Ukrainan konflikti/sota

Pidän tuollaisten suunnitelmien laatimista jopa todennäköisenä. Olisihan se ihme ellei asevoimat huomioi naapurimaan kriisiä, ja jossain tilanteessa jopa valmistaudu hyödyntämään avautuvia tilaisuuksia. Mahdollinen hyökkäys tietysti markkinoidaan rauhanturvaamisena tai demokratian tuomisena. Nato maista Romania ja Puola olisivat sijaintinsa puolesta helpoimmin käytettävissä tuollaiseen operaatioon.

Länsimainen media selkeästi pohjustaa kansalaisia Ukrainan väkivaltaiseen vallanvaihdokseen. Kova poru mielenosoittajien puolesta, mutta lahjakkaasti unohdetaan Janukovitshin olevan vaaleilla valittu ja seuraavien vaalien olevan jo vuonna 2015. Kreikan huomattavasti vähemmän väkivaltaiset mielenosoitukset eivät jostain syystä saaneet samanlaista ymmärrystä, eikä länsimaat ole puuhaamassa Kreikkaan vallanvaihdosta.

Kuule, tuota Kreikka-juttua minäkin olen verrannut tähän Ukraina-asiaan. Aika pörheästi mm. Angela patisti mielenosoittajia ruotuun Kreikassa....nyt on toinen ääni kellossa. Miksi`?

Voi antti ristus, jos tuo Ukraina lähtee hajoamaan, ei tarvi tosin etsiä kv-tehtäviä kovin kaukaa sen jälkeen, osille tulee ilman muuta Venäjä ja sitten joitain muita, jotka kukin suojelevat omia kansallisuuksiaan. Onko tuttua historiasta?
 
Bosniassa on loukkaantunut 150 hlöä miekkareissa, ovat vastustaneet korkeita työttömyyslukuja. Nyt odotellaan Lännen tuomiota kovista otteista miekkariväkeä kohtaan ..... tai jotain. kö?
 
WASHINGTON — The United States’ top diplomat for European affairs appears to have been caught on tape saying “fuck the EU” in a leaked phone call with the U.S. ambassador to Ukraine.

The Kyiv Post, an English-language newspaper in Ukraine, published the tape on Thursday. The recording’s veracity has not been independently verified.

The phone call appears to show Assistant Secretary of State for European and Eurasian Affairs Victoria Nuland discussing the political situation in Ukraine with a man who sounds to be Ambassador Geoff Pyatt and weighing the merits of different opposition leaders.

A woman who sounds like Nuland says, “I don’t think it’s a good idea” for opposition leader Vitaly Klitschko to be given a role in the government. She appears to favor the idea of having Arseniy Yatseniuk, another opposition leader, as the new prime minister, saying he has “the economic experience, the governing experience.”

She then tells a man who sounds like Pyatt that the United Nations agreed to send someone to help “glue” the deal.

“And you know, fuck the EU,” Nuland says.

“Exactly,” Pyatt says.

It is unclear how the phone call was recorded, who recorded it, and when exactly it is from, but the Kyiv Post notes that it appears to be from after the Jan. 25 offer by President Victor Yanukovych to bring on Yatseniuk as prime minister and Klitschko as deputy prime minister. Both leaders refused the offer.

“We have no comment at this time,” a spokesperson for the U.S. Embassy in Kiev told BuzzFeed. A spokesperson for Nuland did not immediately return a request for comment.

“The EU is engaged in helping the people of Ukraine through the current political crisis. We don’t comment on alleged leaked telephone conversations,” Maja Kocijancic, a spokesperson for EU foreign policy chief Cathy Ashton, told BuzzFeed.

In the daily White House briefing on Thursday, White House Press Secretary Jay Carney implied that Russia was responsible for the tape.

“I’m not going to comment on the content of, you know, private diplomatic conversations,” Carney said. “You know, I would say, since the video was first noted and tweeted out by the Russian government, I think it says something about Russia’s role. But the content of the conversation is not something I’m going to comment on.”

