Ukrainan konflikti/sota

Sämpylässä kello kolmessa näkyvä sinertävä kohta on selvästi hometta. Yrittivät varmaan parhaansa mutta sitten kävi kuten heille aina käy (Kenen kommentti tuo muuten alunperin on? Selvää meemiainesta).

Hieman Off-Topic kommentti jälkikysymykseen, lainaus suoraan lähdekirjasta, jonka mukaan Venäjän pääministeri 1992-98 Viktor Tsernomyrdin olisi sanonut:
"...meillä oli hyvät suunnitelmat, mutta kävi, kuten meillä aina käy..."

Anekdootin lähde: Susiluoto, I. Työ tyhmästä pitää. 2. p. 2000. Karisto, Hämeenlinna.Viitekirjan mukaan sanonnasta tuli yksi Jeltsinin ajan perusanekdootti.

Ohessa wikin esittely Tsernomyrdinista, jonka mukaan hän on ollut Putinin aikaan Venäjän suurlähettiläs Ukrainassa (2001 - 2009) ja siellä esittänyt selkeän lausunnon Venäjän asenteesta Ukrainaan.
Lausunto on johdantoa nykytilanteeseen ja Venäjän nykyjohdon mukaista politiikkaa. Asenteen seuraukset ovat nyt hyvin nähtävissä.
 
Sarjassa ihmettelen:
Miksi Ukraina ei tuhoa Khersonin alueen kahta (?) Dnipron siltaa? Nehän ovat tykin kantaman päästä helppoja kohteita. Vaativat tietysti melko kasan osumia. Tokihan ne olisi mukava säästää, mutta Venäjä tuhoaa ne kuitenkin vetäytyessään, joten ihan sama tuhota ne nyt ja vaikeuttaa Venäjän huoltoa huomattavasti.
Khersoniin pääsee kahta reittiä. Tutki karttaa. Ehkä jotain ajatuksia herää...
 
Luganon konfrenssia miettiessä katselin tuota karttaa
1657041549961.png
Tästä tulee nyt suoraan sellainen mielikuva, että konfrenssiin osallistuneiden maiden osalta tuo ei ole toivotaan-toivotaan tilanne vaan suoraan jatkosuunnitelma. USA:n lend-lease saa laivarahdin ekat erät elokuussa perille eli tuolloin alkaa tulla oikeissa määrissä raskasta kalustoa. Myös UK koluttaa Ukrainalaista miehistöä johonkin. Saksa-Ranska akselilla se kaasun tulon loppuminen myös alkaa nyt realisoitua. Noin muutenkin EU on myöntänyt että ryssä aiheuttaa energiakriisin jolla on melkoisia taloudellisia vaikutuksia. Tähän asti paikalle on saatu nopeasti lentorahtina tulevaa tavaraa tai kalustoa joka on jo lähistöllä. Ainakin minulle tulee sellainen kuva tilanteesta että puttelin on parasta alkaa harjoittelemaan hikoilua koska tilanne saattaa muuttaa suuntaansa rajustikkin muutaman viikon päästä. Tuon kartan tilanteeseen pääsystä ei varmasti neuvotella puttelin kanssa vaan siitä on sovittu ihan muiden toimesta.

Karttaa katsoessa myös huomaa että jälleenrakennus kohdistuu nyt aktiivisen sodan läpikäyneille alueille. Krimillä ei ole sodittu nyt ja kartassa on kuvattu vain Ukrainan alueet.

Historiassa Eurooppa on kahteen kertaan näyttänyt mitä tapahtuu kun sitä pinnaa venyttää riittävän pitkälle ja jälki on ollut sen jälkeen aika pahaa. Kummallakin kerralla sitä kantti kerättiin aika pitkään. Se että pistorasiasta ei tule sähköä, talvella palellaan ja työtkin on vähissä voipi olla se kohta kun napsahtaa. Jopa Saksassa.
 
Kuluneiden kuukausien aikana on muutaman kerran ollut puhetta tuosta Kertšinsalmen sillan tuhoamisesta. Lisäksi viime päivinä on ollut puhetta tuosta että venäjä on alkanut pelkäämään sillan ehjänä pysymisen puolesta ja on tämän vuoksi tuonut pelipaikoille tutkaheijastimilla varustettuja harhamaaleja sekä savulaitteita sillan suojaksi.

Tänään sattui silmääni uutinen Espanjasta: Massive underwater drones used for smuggling drugs seized by Spanish police

Mitäs jos Espanja lahjoittaisi nämä huimausaineiden salakuljettamisessa käytetyt vedenalaiset droonit Ukrainalle, joka sitten voisi lastata kuhunkin drooniin tuon 400 paunaa jotain kivaa räjähdysainetta ja hurisutella yhden pisimmän jännevälin betonijalkojen alapuolelle ja yksi keskelle pisintä jänneväliä (=vesipatsas) avittamaan tuhoutumista. Droonit räjäytettäisiin mieluiten junaratasillan alapuolella ja ajallisesti silloin kun siinä menee rahtijuna venäjältä krimin suuntaan, eli junan joka on todennäköisimmin täynnä ammuksia ja muuta tärkeää täydennysromua örkeille.

