Ukrainan konflikti/sota

Käsittääkseni uniperin pelastamisessa oli kyse lainantakauksista ja suunnatusta osakeannista. Ei miljardien käteisrahasta.
Paitsi, että osakeannissa kerätyt rahat on käytetty ja takaajana Fortum joutuu maksamaan, kun Uniperin kassa on kuiva eikä bisnekset vedä. Ja nyt tosiaan Saksa suunnittelee Uniperin ottamista Saksan valtion hallintaan. Siinä otossa tuskin Fortumin kassaa paikataan
 
happy homer simpson GIF



Usealla ryssän kanavalla vaaditaan eskalaatiota. Nappasin tähän kahdet kuvakaappaukset ryssän valiton virallista linjaa toitottavilta kanavilta. Ylempi on raivotautinen 24/7 ja alempi hieman rauhallisempi. Molemmat keskisuuria kanavia.
Liittyen tähän, WarTranslated jatkanut reaktioiden kaivamista ryssän kanavista. 🧵
 
Viimeksi muokattu:
Lihavan? Aika heikostihan Venäjän talous on kehittynyt 2014 jälkeen, osittain pakotteiden ja osittain öljyn hintaromahduksen vuoksi.

Toki kuivilla on pysynyt ja tilanne stabiilina, mutta ei voi mistään kasvusta puhua ja ihmisten reaaliostovoima on heikentynyt.
Joo, my mistake, kyllä se Venäjän armeijan budjettikin joutui nöyrtymään Krimin miehityksen jälkeen:

564AD75F-E82F-4F1A-ADEF-31CA49BBDB4F.png
 
Maailma ei saa unohtaa näitä kauhutarinoita ikinä...

Vapaaehtoinen ukrainalainen sairaanhoitaja Julia Paievska oli venäläisten vankina kolme kuukautta piiritetyssä Mariupolin satamakaupungissa. Nyt hän on kertonut Yhdysvaltain lainsäätäjille kidutuksesta ja järkyttävistä oloista, joissa vankeja pidettiin. Paievskan tarinan kertoi AP.

Paievskan kertomukset vankien kidutuksista ovat kylmääviä. Hoitaja saattoi viimeiselle matkalle ukrainalaisia kanssakansalaisiaan, jotka kuolivat kidutukseen tai haavoihin, joita ei voitu hoitaa asianmukaisesti vankilaolosuhteissa. Muun muassa 7-vuotias poika kuoli hoitajan syliin lääkinnällisten varusteiden puutteellisuuden vuoksi.

Hän kertoo, kuinka ukrainalaisten tuli riisuutua ennen kuin venäläiset aloittivat kidutuksen.

-Jotkut vangit huusivat sellissä viikkoja ja kuolivat sitten kidutukseen ilman lääkinnällistä apua.

-Tässä helvetillisessä kidutuksessa ainoa, mitä he tunsivat ennen kuolemaa oli pahoinpitely.

Paievskan järkyttävä tarina valottaa tilanteen epätoivoisuutta, sillä hän joutui katsomaan vierestä, kuinka ystävä toisensa perään sulki silmänsä viimeisen kerran.

Paievska joutui venäläisten vangiksi maaliskuussa ja häntä pidettiin vankina Donetskin alueella separatistien hallitsemilla mailla.


Venäjä tekee tätä samaa kaikkialla mihin pääsee pesiytymään. En ole kovin toiveikas sen suhteen että Putin ja kumppanit joutuvat näistä teoista ja niiden mahdollistamisesta ikinä vastuuseen mutta sitä pitää viimeiseen saakka kaikilla mahdollisilla keinoilla yrittää. Se että muutama lattiatason örkki saa syytteet ja tuomiot murhista tai tapoista ei ole riittävä seuraus tästä tarkkaan harkitusta ja järjestelmällisestä kansanmurhasta.
 
Viimeksi muokattu:
Maailma ei saa unohtaa näitä kauhutarinoita ikinä...

Vapaaehtoinen ukrainalainen sairaanhoitaja Julia Paievska oli venäläisten vankina kolme kuukautta piiritetyssä Mariupolin satamakaupungista. Nyt hän on kertonut Yhdysvaltain lainsäätäjille kidutuksesta ja järkyttävistä oloista, joissa vankeja pidettiin. Paievskan tarinan kertoi AP.

Paievskan kertomukset vankien kidutuksista ovat kylmääviä. Hoitaja saattoi viimeiselle matkalle ukrainalaisia kanssakansalaisiaan, jotka kuolivat kidutukseen tai haavoihin, joita ei voitu hoitaa asianmukaisesti vankilaolosuhteissa. Muun muassa 7-vuotias poika kuoli hoitajan syliin lääkinnällisten varusteiden puutteellisuuden vuoksi.

Hän kertoo, kuinka ukrainalaisten tuli riisuutua ennen kuin venäläiset aloittivat kidutuksen.

-Jotkut vangit huusivat sellissä viikkoja ja kuolivat sitten kidutukseen ilman lääkinnällistä apua.

