Ukrainan konflikti/sota

Tässä on sodittu kohta puoli vuotta ja loppua ei näy. Päinvastoin tuntuu siltä että tuolla ryssänmaalla kansaa valmistellaan alati kiihtyvällä propagandalla ihan oikeasti totaaliseen sotaan.

Mm. viime vuosien sotakaluston tuotantolukujen valossa on arvioitu että ryssällä kuluisi jo tähän mennessä aiheutuneiden tappioidensa korvaamiseen 5-10 vuotta. Myös ns. hi-techin suhteen on esitetty ryssän kannalta hyvin pessimistisiä arvioita kyvystä korvata esim. menetettyjä lentokoneita tai lämpötähtäintekniikkaa. Myös ryssän asevoimien miehistötappiot ovat olleet musertavia ja uuden henkilöstön rekrytointi tuntuu olevan hyvinkin haasteellista.

Kysymykseni kuuluu että onko kukaan tehnyt arvioita tai laskelmia mikä olisi ryssän kapasiteetti sotatarviketuotantoon ja joukkotuotantoon jos maa oikeasti julistaisi liikekannallepanon ja siirtyisi sotatalouteen natsi-Saksan tyyliin toisen maailmansodan loppuvuosina jolloin Saksa pystyi nelinkertaistamaan aseteollisuuden tuotantonsa reilussa parissa vuodessa huolimatta sotamenestyksen heikkenemisestä kaikilla rintamilla ja mm. liittoutuneiden pommituksista?

Vaikka ryssä onkin tunnettu ryssimisestään niin kyseessä on kuitenkin suuri maa ja suuri kansa, noin 145 miljoonaa ihmistä nykyisellään. Potentiaalia tuohon lukuun siis sisältyy pelottavankin paljon jos Putin vaan saa kansan houkuteltua tai pakotettua yhtenäisenä palvelemaan suurvaltafantasiansa toteuttamista. Myöskään pakotteiden ja vientirajoitusten varaan ei saa laskea liikaa. Ikävä käänne oli jo tuo diili Iranin kanssa droneista, joiden merkitystä nykyajan taistelukentällä ei voi väheksyä. Myöskään Kiinaan en luottaisi sen suhteen että pysyy erossa Ukrainan konfliktista. Vaikkapa kostona / näpäytyksenä USA:lle Nancy Pelosin Taiwanin vierailusta saattaa Kiina hyvinkin lisätä nykyistä avoimemmin tukeaan ryssille.

Ollaanko tässä menossa kohti kolmatta maailmansotaa? Itse pelkään triggerinä olevan Krimin ja Kerchin sillan, koska ne tunnutaan ryssälässä miellettävän niin vahvasti jo "omiksi". Jos / kun niihin kosketaan jossain vaiheessa tätä konfliktia niin se "oikeuttaa" Putinin julistamaan liikekannallepanon ja sotatilalain ja sitä kautta eskalaation jopa mahdolliseksi kolmanneksi maailmansodaksi.
Neuvostotekniikkaan perustuvaa rautaa pystyvät tuottamaan, mutta 1970-luvun tekniikalla ei edes määrään panostamalla voiteta Ulrainaa, jolla on läntistä hi-tech materiaalia käytössä lähes ehtymättömästi:

merkittävin syy liittoutuneiden voittoon molemmissa maailmansodissa oli USA:n teollisuus. Se on Ukrainan tukena nyt ja siksi ryssä ei tätä voita. USA ei anna Ukrainan hävitä.

Vapaalla maailmalla ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin että annetaan ryssälle turpaan ja kunnolla.
 
