Ukrainan konflikti/sota


200 tuhottu. 300 haavoitettu.
Vai oliskohan jossain kohtaa tullut käännösvirhe noiden 200/300 koodien kanssa 🤷
Varmaan sekaantunut noihin koodeihin. Olisi aivan liian suuri luku. Samaa sekannusta on ollut aiemminkin.

Sotilaskohteissa tuollaisia tuhoja on ollut ehkä muutama kerta kun ryssä iski useilla risteilyohjuksilla Liviin, Rivneen ja Mykolajvin näihin kasarmeihin, missä oli mm. paljon ulkomaalaisia tulokkaita.
 
Sarjassa ihmettelen:
Miksi Ukraina ei tuhoa Khersonin alueen kahta (?) Dnipron siltaa? Nehän ovat tykin kantaman päästä helppoja kohteita. Vaativat tietysti melko kasan osumia. Tokihan ne olisi mukava säästää, mutta Venäjä tuhoaa ne kuitenkin vetäytyessään, joten ihan sama tuhota ne nyt ja vaikeuttaa Venäjän huoltoa huomattavasti.

Tuo Nova Kakokhvan silta on yhdistetty patopenger, jota kumpikaan osapuoli ei halua tuhota. Muuten tuosta tekoaltaasta häviävät vedet mukaanlukien Krimin kanavan vedet ja Zaporizzian ydinvoimalan jäähdytysvedet.

Hersonin lähellä olevan sillan asema on ehkä arvioitu tuolla perusteella, täyttä stoppia ei saada liikenteelle.
 
Jos pääsee lukemaan Washington Postia niin tätä artikkelia on suositellut useampikin. Kertoo Itävallan entisten tiedustelupalvelun miesten ryssän puolesta suorittamasta vakoilusta. Muistetaan miten hetki sitten Bulgaria karkoitti 70 Venäjän "diplomaattia" eli vakoojaa. Pitäisin tätä Itävallan tapausta huomattavasti vakavampana ja huolettavampana.

Jos kuvittelee että ryssän rahalle ei löytyisi ottajia muissa maissa niin kannattaa miettiä uudestaan.


Vielä yksi video lisää Donetskista, tässä kuulee selvästi miten ammukset räjähtelevät:



Emily Rauhala on toinen WP:n jutun tekijöistä. Suhde Suomeen?

On muuten hyvä juttu tuo.
 
WoW! Hyvä me! Epäilin jutun todenperäisyyttä ja menin katsomaan alkuperäksi mainitun Reutersin sivuja, mutta niin tosiaan löytyy Reutersilta tuore uutinen asiasta.


 
Teoriassa normaalien kansalaisten sopimus sanoo että Starlink internet olisi tiettyyn paikkaan sidottu mutta Yhdysvalloissa on tehty kokeiluita (pääasiassa matkailuautoilla) joissa on siirrytty paikasta toiseen ja aktivoitu yhteys uudestaan. On toiminut hyvin, tosin en muista että kukaan olisi kokeillut liikkuvasta autosta

Se Jenkeissä on paikkasidonnainen, eli yhteen paikkaan rekisteröity StarLink lautanen ei toimi muualla ilman että yhtiö antaa luvan. Matkailuautoissa on eri sopimus ja se toimii, mutta kaista on hyvin rajoitettu (alle 5Mbps). Toki on mahdollista että Ukrainan osalta mennään vähän eri säännöillä. Pelkkää PR:ää mitä paremmin toimii..
 
WoW! Hyvä me! Epäilin jutun todenperäisyyttä ja menin katsomaan alkuperäksi mainitun Reutersin sivuja, mutta niin tosiaan löytyy Reutersilta tuore uutinen asiasta.


Vanha uutinen:
https://www.suomenmaa.fi/uutiset/vr-pysayttaa-myos-venajalle-suuntautuvan-tavaraliikenteen/

Eli nuo vaunut jäi Suomeen kun liikenne pysähtyi. Nyt sitten joku noheva toimittaja älysi käydä laskemassa ne about 3kk myöhemmin.
 
Vanha uutinen:
https://www.suomenmaa.fi/uutiset/vr-pysayttaa-myos-venajalle-suuntautuvan-tavaraliikenteen/

Eli nuo vaunut jäi Suomeen kun liikenne pysähtyi. Nyt sitten joku noheva toimittaja älysi käydä laskemassa ne about 3kk myöhemmin.

no selvähän se oli että ne ovat tuolloin jääneet Suomeen, ei kai tässä venäjän puolella olevia tavaravaunuja Suomi olisikaan takavarikoimassa? Tuossa Reutersin uutisessa puhuttiin takavarikoinnista, josta ei tuossa suomenmaan uutisessa mainita sanallakaan joten kyllä se on ihan uutta asiaa.
 
Onko varmaa tietoa? Mitä siellä Haapajärvellä valmistetaan? Huolettaa suuret lahjoitusmäärät, kun maailmalta ei tavaraa varmastikaan tällä hetkellä Suomeen saa, kun kaikki menee Ukrainaan. Hyvä jos jotain pystyvät kotimaassa valmistamaan
Onkohan Suomessa tuotantoa kaikista kranaattien komponenteista?
Jossain vaiheessa ruutia tuli Ranskasta ja nalleja jostain muualta?
 
Lähiaikoina lähtee lisää raskasta asetukea Ukrainaan. Splendid!


