Ukrainan konflikti/sota

Ja voisin kuvitella, että Himarsien määrän ollessa varsin vähäinen niiden suojaksi olisi mahdollista allokoida drone-valvontaa lämpökameroin sekä kuperkeikkamiesten metsästyspartioita tarkistamaan ja tarvittaessa häätämään vihulaisen kaukopartiot.
Näin on. Ukrainassa on hyvin vähän suojaa selustassa toimiville partioille eikä taida tavan kansan tukikaan olla kovin vahva desanttien jeesaamiseksi. Venäläiseen kaukopartioon joutuminen on käytännössä kuolemantuomio, vaikka miten olisi kuperkeikkoja harjoitellut.
 
EU:n ydinvoimasuhteessa on sellainenkin vivahde, että aivan äskettäin EU-parlamentti päätti, että ydinvoimaa voidaan pitää vihreänä energianlähteenä ja voidaan sisällyttää EU:n kestävän rahoituksen taksonomiaan (maakaasu myös, kompromissina kaasuriippuvaisille maille). Oli se tiukahko vääntö tosin, mutta kuitenkin läpi meni. Aikaisemmin komissio jo suositteli ydinvoiman katsomista ympäristöystävälliseksi energianlähteeksi rahoitustaksonomian näkökulmasta. Silloin viisi maata (Saksa, Itävalta, Portugali, Tanska ja Luxemburg) vaativat ydinvoiman jättämistä ulkopuolelle, mutta maiden määrä ja asukasluku eivät riittäneet blokkaamaan hanketta. Nyt parlamentin hyväksynnän jälkeen esityksen kumoutuminen on enää erittäin epätodennäköistä. Toisin sanoen, ydinvoimarakentaminen on EU:n suojeluksessa.

OT ***
Eikä Suomi tietenkään käyttänyt hyväksi ajankohtaa ja yrittänyt saada turve uusiutuvaksi energiaksi EU tasolla. Kolmasosa Suomen pinta-alasta on suota ja siinä olisi valtava energia-kapasiteetti. Olisi aika Suomen lopettaa leikkiminen ja alkaa hoitamaan asioita siellä EU:ssakin.
OT ***
 
OT ***
Eikä Suomi tietenkään käyttänyt hyväksi ajankohtaa ja yrittänyt saada turve uusiutuvaksi energiaksi EU tasolla. Kolmasosa Suomen pinta-alasta on suota ja siinä olisi valtava energia-kapasiteetti. Olisi aika Suomen lopettaa leikkiminen ja alkaa hoitamaan asioita siellä EU:ssakin.
OT ***
Jossain oli aikoinaan laskelma, että jo avattujen turvesoiden riittävyys olis tommoset 300 vuotta... Muissa maissa turve katotaan uusiutuvaks, mutta ei meillä, visiin siks että sitä meillä olis ;)... Pitää vään vennään haketta ostaa, eikä turvetta käyttää, vaikkakin kummatki palaa samassa uunissa.... Siitähän ei edes näinkin metsäsessä maassa voi ääneen edes puhua, että meillähän riittäis omaakin haketta kunhan tehtäis... Mut ei tehdä koska hiilinielut ja se ja toi yms. Ostetään vennäältä, se se on vihreen aatteen ideakin....
 
Prätkähiiret pakotelistalle, minkään tarinan Lavrov tästä keksii...



Olen pitkään miettinyt mikä se Venäjän kosto Suomelle Nato-jäsenyydestä tulee olemaan. Koska sehän tulee, se on varma asia kuin syksy kesän jälkeen. Minun ideani on, että se tulee liittymään rikollisuuteen ja pakolaisaseeseen. Venäjän on valtiollisena toimijana helppo hukuttaa naapurimaansa halpoihin huumeisiin, joita pystyy levittämään tänne rikollisjärjestöjensä kautta. Tähän lisäksi vanha kunnon pakolaistulva.

Saavat yhdistettynä käytettynä hilattua Suomen sisäisen turvallisuuden Ruotsin tasolle. Olisikos se siinä ?
 