Trumpilla on suuri syyllisyys tähän Ukrainan sotaan. Putinin perseen nuoleminen johti hänet tuohon sotakiimaan.
Ja eikö Trump kehunut Venäjän rajanylitystä fiksuna liikkeenä, mikä USAn pitäisi thdö Meksikoon.
Trumpin mielestä Putin on esimerkillinen johtaja 😳

Voiko demokratia olla näin heikko, jos hänestä tulee uudestaan presidentti👎
Trump myös väheksyi ja mitätöi Naton merkitystä, joka osaltaan innosti Kremlin sota-kääpiötä hyökkäämään kun kuvitteli että länsi on heikko ja hajanainen.
 
ryssän sotarikokset Olevnikassa:

HS:

7:58

Yhdysvallat: Venäjä suunnittelee väärentävänsä todisteita syyttääkseen Ukrainaa Olenivkan vankilaiskusta​

Yhdysvaltojen viranomaiset uskovat, että Venäjä pyrkii väärentämään todisteita viimeviikkoisesta Olenivkan vankilan iskusta, jossa kuoli 53 ukrainalaista sotavankia. Asiasta kertoo Associated Press.

Venäjä syytti iskusta Ukrainaa, joka taas syytti siitä Venäjää.

Ukraina kertoi eilen, että tiedustelutietojensa mukaan teko oli Venäjän operaatio, jonka toteuttivat Wagner-ryhmän palkkasoturitja Venäjän turvallisuuspalvelu FSB.

Yhdysvaltalainen nimettömänä pysyvä viranomainen on kertonut AP:lle, että Venäjä saattaa jopa asettaa Himars-raketinheittimen ammuksia vankilaan. Venäjä on väittänyt, että Ukraina teki iskun käyttäen Himars-heitintä.

YK on ilmoittanut aloittavansa tapahtumasta tutkinnan. Tämä vaatisi suostumuksen molemmilta mailta. Ukraina on vaatinut tutkintaa, mutta vielä jonkin aikaa sitten Venäjä halusi rajoittaa tutkijoiden pääsyä alueelle.

Nyt vaikuttaa siltä, että Venäjä uskoo tutkinnan tapahtuvan väistämättä jossain vaiheessa. Tästä syystä se on alkanut valmistelemaan todisteiden väärentämistä, AP:n haastattelema yhdysvaltalainen viranomainen uskoo.

Janne Jussila, toimittaja

3.8. 20:21

Ukraina väittää Olenivkan vankilaiskun olleen Venäjän täsmäoperaatio – YK kertoo tutkivansa tapauksen​

Ukrainan viranomaiset väittävät Venäjän viime viikolla Olenivkan vankilaan tekemän iskun olleen Venäjän erikoisoperaatio, kertoo The Guardian.

Viranomaisten mukaan he päättelivät teon olleen sotarikos muun muassa satelliittidataa ja puhelutietoja tutkimalla. He uskovat, että tekijänä olivat Wagner-ryhmän palkkasoturit yhdessä Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:n kanssa.

Lue lisää: Yksityisarmeijat ovat osa Venäjän peiteltyä mobilisaatiota

Venäjän puolustusministeriö on ilmoittanut, että iskussa kuoli 53 ihmistä ja haavoittui 75. Lukuja ei olla pystytty vahvistamaan.

Kuolleet olivat ukrainalaisia, jotka olivat puolustamassa Azovstalin terästehdasta Mariupolissa toukokuuhun asti, jolloin he joutuivat luovuttamaan tehtaan Venäjän joukkojen hallintaan.

Vangit oli siirretty Olenivkan vankilaan vain päivää ennen iskua. Viranomaisten mukaan Venäjän presidentti Vladimir Putin on voinut itse määrätä iskun. Venäjä on syyttänyt iskusta Ukrainaa.

Yhdysvaltalainen Institute for the Study of War -ajatushautomo on puolestaan sanonut, että todisteiden perusteella Venäjä on todennäköisesti tehnyt iskun käyttämällä täsmäaseita tai vankilaan asetettuja räjähteitä.

Reutersin mukaan YK:n pääsihteeri António Guterres kertoi keskiviikkona, että YK aikoo tutkia tapauksen. Sekä Ukraina että Venäjä ovat pyytäneet iskun tutkintaa. Tutkintaa varten YK tarvitsee luvan molemmilta mailta.