Asked if he was saying Russia had tapped the phone call, Carney said “I’m not. I’m just noting that they tweeted it out.”
http://www.buzzfeed.com/rosiegray/top-us-diplomat-fuck-the-eu
 
Toivottavasti tätä ketjua ei tarvitse siirtää Käynnissä olevat sodat ja konfliktit -osioon...





Venäjän valtamedia: Romanian armeija valmiina hyökkäämään Ukrainaan - ''Romagna Mare''

Sota syttymässä keskelle Eurooppaa? Russiiskaya Gazeta kertoo Romanian armeijan valmiudesta operaatiosuunnitelmaan ''Romagna Mare'' - interventiosta Ukrainaan ilman Nato-konsultaatiota. Merkittävä latvialaispoliitikko kertoo Ukrainan balkanisoinnista ja USA:n rahoituksesta mellakoitsijoille.

Lähteet: Russiiskaya Gazeta
Toimittaja: Janus Putkonen
6.2.2014, Verkkomedia.org


Palaan tähän Tvälupsin mielenkiintoiseen lainaukseen. Rossijskije Vesti tosiaan uutisoi suurin piirtein samansisältöisesti, mitä Putkonen referoi. Venäjän kielen taitoni ei ole riittävä lukemaan Vestin uutista sanatarkasti, mutta Google-kääntäjällä viestin sisältö on riittävän lähellä Putkosen referaattia. En onnistunut googlettamaan mitään englanninkielistä uutista, jossa olisi ollut samaa sisältöä.

Sen sijaan löytyi oheinen vähintäänkiin mielenkiintoinen ja "luotettava" venäläisen kirjoittajan uutinen, jonka mukaan USA on siirtämässä 3000 Mujahedin-taistelijaa Irakista Romaniaan lähemmäs tulevia taistelukenttiä!

http://orientalreview.org/2014/01/0...sh-3000-terrorists-near-the-ukrainian-border/

"After removing the extremist organization Mojahedin-e-Khalq (MEK) from its list of terrorist organizations in 2012, the US State Department has been unsuccessfully trying to move militants from this group out of Iraq and closer to sites that are being readied for future armed hostilities."

PsyOps on selvästi kovaa kyytiä käynnissä Venäjällä ja Ukrainan läntisiä naapurimaita demonisoidaan. Tällä kertaa demonisaation kohteeksi on valittu Romania. Miksi näin, miksei esimerkiksi Puolaa? Toisaalta Moldovasta / Transnistriasta löytyy hyvä jäädytetty konflikti, joko voidaan tarvittaessa aktivoida uudelleen ja sitäkin kautta syyllistää Romaniaa.

Ukrainan konflikti on jo niin lähellä Venäjää ja yhteiskuntamalli on niin samankaltainen, että Venäjällä ollaan selvästi paniikin esiasteissa...
 
Minä en usko tuohon mujaheddin-uutiseen ihan heti, enkä vielä kohtakaan. Tosin jugojen hajoamissotien aikana paikalle säntäsi mujaheddineitä, vaikea sanoa sitten, kuka ne toi ja kuka kustansi lystin...Iran, Usa, kuka? Jokuhan se maksaa tällä hetkellä syyrialaispalkkasotureidenkin palkkoja ja matkakuluja mm. Suomesta Syyriaan.....saattaa olla tuo rahoitus kanavoitu aika mutkikkaasti.

Tsetseniassa taisteli alkuasukkaiden puolella palkkaväkeä mm. baltiasta entisiä NL-sotilaita, ukrainalaisia ja iranilaisia....joku maksoi viulut, kuka?

Ei ole helppoja juttuja nämä. Ehkä on parasta siirtyä siihen linkkiin, jossa on kuvattu niitä kauniita talviurheiluihmisiä.
 
