Ukrainan konflikti/sota

Vähän spekulaatiota, pohjautuen mm. tuohon mainioon Svatove-ketjuun mikä palstalla oli jokunen sivu aiemmin. Ja kaikkeen muuhunkin.

Näiden perusteella Severodonetsk-Lysychansk alueella oli edelleen hyvin merkittävä ryssän keskittymä jopa 15000-20000 ukkoa.

Epäilen kuitenkin tätä, koska Siverskin rintama on pitänyt ja ollut enemmänkin hiljaiselolla viime viikot. On toki mahdollista, että SD-Lysyyyn olisi kasattu ukkoa viime viikkoina uutta suurhyökkäystä odotellen, mutta tällaista huhua en muista nähneeni.

Mikäli tuo ryssäkeskittymä pitää paikkansa, niin silloin meneillään olevan Lymanin operaation tarkoitus on ainakin pussittaa Izyumin itäpuolelle jääneet ryssät. Muu hyökkäys tukee sitä, ja saattaa olla myös hämäys: peitetään sen teoreettisen "piilotetun nyrkin" tuleva isku.

Väittäisin jopa, että Lymanin operaatio todistaa, ettei tuollaista ryssäkeskittymää ole olemassa. Kenties Ukrainalla on realistinen mahdollisuus ottaa Lysychansk ja jäädyttää rintama siihen tuolla kohtaa. Olisi hyvä välietappi.
 
Edit Jenkeillä on ollut tekemisen meininkiä.

Edut Yhteenveto kaikesta siis!

...
-20 units of 105-mm M119 howitzers + 144 thousand 105-mm artillery ammunition for them
-126 units of 155-mm M777 howitzers + about 807 thousand 155-mm artillery shells
-126 tactical vehicles for towing 155-mm M777 howitzers (probably M1083 models)
-22 repair and evacuation vehicles of an unnamed type
-16 M142 HIMARS rocket systems + GMLRS missiles for them
-20 units of 120-mm mortar systems + 85 thousand 120-mm ammunition for them
-1,500 TOW anti-tank missile systems
...
Demokratian arsenaali 🇺🇸
 
Tästä twiitistä löytyy ruumiin kuva, joten jättäköön katsomatta ken ei halua sitä nähdä. Mutta itse twiitissä olennainen huomio: käytetty pilalle vanhentuneita kiristyssiteitä, jotka hapertuneet niin, että napsuvat poikki kun niitä yrittää käyttää. Kuinkahan paljon ruumiita on tullut pelkästään siksi, että kenttälääkinnässä ja hätäensiavussa, silloin kun sellaista edes yritetään, on ala-arvoisia käyttökelvottomia välineitä käytössä. Aikaisemminhan on nähty mm. ryssältä jääneissä lääkintälaukuissa olleita vanhoja ja pilalle mädäntyneitä/homehtuneita siteitä.


Tästä sitten aiheellinen, toki itsestään selvä, muistutus. Asevoimat voivat protestoida ja jopa kapinoida Putinia vastaan lopulta, mutta se ei poista syyllisyyttä sotaan ja sotarikoksiin. Pelkkä Putinin kukistaminen ei saa riittää pakotteiden poistamiseen ja suhteiden normalisointiin lännen kanssa.

 
Viimeksi muokattu:
Kai ymmärrät, että Suomi toimii shengenissä porttina niin kauan, kuin joku maa myöntää viisumeita venäläisille. Esim. Saksa jatkaa turistiviisumien myöntämistä. Suomen rajavartiosto nostaa puomin ja vetää lippaan, kun Saksan viisumilla tullaan rajan yli.

Kysymys on siitä, että on saatava yhteinen shengen-linjaus. Muu on leikkimistä ja teatteria.
Olin sinisilmäinen ja uskoin viime Pe (9.9.) uutisointia.
1. EU:n ulkoministereillä piti jo olla yhteisymmärrys asiasta.
2. EU:n sisäasioista vastaava komissaari Ylva Johanssonin linjaus sekä ehdotus
3. Uutisen mukaan EU komissio oli jo Pe hyväksynyt Johanssonin esityksen

Se uutinen: https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/9ed139b1-8d5e-4fe8-afe3-402afea5531a
 
Kai ymmärrät että meidän ei nyt tarvitse nöyristellä ja pitää yllä erityislaatuisia idänsuhteita? Antaa Saksan ja vaikka Unkarin myöntää viisumit ja toimitaan siltä osin sopimusten mukaan, mutta mikä palkinto meitä odottaa siitä että jatketaan omalta osaltamme turistiviisumien myöntämistä?