Venäjä on aiemmin kieltäytynyt päästämästä YK:n ja Punaisen ristin työntekijöitä tapahtumapaikalle.

Don Lehtinen, toimittaja
 
John Spencer kirjoittanut ajatuksiaan Khersonin taistelusta:

Thoughts on the situation in Ukraine and the battle of Kherson that began weeks ago. Ukraine is poised to achieve the biggest operational victory since the Battles of Kyiv (IMO the only decisive/strategic victory), Kharkiv, Sumy, Chernihiv, &others.

All views about how the war in Ukraine is going must be viewed through the strategic and operational goals of both sides in this phase of the war.

Ukraine won the war for Ukraine in April at the battle of Kyiv, forcing Russia to change their strategic objective to “taking full control of Donbas region.” But as Russia has said, if they take the Donbas/Southern Ukraine, they will refocus on taking all of Ukraine/Kyiv.

Russian strategic goals today are the seizure/control/retain the Donbas and key southern areas. Ukraine’s objective is to re-claim all Ukrainian land and force the Russian military to withdraw from Ukraine.

Ukrainian strategy can be summarized by “avoiding the enemy’s strengths.” Defend where needed & allow Russians to die against Ukrainian forces or attack through long range precision strikes (artillery/HIMARS) that allow Ukraine to avoid costly attritional close battles.

Make no mistake. Ukraine cannot achieve its goals through fires alone. If you want to retake, retain, control land, cities, Ukrainian populations – you have to close with and seize, secure, and defend those urban areas.

Fires are key for Ukraine, a smaller and weaker (quantity of needed equipment – artillery, tanks, IFVs) force to destroy critical requirements to Russian strengths & strategy – i.e. their logistics (ammo, fuel, food) & C2 – thus causing them to culminate before close fights.

Kherson is important because if seized by Ukraine, it would be the first successful major offensive operation in achieving Ukraine’s goals of reclaiming all Ukraine land and removing the only Russian force west of the Dnipro.

IMO Ukraine cannot just siege Kherson. That is not the approach I see unfolding. Ukraine cares about the civilians trapped in the city. They also do not have the time to just siege the city.

The more time that passes, Russia can shift forces from other areas to Southern Ukraine like we have seen recently.

Ukraine seeks to avoid a massive fight in the Kherson urban area. They do not want to destroy Kherson city to save it. They do not want to kill Ukrainian civilians or the city’s physical terrain and infrastructure.

HIMARS and other fires isolate Russian forces West of the Dnipro. This has included taking out key bridges, road intersections, ammunition supplies, command & control sites. Prevent/constrain the Russian forces from being resupplied, reinforced, or having a withdrawal option.

I do see Ukraine retaking Kherson, where Russia is weak at the moment. This will be a major win in claiming the initiative, international information campaign & maintaining support for Ukraine. But Russia maintains strength in the Donbas. Major fights still to come.

Bottom line. Yes, Russia is in running out of steam and capability, but it is still a major threat and Ukraine will not be able to achieve their goals without massive amounts of western weapons and support, more than the amounts flowing or promised to arrive today.

 
Mielenkiintoinen havainto: tutkaheijastimia ei ole pelkästään vedessä vaan rannasta ylös nousevan tien varressa. DefMon arvaus näiden viestien jälkeen:

I think the purpose of the reflectors are to simulate a truck convoy for the radar satellites.


Viestin kommenteista yksi arvaus:

Might also be just psychological. The russian commanders know that reflectors don’t mean shit for avoiding Himars, but the soldiers transporting equipment might not know that. A false sense of security, to avoid obstruction among the soldiers.
 
Joko onnekas tykistön osuma tai sitten käytetty laser-ohjattuja kranaatteja (tai jotain muuta "ohjausta"). Kaksi osumaa melkein peräjälkeen, toinen nopeasti liikkuvaan maaliin.