Tämän sodan kannalta voisi toki riittää jopa se että vain yksi sillan pylväistä tuhottaisiin täydellisesti, eli kaikki kolme droonia yhden pylväänjalustan alle (=1200 paunaa räjähteitä), jolloin siitä ei ehkä enää voisi tämän sodan aikana ajella rahtijunalla yli. Meinaan vaan että millaiset realistiset mahdollisuudet venäjällä olisi korjata silta nopeasti ilman länsimaista tekniikkaa ja apua? Veikkaanpa että aika pienet..

Toki tässä menee monikin mutka suoraksi, eli unohtuu esimerkiksi se että kuinka ukrainalaiset pääsisivät tarpeeksi lähelle siltaa, tarvitaanko sammakkomiehiä asemoimaan droonit paikoilleen jotta tuhovaikutus saadaan maksimoitua jne.

Toisaalta vaikka suunnitelma ei toimisikaan ja silta jäisi ehjäksi, olisi silläkin positiivisia seurauksia sillä venäjä olisi pakotettu sitomaan jonkin verran lisähuomiota sillan suojaamiseen jatkossa - paranoiat heillä sen kuin lisääntyisivät koska näin se psykologinen puoli toimii. Olisi lisäksi suhteellisen kustannustehokas kun todennäköisesti Espanjassa tuhottavaksi menevät droonit saisi tätä kautta hyötykäyttöön.

eli kuten on aikaisemminkin ollut sillan rakenteesta puhetta, niin alla oleva kuva muistin virkistämiseksi. Kuten näkyy niin pylväät ovat betonia merenpinnan yläpuolelta ja syvälle maaperään porattuja putkia merenpinnan alapuolella.

Katso liite: 63154

"Meinaan vaan että millaiset realistiset mahdollisuudet venäjällä olisi korjata silta nopeasti ilman länsimaista tekniikkaa ja apua? Veikkaanpa että aika pienet.."

Öhöm... Eikös Venäjä rakentanut tuon sillan? Wikipedian mukaan miljardien rakennussopimus meni Rothenbergin Stroygazmontazh-yritykselle. Tämän toisen lähteen mukaan suunnittelutyöstä vastasi Giprostroymost-instituutti Pietarista. Luulisi, että korjaustyö onnistuisi suht helposti. Pläänit on olemassa ja rakentajatkin lienevät vielä hengissä ja työelämässä.

Hollantilaista apua kylläkin saivat. Mutta jos laitteet on tallessa, niin ehkäpä ongelmaa ei ole.

Dematec Equipment had built a hydraulic impact hammer, which was shipped to Russia in early 2016 and had stamped heavy pipes into the seabed as a foundation for the pillars of the bridge. Dematec Director Derk Van den Heuvel said his company did not violate sanctions, as the equipment was assembled on Russian territory: “EU sanctions state that we are not allowed to work in Crimea, but we can in Russia,” he said. Another company, Bijlard Hydrauliek, delivered “the most important part” for the hammer. Its director Marcel Bijlard said he did not know that his company’s product would be used for the Crimean bridge, saying that they were “just delivered a part to a customer in the Netherlands. No more,” indicating that the purchase was made through another company.
 
Kylläpäs viime päivinä on paljastunut näitä ryssän vakoojaverkkoja, tässä Bildin kirjoittamaa (tässä puhutaan siis vakoilusta Saksassa):


Varsinainen artikkeli on maksumuurin takana:

https://www.bild.de/bild-plus/polit...tin-agenten-in-deutschland-79373010.bild.html

Jutun otsikko kirjoittaa 2 000, löysin yhteenvedon toiselta sivulta: LÄHDE

German security authorities now officially count about 200 Russian secret agents operating in Germany. But the total number of Putin's spies in this country is probably much larger: experts estimate up to 2,000, although it could be much higher.

"We see the extent of aggressive Russian intelligence activities all over Europe. And we only know ten percent of what they do," warned former British intelligence chief John Sawyer.

They gather information on politicians, business executives, and critics of Russia and pass it on to the Kremlin.

According to Sebastian Fiedler, the SPD's domestic affairs expert, another goal is to destabilize German citizens: Putin will let his spies "do everything possible to drive a wedge into our society."

-

En usko että tämä on sodan seurausta vaan jatkunut pitkälti samana kylmän sodan päättymisestä asti. 90-luvulla oli ehkä hiljaisempaa kun Venäjällä ei ollut varaa maksaa, mutta Putinin valtaannousun jälkeen ja talouden toivuttua tahti on varmasti kiihtynyt. Vakoilu ja vaikuttaminen kulkevat käsi kädessä.
 
Back
Top