johtajien on lakattava katsomasta "sodanjälkeiseen" tulevaisuuteen ja sen sijaan keskittyä tilanteeseen, jossa olemme nyt - sotatilanteeseen. Kuten valtava määrä tutkimusta osoittaa, sota on historiallisesti yksi yleisimmistä ihmisen sosiaalisen olemassaolon tiloista, ja se on prosessi, joka luo omat kannustinjärjestelmänsä. Se, että suurin osa näistä tutkimuksista tehtiin muilla mantereilla, ei tarkoita, että meidän eurooppalaisten pitäisi jättää huomioimatta niiden tulokset.
Sodan huomattavin sosioekonominen seuraus on valtava pakolaisvirta. Eurooppalaiset näkevät tämän ilmiön edelleen enimmäkseen hyvänlaatuisen linssin kautta, mutta sen vaikutukset ovat todennäköisesti pitkäaikaisia. Aiemmat pakolaisaallot Venäjältä ja Itä-Euroopasta vaikuttivat syvästi länsimaailmaan, eikä pelkästään negatiivisesti - ajattele kaikkia taiteilijoita ja kirjailijoita, jotka pakenivat Venäjän vallankumouksesta rikastuttamaan sitä, mitä me kutsumme eurooppalaiseksi kulttuuriksi. Todennäköisimmin Keski- ja Itä-Eurooppaan asettuvilla ukrainalaisilla pakolaisilla on todennäköisesti demografinen vaikutus ja ne voivat jopa elvyttää taloutta, joka on romahtanut monien Länsi-Euroopasta parempaa elämää etsivien nuorten ja ammattilaisten lähdön jälkeen.
Mutta sillä on myös muita seurauksia. Maailmanlaajuinen elintarvikekriisi on toinen kiireellinen ongelma, joka saattaa pakottaa Euroopan ryhtymään sotilaallisiin toimiin viljan toimitusten palauttamiseksi Mustanmeren yli: se on loppujen lopuksi puhtaasti humanitaarinen velvollisuus. Jos Kremlin sallittaisiin hakea pakotteiden lieventämistä vastineeksi oman viljasaartonsa purkamisesta, se olisi räikein osoitus tietämättömyydestä sen käymän sodan todellisuudesta.
Lisäksi siellä on sotateollisuus. Ukraina on jo nyt suuri sotilastarvikkeiden kuluttaja, ja Euroopan sydämessä sijoitetaan jo nyt merkittäviä varoja itäpuolen uudelleenaseistamiseen. Tämä vaikuttaa talouden rakenteeseen. Onhan sotateknologia ollut Euroopan taloudellisen kehityksen moottori vuosisatojen ajan, ja nyt ranskalaiset ja saksalaiset sotilastoimittajat ovat nopeasti lisänneet tilauslistojaan. Sota-ajan teollisuus ei tarvitse, kuten eräs ranskalainen sotilasanalyytikko ironisesti totesi, "ainutlaatuisia käsintehtyjä mestariteoksia" vaan nykyaikaisten aseiden massatuotantoa. Tämä voi antaa Euroopalle tarvittavan edun tavanomaisissa konflikteissa, ja nämä aseet riittävät Kremlin hillitsemiseen.
Lopuksi Keski- ja Itä-Euroopan maat, joiden kynnyksellä sota on jo käynnissä, muuttavat radikaalisti taloudellisten kannustimiensa rakennetta. Tietoisuus sodasta muuttaa suhtautumista investointeihin ja saa meidät ymmärtämään rationaalisuutta aivan eri tavalla. Itävalta hylkäsi pommisuojansa 1980-luvun lopulla, ja muutamaa vuotta myöhemmin syttyi toisen maailmansodan tason sota 500 kilometriä sen rajalta.
Esimerkiksi pankkiuraa hakevalle italialaiselle tai ranskalaiselle ajatus armeijaan liittymisestä tuntuu edelleen kaukaa haetulta, kaukaa haetulta, jopa hurjalta. Hänen puolalainen tai tšekkiläinen kollegansa saattaa jo nähdä asiat aivan eri tavalla. Ja puolalainen tai tšekki saattaa nähdä lastensa tulevaisuuden täysin eri valossa kuin ennen helmikuun 24. päivää. Nämä henkiset muutokset vaikuttavat demokraattisiin poliittisiin järjestelmiin. Miten Eurooppa olisi reagoinut - tai olisi pitänyt reagoida - ukrainalaiseen tai puolalaiseen Mannerheimiin Eurooppa-neuvoston kokouksessa? Monet ovat pilkanneet Emmanuel Macronia siitä, että hän pukeutui collegepaitaan, jossa on erikoisjoukkomerkki viikkoja Venäjän hyökkäyksen jälkeen, mutta kuinka kauan kestää, ennen kuin näemme Länsi-Euroopan johtajan vihdoin vaihtavan sotilasunivormuihin?