Ei ole tietoa, joten villit spekulaatiot mahdollisia. Il-76 oli aamulla Iranissa ja nyt laskeutui Valko-Venäjälle. Teki välilaskun Armeniaan, jos Flightradarin tietoja on uskominen.

Tuskin lentää huvin vuoksi tyhjänä. Haki Iranista Venäjän ostamia UAV-koneita, vei niistä muutaman / osan Armenialle?

 
Viimeksi muokattu:
Viimeksi muokattu:
UK Mod.


Go Eesti! ✊

Pitäisikö jotakin luottoa olla YK:hon? :rolleyes: Jotenkin tuntuu siltä että se luotto mennyt siinä vaiheessa kun vahvin toimenpide on "tuomitseminen".

Viro hoitanu ihailtavasti avustukset. Jonkin aikaa ollu hiljaisempaa avustuksien osalta lukuun ottamatta US/UK. Toivottavasti ei ole väsymys ja materiaalipula vielä iskeny :unsure:
 
Niin, ja ei Venäjä tai Ukraina ole julistanut sotaa, eli ei kyse sodasta vaan jotain muuta (semantiikkaa).
Tämä on tärkeä huomio. Kuten englanniksi sanotaan, "the devil is in the details". Oman virallisen linjansa mukaan Venäjä ei käy Ukrainassa sotaa, ja niinpä saman ryssän logiikan nojalla Yhdysvallatkaan ei voi olla sodan osapuoli, koska mitään sotaa ei ole olemassakaan.

Jos taas Ukrainassa olisi sota, niin kyse olisi kansainvälisen oikeuden mukaan Venäjän aloittamasta laittomasta hyökkäyssodasta. Sellaisessa sodassa olisi täysin oikein ja luvallista antaa aseellista ja muuta tukea puolustustaistelua käyvälle osapuolelle.
 
Trump myös väheksyi ja mitätöi Naton merkitystä, joka osaltaan innosti Kremlin sota-kääpiötä hyökkäämään kun kuvitteli että länsi on heikko ja hajanainen.
Tämä on aiheellinen pointti. Putin ja muut Kremlin KGB-papat eivät tiedä, millaista lännessä on, millaisia ihmisiä, miten siellä ajatellaan. Eikä heitä ole kiinnostanut ottaa koskaan selvää.

Niinpä erilaiset harhakäsitykset ovat kasaantuneet, ja tuloksena on ollut uskomus heikosta ja hajanaisesta lännestä. Peruskivenä harhaluuloille ovat nämä sinänsä osin totuudenmukaiset seikat, joita Kreml on pyrkinyt aktiivisesti myös edistämään:
- USA:n sisäpoliittinen hajanaisuus
- EU:n hajanaisuus ja sisäiset ristiriidat
- Länsimaiden omat sisäiset ristiriidat

Harhakäsityksiä on vahvistanut
- Varmasti Venäjän omien tiedusteluorganisaatioiden tuottama tiedustelutieto, joka on orientoitunut tuottamaan valmiita käsityksiä tukevia tietoja, ja
- Myös länsimaiden itse viestimä pitkäaikainen pehmeys, johon on lisänsä tuonut esim. juurikin Trumpin toiminta, joka on omalta osaltaan näyttänyt USA:n ja republikaanipuolueen halukkuutena etääntyä transantlanttisesta suhteesta.

Tuloksena usko länsimaiden haluttomuuteen ja kyvyttömyyteen irrottautua mukavasta ja turvallisesta elämänmenostaan Ukrainan kaltaisen ex-Neuvostotasavallan puolesta.
 
Yli puolet suomalaisista lopettaisi turistiviisumien myöntämisen venäläisille matkailijoille. Asia selviää Ylen Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä.

Viisumien myöntämisen lopettamista matkailijoille kannattaa 58 prosenttia ja vastustaa 24 prosenttia kyselyn vastaajista. Kantaansa ei osannut sanoa 18 prosenttia vastanneista.

