Ukrainan konflikti/sota

Ja likasanko ei saa mitään ? 🤣
Perinteisesti on ollut Puten kilpailija ja piikki ahterissa. Kysyihän se Putelta everstin jämiäkin, mutta ei ole postissa kuulunut. Kadyrov innokkaana tukijana on Putelta saanut rinnukset täyteen prenikkaa.

Taitaa käydä Lukalle perinteisesti. Jossakin vaiheessa poljetaan poikineen Pripetin suolle tai jonnekin muualle yhtä viihtyisään ympäristöön.
 
Viimeksi muokattu:
Tämän ketjun perusteella ne eiliset kuvat Avdiivkan suunnalta voisivat olla 2S7 Pionien tulitusta, näissä spekuloidaan että tulivalmistelu liittyisi alkavaan hyökkäykseen. Se voisi tietysti liittyä myös tykistöiskuun joukkojen keskittymää vastaan eli olisi puolustuksellinen isku. AIka näyttää, ei ole kaukana Donetskista. Luin hieman lisää ja ilmeisesti ampuva tykistö ollut venäläistä. Strelkovin mukaan kertoisi operaation tauon päättymisestä tällä suunnalla ja seuraavana olisi hyökkäys Avdiivkaan tai sen suuntaan:

Avdiivka sijainti kartalla:

1658984230190.png

MUOKKAUS: DefMon mukaan tykistöiskuja on nähty Piskyssä, nämä voi olla tietysti kaksi eri iskua tai Avdiivkan isku olisi sittenkin Piskyyn. DefMon oli nähnyt ilmeisesti venäläisten videon josta selvisi Donetskin kaupungin pohjoisissa osissa vaikuttavat joukot: LÄHDE

1658984728549.png
 
Viimeksi muokattu:
Jos ei osallistu miehitysalueella ryssän määräämään työpalveluun, ei saa ruokaa.

HS:

ISW: Venäjän miehittäjähallinto todennäköisesti kiristää siviilejä ruoka-avulla​

Venäjän miehittäjähallinto Mariupolissa kiristää siviilejä tekemään yhteistyötä säännöstelemällä ruoka-apua ja muuta humanitääristä apua, kertoo yhdysvaltalainen ajatushautomo Institution for the Study of War (ISW) raportissaan.

Mariupolin kaupunginvaltuusto kertoi keskiviikkona, että Venäjän joukot lakkasivat toimittamasta humanitääristä apua kaupunkilaisille. Asukkaat saivat miehittäjäjoukoilta ruokaa vain, jos he auttoivat raunioiden raivaamisessa.

Sandra Korhonen, toimittaja
 
Valko-Venäjältä tehty suuri ohjusisku Ukrainaan aamuyöllä, ilmeisesti osa tai jopa kaikki olisivat ilmasta laukaistavia ohjuksia / risteilyohjuksia, tosin ei ole varmistusta onko osa maalaveteilta. Venäjän ilmavoimien pommikoneiden viestiverkko ollut aktiivinen aamuyöllä:

05:32 #Kyiv oblast: "Clusterfuck. Liutizh was hit" https://twitter.com/bkz198/status/1552482039114469376…

05:49 #Chernihiv: "Bastards. A lot of missiles. Ongoing bombardment of Chernihiv"

05:23 #Zyabrovka, Gomel oblast, Belarus: Missile launches, 2-5 launches heard

05:29 one more missile launch

05:31 two more missile launches

05:40 #Zyabrovka, Belarus (occupied): "Missile launches continue. In total, about 12 times, eyewitnesses report"

05:39-05:45 "The border near Novaya Huta (Gomel obl, Belarus): explosions are heard"

05:50-05:51 #Belarus: "Belarus-Ukraine border in Gomel Oblast: Two more explosions"

06:10 #Zyabrovka, Belarus (occupied): 2 more missile launches

06:13 One more missile launch

06:16 two more

06:18 two more

06:21 two more

06:23 one more

Op. Command North: Belarus sources reported on over 20 missile launches fr/Belarus. Currently it's known 9 hits on Honcharivske hromada, Chernihiv oblast - these fell in a forest...
 
Pystyisikö sillä viimein Ukrainaan tulleella Gebard systeemillä torjua näitä risteilyohjuksia, ennen kuin osuvat siviileihin?
 