Sota on jo herättänyt niin monia perustavanlaatuisia kysymyksiä ja luonut niin monia uusia ärsykkeitä. Ja tämä on vasta alkua. Tällä hetkellä Ukraina on Euroopan linnoitus ja ensimmäinen puolustuslinja. Tämän yksinkertaisen tosiasian huomiotta jättäminen repii jo Euroopan osiin - vertaa yhä enemmän sodan tiellä olevien brittien, puolalaisten ja skandinaavien käyttäytymistä Rooman, Pariisin ja Berliinin rauhansuunnitelmiin. Ensimmäinen askel, joka poliitikkojen on otettava tämän sodan lopettamiseksi, on tunnustaa sen todellisuus.
Hallitsijoilla on velvollisuus kertoa kansalaisilleen, että nämä muutokset jatkuvat, kunnes Putinin sota Eurooppaa vastaan - eikä Ukrainaa tai Zelenskin hallintoa vastaan - on voitettu. Eurooppaa vastaan käytävän sodan todellisuus ja yhteisen voiton tavoite on otettava huomioon eurooppalaisten johtajien päätöksenteossa, ennen kuin he mielettömästi - yksinkertaisesti siksi, että rauhalla on positiivinen moraalinen arvo - ojentavat oliivipuun oksan Putinille, ja mikä tärkeintä - ennen kuin he esittävät pyynnön Ukrainalle luovuttamaan "oman" alueensa "meidän" maailman rauhan takua. Venäjä on sodassa Euroopan kanssa. Eurooppa ei voi pyrkiä rauhaan hyväksymättä ensin tätä tosiasiaa.
Грани.Ру: Ступор войны
Крупнейшие государства ЕС оказались не готовы к войне - политически и морально. Нынешнее поколение западноевропейских лидеров - продукт многолетней "мирной бюрократии". Они отказываются признать новую военную реальность, которая меняет и экономику, и общество. Колонка Джабы Девдариани.
graniru.org
Viimeksi muokattu:
Noissa kommenteissa osoitettiin tämmöinen tiedonjyvä toisessa suunnassa. Eli ryssän tukialueella 10 km Severodonetskista koilliseen on massiivinen palo käynnissä. Toivottavasti joku asevarikko on palautettu alkuaineiden tasolle.
No nysse tuli:
Ryssä hyökkää Ukrainaan, mutta Macron on huolissaan siitä, että jos Ukraina onnistuu puolustautumaan invaasiolta liian hyvin, ryssä joutuu nöyryytetyksi (kuvat mainostomiston):
Kiina ryssän kanssa ajatuspajaan edistämään oikeaa demokratiaa:
Ryssä hyökkää Ukrainaan, mutta Macron on huolissaan siitä, että jos Ukraina onnistuu puolustautumaan invaasiolta liian hyvin, ryssä joutuu nöyryytetyksi (kuvat mainostomiston):
Kiina ryssän kanssa ajatuspajaan edistämään oikeaa demokratiaa:
Viimeksi muokattu:
fade
Eversti
Täh?
Kompassisuuntia löytyy täydet 360 astetta eli ihan sama mihin suuntaan joki virtaa niin aina löytyy kompassisuunta johon verrata.
nimimerkki
Kersantti
Hyvää ajatusta. Itsekin olen alkanut ajattelemaan että tämä sota ei lopu jos Euroopan maat ei lähde sotilailla heittämään ryssää ulos Ukrainasta. Pitää toki tapahtua melkoinen muutos Euroopan politiikassa.Sodan stupor
Jaba Devdariani 3.6.2022
Katso liite: 62397
Makronin hupparissa Spetsnaz logo.
EU:n suurimmat valtiot eivät olleet valmiita sotaan - poliittisesti ja moraalisesti. Nykyinen Länsi-Euroopan johtajien sukupolvi on monen vuoden "rauhanomaisen byrokratian" tulos. He kieltäytyvät hyväksymästä uutta sotilaallista todellisuutta, joka muuttaa sekä taloutta että yhteiskuntaa. Tämän kolumnin on kirjoittanut entinen georgialainen diplomaatti ja Civil.ge:n perustaja. Alkuperäisen version on julkaissut ranskaksi Desk Russie.