Amerikkalaisdiplomaatti: "EU voi painua v***uun"
US 7.2.2014 09:45 Riikka Söyring

Syyskuussa 2013 virkaansa nimitetty yhdysvaltalaisdiplomaatti, Euroopan ja Euraasian asioista vastaava apulaisulkoministeri Victoria Nuland on keskustelussaan toisen yhdysvaltalaisdiplomaatin, Ukrainassa asemapaikkaansa pitävän Geoffrey Pyattin kanssa ilmaissut kantanaan, että EU voi painua v***uun.

Paljastava nauhoitus on vuodettu anonyymisti youtubeen. Vuotolähteeksi epäillään Moskovaa.

Nauhalla Nuland keskustelee Ukrainan tilanteesta Pyattin kanssa sekä suunnittelee, millaisen uuden hallituksen Washington voisi istuttaa Ukrainaan nykyisen tilalle. Ukrainaa johtaa nykyisin Washingtonin pystyttämä, "IMF:n kustantama" Viktor Janukovitshin hallitus.

Nuland argumentoi nauhalla YK:n lähettilään kykenevän "liimaamaan tämän jutun kasaan, YK:n täytyy liimata tämä homma kasaan. Ja EU voi painua v***uun."

Pyatt: "Täsmälleen. Ja luulen, että meidän täytyy tehdä jotain, jolla saamme sen pysymään kasassa koska voit olla varma, että jos homma ei ala saada nostetta, venäläiset alkavat toimia kulissien takana torpedoidakseen sen."

Sen jälkeen kaksikko keskustelee siitä, kuinka järjestää Obaman hallinnon haluama lopputulos.

Nuland esimerkiksi haluaa, että oppositiojohtaja Vitali Klitschkolle ei anneta huippuroolia Ukrainan uudessa hallituksessa. Nuland haluaa hallitukseen Yatsenyukin, ja tätä tukemaan Klitschkon ja Tyahnybokin ulkopuolelta, mutta pelkää, että Klitschko pääsee hallitukseen.

Pyatt lupaa puhua Klitschkolle, sekä toteaa, että Ukrainaan pitää saada joku länsimainen henkilö kätilöimään Washingtonin haluama lopputulos.

Presidentti Janukovich tarjosi viime kuussa Klitschkolle apulaispääministerin vakanssia ja Yatsenukille pääministerin vakanssia, mutta molemmat kieltäytyivät. He haluavat uudet presidentinvaalit.

Yhdysvaltain ulkoministeriö ei ole suoraan vahvistanut nauhoituksen autenttisuutta, mutta ulkoministeriön puhehenkilö Jen Psaki on kertonut Nulandin olleen yhteydessä EU:iin ja pyytäneen anteeksi epädiplomaattista kielenkäyttöään.

Muutoin Yhdysvallat on keskittynyt korjaamaan vaurioita pyrkimällä ohjaamaan huomion Venäjän rooliin mahdollisena vuotajana.


Kommentti:
Ukrainassa on ollut ns. pro-demokraattista liikehdintää. Kuten edeltävän oranssivallankumouksen aikana, Washington on nytkin voimakkaasti rahoittanut ns. pro-demokratialiikettä.

Euroopan unioni ja Ukraina ovat neuvotelleet Ukrainan liittymisestä Euroopan unioniin.

Neuvottelut ovat toistaiseksi katkolla, koska maa on jakautunut: puolet maasta haluaa liittoutua Venäjän kanssa ja puolet EU:n kanssa.

Ukraina on ehkä parasta maanviljelysmaata maailmassa. Euroopan unionin viehtymyksen keskittävään politiikkaan tietäen, arvelen, että Ukrainasta kaavaillaan EU:lle halpojen maataloustuotteiden lähdettä. Tällä olisi vaikutuksensa muiden EU:n jäsenmaiden maatalouteen, mutta Ukrainan vilja-aitta olisi myös kilpailuetu kamppailussa edullisen bulkkituotannon myynnissä muihin maihin. Raha toki kulkisi viljanvälittäjille, ei ukrainalaisille.

