Ukrainan konflikti/sota

Viimeksi muokattu:
Erikoinen pätkä. Ekalla kuolleella kaverilla on sininen käsinauha, kohdassa 1.25. Aikaisemmin oli ukrainalaisilla nämä. Myös haavoittuneella kaverilla sininen käsinauha, kohdassa 1.48. Ja 1.46 näkyy keltainen/sininen. Vai onko nämä kuolleet / haavoittuneet kaverit naamioituneet ukrainalaisiksi?
Kieltämättä, en kiinnittänyt kahdella ensimmäisellä katsomiskerralla huomiota, mutta niin taitaa olla. Voisi epäillä sitten harjoitustilanteeksi, mutta luotien iskemät näkyvät ihan selvästi ukkojen ympärillä. En osaa sanoa mikä on homman nimi, ehkä tuohon lankaan tulee selvennystä tai sitten ei.

Ainoa teoria jonka keksin on se, että ryssien on usein mainittu harhautusmielessä pitävän ukrainalaisia käsivarsinauhoja.
 
Tämä on kyllä ihme vinkumista...


Yllätytään asioista joissa ei ole mitään yllättävää. Putin on aina ihaillut Pietari Suurta. Ei idolinsa maailmankatsomusta tai länsimyönteisyyttä vaan valloitusretkiä ja Venäjän mahtia eikä siinä ole mitään uutta ja yllättävää. Onko siinä mitään järkeä tässä ajassa ja tänään on kokonaan toinen asia mutta se on asia jonka Putin päättää omassa pienessä päässään eikä siihen ole muilla mitään sanomista.


Putin poimii rusinoita pullasta mutta ei tuo ole mitään retoriikkaa. Putin ajattelee juuri kuten sanoo ja niin se on aina tehnyt ja aina länsimaat ovat vähätelleet ja tulkinneet päin honkia niitä sanomisia. Kun Putin sanoo että Venäjä haluaa laajentua vähän joka suuntaan niin se tarkoittaa ihan kirjaimellisesti sitä että Venäjä haluaa laajentua vähän joka suuntaan. Se ei ole moniselitteinen asia eikä se ole mitään retorista kikkailua vaan puhdasta faktaa. Putin on ihan varmasti peluri mutta mikään retorinen taituri ja kikkailija se ei ole eikä ole ikinä ollut. Kun Putin jotain sanoo niin se myös tarkoittaa juuri sitä mitä sanoo.

Putin ei todellakaan ole mikään suuri ajattelija vaan hyvin yksioikoinen ja yksinkertainen mies joka haluaa tehdä Venäjästä suuren ihan siitä riippumatta mitä se edes tarkoittaa...onko se oikeasti mahdollista ja voiko Venäjä realiteetit huomioiden olla suuri muuta kun pinta-alaltaan.

Olisi jo korkein aika ottaa Putin ja Venäjä vakavasti sillä Putinin Venäjä menee tasan ja tarkkaan niin pitkälle kun sen annetaan mennä ja se ei todellakaan ole mikään monitulkintainen asia tai retorista kikkailua :ROFLMAO:

putin_tries_to_make_comparisons_of_stalin_and_hitler_illegal_1-702x363.jpg
 
Tätä en löytänyt täältä tällä linkillä, enkä muista nähneeni sisältöä vaikka onkin aamupäivältä. Harvinainen pätkä jalkaväen väijytyksestä, jonka drone kuvaa ilmasta. Kolme ryssää kävelee ukrainalaisten väijytykseen, kaksi kylmenee lähes välittömästi mutta kolmas päätyy haavoittuneena liinan päälle hinattavaksi. En tiedä näkevätkö ukrainalaiset kaiken kokemansa jälkeen oikeasti näin paljon vaivaa haavoittuneen vihollisen eteen vai onko tämä kameroille, mutta kuitenkin.
Itse PT muuten kritisoimassa kk:n käyttöä ja taktiikkaa, vaikka lopputulos onkin hyvä.

Taidan itse olla aika nynny, mutta erittäin nopeasti ja huolettomasti lähestyivät asiakaskuntaa väijytyksen jälkeen. Olisin kyllä itse pitänyt joka ukon piikillä ja lähestynyt työturvallisuusmielessä ihan rauhassa. Samoin aseet ja tst-liivit heti ukoilta pois, nyt tuon yhden evakuoidun liivejä ei tarkastettu varsinaisesti ja ukolla voi edelleen olla hallussaan käsikranaatteja, puukko tai vaikka pistooli.
 
