Ukrainan konflikti/sota

Venäjä valtiona ja kansakuntana on käsittämättömän vastenmielinen. Vaikeaa on olla näppäimistölle oksentamatta, kun venäläisiä ja heidän touhujansa seuraa.

Venäjän armeija on tuhovoimainen ja vahva. Mutta vain kun se käy epäsymmetristä sotaa, jossa Venäjä voi mielin määrin tappaa, varastaa, tuhota ja raiskata vastapuolen maaperällä ilman pelkoa vastapuolen kostosta omalle maaperälle ja omiin kaupunkeihin. Kuten on laskettu Ukrainankin tapauksessa.

Ja tällaisiin sotiin Venäjä näköjään oikein hakeutumalla hakee. Sota ei näytä tarvitsevan edes merkittävää järjellistä syytä, jossa Venäjän mahdollinen voitto olisi suuri voitto ja etu Venäjälle suhteessa kaikkiin Venäjän sotilaiden ja hyökkäyksen uhrin kokemiin kärsimyksiin. Sota ja terrori vaikuttaa olevan Venäjälle yhden sortin elämäntapa harrastus. Vai onko Venäjä jotenkin merkittävästi hyötynyt tappaessaan, tuhotessaan ja raiskatessaan ympäri maapalloa milloin missäkin?

Pitäisi ehdottomasti harkita USA:n ydinaseiden hajasijoittamista, ainakin toistaiseksi, eri Euroopan maihin siten, että sijaintimaalla on oikeus myös ydinasetta käyttää. Ja Naton puolustusdoktriini muuttaa sellaiseksi, että ei pyritä pelkästään puolustamaan ja taistelemaan omalla maaperällä, kuten esimerkiksi Virossa, vaan että hyökkäyksen tapahduttua, Nato hyökkää mahdollisimman nopeasti koko voimallaan hyökkääjää vastaan.

Ja muuten olen sitä mieltä, että yhdellekään Venäjän armeijan nykyiselle tai entiselle sopimussotilaalle tai muihin turvallisuusviranomaisiin joskus kuuluneelle henkilölle ei pitäisi enää milloinkaan myöntää viisumia Eurooppaan. He varastavat, tappavat, raiskaavat ja pamputtavat palkkaa vastaan, mikä on aivan eri asia kuin esimerkiksi jos kyseessä on varusmies. Luulisin, että voisin ihan hyvin elää elämäni näkemättä yhtäkään noista elukoista silmissäni.
 
Selasin ketjua taaksepäin vaan en nähnyt viittausta tähän eiliseen Def Mon ketjuun. Meni minultakin ohi juhannuksen takia, tässä hänen arvaus Venäjän sekä mielikuvistustasavaltojen joukkojen keskityksistä eri rintamalohkoille. HUOM: kuten hän kirjoittaa itsekin, perustuu OSINT-dataan ja voi olla sen takia enemmän tai vähemmän virheellinen. Kiehtova arvaus joka tapauksessa, varsinkin kun tietää että hän seuraa sotaa tarkalla silmällä:


Kannattaa lukea koko ketju, hän purkaa tiedot tarkemmin pala kerrallaan ja antaa jokaiselle sektorille oman tarkemman karttansa.
 
Tuollainen high ranking lento pitäisi olla kyllä vahvasti suojattuna. A-50 tuki, sekä SU-35 koneet pitämässä Ukrainan Migit poissa. Pääsikö S-300 yllättämään jos nyt mitenkään pitää edes paikkaansa?
 
  • Tykkää
Reactions: e7i
Back
Top