Euroopan unioni on rauhanomainen liitto, mutta sen loivat ihmiset, jotka tiesivät hyvin, mitä sota on. He ymmärsivät, että ensimmäisen maailmansodan jälkeen äänekkäästi ilmaistu moraalinen ja poliittinen vaatimus "ei koskaan enää" ei riittänyt kestävän rauhan luomiseen. Sen sijaan he päättivät luoda perustaksi taloudellisen keskinäisen riippuvuuden järjestelmän strategisten resurssien (ensisijaisesti hiilen ja teräksen) alalla, mikä johti ajan mittaan hienosäädetyn poliittisen superrakenteen luomiseen, joka mahdollisti konflikteja ruokkivien elementtien murskaamisen. pieniä paloja, jotta EU:n toimielimet voisivat "sulattaa" ne ilman, että ne johtavat aseellisiin yhteenotoihin.
Tuloksena syntynyt poliittinen järjestelmä tarjosi mantereen länsiosalle pitkän rauhanajan. Olisi hienoa ajatella, että EU:n läpinäkymätön, hidas ja tekninen luonne ei ole ongelma, vaan ominaisuus: banaanin muodosta tai sardellin koosta koskevat kiistat tuskin kasvaa sotilaalliseksi konfliktiksi. Tämä "byrokraattinen maailma" synnytti kuitenkin poliitikkojen sukupolven, joka ei ollut tottunut ajattelemaan sotaa poliittisena, taloudellisena ja yhteiskunnallisena prosessina ja mikä tärkeintä, eivät uskoneet sen alkavan heidän omalla alueellaan.
Niin usein toistettu eurooppalainen mantra "konflikteille ei ole sotilaallisia ratkaisuja" on syvästi virheellinen: tietysti kaikki valtioiden välisten ja jopa valtioiden sisäisten konfliktien "ratkaisut" ovat pohjimmiltaan poliittisia. Mutta sodat - vihollisuudet - luovat olosuhteet, joissa yksi konfliktin lopputulos on todennäköisempi kuin toinen. Siksi Euroopan unionista on tullut Kremlin tulkitsevia tarinoita tukemalla ja Venäjän rajojen jäätyneet konfliktit ratkaisemattomina tukemalla kokonaisuutta, joka on usein täysin avuton Moskovan määräämien "sotilaallisten ratkaisujen" edessä.
Tämä on hinta, jonka Länsi-Eurooppa on maksanut rauhanomaisen mentaliteetin ylläpitämisestä: se on vaihtanut tilaa Euroopan reuna-alueilla ajaksi, joka sen keskusmoottorin taloudellisen voiman rakentamiseen kuluu. Tämä antoi sille tarvittavan vakauden, jotta se voisi toivomme voittaa kaikki erimielisyydet ilman tarvetta ryhtyä aseellisiin konflikteihin, varsinkin kun Yhdysvallat maksoi sotilasvakuutuslaskun.
Kuitenkin, kuten Ukrainan sota osoittaa, on vaikea teeskennellä, ettet olisi sodassa, kun vastustajasi on sodassa sinua vastaan. Vaikka Venäjän julmasta ja täydellisestä hyökkäyksestä Ukrainaan on kulunut kolme kuukautta, monet Euroopan johtajat onnistuvat silti sanomaan samalla lauseella, että "sota on palannut Eurooppaan" ja "emme ole sodassa". Tällaiset lausunnot voitaisiin tuomita tekopyhiksi, mutta ne ovat vaarallisia juuri siksi, että niihin liittyy usein vilpitön vakaumus.
Kuten Italian ehdottama ns. rauhansuunnitelma sekä presidentti Emmanuel Macronin ja liittokansleri Olaf Scholzin jatkuvat eleet Kremliä kohti osoittavat, Länsi-Euroopan johtajat eivät voi lakata ajattelemasta jo "sodanjälkeistä" aikaa, sillä heille sota on poikkeama ja maailma on normaali tila. Tämä uskomus, jota tukee erittäin valikoiva historiallinen muisti, on vaarallisesti ristiriidassa vastustajan mentaliteetin kanssa. Putinille hänen siloviki-sataa ja valitettavasti monille tavallisille venäläisille sota on jatkuvaa, kun taas rauhanaika on sopeutumisen, ryhmittymisen ja vastahyökkäyksen aikaa.