Tätä en löytänyt täältä tällä linkillä, enkä muista nähneeni sisältöä vaikka onkin aamupäivältä. Harvinainen pätkä jalkaväen väijytyksestä, jonka drone kuvaa ilmasta. Kolme ryssää kävelee ukrainalaisten väijytykseen, kaksi kylmenee lähes välittömästi mutta kolmas päätyy haavoittuneena liinan päälle hinattavaksi. En tiedä näkevätkö ukrainalaiset kaiken kokemansa jälkeen oikeasti näin paljon vaivaa haavoittuneen vihollisen eteen vai onko tämä kameroille, mutta kuitenkin.
Itse PT muuten kritisoimassa kk:n käyttöä ja taktiikkaa, vaikka lopputulos onkin hyvä.

Kun muistaakseni oon tämän pätkän nähnyt aikaisemmin ja silloin kulki selityksenä "Ljyssän erikoisjoukot väijyttävät Ukrainalaisia"
 
Tätä en löytänyt täältä tällä linkillä, enkä muista nähneeni sisältöä vaikka onkin aamupäivältä. Harvinainen pätkä jalkaväen väijytyksestä, jonka drone kuvaa ilmasta. Kolme ryssää kävelee ukrainalaisten väijytykseen, kaksi kylmenee lähes välittömästi mutta kolmas päätyy haavoittuneena liinan päälle hinattavaksi. En tiedä näkevätkö ukrainalaiset kaiken kokemansa jälkeen oikeasti näin paljon vaivaa haavoittuneen vihollisen eteen vai onko tämä kameroille, mutta kuitenkin.
Itse PT muuten kritisoimassa kk:n käyttöä ja taktiikkaa, vaikka lopputulos onkin hyvä.

Paksunahkaista örkkiä
 
Kun muistaakseni oon tämän pätkän nähnyt aikaisemmin ja silloin kulki selityksenä "Ljyssän erikoisjoukot väijyttävät Ukrainalaisia"
Tiedäpä häntä sitten, toisilla ei ole nauhoja ollenkaan. Jos joku kieliä ymmärtävä pystyisi varmuudella erottamaan mitä kieltä puhutaan, niin siitä voisi jotain apua olla (mutta ei välttämättä). Ehkä tämä on vaan niitä, jotka pitää ottaa sellaisena kuin ne näkyvät ja jäädä arvailemaan mitä todella tapahtui. Ei ole ensimmäinen, eikä varmaan viimeinenkään.
 
Viimeksi muokattu:
En nyt täysin ymmärrä laskujasi. Tuo yllä oleva voi päteä vain, jos Venäjän ilmavoimat eivät saaneet yhtään uutta konetta välillä 1996-2008. Onko tämä väitteesi?

1990-luvun lopun vielä jotenkin uskoisin, koska silloin siellä oli aikamoinen talouskaaos, mutta se, että touhu olisi jatkunut vielä 8 vuotta Putinin tultua valtaan (ja siis sisältäen 2 Tshetshenian sodan ja valmistautumisen Georgian vastaiseen sotaan) tuntuu aika uskomattonalta.

Olet oikeassa, olisi pitänyt muotoilla tuo eri tavalla. Minun tietojen mukaan tuolla aikavälillä ovat saaneet "hyvin pienen määrän" uutta kalustoa. Minulla ei ole tälle luulolle muuta lähdettä kuin "muistan lukeneeni näin" joten virheen mahdollisuus on olemassa.

Venäjän talouden alennustila jatkui pitkälle 2000-luvun puolelle, ei siis rajoittunut 90-luvun kaaokseen. Yksi esimerkki tästä on uusien panssarivaunujen hankinta: valmistivat 90-luvulla T-90 obr 1992 vaunuja 120 kpl 90-luvun aikana mutta tästä seuraava uusien vaunujen hankinta tapahtui tämän aikataulun mukaisesti:

T-90A initial production.PNG
Tuotakaan ei pidä ottaa merkkinä paremmista ajoista, he olivat täysin tyytyväisiä T-72B obr 1985 modernisoinnista T-72BA vaunuiksi, mutta päätyivät ostamaan T-90A vaunuja koska niille löytyi ulkomaalaisia ostajia.

