Ukrainan konflikti/sota

Venäjä porskuttaa. Vahva rupla osoittaa, että pakotteet eivät tehoa. Länsi kärsii sanktioista itse Venäjää pahemmin.

Tällaisia väitteitä on esittänyt paitsi Venäjä omassa propagandassaan, myös jokunen läntinen arvioija ja media.

Kyse on väärinkäsityksistä ja suoranaista virheistä, toteaa amerikkalaisen Yalen yliopiston tuore selvitys (siirryt toiseen palveluun). Huippuyliopiston raportti on tähän mennessä laajin ja systemaattisin selvitys, jota Venäjän taloudesta on tehty maan hyökättyä Ukrainaan.

Yalen tutkijoiden mukaan lännen asettamat pakotteet ja yritysten vetäytymiset Venäjältä ovat tuhoisia maan taloudelle.

Selvityksen tekijät kritisoivat sitä, että Venäjän talouspropagandaan on haksahdettu lännessäkin, eikä ole huomioitu, että Venäjä raportoi heikkenevästä taloudestaan nyt hyvin valikoivasti.

– Hyökkäyksestä lähtien Venäjä on kertonut talousluvuistaan vain rusinat pullasta ja jättänyt epäsuotuisat tiedot raportoimatta, selvityksessä todetaan.

Koostimme Yalen selvityksen tärkeimmät kohdat siitä, mitä Venäjän taloudelle on tapahtumassa.
 
edit: twitter-postaus onkin jo deletoitu. lentokenttätuhovideo oli ilmeisesti feikki.

korvaavaa materiaalia:


Periaattessa kyseessä on NERA-panssari (non-explosive reactive armor). Teräslevyjen välissä esim. kumia tarkoituksena häiritä ontelopanoksen suihkua. Noiden paksuus tuskin kuitenkaan paljon auttaa, yleensä NERA-panssarit paljon paksumpia kuten T-72:ssa syyskuussa 1982 käyttöönotettu tornin etupanssari.
 
Pitäisi saada venäjän valtaklikki vaihdettua tolkullisempaan (onko sellaista edes?) tai sitten venäjän pitäisi tosiaan luhistua pienempien valtioiden itsenäistymiseen, mutta kenelle sitten jäisivät venäjän ydinaseet?
Tuohon viimeiseen minulla on tarjota varma vastaus. Ydinaseet jäisivät niille, jotka ne kaaoksessa saisivat itselleen poimittua. Helmikuun jälkeen  kukaan joka kerran saa ydinaseita haltuunsa ei tule niistä  koskaan luopumaan. Ukrainan tilanne olisi ihan toinen jos olisivat pitäneet edes osan NL:n jäämistöstä.
En kiellä mitään, arvailen kuten suurin osa täällä tekee. Jotenkin vain liian uhkraohkeaa noin kaukana linjojen takana ja laajasti koko kentän alueelle levitettynä. Toki vanjan toiminta huomioiden kentälle voi olla pääsy vaikka bussilla portista kun vartijoita ei joko ole tai ovat sammuneet... Sinänsä ihan se ja sama miten toteutettiin mutta ehkä pieni toivonkipinäkin on mielessä että josko sittenkin pidempää puikkoa olisi käytettävissä ja vastaavia tapahtumia saataisiin nähdä lisääkin lähiaikoina.
Entäs yhdistelmäoperaation mahdollisuus? Sissit tiedustelevat kentän, panostavat ne kohteet mihin pääsevät käsiksi ja välittävät muut sijainnit johtoportaalle. Ohjusporukat osaavat sitten maalittaa juuri oikeat platat ja rakennukset että tuho on maksimaalista. Koordinoidusti sissit tuhoavat kentän IT:n singoilla/ohjuksilla samalla hetkellä kun ohjuslavetit ampuvat kuormansa. Panostetut kohteet räjäytetään ohjusten saapumishetkillä, niin kaikki näyttää tapahtuvan hetkessä.
 
Periaattessa kyseessä on NERA-panssari (non-explosive reactive armor). Teräslevyjen välissä esim. kumia tarkoituksena häiritä ontelopanoksen suihkua. Noiden paksuus tuskin kuitenkaan paljon auttaa, yleensä NERA-panssarit paljon paksumpia kuten T-72:ssa syyskuussa 1982 käyttöönotettu tornin etupanssari.

Eli siis surisee periaatteessa hyvin, mutta ei sitten mahdu... 😂
 
Ryssä haalii kalustoa maailmalta ja piilottaa sitä kauppalaivoihin:

”VENÄJÄ haalii tällä hetkellä sotilaskalustoa, kuten ajoneuvoja ja aseita, ympäri maailmaa Ukrainassa aloittamansa hyökkäyssodan vuoksi, kertoo uutistoimisto Bloomberg.

Yhdysvaltain hallinto uskoo Bloombergin lähteen mukaan, että Venäjä on käyttänyt kauppa-aluksia sotilasrahdin kuljettamiseen Mustallemerelle.

Uutistoimisto käyttää esimerkkinä Syyriasta lähtenyttä Sparta II -nimistä alusta, joka kulki Bosporinsalmen läpi Mustallemerelle heinäkuun loppupuolella.

Bloombergin näkemien satelliittikuvien ja tiedusteluviranomaislähteiden mukaan alus toi lähes varmasti sotilasajoneuvoja Venäjälle Novorossijskin satamaan.

Lähteiden mukaan ajoneuvojen tarkka tyyppi jäi epäselväksi, mutta Syyriassa aluksen kyydissä oli nähty ajoneuvoja ja se oli myöhemmin tunnistettu myös Novorossijskissa vähintään 11 ajoneuvon kanssa.”