Eikö? Vastineeksi vanja voi irtisanoa rajamenettelysopimuksen, jota vielä noudattaa. Se tarkoittaa sitä, että vanja voi alkaa työntämään viisumitonta mamua rajan yli, ihan kuin 2015-16 Lapissa ja 21 syksyllä Puolassa...

Sillä, että Suomi lopettaa turistiviisumien myöntämisen kokonaan ei ole mitään käytännön vaikutusta. Nyt viisumien myöntömäärä on jo tiputettu 10%:tiin aikaisemmasta ja hinta on kaksipuolikertaistettu.

Suomi joutuu, kuten mainitsin päästämään rajan yli kaikki, joilla on jonkun muun maan myöntämä shengenviisumi. Saksa ja Ranska eivät rajoita viisumien myöntämistä. Rajan yli voi tulla vaikka Espanjan tai Unkarin myöntämällä viisumilla ja yli on päästettävä.

Käytännössä kiellolla menetetään vain täysin sen oma hallinta keitä rajan yli tulee. Nyt kun viisumi yleensä haetaan Suomelta, voimme perata hakijoita. Jos pistetään kielteinen päätös, se menee järjestelmään, eikä muutkaan maat myönnä viisumia.

Jos porukka siirtyy suoraan hakemaan vaikka Saksan viisumeita, meillä ei ole mitään hallintaa keitä rajamme yli ramppaa.
Olet siis siirtämässä oikeutta päättää kuka tulee rajan yli innoissasi esim. Unkarille...
Tajuatko kuinka älytön reaalimaailmassa haluamasi linja on?

Vain sillä, että shengenmaat tekevät yhteisen päätöksen ja linjauksen on merkitystä.

Tämä muu on pelleilyä.

Ei ole mitään nöyristelyä ottaa shengen-realiteetit huomioon. Vaikka en paljoa jaa samoja mielipiteitä hallituksen kanssa, sen linjaus, että yhteinen shengen-päätös olisi saatava viisumeiden myöntämisen lopettamisesta on ainoa järkevä.

Toki voidaan lopettaa Suomen viisumien myöntäminen, mutta ei se venäläisten rajan ylituloa Suomeen lopeta, kun muut maat jatkavat viisumien myöntämistä. Tilanteessa ei ole mitään järkeä ilman shengenmaiden yhteistä päätöstä.
 
Viimeksi muokattu:
Olin sinisilmäinen ja uskoin viime Pe (9.9.) uutisointia.
1. EU:n ulkoministereillä piti jo olla yhteisymmärrys asiasta.
2. EU:n sisäasioista vastaava komissaari Ylva Johanssonin linjaus sekä ehdotus
3. Uutisen mukaan EU komissio oli jo Pe hyväksynyt Johanssonin esityksen

Se uutinen: https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/9ed139b1-8d5e-4fe8-afe3-402afea5531a

Jep. Taas lipsuttiin yhteisestä linjauksesta. Ja se, että Suomi lopettaisi viisumien myöntämisen ei lopeta venäläisten maahantuloa, kun yhä osa muista shengenmaista jatkaa viisumien myöntämistä. Viisumit hakevat noista maista. Suomi menettää kontrollin viisumien myöntämiseen täysin. Ja sama turistiliikenne rullaa yhä rajan yli.
 
Viimeksi muokattu:
Eikö? Vastineeksi vanja voi irtisanoa rajamenettelysopimuksen, jota vielä noudattaa. Se tarkoittaa sitä, että vanja voi alkaa työntämään viisumitonta mamua rajan yli, ihan kuin 2015-16 Lapissa ja 21 syksyllä Puolassa...

Sillä, että Suomi lopettaa turistiviisumien myöntämisen kokonaan ei ole mitään käytännön vaikutusta. Nyt viisumien myöntömäärä on jo tiputettu 10%:tiin aikaisemmasta ja hinta on kaksipuolikertaistettu.

Suomi joutuu, kuten mainitsin päästämään rajan yli kaikki, joilla on jonkun muun maan myöntämä shengenviisumi. Saksa ja Ranska eivät rajoita viisumien myöntämistä. Rajan yli voi tulla vaikka Espanjan tai Unkarin myöntämällä viisumilla ja yli on päästettävä.

Käytännössä kiellolla menetetään vain täysin sen oma hallinta keitä rajan yli tulee. Nyt kun viisumi yleensä haetaan Suomelta, voimme perata hakijoita. Jos pistetään kielteinen päätös, se menee järjestelmään, eikä muutkaan maat myönnä viisumia.

Jos porukka siirtyy suoraan hakemaan vaikka Saksan viisumeita, meillä ei ole mitään hallintaa keitä rajamme yli ramppaa.
Olet siis siirtämässä oikeutta päättää kuka tulee rajan yli innoissasi esim. Unkarille...
Tajuatko kuinka älytön reaalimaailmassa haluamasi linja on?

Vain sillä, että shengenmaat tekevät yhteisen päätöksen ja linjauksen on merkitystä.

Tämä muu on pelleilyä.

Ei ole mitään nöyristelyä ottaa shengen-realiteetit huomioon. Vaikka en paljoa jaa samoja mielipiteitä hallituksen kanssa, sen linjaus, että yhteinen shengen-päätös olisi saatava viisumeiden myöntämisen lopettamisesta on ainoa järkevä.

Toki voidaan lopettaa Suomen viisumien myöntäminen, mutta ei se venäläisten rajan ylituloa Suomeen lopeta, kun muut maat jatkavat viisumien myöntämistä. Tilanteessa ei ole mitään järkeä ilman shengenmaiden yhteistä päätöstä.
Tai sitten voidaan kasvattaa pallit ja lopettaa ryssien päästäminen tähän maahan riippumatta siitä, mitä papereita heillä on mukanaan.

Uhkailut viisumettomien mamujen hyökkäyksestä Suomeen taas kertovat siitä, että ei ymmärretä, miten hyökkäyksen alla pitää toimia.
 
Eikö? Vastineeksi vanja voi irtisanoa rajamenettelysopimuksen, jota vielä noudattaa. Se tarkoittaa sitä, että vanja voi alkaa työntämään viisumitonta mamua rajan yli, ihan kuin 2015-16 Lapissa ja 21 syksyllä Puolassa...

Sillä, että Suomi lopettaa turistiviisumien myöntämisen kokonaan ei ole mitään käytännön vaikutusta. Nyt viisumien myöntömäärä on jo tiputettu 10%:tiin aikaisemmasta ja hinta on kaksipuolikertaistettu.

Suomi joutuu, kuten mainitsin päästämään rajan yli kaikki, joilla on jonkun muun maan myöntämä shengenviisumi. Saksa ja Ranska eivät rajoita viisumien myöntämistä. Rajan yli voi tulla vaikka Espanjan tai Unkarin myöntämällä viisumilla ja yli on päästettävä.

Käytännössä kiellolla menetetään vain täysin sen oma hallinta keitä rajan yli tulee. Nyt kun viisumi yleensä haetaan Suomelta, voimme perata hakijoita. Jos pistetään kielteinen päätös, se menee järjestelmään, eikä muutkaan maat myönnä viisumia.

Jos porukka siirtyy suoraan hakemaan vaikka Saksan viisumeita, meillä ei ole mitään hallintaa keitä rajamme yli ramppaa.
Olet siis siirtämässä oikeutta päättää kuka tulee rajan yli innoissasi esim. Unkarille...
Tajuatko kuinka älytön reaalimaailmassa haluamasi linja on?

Vain sillä, että shengenmaat tekevät yhteisen päätöksen ja linjauksen on merkitystä.

Tämä muu on pelleilyä.
Juujuu, ryssä pitää kiinni jokaisesta sopimuksesta niin kauan kuin mekin. Ei nyt eskaloida mitään.

Puhut nyt kyllä ihan ristiin itsesi kanssa. Ei meillä ole mitään kontrollia niihin saksalaisten myöntämiin papereihin. Jos me tällä hetkellä otetaan hakemuksia ylipäätään käsittelyyn murto-osa menneiden aikojen määristä, niin eipä silläkään menettelyllä hirveästi porukkaa blokata. Ihan käytännön syyt ajaa naapurin hakemaan viisuminsa jotain muuta kautta jos länteen mielii.

Siitä ollaan samaa mieltä, että koko schengen alue saisi tehdä yhtenäisen päätöksen.
 
Tai sitten voidaan kasvattaa pallit ja lopettaa ryssien päästäminen tähän maahan riippumatta siitä, mitä papereita heillä on mukanaan.

No meinasitko, että pistetään yksipuolisesti shengensopimus roskakoriin? Veikkaat, että moinen onnistuu tuosta vaan, eivätkä esim. Saksa ja Ranska sekaannu? Tai Unkari ala pelata Nato-ratifioinnilla?

Edes Viro tai Puola ei ole pistänyt. Sieltä rajan yli niissäkin maissa rullaavat vanjat muiden shengen-maiden viisumeillä.

Vaikutat aika naivilta ?
 
Back
Top