Mitä tulee toiseen Tsetsenian sotaan ja Georgian sotaan 2008, Venäjä ei juurikaan valmistautunut näihin uuden kaluston hankinnan muodossa. He kävivät sotaan sillä armeijalla joka heillä oli ja se oli edelleen pitkälti Neuvostoliiton peruja. Vaikka Georgian sota oli nopeasti ohi, he eivät olleet tyytyväisiä omien joukkojen suoriutumiseen ja aloittivat armeijan modernisointiohjelman. Sen piti alunperin olla kunnianhimoisempi ja sitä johti Anatoly Serdyukov. Alunperin hänen tehtävänsä oli armeijan massiivisen korruption kitkeminen. Uudistukset jäivät puolitiehen vahvan sisäisen vastustamisen takia ja mies sai kenkää vuonna 2012. Sergei Shoigu perui monet Serdyukovin muutoksista.

Ehkä pitäisi pehmentää tuota omaa arviota? Jos katsoo minun taulukkoa ja vertaa heidän hyviä vuosia huonoihin vuosiin, niin sanoisin että huonoja vuosia ovat 2008, 2010, 2011, 2012, 2019, 2020 ja 2021. Näiden vuosien keskiarvo on 14,14. Jos oletetaan että aikavälillä 1996-2008 (12 vuotta) heidän ilmavoimille olisi toimitettu tämän keskiarvon mukainen määrä niin se olisi 14,14 x 12 = 170 kpl.

Jokainen voi miettiä, onko tuo realistinen määrä, mutta katsotaan mitä se tarkoittaisi. Täten 170 + 475 = 645 uutta hävittäjää aikavälillä 1996-2021.

Tämä määrä heidän koneiden kokonaismäärästä olisi 47-49%. Voidaan olla anteliaita ja pyöristää ylöspäin, sanotaan että puolet heidän 1310 - 1370 hävittäjäkoneesta on vanhempia kuin meidän Hornetit, jotka tullaan korvaamaan uusilla hävittäjillä aikavälillä 2026-2030 (jos aikataulu pitää).

Vaan nämä kaikki on pelkkiä numeroita vain, ei tätä kannata ottaa liian vakavasti. He ovat esimerkiksi kertoneet että MiG-31 interceptor koneet on aikoinaan rakennettu nin lujasti että niiden runkoa ja siipiä ei tarvitse korvata. Tehdään tarkistus ja modernisointi järjestelmiin, minkä jälkeen näillä voi lentää ainakin seuraavat 10 vuotta, ellei jopa 15 vuotta. Tuorein MiG-31 on valmistunut vuonna 1994. Niitä on "rivissä" 131 kpl. Muita vanhuksia: Su-24 on käytössä 273 kpl, wanhoja Su-27 koneita noin 100 kpl, Su-25 on 192 kpl ja MiG-29 on 259 kpl (MiG-29 on konetyyppi jonka korvaamisesta Puola kiirehtii, eivät halua lentää yli 30 vuotta vanhalla neuvostohävittäjällä).

Olet siis oikeassa, minulla ei ole tältä istumalta antaa valmistusmääriä vuosille 1996-2008, ainoastaan oma hatara muisti. Joka tapauksessa viestin ydin pysyy ennallaan: heillä tulee olemaan vaikeuksia nykyisen hävittäjäkannan säilyttämisessä ja vanhojen korvaamisessa uusilla. Vaikka miten pyrkisi tekohengittämään kalustoa, jossain vaiheessa lentävä kone muuttuu hengenvaaralliseksi. Ehkä he eivät tästä välitä? Ehkä tuo 30 vuoden elinkaari on heidän koneiden osalta väärä, koska varsinkin 90-luvulla ja myös 2000-luvun alkupuolella heidän lentäjien lentotunnit olivat hyvin vähäiset. Toisaalta hävittäjässä on paljon sellaista kuluvaa mikä kuluu vaikkei koneella lennettäisikään. Aika näyttää mitä temppuja tekevät.
 
Viimeksi muokattu:
Taidan itse olla aika nynny, mutta erittäin nopeasti ja huolettomasti lähestyivät asiakaskuntaa väijytyksen jälkeen. Olisin kyllä itse pitänyt joka ukon piikillä ja lähestynyt työturvallisuusmielessä ihan rauhassa. Samoin aseet ja tst-liivit heti ukoilta pois, nyt tuon yhden evakuoidun liivejä ei tarkastettu varsinaisesti ja ukolla voi edelleen olla hallussaan käsikranaatteja, puukko tai vaikka pistooli.