Toisaalta siitä seuraisi, että mikäli Venäjän ja EU:n välillä syntyisi konflikti, Venäjä voisi käyttää perinteistä NATO-taktiikkaa tuhoamalla Ukrainan viljasadon myrkkyruiskutuksin, jonka jälkeen 500 miljoonaa EU:ssa asuvaa ihmistä huutaisi leipää.

Tätä uhkaa taas käytettäneen perusteluna sille, miksi NATO:lle tulee myöntää lupa sijoittaa tukikohtia ja ohjuskilpiä Ukrainaan.

Eniten koko Nuland-farssi kerto kuitenkin siitä, ettei vapaita vaaleja ja aitoa demokratiaa ole missään maassa, mikä jostain syystä suurvaltoja ja EU:ta kiinnostaa.
Sellaiseen ei anneta edes mahdollisuutta, koska usein kansa tahtoo eri asioita kuin vallassa oleva yhteiskuntajärjestys.
 
Eivätkö jenkit muka käytä salattuja puhelinlinjoja keskustellakseen diplomaattiensa kanssa? Mitä ihmeen amatöörimäistä pelleilyä tuo on? Miten Suomessa hoidetaan tuollainen yhteydenpito, ei kait avoimilla puhelinlinjoilla kuten tuossa?
 
Suomen Sotilas
Kiovan ympäristössä viime öinä havaitut panssariajoneuvot eivät ole puolustusministeriön mukaan sen alaisuudessa.

Ministeriön mukaan kalusto voi olla jollain tavoin Ukroboronprom - puolustusteollisuuskonsernin hallinnassa olevaa. Ukroboronpromilla on vaunuvarikko Kiovan alueella.

Vaunut voivat kuulua myös jollekin kolmannelle osapuolelle, esimerkiksi jollekin vaunuvarikon asiakkaalle, jolle - tai jolta - vaunuja ollaan oltu siirtämässä.

Ukroboronprom ei ole suostunut kommentoimaan asiaa.

Oppositiolla on yhä hallussaan lukuisia kohteita niin Kiovassa kuin sen ulkopuolellakin.
 
yle 16.2.2014 klo 21:18
Ukrainan hallitus lupasi armahtaa mielenosoittajat
Syytteet mielenosoittajia vastaan kumotaan.

Ihmiset osoittivat mieltään Kiovassa 16. helmikuuta 2014. Armahduslaki tulee voimaan huomenna maanantaina. Kuva: Igor Kovalenko / EPA
Ukrainan hallitus ilmoitti aikovansa armahtaa protesteissa pidätetyt mielenosoittajat. Opposito on pitkään vaatinut noin 2 000 mielenosoittajan armahdusta.

Armahduslaki tulee voimaan huomenna maanantaina, ja sen nojalla mielenosoittajia vastaan nostetut syytteet kumotaan, Ukrainan syyttäjänvirasto kertoi tiedotteessa. Tiedote julkaistiin viraston verkkosivuilla sunnuntai-iltana.

Aiemmin sunnuntaina mielenosoittajat poistuivat pääkaupungin Kiovan kaupungintalosta, jota he olivat miehittäneet yli kahden kuukauden ajan. He jatkoivat protestoimista kaupungintalon edessä ja ilmoittivat valtaavansa talon uudelleen, jos hallitus ei ilmoita armahduksesta sunnuntain aikana.

Viranomaiset vapauttivat pidätetyt mielenosoittajat aiemmin tällä viikolla.

Lähteet:
AFP
 
Suomen Sotilas
Suora raportti kirjeenvaihtajaltamme Kiovasta, lähetetty lehdellemme tänään iltapäivällä kello 14.39.