 
Tuohon viimeiseen minulla on tarjota varma vastaus. Ydinaseet jäisivät niille, jotka ne kaaoksessa saisivat itselleen poimittua. Helmikuun jälkeen  kukaan joka kerran saa ydinaseita haltuunsa ei tule niistä  koskaan luopumaan. Ukrainan tilanne olisi ihan toinen jos olisivat pitäneet edes osan NL:n jäämistöstä.

Entäs yhdistelmäoperaation mahdollisuus? Sissit tiedustelevat kentän, panostavat ne kohteet mihin pääsevät käsiksi ja välittävät muut sijainnit johtoportaalle. Ohjusporukat osaavat sitten maalittaa juuri oikeat platat ja rakennukset että tuho on maksimaalista. Koordinoidusti sissit tuhoavat kentän IT:n singoilla/ohjuksilla samalla hetkellä kun ohjuslavetit ampuvat kuormansa. Panostetut kohteet räjäytetään ohjusten saapumishetkillä, niin kaikki näyttää tapahtuvan hetkessä.
Naton ja jenkkien koneet on lentäny Romanian ja mustan meren yllä jo useita kuukausia. Osittain varmistaakseen kaluston siirron lyhyintä reittiä Odessaan sekä tiedustellakseen örkkien positiot niin maalla merellä kuin ilmassakin. Oma veikkaus on, että kyllä sinne on puikoilla isketty. Taisin Sangria päissäni vastata väärään kohtaan, mutta jätettäköön se tähän. Ps. Espanjassa ei ole hirveesti örkkejä näkynyt🫢
 
”EI SE OLLUT onnettomuus tai vahinko, toisin kuin venäläiset väittävät”, sanoo kenraalimajuri evp. Pekka Toveri, joka on Puolustusvoimien entinen tiedustelupäällikkö.

”Useita samanaikaisia räjähdyksiä useiden satojen metrien päässä toisistaan, eihän sellaista tapahdu vahingossa.”

Puhe on Krimin niemimaalla Venäjän lentotukikohdassa tiistaina tapahtuneista räjähdyksistä. Krim on Ukrainalle kuuluva, mutta Venäjän miehittämä alue.

UKRAINA ei ole julkisesti myöntänyt tehneensä iskua Novofedorivkan tukikohtaan, mutta iskusta oli kyse, Toveri arvioi.

Ja Venäjän reaktio noudattaa samaa kaavaa kuin huhtikuussa, jolloin Ukraina onnistui upottamaan Venäjän Mustanmeren laivaston lippulaivan, ohjusristeilijä Moskvan.

”Mieluummin myönnetään, että ollaan tumpeloita ja idiootteja kuin että Ukraina iskee”, Toveri sanoo.

Toverilla on vähän taipumus toistella innokaiden twitteröijien näkemyksiä. Jos alkuperäinen räjähdys on räjäyttänyt ohjuksia niin kyllä sekundäärivaikutukset voivat ulottua satojenkin metrien päähän. twitter-videossa näkyy samanaikaisia räjähdyksiä kun tulipalo on jo käynnissä laajalla alueella, ne eivät siis olleet alkuperäisiä iskemiä.

Ohjuksista ei ilmeisesti ollut kysymys koska silminnäkijät eivät sellaisia raportoineet. Tukikohta on myös liian kaukana tunnetuille ukrainalaisaseille, pl. muunnellut Tu-141:t jotka ovat epätarkkoja ja helposti torjuttavissa. Jos kyseessä oli ukrainalaisten isku, niin luultavasti joku sabotööriryhmä on tehnyt sen pienillä itsemurhadroneilla, jotka on sitten osuneet varomattomasti säilöttyyn polttoaineeseen - videoilla näkyvät räjähdykset ovat pääasiassa bensaräjähdyksiä. Paikan päällä suoritettua sabotaasiakaan ei voi laskea pois.
 
Tiedän, että moni täällä ei pidä Defmonin tyylistä meemeillä, mutta tässä hänen ketjussaan heittämät sarkastiset kommentit saivat hymähtämään.

Wallace (UK) ei kuulemma usko ryssägandaa siitä, että joku heivasi tupakantumpin ja koko tukikohta pössähti taivahan tuulihin.

Jos meemeilyt ja perse-ryssägandaselitykset jättää taakse ja vakavoituu hetkeksi, niin Chrisiltä hyvä threadi ryssän sotilassyytäjävirastolle toimitetuista valituksista. Kannattaa ainakin vilkaista vaikk'ei kiinnostaisikaan.
esim.
Ironically, contract soldiers who deliberately tried to get themselves fired by breaching their contract terms, failing to report for duty, receiving reprimands, publicly posting data about themselves and their duty station on social media, still couldn't get dismissed
 
Viimeksi muokattu:
Jos meemeilyt ja perse-ryssägandaselitykset jättää taakse ja vakavoituu hetkeksi, niin Chrisiltä hyvä threadi ryssän sotilassyytäjävirastolle toimitetuista valituksista. Kannattaa ainakin vilkaista vaikk'ei kiinnostaisikaan.
Vanhempia ei kiinnosta totuus pojastaan, saattaa olla siis elossa, ovat tyytyväisiä saatuun kompensaatioon.

Myöhemmin ketjussa mainitaan, että kuperkeikka miesten joukossakin oli esimerkiksi sotialas joka oli pyytäny palvelusta armeijan orkesterissa, no annettiinki kivääri käteen ja määrättiin vdv:hen vain viikkoja ennen hyökkäystä. Muutakin mielenkiintosta kyllä, lukusuositus myös täältä tuolle ketjulle.
Threadreaderapp linkki vielä: https://threadreaderapp.com/thread/1557445774656606214.html
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top