Suomi käsittelee yhä venäläisten viisumihakemuksia, vaikka monet muut Venäjän rajanaapurit ovat lopettaneet sen. Venäläiset siis pääsevät Suomen kautta Eurooppaan, vaikka EU:n ilmatila on suljettu venäläisiltä lentokoneilta.

Presidentti Sauli Niinistö aikoo puhua viisumiasiasta hallituksen kanssa tänään torstaina Kultarannassa, kertoo Helsingin Sanomat.
 
Trump sanoi suoraan ja kaunistelematta sen mitä USA:ssa on yritetty sanoa kauniisti jo vuosikymmeniä - Eurooppa on ulkoistanut puolustuksensa USA:lle, eikä ole halunnut hoitaa omaa osuuttaan. Samoja puheenvuoroja kuultiin aika monta eilisessä senaatin ratifiointikokouksessa. Mutta koska Trump niin asia lähtökohtaisesti haluttiin uutisoida ja ymmärtää pahimmalla mahdollisella tavalla. Trump sanoi suoraan myös Nord Stream 2:sta, mille lähinnä naureskeltiin. Toinen suora viesti oli Saksan autoviennin kytkeminen kansalliseen turvallisuuteen, mikä uutisoitiin lähinnä protektionismina ja typeryytenä. Kysehän oli lähinnä viestistä että autojen vienti on kansallista turvallisuutta yhtä vähän kuin Nord Stream 2 on pelkkä taloudellinen transaktio ilman turvallisuuspoliittista/strategista kytkentää. Mutta kun ei haluttu kuunnella, ei haluttu ymmärtää niin se ulospäin näkyvä kokonaisuus todennnäköisesti laskettiin Kremlissä tarkoittavan lännen hajanaisuutta ja heikkoutta - luultavasti taas samasta syytä, että asia yksinkertaisesti haluttiin olevan niin (ns. confirmation bias).

Olisiko joku toinen lähestymistapa sitten tuottanut paremman lopputuleman? En oikein tiedä. Puolustusmäärärahojen nostosta on puhuttu kauniisti vuosikaudet, mutta mikään ei muuttunut ennen kuin tuli konkreettinen ukaasi että USA ei loputtomiin aio maksaa Euroopan puolustamista omasta pussistaan (varsinkin kun eurooppalaisilla on sen päälle paha tapa naureskella USA:n asehulluudelle, militarismille sun muulle). Lopulta taisi olla kuitenkin niin että se mikä muutti asian oli ryssän hyökkäys Ukrainaan ja hitaasti iskostunut ymmärrys että aika entinen ei enää palaa, halvan ryssäkaasun aika talouden kilpailukykyetuna on pysyvästi ohi ja suursota Euroopassa on kuin onkin ihan oikeasti mahdollinen.
 
Surkeaa, että Suomi myöntää ryssille vielä viisumeja. Siitä pitäisi tehdä loppu. Jos siitä nyt joku kaksoiskansalainen pahoittaa mielensä, niin valitkoon puolensa ja painukoon Venäjälle, mikäli länsimainen meno ei miellytä.

Seuraavaksi muuten pitäisikin lopettaa kaksoiskansalaisuuksien myöntäminen ryssille. Ei siinä ole järjen häivääkään.
 
Yhdysvaltojen viranomaiset uskovat, että Venäjä pyrkii väärentämään todisteita viimeviikkoisen Olenivkan vankilan iskuun liittyen. Iskussa kuoli 53 ukrainalaista sotavankia. Asiasta kertoo uutistoimisto Associated Press.

Venäjä on syyttänyt iskusta Ukrainaa, joka puolestaan syytti siitä Venäjää.

Ukraina kertoi eilen, että tiedustelutietojensa mukaan isku oli Venäjän operaatio, jonka toteuttivat Wagner-ryhmän palkkasoturit ja Venäjän turvallisuuspalvelu FSB.

Yhdysvaltalainen nimettömänä pysyvä viranomainen on kertonut AP:lle, että Venäjä saattaisi asettaa Himars-raketinheittimen ammuksia vankilaan.