... Toisaalta tuo kartta sisältää myös propagandistisen latauksen, kun halutaan pitää yllä ajatusta, että jos Ukraina saa ATACMSeja, se ampuu heti siviilikohteita syvällä sisämaassa.. tai näin ryssät haluaa ainakin asian esittää.
Propagandistisen latauksen pitää sisällään myös 'neutraalin' sveitsin kommentti että ei voi erottaa sotilasta siviilistä, liittyen eiliseen haavoittuneiden siviilien hoidosta kieltäytymiseen.
Samassa lauseessa tulee myös antaneeksi vihreätä valoa venäjän siviilien pommituksille, koska "eihän venäjä voi erottaa myöskään siviilejä sotilaista 🤷‍♂️".

Lähinnä tuo ylläoleva sarkastinen patotuneen suuttumuksen purkaus sveitsin plörinöitä kohtaan, joten pahoitteluni.
 
Juurihan oli sen VDV miekannielijä pojan haastattelu, kun oli jäänyt Kiovan kulmilta vangiksi. Luonnehti itse saaneensa rahtusen enemmän koulutusta, kuin normimosuri, muttei pitänyt itseään tippaakaan erikoismiehenä. Eikä se näillä näytöillä edes valehdellut.. Mä edelleen väitän, että ryssän kuuminhotti on meidän perusvarusmiesspurdospärdön tasoa koulutukseltaan.. nuo kuperkeikkajututhan on pelkkää akrobatiaa, kiinassa ne on vielä rajumpia kungfu ukkoja, vaikkei sotiminen luonnistuisi yhtään paremmin..
Tuota kommenttia spurdostärdötasosta tulee myös tämä.
1658223712234.png
 
Erityiskoulutus ei anna supervoimia, jos yllätyksen ja nopean iskun antama etu otetaan pois, niin VDV, Spetsnaz, Navy Seal ja Army Ranger ovat kevyttä jalkaväkeä, joka jauhetaan katin ruuaksi lähtiessään tasaiselle nurmiporien kanssa.

Cult of Special Forces on sairaus.

Plus että VDV:n panssaroidut BMD-4-ajoneuvot ovat alumiinirunkoisia lentokoneesta pudottamista varten ja suojaavat sitten rynkky-, kk-tulelta ja 30 mm. konetykkitulelta.

Kessillä sitten soihduksi vaunu ja valioryssät!


2008_Moscow_Victory_Day_Parade_-_BMD-4.jpg
 
Plus että VDV:n panssaroidut BMD-4-ajoneuvot ovat alumiinirunkoisia lentokoneesta pudottamista varten ja suojaavat sitten rynkky-, kk-tulelta ja 30 mm. konetykkitulelta.

Kessillä sitten soihduksi vaunu ja valioryssät!


2008_Moscow_Victory_Day_Parade_-_BMD-4.jpg
30mm menee tosta telan alta läpi että rojahtaa, taitaa mennä muualtakin....
 
Vähän epäselvää miksi UA tulittaa Khersonin isoa siltaa. Pelotellaanko ryssää? Toisen twiitin mukaan olisi tuhottu sillan lähellä ilmatorjuntaa. Liekö osumat HIMARSia? Tuskin tuonne oikein muillakaan yltää (Toscha tekisi isomman reiän varmaankin). edit: Itseasiassa kyllä tuonne ehkä yltäisi esim. Ceasarilla BB ammuksilla (40km) mutta aika lähelle rintamalinjaa pitäisi tuoda.
edit2: Ketjussa pohditaan sillan katkaisua joilloin ryssän huolto siirtyisi yhden reitin varaan..
 
Viimeksi muokattu:
Varmasti noin voi olla, mutta normijärjellä nyt olisi kiire saada ne huollot tehtyä ennen tammikuun pakkasia...

Sillä on pakko varautua siihen, että Vova pistää kaasuhanan kiinni.
Ja terveellä järjellä varustettu valtio olisi aloittanut varautumisen helmikuussa tai viimeistään maaliskuussa. Oikeastaan aikaa on ollut vuodesta 2014, eikä Saksalla ole tekosyynä edes mitään energiaoptiota, jollaisen voisi yrittää lunastaa kaasuhanojen katketessa.

Sakemannien herääminen on hidasta kuin 1940-luvulla, jolloin sotatalouteen pääseminen kesti muutaman vuoden.
 
Back
Top