Neuvotellakseen tehokkaammin Putinin kanssa ja saavuttaakseen kestävän rauhan Euroopan johtajien on lakattava katsomasta "sodanjälkeiseen" tulevaisuuteen ja sen sijaan keskittyä tilanteeseen, jossa olemme nyt - sotatilanteeseen. Kuten valtava määrä tutkimusta osoittaa, sota on historiallisesti yksi yleisimmistä ihmisen sosiaalisen olemassaolon tiloista, ja se on prosessi, joka luo omat kannustinjärjestelmänsä. Se, että suurin osa näistä tutkimuksista tehtiin muilla mantereilla, ei tarkoita, että meidän eurooppalaisten pitäisi jättää huomioimatta niiden tulokset.
Sodan huomattavin sosioekonominen seuraus on valtava pakolaisvirta. Eurooppalaiset näkevät tämän ilmiön edelleen enimmäkseen hyvänlaatuisen linssin kautta, mutta sen vaikutukset ovat todennäköisesti pitkäaikaisia. Aiemmat pakolaisaallot Venäjältä ja Itä-Euroopasta vaikuttivat syvästi länsimaailmaan, eikä pelkästään negatiivisesti - ajattele kaikkia taiteilijoita ja kirjailijoita, jotka pakenivat Venäjän vallankumouksesta rikastuttamaan sitä, mitä me kutsumme eurooppalaiseksi kulttuuriksi. Todennäköisimmin Keski- ja Itä-Eurooppaan asettuvilla ukrainalaisilla pakolaisilla on todennäköisesti demografinen vaikutus ja ne voivat jopa elvyttää taloutta, joka on romahtanut monien Länsi-Euroopasta parempaa elämää etsivien nuorten ja ammattilaisten lähdön jälkeen.
Mutta sillä on myös muita seurauksia. Maailmanlaajuinen elintarvikekriisi on toinen kiireellinen ongelma, joka saattaa pakottaa Euroopan ryhtymään sotilaallisiin toimiin viljan toimitusten palauttamiseksi Mustanmeren yli: se on loppujen lopuksi puhtaasti humanitaarinen velvollisuus. Jos Kremlin sallittaisiin hakea pakotteiden lieventämistä vastineeksi oman viljasaartonsa purkamisesta, se olisi räikein osoitus tietämättömyydestä sen käymän sodan todellisuudesta.
Lisäksi siellä on sotateollisuus. Ukraina on jo nyt suuri sotilastarvikkeiden kuluttaja, ja Euroopan sydämessä sijoitetaan jo nyt merkittäviä varoja itäpuolen uudelleenaseistamiseen. Tämä vaikuttaa talouden rakenteeseen. Onhan sotateknologia ollut Euroopan taloudellisen kehityksen moottori vuosisatojen ajan, ja nyt ranskalaiset ja saksalaiset sotilastoimittajat ovat nopeasti lisänneet tilauslistojaan. Sota-ajan teollisuus ei tarvitse, kuten eräs ranskalainen sotilasanalyytikko ironisesti totesi, "ainutlaatuisia käsintehtyjä mestariteoksia" vaan nykyaikaisten aseiden massatuotantoa. Tämä voi antaa Euroopalle tarvittavan edun tavanomaisissa konflikteissa, ja nämä aseet riittävät Kremlin hillitsemiseen.
Lopuksi Keski- ja Itä-Euroopan maat, joiden kynnyksellä sota on jo käynnissä, muuttavat radikaalisti taloudellisten kannustimiensa rakennetta. Tietoisuus sodasta muuttaa suhtautumista investointeihin ja saa meidät ymmärtämään rationaalisuutta aivan eri tavalla. Itävalta hylkäsi pommisuojansa 1980-luvun lopulla, ja muutamaa vuotta myöhemmin syttyi toisen maailmansodan tason sota 500 kilometriä sen rajalta.
Esimerkiksi pankkiuraa hakevalle italialaiselle tai ranskalaiselle ajatus armeijaan liittymisestä tuntuu edelleen kaukaa haetulta, kaukaa haetulta, jopa hurjalta. Hänen puolalainen tai tšekkiläinen kollegansa saattaa jo nähdä asiat aivan eri tavalla. Ja puolalainen tai tšekki saattaa nähdä lastensa tulevaisuuden täysin eri valossa kuin ennen helmikuun 24. päivää. Nämä henkiset muutokset vaikuttavat demokraattisiin poliittisiin järjestelmiin. Miten Eurooppa olisi reagoinut - tai olisi pitänyt reagoida - ukrainalaiseen tai puolalaiseen Mannerheimiin Eurooppa-neuvoston kokouksessa? Monet ovat pilkanneet Emmanuel Macronia siitä, että hän pukeutui collegepaitaan, jossa on erikoisjoukkomerkki viikkoja Venäjän hyökkäyksen jälkeen, mutta kuinka kauan kestää, ennen kuin näemme Länsi-Euroopan johtajan vihdoin vaihtavan sotilasunivormuihin?