-Tässä helvetillisessä kidutuksessa ainoa, mitä he tunsivat ennen kuolemaa oli pahoinpitely.

Paievskan järkyttävä tarina valottaa tilanteen epätoivoisuutta, sillä hän joutui katsomaan vierestä, kuinka ystävä toisensa perään sulki silmänsä viimeisen kerran.

Paievska joutui venäläisten vangiksi maaliskuussa ja häntä pidettiin vankina Donetskin alueella separatistien hallitsemilla mailla.


Venäjä tekee tätä samaa kaikkialla mihin pääsee pesiytymään. En ole kovin toiveikas sen suhteen että Putin ja kumppanit joutuvat näistä teoista ja niiden mahdollistamisesta ikinä vastuuseen mutta sitä pitää viimeiseen saakka kaikilla mahdollisilla keinoilla yrittää. Se että muutama lattiatason örkki saa syytteet ja tuomiot murhista tai tapoista ei ole riittävä seuraus tästä tarkkaan harkitusta ja järjestelmällisestä kansanmurhasta.
 
En ole ihan varma tästä, mutta 180:ssä taitaa olla kiinteät nostokorvat ja 185:ssa fiinimmät taittuvat lenkit.

Näitä vyötiäisiä saisi kyllä puolestani lähettää vaikka muutaman liikaa, kuin liian vähän Ukrainaan.
Vaikka ovatkin jo osin vanhan puoleista kamaa, niin uskon niiden olleen kuitenkin niin hyvällä huollolla, etteivät ihan heti leviä pitkin aroa ja
kyllä tuolla nyt mieluummin liikuskelee kuin pulla-Uazilla.

Ps.
Tiesittekös muuten semmoista, että noista kyljestä ja perästä löytyvistä ampumaluukuista on mitä mainiointa helpottaa oloaan kesken moottorimarssin.
Kehäkolmosella.
Tuohan on vanhemmalle reserviläiselle suorastaan kullanarvoinen tieto, jos tuommoisen kyytiin vielä joskus tositoimissa päätyy😑
Totaalinen OT. Sorry
 
Jos saa jo vetää ennustajaeukon kolttua päällensä ja povata, niin povaan Venäjän armeijalle vaikeita seuraavia parikymmentä vuotta: talouden kristallipallo on todella sumuinen, mutta sen verran siitä erottaa, että Venäjä armeija joutuu sopeutumaan ainakin seitsemään laihaan vuoteen, Krimin miehityksen jälkeisten seitsemän lihavan vuoden jälkeen. Talouspakotteet ja militääriteknologian viennin rajoitukset tuskin tulevat poistumaan, vaikka varmastijonkinlainen rauha lopulta joskus saadaan.

Venäjän armeijan modernisaatio on pahasti kesken ja se modernisaatio on nykymaailmassa ja tulevaisuudessa menestyksekkään sotimisen perusedellytys. Miten tämä modernisaatio onnistuu siltä tulevaisuudessa?

Tänä päivänä yleensäkin tuotteet ovat monimutkaisia ja niiden suunnittelu ja tuotteistaminen on erittäin kallista. Tämä vaatii suuret markkinat ja suuren markkinaosuuden.

Lisäksi lienee mahdotonta olla maailmanluokan sotilasmahti, jos maa ei kykene omasta takaa tuottamaan hyvin laajalla repertuaarilla sotilastarvikkeita. Kypäristä taisteluhävittäjiin ja tuhansia artikkeleita siinä välillä. Ostokamoilla olet aina muiden armoilla ja hyökkää siinä sitten jos tavaran toimittajat alkavat nirsoilemaan.

Ja ryssä on tainnut ryssiä koko sotilasteknologia sektorinsa. Kuka ostaa enää yhtään mitään Venäjällä kehitettyä ja tuotettua sotilaskamaa. Näytöt ovat sen verran vahvat.

Tuhansien erilaisten sotilastuotteiden valmistaminen pelkästään omaan käyttöön ei ole realismia vaikka kyseessä olisi vähän isompikin talousmahti, jolla on vahva teknologiasektori. Mitä Venäjä ei edes ollut eikä varsinkaan tule olemaan.

Eli minun kristallipallostani näkyy enemmän kuin selvästi, että Venäjän osalta pullistelut on pullisteltu.
 
Näitä "isänmaallisia" putinisteja on kuoriutunut tuolta samasta skenestä: Trump -> Qanon -> Antivaxer -> Convoy -> Putin. Jokainen niistä puhuu samalla suulla. En tiedä onko se lähde sit Anus ja Ano sekä jotkut muut ryssän huorat.
Osa tästä porukasta on kadonnut kuvasta. Ovatko havahtuneet, että ovat olleet hyödyllisiä idiootteja vaiko vaan vetäytyneet odottamaan sotaonnen kääntymistä? Pahaa pelkään, että ensimmäisen myöntäminen on liian kova paikka vaan puristavat taskussa kättä nyrkkiin ja suuntaavat vihansa ties minne. Toivottavasti vaimo ja lapset ei joudu kärsimään...
 
Back
Top