Kyllä tämä on jostain harjoituksista otettua kuvaa. Nuo laukausen äänetkin kuulostaa räkäpäiltä. Lisäksi tuolla yhdellä "kaatuneella" sininen nauha.

Lisäksi kukaan ei tässä sodassa lähtisi vihollisen haavoittunutta viemään yhtään mihinkään hoitoon. Se voitaisiin, ehkä viedä sivummalle käsiteltäväksi , jos tiedetään että siltä saadaan tietoja. Sen jälkeen se dumpattaisiin samaan kasaan muiden ruumiiden kanssa.
 
Otsikko Venäjäksi(?) ja videossa näkyy, että jossain kaukana savuaa jotain. Saisko vähän lisätietoa tähän viestiin/videoon?

"An armored personnel carrier with ammunition exploded in the middle of the road in the Rostov region of the Russian Federation on June 10. After the fire, he detonated ammunition in Russian equipment. This was reported by the Rostov mass media."

Jäi alkuperäisestä jostain syystä. Tämän käännöksen tarjoili Google.
 
Viimeksi muokattu:
Tähän mainioon ideaan liittyen onko olemassa tutkittua dataa kuinka korkealle esim. rk:n luoti lentää ja mikä on ero esim. 7,62x39 ja 5,56x45 välillä? Sinänsähän luoti ei paljoakaan luulisi tarvitsevan liike-energiaa dronen tuhoamiseen tai vaurioittamiseen.

Eiköhän luodin lakikorkeus ole laskettavissa kun tunnetaan luodin massa, lähtönopeus, ilmanvastus matkan aikana ja maan vetovoima. Viimeisin on vakio ja tokavika ei varmaankaan ole merkittävä. Oma lukiomatikka on jo liian kaukana, että kaljapäissäni perjantai-iltana edes yrittäisin.
 
Erikoinen pätkä. Ekalla kuolleella kaverilla on sininen käsinauha, kohdassa 1.25. Aikaisemmin oli ukrainalaisilla nämä. Myös haavoittuneella kaverilla sininen käsinauha, kohdassa 1.48. Ja 1.46 näkyy keltainen/sininen. Vai onko nämä kuolleet / haavoittuneet kaverit naamioituneet ukrainalaisiksi?
Ensimmäisen kerran kun tämän näin niin oli kerrottu että venäläiset väijyttivät ukranalaisia, mikä on totuus?
 
Tiedäpä häntä sitten, toisilla ei ole nauhoja ollenkaan. Jos joku kieltiä ymmärtävä pystyisi varmuudella erottamaan mitä kieltä puhutaan, niin siitä voisi jotain apua olla (mutta ei välttämättä). Ehkä tämä on vaan niitä, jotka pitää ottaa sellaisena kuin ne näkyvät ja jäädä arvailemaan mitä todella tapahtui. Ei ole ensimmäinen, eikä varmaan viimeinenkään.
Näin se varmaan on. Ei tuosta suoraan pysty 100% varmuudella sanomaan, mutta voi arvailla.

1654888470400.png
- Väijyttäjien camo: (näyttäisi olevan Digital Flora patterni, otettu venäjällä käyttöön circa 2008)
- Samalla ukolla housun patterni näyttäisi olevan perus floraa (circa 1998), eli camo-takki uudempaa tuotantoa kuin camo-housut. Eri settiä -> pulaa varusteista?
- Väijytetyillä erehtymättömän sininen teippi.
- Väijyttäjillä ei ole mitään teippimerkkejä missään.



1654888654951.png
- Väijyttäjällä perus-lenkkarit. En tiedä onko ukrainalla pulaa solttupoikakenkunoista, mutta venäjällä tämä todistettu fakta.
- Väijyttäjällä näkyy selvästi MP. Venäjällä sotilaspoliiseilla lukee jotakin "BN":n näköistä. MP esiintyy venäjän armeijassa vain ns. ulkomaan operaatioissa.

1654888698839.png
- Väijytettyjen camo. Näyttää kaupalliselta SURPAT-kuvioinnilta. Luultavasti itse-kustannettu.

- Väijyttäjät puhuvat puhdasta venäjää, eivät ukrainaa.

- Tuo @milchronicles on *venäläinen* telegram-kanava. Alla google translatella vedetty heidän viimeisin postauksensa - ei jätä mielikuvitukselle paljoa varaa.
1654889562469.png

Lopputulema:
Valistunut veikkaukseni olisi, että hyvin suurella varmuudella venäläiset väijyttivät ukrainalaiset.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top