Sota on jo herättänyt niin monia perustavanlaatuisia kysymyksiä ja luonut niin monia uusia ärsykkeitä. Ja tämä on vasta alkua. Tällä hetkellä Ukraina on Euroopan linnoitus ja ensimmäinen puolustuslinja. Tämän yksinkertaisen tosiasian huomiotta jättäminen repii jo Euroopan osiin - vertaa yhä enemmän sodan tiellä olevien brittien, puolalaisten ja skandinaavien käyttäytymistä Rooman, Pariisin ja Berliinin rauhansuunnitelmiin. Ensimmäinen askel, joka poliitikkojen on otettava tämän sodan lopettamiseksi, on tunnustaa sen todellisuus.
Hallitsijoilla on velvollisuus kertoa kansalaisilleen, että nämä muutokset jatkuvat, kunnes Putinin sota Eurooppaa vastaan - eikä Ukrainaa tai Zelenskin hallintoa vastaan - on voitettu. Eurooppaa vastaan käytävän sodan todellisuus ja yhteisen voiton tavoite on otettava huomioon eurooppalaisten johtajien päätöksenteossa, ennen kuin he mielettömästi - yksinkertaisesti siksi, että rauhalla on positiivinen moraalinen arvo - ojentavat oliivipuun oksan Putinille, ja mikä tärkeintä - ennen kuin he tekevät. pyytää Ukrainaa luovuttamaan "oman" alueensa "meidän" maailmallemme. Venäjä on sodassa Euroopan kanssa. Eurooppa ei voi pyrkiä rauhaan hyväksymättä ensin tätä tosiasiaa.
Грани.Ру: Ступор войны
Крупнейшие государства ЕС оказались не готовы к войне - политически и морально. Нынешнее поколение западноевропейских лидеров - продукт многолетней "мирной бюрократии". Они отказываются признать новую военную реальность, которая меняет и экономику, и общество. Колонка Джабы Девдариани.graniru.org
Äyräpää
Alikersantti
No nyt on todella kaivettu laarin pohjia
. Eihän tuo toinen edes mahdu mihinkään naapurin sillipurkkiin ilman liukastetta.
Pitää rakentaa vaunu alusta asti hänen ympärilleNo nyt on todella kaivettu laarin pohjia
Pitääkö tappaa Venäjä vai tappava ideologia ?
Eikö maailman olisi syytä antaa ystävällisten soitteluiden sijaan lista mitä tämä yhteiskunnallisesti Venäjälle maksaa?
Kielto urheiluun niin venäläisille kuin Venäjälle, eli kaikista sarjoista pois läntiset urheilijat mikäli Venäjä ei siirry rajojensa taakse. Sekä korvaa aiheuttamansa sodan tuhon.
Penalttia jatketaan kunnes tuhot on korjattu, ennen sitä yksikään venäläinen urheilija ei osallistu minkään lipun alla mihinkään kisaan.
Mikäli näihin askelmerkkeihin ei ole halukkuutta laajennetaan koskemaan kaikkia venäläisiä ja heidän liikkumistaan länteen, pysykööt häpeässään
Venäjä ei myöskään kuulu tällöin kenenkään sotaa vastustavan kauppakumppaniksi. Eli mitään ei tuoda eikä viedä, kyllä korvaavat tuotteet ja suunnat on löydettävissä.
Joskus amputaatio on paras hoitokeino
tulikomento
Supreme Leader
Tässä sanotaan että Putler uskoo / luulee yhä voittavansa. Tarkoitus on väsyttää länsi ja pakottaa Ukraina alueluovutuksiin Venäjän ehdoilla. Kirjoittaja ei myöskään usko valtaeliitin palatsivallankaappaukseen.
www.ess.fi
Venäjään erikoistunut tutkija maalaa synkän kuvan Ukrainan sodasta – sanoo lännen olevan täysin väärässä Putinin aikeista
Venäjän toiminnan motiivien ymmärtäminen Ukrainassa on läntisille demokratioille haastavaa, koska asiat nähdään lännessä täysin eri valossa kuin Kreml...
www.ess.fi
Oho, tää toinen kaveri on kyllä pitänyt laittaa kenkälusikalla sisään. Ja jouduttu käyttään purkinaukaisijaa että saatu ulos.