"Palasin juuri Institutska-kadulta sekä Eurooppa-aukiolta. Berkutit yrittävät Institutskalla läpimurtoa parlamentin edustalla, joutuivat perääntymään melkoisia tappioita kärsineenä, liian kapeasta raosta palavien kuorma-autojen välistä, tehty yritys epäonnistui. Siitä ei tullut mitään, kun vastassa oli pari tuhatta mielenosoittajaa. Katukivet lensivät. Mielenosoittajien kärkiryhmä vaikutti olevan erittäin hyvin organisoitu, harjoitettu ja valmistautunut. Joukko toimi joukkueittain", kirjeenvaihtajamme kertoi ja jatkaa:

- Todistin 6 miliisin saamista kiinni. Mielenosoittajat raahasivat heidät omalle puolelleen ja heidät hakattiin silmieni edessä suoraan sanoen puolikuoliaaksi väkijoukon toimesta ja retuutettiin sitten edelleen Maidanille päin.

- Seuraavassa vaiheessa hallinnon joukot yrittivät läpimurtoa erään ravintolan sisältä. Noin joukkueellinen miliisejä aseistautuneina pumppuhaulikoilla, teki pieneksi ja lyhyeksi jääneen rynnäkön, mutta hekin joutuivat perääntymään. Kymmeniä loukkaantuneita kuljetettiin autoilla kohti keskusaukioita.

Rintamalinjat kulkevat nyt Eurooppa-aukiolla parlamentille päin (sama missä aiemmin) ja vanhat linjat Institutska-kadulla mistä reportterimme raportoi tämän päiväisiä tapahtumia edellä.

- Merkillepantavaa on, että presidentinlinnasta ei yritetä koukata ainakaan vielä. Ehkä hallituksen joukot tajuavat tilanteen vakavuuden ja omat rajoitteensa.

- Katoilla on jonkin verran miliisin tarkka-ampujia, tosin eivät saa oikein mitään aikaan, joutuivat jopa perääntymään eräältä katolta Instituskalta.

- Vaikea tehdä kokonaisarvioita, uskoisin että hallinto joko romahtaa tänään tai huomenna tai maahan tulee poikkeustila. Tämä oli pahin näkemäni yhteenotto tähän mennessä, Suomen Sotilaan kirjeenvaihtaja kertoo lehdellemme tänään iltapäivällä.

JP
 
yle 18.2.2014 klo 16:39
Oppositio: Kolme mielenosoittajaa kuollut Kiovan yhteenotossa
Noin 150 on loukkaantunut, sanovat mielenosoittajia hoitavat lääkärit. Hallitusta vastustavien mielenosoittajien ja poliisin välille puhkesi yhteenottoja, kun poliisi yritti estää tuhansia mielenosoittajia etenemästä parlamenttitalolle. Sisäministeriö uhkaa mielenosoittajia voimatoimilla.

Kuva: EPA/SERGEY DOLZHENKO
Kiovan mielenosoituksessa puhjenneessa yhteenotossa on kuollut ainakin kolme mielenosoittajaa ja loukkaantunut noin 150, sanovat mielenosoittajia hoitavat lääkärit.

Uutistoimisto AFP:n haastattelemat opposition kenttäsairaaloissa työskentelevät lääkärit sanovat, että useimpien loukkaantuneiden vammat johtuvat tainnutuskranaateista. Noin 30:llä vakavasti loukkaantuneella on päävammoja ja yhden käsi on amputoitu.

Kolmen mielenosoittajan kuolemasta kertoo myös opposition kansanedustaja Lesja Orobets Facebook-sivuillaan. Hänen mukaansa seitsemän muuta on vammojensa vuoksi lähellä kuolemaa.

Poliisin ja hallitusta vastustavien mielenosoittajien yhteenotot puhkesivat, kun poliisi yritti estää tuhansia mielenosoittajia marssimasta parlamenttitalolle.

Mielenosoittajat ovat heitelleet poliiseja kivillä ja poliisi on yrittänyt hajottaa mielenosoituksen ampumalla kumiluoteja sekä savupommeja ja tainnutuskranaatteja. Mielnosoittajat ovat sytyttäneet tuleen kaksi kuorma-autoa, jotka tukkivat katua lähellä parlamenttitaloa.

