Ukrainan konflikti/sota

Minä suhtaudun äärimmäisen epäluuloisesti näihin Khersonin suunnan antautumishuhuihin.

Helppo uskoa että siellä olisi joukkoja joiden tilanne olisi hyvin vaikea, mutta toistaiseksi ei ole näkynyt mitään vahvistusta yhdellekään antautumiselle. Toisaalta tässä on taas yksi viesti, tämä on kolme tuntia vanha joiden mukaan rintamalta olisi kuulunut huhua jonkun porukan / joukon antautumisesta.

Tämän ketjun kommenteissa on puhetta että ryssä ajaisi kiveä ja maata Nova Kakhovkan patosillan "altaisiin" tai miksi niitä sanotaan. Ne "altaat" joiden läpi voidaan juoksuttaa vettä, tosin ei tietysti nyt juoksuteta. Yritys siis tällä tavalla rakentaa "silta" tuhottujen pätkien kohdalle, ainakin niihin missä se on mahdollista.

 
Viimeksi muokattu:
oksl6jzyefn91.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Minä suhtaudun äärimmäisen epäluuloisesti näihin Khersonin suunnan antautumishuhuihin.

Helppo uskoa että siellä olisi joukkoja joiden tilanne olisi hyvin vaikea, mutta toistaiseksi ei ole näkynyt mitään vahvistusta yhdellekään antautumiselle. Toisaalta tässä on taas yksi viesti, tämä on kolme tuntia vanha joiden mukaan rintamalta olisi kuulunut huhua jonkun porukan / joukon antautumisesta.

Samaan aikaan kuulunut huhuja että ryssä yrittäisi rakentaa maasiltaa Dnieprin yli eli kuskaavat jokeen maata ja kiveä jotta saataisiin jonkinlainen kestävämpi "silta" aikaan.

Tässä voisi olla mahdollinen antautujaporukka. Jääneet tuonne lounaisen niemen kärkeen.


 
Välikevennyksenä. Alaskaa hakemassa?


Duumassa ehdotellaan kohta liikekannallepanoa?

Miten ovat ajatelleet tuon LKP:n suorittaa ? Shoigun edeltäjän Anatoli Serdjukovin kaudella massamobilisaation olemassa olleet rakenteet ajettiin alas. Ja muutenkin asepalveluksen välttely on ryssien kansallisurheilua. Inttiin siellä menee muutenkin se aines, jota ei voi kutsua liiallisella älyllä pilatuksi. Pietarin ja Moskovan hyvien perheiden vesat juoksevat miliisiä ja sotapoliisia karkuun kun tulevat kotoa noutamaan.
 
Siversk-Lysychansk suuntaa antava. UA lähenee. Myös ryssälähde (Murz) aiemmin vahvisti tämän yksityiskohdan (ironisesti), että UA teki sen mihin ryssä ei kyennyt, eli ylitti joen "siinä" Bilohorivkassa.

 
Ukrainan nopea eteneminen Harkovan alueella on nostattanut jopa Venäjän valtion kontrolloimilla televisiokanavilla kysymyksiä siitä, kuka on syyllinen maan asevoimien vaikeuksiin.

Tapahtunutta ei pystytä vain lakaisemaan maton alle.

NTV-televisiokanavan Mesto vstretši (Tapaamispaikka) (siirryt toiseen palveluun) -keskusteluohjelmassa entinen liberaali kansanedustaja Boris Nadeždin syytti niitä tahoja, jotka vakuuttivat presidentti Vladimir Putinin siitä, että erikoisoperaatiosta tulee tehokas ja lyhyt.

– He sanoivat, että siviiliväestöä vastaan ei isketä, menemme vain sisään, kansalliskaarti ja kadyrovilaiset [Tšetšenian presidentin Ramzan Kadyrovin lähettämät joukot] panevat kaikki järjestykseen, Nadeždin kuvaili.

– Nämä ihmiset veivät meidät ansaan.

Venäläinen sotilasalaan ja puolustusteollisuuteen perehtynyt tutkija Pavel Luzin epäilee, että Venäjä ei yksinkertaisesti kykene toteuttamaan laajamittaista liikekannallepanoa.

– Mobilisaatiota varten ei ole organisatorisia rakenteita, Luzin sanoo.

Luzin on vierailevana tutkijana Tuftsin yliopiston kansainvälisten suhteiden tiedekunnassa Yhdysvalloissa. Yle haastatteli häntä torstai-iltana etäyhteydellä.

Luzin kertoo, että puolustusministeri Anatoli Serdjukovin kaudella toteutettu uudistusohjelma 2009–2012 purki massamobilisaatioon perustuvan armeijan rakenteet.

Aiemmin Venäjällä oli divisioonia, joilla oli panssarivaunuja ja tykistöä suojissa ja upseerit valmiina ottamaan tuhannet liikekannalle määrätyt sotilaat vastaan.

– Tätä mekanismia ei enää ole. On suuri kysymys, miten mobilisaatio onnistuisi näissä oloissa.
– Yhteiskunta ei luota Kremliin ja sotaan Ukrainassa suhtaudutaan kokonaisuudessa kielteisesti. Mitä kyselyt näyttävätkin, todellisuudessa Venäjän kansalaiset eivät tee mitään, eivät lähde sotimaan, eivät anna rahaa sotaan eivätkä ylipäätään halua sotaa.

Toisaalta väkivaltainen pakottaminen rintamalle ei onnistu. Yhteiskunta on muuttunut bolševikkien ajoista.

– Enää ei ole sellaisia kyliä, joihin komissaari saattoi saapua pistoolin kanssa keräämään miehiä sotaan, Luzin sanoo.

Kaupungeissa pakkotoimin tapahtuva liikekannallepano saattaisi nostattaa voimakkaita sosiaalisia ja poliittisia järistyksiä.

– Sen lisäksi mobilisaatio vaatisi poliittisena tekona valtuuksien delegointia sotilasjohdolle eikä Kreml luota sotilaisiinsa, Luzin huomauttaa.
 
Taganrogissa on raportoitu aikaisemmin tänään räjähdyksiä tai pauketta, mutta ei ole näkynyt videoita.

Sen sijaan on näkynyt useita vanhoja videoita joiden on väitetty olevan Tagonrogista, tässä yksi niistä vanhoista:


Trent Telenko muistuttaa että Taganrogissa olisi tarjolla lihavia maaleja, jos sinne siis on isketty ja osuttu hyvin:


Tässä yksi juoru jonkinlaisesta iskusta Taganrogin suunnassa, neljä tuntia sitten:

 
Piti ihan muutama kerta katsoa tämä pätkä, miten ihmeessä ryssät onnistu tapattamaan itsensä (tietysti positiivinen asia).

Neljä örkkiä näyttää olevan risteyksessä tauko paikalla, sitten 10m päähän autosta osuu kranaatti (dronesta pudotettu / heittimellä ammuttu). Kolme tyhmintä menee autoon ja näistä se normaalein pakenee metsään, toki väärään suuntaan. Auton lähtö on todella hidasta, hitaampaa kuin mummolla prisman parkkipaikalla. Sitten suora osuma jollakin kevyellä singolla kylkeen ja auto syttyy tuleen, apumiehen paikalla istunut yrittää päästä ikkunasta ulos ja se metsään paennut juoksee auttamaan? Mitäs läksit...
 
En osaa venäjää kuin muutaman sanan, mutta videon vanki ilmoittaa minusta sotilasarvokseen ylimatruusi "Starshy matros" ja olisin kanssa valmis taipumaan että Baltiskij flot olisi ollut yksikkö. Jostain luin että Kaliningradista oli tuotu joukkoja rintamalle joten tuo sopisi senkin kanssa yhteen.
-ja sanoiko vielä olevansa Kazakki...?
EDIT 22:34 - Raakasti myöhääs tämä kommentti. Tässä välissä jo pariinkin kertaan todettu asia.
 
Viimeksi muokattu:
Ukrainan maissisadon odotetaan laskevan 24 prosenttia viime vuodesta, Euroopan unionin satoja tarkkaileva MARS sanoi maanantaina. Maissisadon arvioidaan jäävän 32,0 miljoonaan tonniin,

Auringonkukkasadon uskotaan putoavan 15 prosentilla viime vuodesta 13,9 miljoonaan tonniin. Ukraina kuuluu maailman suurimpiin auringonkukkaviejiin.