Venäjä on väittänyt, että Ukraina teki iskun käyttäen Himars-rakentinheitintä.
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi haluaa päästä keskustelemaan Kiinan presidentti Xi Jinpingin kanssa suoraan.

Zelenskyi toivoi South China Morning Postille antamassaan haastattelussa, että Jinping voisi auttaa sodan lopettamisessa.

Zelenskyi kehotti Kiinaa käyttämään merkittävää poliittista ja taloudellista vaikutusvaltaansa Venäjää kohtaan, jotta taistelut saataisiin loppumaan.

– Se (Kiina) on hyvin voimakas valtio ja sen talous on voimakas, joten se voi vaikuttaa poliittisesti ja taloudellisesti Venäjään. Lisäksi Kiina on YK:n turvallisuusneuvoston pysyvä jäsen, Zelenskyi sanoi haastattelussa.
YK:n pääsihteeri António Guterres aikoo aloittaa tutkinnan viime viikon vankilaiskusta Itä-Ukrainassa.

Venäläismielisten separatistien alueella olevassa vankilassa oli ukrainalaisia sotavankeja. Iskussa, josta Venäjä ja Ukraina syyttävät toisiaan, kuoli yli 50 ihmistä.

Molemmat maat ovat pyytäneet YK:ta tutkimaan asiaa. Guterres huomauttaa, ettei hänellä ole valtuuksia rikostutkinnan määräämiseen, mutta hän voi aloittaa tutkinnan faktojen hankkimiseksi.
 
Aika villi spekulaatio pelkän nimityksen perusteella, varsinkin kun Tomahawkit laukaistaan mereltä laivasta tai sukellusveneestä, mutta tämä on aika jämptiltä vaikuttava tyyppi. Voi johtaa muutoksiin ohjusaseiden toimituksessa, tai sitten ei:

The United States has appointed Garrick M. Harmon as military attache to Ukraine. A very serious guy. Head of the Missile Systems Development Center in Alabama. In general, Hymars is a start. There will be a minimum - Tomahawks.


Yksi viestin kommentti:

It will be very interesting - the person who led USASAC and before that worked in the Russian Federation for a long time will coordinate the US cooperation program on the spot. And that means "knows the subject" ...
 
Venäjän rajan takana on jo viikkojen ajan roihunnut tulilieskoja, jotka näkyvät Suomeen asti.
Yleen yhteyttä ottanut mökkeilijä kertoi, että liekit on voinut nähdä kuka tahansa iltaisin Virolahden kunnan rannikolla, joka sijaitsee aivan itärajan tuntumassa.

Myös haminalainen Ari Laine näki valtavat lieskat vieraillessaan Lanskerin saarella Haminan ulkosaaristossa 24. heinäkuuta. Hän katsoi puiden yli leimuavaa tulta kaukoputkella ja sai liekeistä kuvankin.

– Määritin suuntaa ja aloin miettiä, että tuleeko se samasta suunnasta, missä on kaasuasemat. Kyllä se suunnan puolesta täsmäsi, Laine kertoo.

Avaruus- ja ilmailuhallintovirastoNasan tulipalotarkkailujärjestelmän satelliittikuvien mukaan venäläisen maakaasu- ja öljykonserni Gazpromin Portovajan kompressioasemalla on havaittu liekkejä yhtä päivää lukuun ottamatta joka päivä kesäkuun 17. päivästä lähtien. Aseman läheisyydessä ei ollut muita liekkihavaintoja.
Tilanne, joka vaatii soihdutusta, voi syntyä esimerkiksi silloin, jos kaasua ei voida toimittaa asiakkaalle tai asiakas ei voi vastaanottaa sitä. Pitkäaikainen soihdutus voisi Väisäsen mukaan johtua juuri häiriötilanteesta.
Polttavat kun eivät voi myydä putlerin käskyjen takia. Siitä tuossa on kyse. On liikaa kapasiteettia, mutta ei myyntiä.
 
Back
Top