Ukrainan sisäministeriö ilmoitti iltapäivällä ryhtyvänsä voimatoimiin, elleivät mielenosoitukset lopu alkuiltaan mennessä.

Sadat mielenosoittajat tunkeutuivat presidentti Viktor Janukovitšin puolueen päämajalle ja heittelivät sitä kohti polttopulloja. Osa rakennuksesta syttyi tuleen, kertoo paikalla ollut uutistoimisto AFP:n toimittaja.

Oppositio on osoittanut mieltään Kiovassa marraskuusta asti. Mielenosoitukset alkoivat, kun presidentti Viktor Janukovitš perui aikeen allekirjoittaa yhteistyösopimus Euroopan unionin kanssa. Tuoreet yhteenotot ovat pahimmat viikkoihin.

Lähteet:
AFP, Reuters
 
Ukrainan turvallisuusjoukot varoittavat mielenosoittajia kovista otteista, jos yhteenotot Kiovassa eivät lopu kahden tunnin kuluessa.

Sisäministeriön tiedotteen mukaan levottomuuksien on päätyttävä kello kuuteen mennessä illalla tai seuraukset ovat vakavia.

Opposition kansanedustaja kertoi aiemmin tänään Facebookissa, että kolme mielenosoittajaa on kuollut Kiovan mellakoissa.


MTV UUTISET - STT - AFP
 
Tämä onkin Thaimaasta.

Poistettu.
 
Poliisi: Viisi kuollut Kiovan mielenosoituksissa
sivulaskuri

is: 18.2.2014 15:49, päivitetty: 18.2.2014 17:17

Ukraina Kiovan mielenosoituksissa on kuollut poliisin mukaan viisi ihmistä. Lisäksi useiden mielenosoittajien kerrotaan loukkaantuneen vakavasti.

Ukrainan turvallisuusjoukot ovat varoittaneet mielenosoittajia kovista otteista, jos yhteenotot Kiovassa eivät lopu parin tunnin kuluessa.

Sisäministeriön mukaan levottomuuksien on päätyttävä kello kuuteen mennessä illalla tai seuraukset ovat vakavia.

Tämänpäiväiset yhteenotot mielenosoittajien ja poliisin välillä Kiovassa ovat olleet vakavimpia sitten tammikuun.

KUVA: GLEB GARANICH

Mielenosoittajat sytyttivät autoja tuleen polttopulloilla.


Mielenosoittajat vastustavat nykyhallintoa, ja heitä on liikkeellä tuhansia. He ovat pyrkineet muun muassa kohti parlamenttitaloa ja presidentti Viktor Janukovitshin puolueen päämajaa.

Mielenosoittajat ovat sytyttäneet ajoneuvoja tuleen sekä heitelleet poliiseja kivillä, ja poliisi on vastannut kumiluodeilla ja kaasulla. Osa poliiseista liikkuu kaupungin rakennusten katolla ja ampuu sieltä kumiluoteja väkijoukkoa kohti.

KUVA: STRINGER

Loukkaantuneita kuljetettiin turvaan ministeriöstä Kiovassa.


Oppositiojohtaja Vitali Klitshko vaatii mellakkapoliisia vetäytymään Kiovan kaduilta.

Venäjä vaatii Ukrainan oppositiota luopumaan uhkauksistaan. Venäjän hallinnon mukaan Kiovan levottomuudet johtuvat Ukrainan länsimielisestä politiikasta.

KUVA: STRINGER

Mielenosoittajat vastustavat Ukrainan nykyhallintoa.
STT-AFP-Reuters
 
Kyllä siellä on rytissyt oikein huolella nyt.

Asioista raportoinut toimittaja Veremi tapettiin matkalla toimitukseen naamioituneiden miesten toimesta. Olivat sisäministeriön joukkoja, eivät huligaaneja.

Venäjällä on peukalo taas toisen maan asioissa - varmaan "puolustuksellisesti", kuten täällä tupataan välilä esittämään.
 
Back
Top