Norppa
Eversti
A) lyödään kova kovaa vastaan, ketään ei päästetä pois. Molemmat kärsii tappioita, häviäjältä antautuu vähäinen määrä. Toistetaan seuraavassa kaupungissa/kylässä/joentörmässä.Kyseessä on ihan vakiokamaa sodankäynnin taidosta. Jo Sun Tzu kirjoitti kirjassaan aiheesta, että epätoivoinen sotilas taistelee viimeiseen asti, mutta jos sillä on toivonkipinä päästä karkuun niin se juoksee.
B) murjotaan riittävästi, mutta minimoidaan omien tappiot. vaikka vain neljännes vastustajasta heittää veivinsä, puolet antautuu ja viimeinen neljännes pakenee linjojen taakse kertomaan miten helvetin hienosti sujuu jatkaen samoilla vauhdeilla pakoa Uralille asti. Seuraavasta kylästä vaikka 10% inspiroituu matkaseuraksi ennenkuin tykkien jyly edes kuuluu
Kummalla menetelmällä saadaan paras balanssi? Wanha sanainlascu certoilee, että tärkeintä ei ole voitto, vaan vastustajan nöyryytys…
Kyllä sitä epäreilua voi antaa kiristäjäksi perään myös B-vaihtoehdossakin, mutta jos tilannekuva on puutteellinen ei sinne kannata sokkona kylvää - parempi säästellä että karkulaiset ovat seuraavassa kylässä kynsitulilla pakotauolla.
Viimeksi muokattu: