Ukrainan konflikti/sota

Kannatetaan, UAn sijainnin ja heidän teknologisen taitamuksen takia. Odessan seutu voisi olla oiva paikka avaruussatamalla, ja EUn omille puikoille raketeille.

Krimikin olisi hyvä. Voitaisiin laukaista meren ylle.
 
Muuten ketään muuta kummastuta että offensiivi ajoittuu samaan aikaan kun venäjän reservi on kiinalaisten kanssa sotaharjoituksessa? Tässä on monta juttua mietittu aika tarkkaan.
 
Kyllä se siltä alkaa vaikuttamaan että Venäjän sotakone on rikki ja joukkoantautumisia alkaa tapahtumaan vähän joka suunnalla. Jos homma ei toimi ollenkaan sen enempää huollon kun minkään muunkaan osalta ja ukrainalaiset painavat päälle kuin perseeseen ammuttu tiikeri, niin ei siinä paljon muita vaihtoehtoja jää kun antautua tai kävellä kotiin ja haistattaa pitkät paskat kaikille ja varsinkin Putinille :ROFLMAO: Ja eihän tämän oikeastaan pitäisi olla edes minkäänlainen yllätys.

On siellä varmasti vielä jossain taistelukykyisiä ja haluisia joukkoja, mutta taitavat olla tässä vaiheessa jo aika vähissä. Ei kannata vielä nuolaista mutta hyvältä alkaa näyttämään.
 
Laitetaan sitten jäniskevennyksenä Suomen suurimman venäläisten perseennuolentaan erikoistuneen lehden MV-lehden artikkelista poiminta viime aikojen Ukrainalaisten etenemisestä. Loput saa ihan itse kaivella ko ryssän kätyreiden kerhojulkaisusta...Katso liite: 67193

Jos tästä sodasta on jotain hyvää haettava niin sen myötä naamiot ovat pudonneet ja eri toimijat kertoneet julki kenen joukoissa seisovat.

Mukaanlukien tämä "julkaisu" - jokainen tehkööt johtopäätöksensä.

-

Rob Lee:n artikkeli Venäjän panssarivaunujen menetyksistä ja määristä:

Yhdistettynä kaartoon...
Itse asiassa ei välttämättä ollut edes moottorin sammuminen kyseessä. Pariin kertaan katsoin videon, ja omaan silmään näytti siltä, että siipimies ajautui heti nousun jälkeen liian lähelle toista konetta. Tähän korjausliikkeenä nopea veto sauvasta ja nokka ylös -> painava kone muuttaa vähäisen lentonopeuden ja liike-energian korkeudeksi -> kone sakkauksen rajoilla/jo jonkinasteisessa sakkaustilassa -> tiukka kaarto ja vasemman siiven lopullinen sakkaus (myös johtokoneen jättöpyörre voi vaikuttaa tässä). Käsittääkseni tuo SU-25 ei ole lento-ominaisuuksiltaan varsinkaan painavassa kuormassa pienillä nopeuksilla mitenkään erityisen liikehtimiskykyinen edes sillon, kun kaikki menee oppikirjan mukaan. Tässä videossa näytti siltä, että peli oli menetetty välittömästi kaarron alettua. Toki en halua poissulkea moottoriongelmia, mutta väitän että tuolla liikehtimisellä saa myös täysin toimivan SU-25:n tonttiin. Ylipäätään riskienhallintaa ei tuolla näköjään harrasteta liikaa. Joku fiksumpi olisi esim. saattanut lentää kiitotien päällä suoraan vähän pidempään suuremman nopeuden keräämiseksi. Matalalla hitaasti lentäminen tuppaa olemaan aika tappava yhtälö, jos ei tiedä mitä on tekemässä.
 
Venäläisillä on historiaa tästä kovien miesten lentotyylistä.

Mm. 70-luvulla strateginen pommikone lensi metrin korkeudella ja sadan metrin päästä jenkkien lentotukialusta. Siipi hörppäsi hieman vettä, kone hajosi ja miehistö kuoli.

Neukut koitti syyttää jenkkejä alasampumisesta, kunnes lähettivät naapurille tallenteen näistä sankarilentäjistä;

Rob Lee:n artikkeli Venäjän panssarivaunujen menetyksistä ja määristä:

Tätä ihmetellään ryssän saitilla:
:D

Mobilization has nothing good. This is in the best traditions of liberoid tales - the very thing to "throw corpses". Firstly, it is the withdrawal of labor from the economy. Secondly, you can read Alexander Khodakovsky, one of the commanders in the LDPR - he talks about the lack of combat equipment, heavy weapons, intelligence means - but not about the lack of manpower

"How is there a lack of heavy weapons? The only way Russia csn lack them is through having massive losses..??"

who cares paul rudd GIF
 
Joo, mietin ite samaa mutta en viittinyt suoraan leimata, kun en tiedä faktaksi, että onko mitään sukua. Mutta, oli miten oli - kaikki historiaa lukeneet varmaan muistavat Väinön?

Toinenkin pää eiku ulkoministeri on kunnostaunut vähän samalla tavalla eli rapauttanut puolustusta ja sukurasite painaa. Se rasite.

Väkisin tulee mieleen näin maallikkona, että sukuvika, ettei suksi luista. Mutta, en tosiaan osaa analysoida, että periytyykö tuo vai kehittääkö jokainen oma kuspäisyytensä omin voimin?
Tanner kyllä ymmärsi virheensä ja omalla toiminnallaan sai työväestön isänmaata puolustamaan, joten Väinö Tanneria arvostan vaikken minkään sortin sosialisti olekaan. Yli puoluerajojen näitä hölmöjä oli kuten nyt, jotka eivät suostuneet ymmärtämään NL:n aikeita edes sinä aamuna, kun Helsinkiä jo pommitettiin. Isä kertoi, että valtaosa ihmisistä eli vielä marraskuussa 1939 siinä uskossa ja harhassa, että sotaa ei tule. Nyt meinasi käydä yhtä huonosti ja ilman 24.2 oltaisiin todennäköisesti samanlaisessa kusessa kuin syksyllä 1939.
 
Back
Top