Kamililta erinomainen threadi neukkulan makkarajunista ja miten Fürstenstadt mentaliteetti peilautuu nykytilanteeseen. Nappasin keskeltä threadia tämän otoksen, mutta suosittelen lukemaan kaiken.
too long - didnt see the effort to read: Moskova on oma hovinsa jossa kaikki on hyvin, loput valtakunnasta kärsikööt kunhan kärsimys ei näy Moskovassa.

Orbanin puheet olleet jollekin liikaa.

👀🤔🚬
 
Viimeksi muokattu:
Joko se julkaisi edelliseltä reissulta sitä GoPro kameran kuvaa mitä lupaili?

Kyllä siltä jokunen videopätkä on twitteriin asti tullut ja pistin näistä muutaman tämän viestin spoilerin sisään. Esimerkiksi sen mistä kertoikin jo, eli tilanteen jossa heidän asemiinsa ammuttiin kranaatti joka osoittautui suutariksi ja jos ei olisi ollut niin kaikki heistä olisivat ainakin ottaneet osumaa.

Eihän nämä ole mitään toimintaleffojen äksönjäksön-pätkiä, vaan lähinnä mielestäni näytteitä siitä todellisesta sota-arjesta jossa he työtään tekevät.

Linkkasin tähän 3kpl videoita ja näitä löytyy muutamia lisää selaamalla Vasquezin tilin twiittejä.

Yhden miehen arvaus Khersonin suuntaan matkaavien joukkojen käytöstä, painottaa tätä seuraavassa viestissä että kyseessä on pelkkä arvaus.

Ei silti ihan perusteeton, jos sillat ovat pois käytöstä niin ainoat vaihtoehdot ovat puolustuslinjan muodostaminen Dnieprin eteläpuolelle tai joukkojen puskeminen Nova Kakhovkan patosillan yli joen pohjoispuolelle, jolloin tarjotaan erinomainen tilaisuus iskeä tätä kolonnaa vastaan tai pussittaa nämä "apujoukot" joen pohjoispuolelle siellä jo olevien joukkojen kaveriksi.

Kamililta erinomainen threadi neukkulan makkarajunista ja miten Fürstenstadt mentaliteetti peilautuu nykytilanteeseen. Nappasin keskeltä threadia tämän otoksen, mutta suosittelen lukemaan kaiken.
too long - didnt see the effort to read: Moskova on oma hovinsa jossa kaikki on hyvin, loput valtakunnasta kärsikööt kunhan kärsimys ei näy Moskovassa.

Orbanin puheet olleet jollekin liikaa.

👀🤔🚬
Siltaa korvataan lossiyhteydellä, jossa tietysti kuljetetaan samalla siviilejä
#vainvenäjäjutut

SDP:n kansanedustaja.

Ajatus siitä, että venäläiset eivät tiedä sodasta ei pidä paikkaansa tässä ajassa ja maailmassa. He kyllä tietävät, ja ottamalla heidät tänne annamme viestin, että mekin hyväksymme raakuudet. Tai että olemme turtuneet niihin.

Me suomalaiset päättäjät emme tunnu vieläkään ymmärtävän, että venäläinen päättäjä ei ymmärrä muuta kuin voiman politiikkaa. Sitä kissaa ei enää ole, jota voimme välillä silittää myötäkarvaan. Se kissa on riisunut naamionsa ja paljastunut karhuksi. Käyttäydytään sen mukaisesti.

Vain muutama maa maailmassa ottaa venäläisiä turisteja vastaan tällä hetkellä. Ne maat ovat venäläisen sotapolitiikan hyväksyneet joko avoimesti tai peitellen. Miksi me luokittelisimme itsemme niihin? Kuten on heikkoutta hyväksyä turistiviisumeita juuri nyt, on myös heikkoutta käydä ostamassa bensaa rajan toiselta puolelta. Business as usual ei voi jatkua. Se on vähintä mitä voimme tehdä ukrainalaisten lasten ja omiemme tulevaisuuden hyväksi.
Tämä Hussein "rauhantae" nuoli Venäjää ja Putinia vielä viime syksynä niin, että lätsytys kuului kuuhun asti. Kannattaa tutustua tämän Husseinin kirjoituksiin hieman pidemmältä ajalta. Eikä ole ainoa. Hävisihän Saksastakin kaikki natsit yhdessä yössä v.1945. Sama pätee näihin umpisuomettuneisiin demareihin ja kepuleihin. Nämä vaihtavat tuttuun virteen yhdessä yössä, jos geopoliittinen tilanne taas muuttuu.
 
Back
Top