Olisiko nämä SkyStrikerit sitten niitä 'suicide drone'/'loitering munition'-kategorian laitteita joita Britit Ukrainaan meinaavat lähettää? Hiljainen ja heikosti tutkassa näkyvä sekä 5kg taistelukärki.. ihan maukkaalta kuulostava kattaus!

"SkyStriker is a fully autonomous UAS that can locate, acquire and strike operator-designated targets with a 5kg warhead installed inside the fuselage, enabling high-precision performance. The UAS’ electric propulsion offers a minimal acoustic signature, allowing covert operations at low altitude operations. As a silent, invisible and surprise attacker, SkyStriker delivers the utmost in precision and reliability, providing a critical advantage in the modern battlefield."
 

Ryssän seuraava tavoite on Slovjansk:​

”Pormestari: Venäjä moukaroi Slovjanskin kaupunkia Itä-Ukrainassa​

Venäjän joukot moukaroivat "massiivisella" tykistötulella Slovjanskin kaupunkia Itä-Ukrainan Donetskissa. Asiasta kertoo pormestari Vadim Lyakh Facebookissa.

Ukrainan viranomaiset ovat kehottaneet useita kertoja asukkaita lähtemään alueelta, kun rintamalinja on lähestynyt kaupunkia. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun Venäjä sai haltuunsa Sjeverodonetskin ja Lysytshanskin kaupungit läheisellä Luhanskin alueella.

Slovjansk on Venäjän seuraava kohde Donbassin alueella.

Sunnuntain jälkeen Slovjanskin pommituksissa on kuollut ainakin kuusi ja haavoittunut parikymmentä ihmistä.”

 
Se Jenkeissä on paikkasidonnainen, eli yhteen paikkaan rekisteröity StarLink lautanen ei toimi muualla ilman että yhtiö antaa luvan. Matkailuautoissa on eri sopimus ja se toimii, mutta kaista on hyvin rajoitettu (alle 5Mbps). Toki on mahdollista että Ukrainan osalta mennään vähän eri säännöillä. Pelkkää PR:ää mitä paremmin toimii..

Totta, paikka pitää ilmoittaa. Muistelin tätä matkailijaa ja hänen kokemuksiaan viime vuonna, mahdollisesti sopimuksiin on tullut muutoksia sen jälkeen:

https://www.tuckstruck.net/truck-and-kit/geekery/starlink-for-overlanders/

Kuten blogisivun kartoista näkee, ovat liikkuneet matkailuautolla Alaskasta aina Meksiko puoleenväliin asti. Itä-länsi -suunnassa puolestaan ajaneet rannikolta toiselle pohjoisen Yhdysvaltojen alueella.

Tuoreimman blogipäivityksen perusteella:

Update No. 11: Roaming is now officially called ‘Portability’ and SpaceX have just released an availability map 28 Mar 22​

It appears that SpaceX has officially named the roaming feature as ‘Portability’. Recently SpaceX updated their ‘Starlink pre-order agreement’ to include a section for Portability:

SERVICE PORTABILITY.

Secondary Service Locations. If the portability feature (“Portability”) is available in your region, you may relocate your Kit and access Services at locations outside your registered Service address on your account (“Secondary Location(s)”). Service at Secondary Locations will be best effort and users may see slower speeds during times of network congestion. Starlink does not support in motion or mobility Services. Using the Starlink Kit in motion will void the Limited Warranty of your Kit. Visit https://support.starlink.com/ to verify if Portability is supported in a region.

Limitations and Requirements. Starlink does not guarantee when or where Portability will be available. Portability is dependent on many factors, including obtaining the necessary regulatory approvals. You acknowledge and agree that you are solely responsible for (a) understanding and complying with all applicable laws and regulations associated with your use of Portability Services and the Kit; and (b) stopping use of the Portability Services or Kit if you are in an unsupported geographic location. At its sole discretion, Starlink may update the primary address registered on your account along with invoicing requirements if you use Services at a Secondary Location for an extended period.


Here is the offical SpaceX Starlink availablity map: https://www.starlink.com/map

Blogin toinen sivu käsittelee tätä "mobile roaming" toimintoa ja sen testaamista (heillä on myös omat sivunsa autoon asennukselle sekä virtalähteen muuttamiselle):

https://www.tuckstruck.net/truck-and-kit/geekery/starlink-mobile-roaming/

-

Yksi kommentti kuolleista ja haavoittuneista:


Kuvan tekstin käännös:

The loss of the Russian Federation is up to 115,000 killed and wounded, Mikhail Podolyak.

On the air of the Vozdukh program, the adviser to the head of the Presidential Office emphasized that the army units lost 36 thousand people, and private military
companies up to 12 thousand. All the rest are wounded.

From the military units that captured the so-called <<LPR>>, 25-35% of manpower remained.
 
HS kirjoittaa ryssän viljavarkauksista ja kuinka sen merirosvolaivojen liikkeiden seurantaa yritetään hämätä Mustallamerellä:

”VENÄJÄ on järjestellyt Krimin niemimaalta viljanvientiverkoston, kertoi esimerkiksi yhdysvaltalaisrahoitteinen radiokanava Radio Svoboda varhain tiistaina.

….MATKALLA venäläiset alukset melko usein sammuttavat viljaa vievien aluksien paikantimet. Paikannuksen sammuttamisella pyritään siihen, että laivojen seuraaminen verkosta löytyvien julkisten lähteiden, kuten Marinetraffic-sivuston kautta, vaikeutuisi ja niiden todellinen reitti ja tekemiset hämärtyisivät.

 
Back
Top