Maissisato jää EU-arvion mukaan 5 prosenttia viiden vuoden keskiarvosta ja auringonkukkasato 2 prosenttia viiden vuoden keskiarvosta.

– Venäjän sota Ukrainaa vastaan on vähentänyt maissin ja auringonkukan viljelyalaa. Näin ollen tuotantoennusteemme ovat alle viiden vuoden keskiarvon, reiluista näkymistä huolimatta, MARS kirjoittaa raportissa.
Alle viiden vuoden tuotannon ei ole paha piikki. Siitä elvytään.
Yhdysvalloissa Valkoinen talo on kommentoinut Ukrainan vastahyökkäystä. Se on edennyt viime päivinä nopeasti etenkin Harkovan alueella.

– Ukraina saa itse kuvailla omia operaatioitaan, mutta on selvää, että se taistelee lujasti vallatakseen takaisin alueensa, Valkoisen talon lehdistösihteeri Karine Jean-Pierre sanoi toimittajille.

– Jatkamme Ukrainan tukemista, kun se puolustaa demokratiaansa Venäjän hyökkäystä vastaan.
Parikymmentä Moskovan ja Pietarin kunnanvaltuutettua vaatii Venäjän presidentti Vladimir Putinin eroa, kertoo muun muassa Latviassa toimitettava venäjänkielinen Meduza-uutissivusto ja The Insider.

Pietarin Semenovskyn kaupunginosan kunnanvaltuutettu Ksenia Thorstrom on julkaissut vetoomuksen. Valtuutetut kirjoittavat vetoomuksessa, että Putinin toimet ovat vahingoittaneet Venäjän ja sen kansalaisten tulevaisuutta.

Moskovan ja Pietarin kaupunginosien kunnanvaltuuttuja on aiemminkin ollut vaatimassa Putinin eroa. Presidenttiä on myös vaadittu oikeuteen maanpetoksesta Ukrainan sodan vuoksi.
(y)
Kreml vakuuttaa Venäjän saavuttavan "kaikki erityisoperaationsa tavoitteet" Ukrainassa, kommentoi presidentti Vladimir Putinin tiedottaja Dmitri Peskov kysymystä siitä, luottaako presidentti vielä sotilasjohtoon.

Kreml kommentoi maanantaina ensimmäistä kertaa tilannetta Ukrainan joukkojen viime päivinä saavuttaman menestyksen jälkeen. Peskov sanoi "erityisoperaation" jatkuvan niin kauan, että tavoitteet saavutetaan.

Peskovin mukaan Venäjä ei näe mahdollisuuksia rauhanneuvotteluille, eikä keskusteluja Zaporižžjan ydinvoimala-alueen demilitarisoimisesta hänen mukaansa käydä.
:ROFLMAO:
 
Edit Jenkeillä on ollut tekemisen meininkiä.

Edut Yhteenveto kaikesta siis!

...
-20 units of 105-mm M119 howitzers + 144 thousand 105-mm artillery ammunition for them
-126 units of 155-mm M777 howitzers + about 807 thousand 155-mm artillery shells
-126 tactical vehicles for towing 155-mm M777 howitzers (probably M1083 models)
-22 repair and evacuation vehicles of an unnamed type
-16 M142 HIMARS rocket systems + GMLRS missiles for them
-20 units of 120-mm mortar systems + 85 thousand 120-mm ammunition for them
-1,500 TOW anti-tank missile systems
...
 
Viimeksi muokattu:
Melkoista touhua RUS viisumien kanssa!
Toivon ettei tässä nyt jätetä Suomea portiksi EU:hun.

A-Studiota katsoessa verenpaine kohosi.

Ulkoministeriön konsulipäälikön mukaan turvallisuusperuste ei ole riittävä viisumien eväämiseen.
Eväämiset tehdään jokaisesta yksilöstä erikseen
Oikeusvallan tehtävä on suojella yksilöä.
Kategorinen rajaus ei mahdu meidän oikeusjärjestelmään

Studiossa Viron ulkopoliittisen instituutin johtaja:
"Nämä järjestelyt kuulostaa tekopyhältä"

EU-komission linjaus:
Voidaan rajoittaa jo myönnettyjen viisumien kanssa matkustavien maahantuloa.

Aiheeseen liittyen:
 
Back
Top